Webympäristön ryhmät ja innovointikyky.
20.02.2023
Kirjoitan tarkoituksella vaaleihin osallistuville juuri 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kirjoistani ja blogeista, artikkeleista myös kirjojeni sisällä. Miksi ihmeessä niin ikääntyneitä artikkeleita?
Koska tuolloin koulutin noin 20–25-vuotiaita yliopistojemme oppilaita ja käytin näitä tietojani sekä kirjoja koulutuksessa. He ovat nyt 15 vuotta vanhempia, eli 35–40-vuotiaita.
Minkä ikäisiä ovat omat ministerimme tänään, pääministeri ja hänen ohjailussaan työskentelevät virkamiehet? Aivan oikein, he ovat juuri keski-iän kynnykselle ehtineitä tai hiven vanhempiakin.
Koulutukseni käynnistyi jo 1970-luvun puolivälissä, jolloin oppilaani olivat opettajansa ikäisiä tai joku jopa vanhempikin. Eli 25-vuoden ikäisiä tulevia maistereita ja tohtoreitamme. Joka vuosi 40 uutta opiskelijaa. Heillä oli kymmeniä opettajia aineyhdistelmän takia.
Olin vain yksi heistä, olkoonkin että pääaineena aluesuunnittelua ja suunnittelumaantiedettä opiskeleville tulin opettajana tutummaksi. Me jopa teimme tutustumismatkoja läpi Euroopan, kuljimme yhdessä Silkkitietä ja raportoimme kunnille ja tutkimustemme tilaajille vuosittain ympäri maata ja maailmaa kiertäen. Käytimme uusinta mahdollista tietoa etenkin tehdessämme opinnäytetöitämme.
Tänään osa oppilaistani on jäämässä eläkkeelle, ollutkin eläkkeellä muutaman vuoden, ehkä jopa vuosikymmenen. Nuorimmat, 2010-luvulla minut tavanneet, ovat tänään työelämässä vielä liki puoli vuosisataa, näin uskon käyvän. Tohtoriksi väitteleviä on mukana ehkä noin joka kymmenes eli paljon enemmän kuin aikana, jolloin itse ensimmäisen kerran väittelin nuorena miehenä Oulussa. Koko maassa väitteli tohtoriksi vain se määrä minkä yliopistot vaativat uusiakseen professorikuntaansa. Siis vuosittain muutaman kymmenen tohtoria, lukuun ottamatta lääkäreitä. Nykyisin tohtoreita valmistuu yli 2000 vuosittain.
Tärkeimmät lukijani ovat tämän ajan akateemisia maistereita ja tohtoreita. Kaikki eivät ole omia oppilaitani. Lisäksi valtaosa heistä ei asu Suomessa. Ei ole koskaan asunut mutta varmasti tuntee Suomen ja osallistuu oman aikamme teknologian kautta opiskeluun aivan eri tavalla kuin vielä 1970-luvun puolella. Osa valikoituen oppilaikseni, näin minulta pyydettäessä tai minun tietämättäni tenttivät kirjojani. Käyttävät niitä omassa työssään.
Omien oppilatteni osuus on tästä joukosta erittäin pieni, marginaalinen joukko. Joudun pohtimaan millaista tietoa ja kuinka levittäen 1990-luvulla syntyneet voisivat ottaa vastaan ja omaksua silloin, kun tieto on hankittavissa sähköisenä ja vastaanottaja on kokonaan erilaisen kulttuurin tuote kuin mitä omamme.
Uskon tuntevani näitä kulttuureja oman kokemukseni kautta kohtuullisesti suomaalisena professorina tai akateemisen koulutuksen poikkitieteisesti hankkien, useammassa tiedekunnassa väitellen. Myös muualla kuin Suomessa tietojani kartuttaen.
Tietoa ei voi jakaa loikkimalla yli sukupolvirajojen ja olettaen, kuinka 1990-luvulla syntyneet eivät olisi käyneet ensin vaippaikäisinä oppia hakemassa ja myöhemmin kouluttautuen erilaisten elämänkokemusten ja kulttuurien kautta kohti aikuisuutta, joka edellyttää heiltä hyvää kielitaitoa ja ambitiota jatkaa opintojaan kohti tutkijan ammattia. Toki joku jää vaikkapa opettajaksi tai löytää itsensä poliitikkojen joukosta.
Hyvin harva lukijoistani on akateemisen koulutuksen käymättömiä tai vailla sellaista kulttuuria, jonka itse tunnistamme metropolialueiden tiedepuistojen sisältä. Olen aikoinaan kartoittanut hyvin tarkkaan millaisesta ympäristöstä lukijani tulevat. Jopa ikärakenne on hyvin kirjava.
Tehnyt siitä tutkimustakin, raportoinut siitä. Harva tutkija ja kouluttaja huomasi kuinka vielä 1990-luvun puolella tällainen oli erittäin helppoa ja samalla haastava ja mielenkiintoinen tapa siirtää tietojaan ja taitojaan käyttäen kokonaan uudelleen rakentuvaa mediaamme, sosiaalista mediaa ja sen sukulaisia.
Aluksi käytin tätä keinoa vain omien oppilaitteni kohdalla, myöhemmin koko yliopiston kampusaluetta ja lopulta rajoittamatta lainkaan tekstieni ja luentojeni käyttöä internet ajan käynnistyessä. Monet lukijat olivat paljon innokkaampia ja aktiivisempia oppilaita kuin yliopistoon luennoilleni väkisten vääntäytyvät suomalaiset oppilaani. Motiivi jopa näyttäisi kasvavan, kun tekstin saa käsiinsä nähden hieman vaivaa ja etenkin avaten salasanoja.
Oheinen teksti on esimerkki syksyltä 2008, jolloin lähetin tietoja tutkimuksistani tuhansien, miljoonien nuorten lukijoitteni käyttöön, ja osa joutui näitä artikkeleitani tenttimäänkin. Näin on jatkunut katkeamattomana virtana jo kohta yli puoli vuosisataa. Eikö olekin ihmeellistä? Kyse on diffuusisesta ilmiöstä ja sen omaksujista reaaliaikaisessa prosessissa. Mitä enemmän sen tiedon eteen näkee vaivaa, sitä varmemmin sen myös oppii ja omaksuu myöhempää käyttöä varten.
”Amat victoria curam.” – ”Vaivaa vaatii voitto.”
maanantai 8. syyskuuta 2008
Reaaliaikainen ja vuorovaikutteinen vaiko diffuusinen ja imitoitu
Webympäristön globaalit ryhmät ja blogaajien innovaatiokyky
Käsite blogi on laina englannin kielestä, jossa se on alun perin typistymä käsitteestä weblog. Suomessa blogi vakiintui aluksi verkkopäiväkirjaksi, nettipäiväkirjaksi, joskus myös weblogiksi tai lokiksi. Samalla sen yhteyteen liimautuivat määritelmät reaaliaikaisuudesta, vuorovaikutteisesta uusmediasta ja suuri määrä globaalia tiedon tuottajien joukkoa omana yhteisönään (=blogosfääri, blogistani). Nykyisin aktiivisia tiedon tuottajia on jo liki 100 miljoonaa ja määrä kasvaa päivittäin tuhansilla uusilla bloggaajilla. Kyseessä on maailmanhistorian suurin tiedon tuoton ja vastaanoton globaali leviämisprosessi, ns. innovaation diffuusio.
Prototalous ja symboli-innovaatio vetureina
Internet -ympäristössä blogit ovat tänään yhä näkyvämmin suurten viestintäyritysten ja mediatalojen toimintaa. Nämä valtaisat viestinnän välineet, yhdistettynä yksittäisiin tiedon tuottajiin, muodostavat helppolukuisen tietopankin eri kuluttajaryhmien käyttäytymisestä markkinoiden käyttöön. Puhutaan prototaloudesta, jossa blogaajat luovat webympäristössä koko ajan uusia sosiaalisia ja kulttuurisia käyttäytymismalleja. Sen keskiössä toimivat nuoret internet -ympäristön innovaattorit. Valtaosa työstä tehdään siinä pelkkänä kehittelynä, eikä lainkaan toistona, saati vanhan omaksumisena (=imitointi).
Uuden omaksujat tulevat myöhemmin, olkoonkin että ero on ajassa mitaten usein vain silmänräpäys ja etäisyydet tuhansia kilometrejä. On eri asia ottaa uutta tietoa vastaan reaaliaikaisesti kuin luoda sitä ”tyhjästä”. Tässä on innovaation ja sen diffuusion valtaisa ero webympäristössä ja samalla sen reaaliaikaisen tutkimuksen suurin haaste. Samalla se kuvaus uuden ja vanhan median välisestä erosta. Toinen on reaaliaikainen ja vuorovaikutteinen prosessi, toinen historiallinen tapa levittää tietoa tehden uutinen.
Webympäristön blogit muokkaavat sosiaalisia ja kulttuurisia innovaatioita ja välineinä ovat symboli-innovaatiot, uudet käsitteet ja käsitejärjestelmät. Annamme syntyneille uusille käyttäytymismalleille ja toiminnan logiikalle, kulttuurityypeille jne. uusia käsitesymboleja.
Tekniset löydöt ja sovellukset syntyvät oikeastaan vasta näiden jälkeen ja mahdollistavat tärkeimpien innovaatioiden leviämisen, diffuusion. Tekninen innovaatio edellyttää jo pitkän kulttuurisen ja kielellisen muutoksen sekä niiden symbolirakenteiden syntymisen. Ilman näitä kulutukselle ei löytyisi maailmanlaajuisia tai edes paikallisia markkinoita. Arkikielessä puhumme usein ”sosiaalisesta tilauksesta”. Näin symboli-innovaatio on innovaatioista tärkein ja edeltää webympäristössä muita innovaation muotoja.
Katsomosta pelin rakentajaksi
Kasvava webympäristön monikulttuurinen vuorovaikutus avaa uusia innovaatioprosesseja. Näin on toki tapahtunut aina, mutta paljon nykyistä hitaammin, eikä koskaan reaaliaikaisesti. Prosessia on voitu joko edistää tai kontrolloida. Nämä prosessit ovat monitieteisiä, monikulttuurisia ja elämme vaihetta, jolloin niiden tuottama aineisto on miltei eksponentiaalisesti kasvamassa.
Internet on ympäristönä siirtymässä uuteen vaiheeseen. Se ohjaa sosiaalisia ja kulttuurisia käyttäytymismallejamme globaalilla ja paikallisella tasolla samaan aikaan. Sen kärjessä kulkevat innovatiivisimmat ja uuteen teknologiseen kieleen ja monikulttuuriseen ympäristöön nopeimmin sisään kasvaneet lapset. Uuden oppimisessa vanhan poisoppiminen ei vie heiltä aikaa edes sorminäppäryydessä.
Vielä hetki sitten tieto oli leviävää ja diffuusista. Se kulki hitaana historiallisena aaltona yli alueiden, ja vei aikaa suodattuen erilaisten usein institutionaalisten prosessien kautta. Tällaisia olivat mm. aikanaan ylimysvalta, kirkkovalta, meritokratia, byrokratia mutta myös uskomukset, dogmit, teoriat ja tavallinen maalais- tai kaupunkilaisjärkemme.
Ne hidastivat ja pitivät yllä konventionaalisia rakenteita sekä vanhoja vallankäytön hierarkkisia malleja. Niiden varaan rakentuivat paimentolaisyhdyskunnat, agraari- ja teollinen yhdyskunta, mutta aluksi myös informaatiotaloutemme. Reaaliaikainen ja vuorovaikutteinen globaali prosessi syntyi oikeastaan vasta blogien alkaessa yleistyä ja kenen tahansa päästessä siirtymään ikään kuin urheilukatsomon passiivisesta seuraajasta kenttäpelaajaksi.
Altruistiset lapset edelläkävijöinä
Blogosfäärin syntyä edelsi verkostotalouden synty 1990-luvun alussa, jolloin informaatioyhteiskunnassa mukana oli jo kilpailukykyyn liittyviä näkymättömiä, ei-taloudellisia suhteita, kuten valtaa ja luottamusta, mutta myös kykyä tuottaa tietoa ja ottaa se vastaan innovaatioprosesseja suosivalla tavalla. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota kontekstin jatkumoon, säänneltyihin ja spontaaneihin sekä suunnittelemattomiin prosesseihin.
Ei vielä niinkään esim. avainhenkilöiden keskinäisiin kontakteihin globaalisti sekä niiden käyttötarkoituksiin ja räjähdysmäisesti kasvaviin resursseihin. Ei ollut joko syytä tai keinoja seurata globaalia tapahtumaa reaaliaikaisena psykologisena, sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Nykyisin se on mahdollista ja tapahtuu tietoverkkojen yhteistyössä ja yhdistämällä tietokoneiden kapasiteettia. Yhteiskuntatieteissä voidaan käsitellä valtaisia aineistoja reaaliaikaisesti aivan samaan tapaan kuin biologiassa DNA-rakenteita ja perimäämme.
Blogosfäärissä yhteys ei muodostu enää taloudellisista eduista ja yhteyksien muodoista, vaan kyvystä tuottaa uutta tietoa ja olla osa sen usein altruistisessa tuotannossa. Tässä nuoret ja lapset poikkeavat vanhemmistaan, joilla taustalla on egoistisia motiiveja. Blogit eivät ole kapea tapa kaupallisen tiiviiseen, organisoituun ja luottamukselliseen suljettuun yhteydenpitoon, kuten perinteisessä 1990-luvun verkostoissa opimme.
Resurssi- ja neuvottelutalous eivät toimi webympäristössä, ja perinteisen organisaation ja sen verkostojen siirto webympäristöön tahtoo aina epäonnistua. Tämä koskee myös perinteistä mediaa ja sähköistä paperilehteä.
Megaverkoston synty
Blogosfääriä ei voi tulkita niin kapeasti talousmallina kuin verkostoja, joissa myös tutkimus kohdistui markkinoihin ja yritysten tarjoamiin tuotteisiin. Blogosfääri on itsensä täysin avoimeksi asettavien yksityisten ihmisten välistä toimijoiden reaaliaikaista dynamiikka, suhteiden syntyä ja kestoa, tutkimuksessa psyko- tai sosiometriikkaa ja useampiulotteisia matriiseja.
Suhteet eivät ole koskaan joko yksisuuntaisia tai kaksisuuntaisia ja poikkeavat esim. perinteisen median käyttämistä keinoista, jossa suhde vastaanottajaan on aina hierarkkinen ja enintään kaksisuuntainen.
Talousmallina uusi webympäristön blogosfääri on verkostojen verkosto hieman samaan tapaan kuin tietokoneiden muistin yhdistäminen (=grid/ritilä) on tietoverkkojen tietoverkko. Sen jäsenenä on monenlaisia verkostoja vaihdannasta kommunikointiin ja psykologisista sosiaalisiin verkostoihin. Kehittyessään ne muodostavat eräänlaisen megaverkoston.
Tutkijat seuraavat ennen kaikkea informaatiota, verkostosuhteita, verkostojen luonnetta ja toimijoita, tavoitettavuutta, informaation kulkutapaa, mutta erityisesti tapaamme kerätä tietoa ja tulkita se. Kulttuurien välillä tulkinnoissa on valtavia eroja ja informaatio muokkautuu aina uudeksi hieman samaan tapaan kuin tieto tieteiden rajapinnoilla. Kyseessä ei ole uusi tieto (innovaatio) vaan uusi tulkinta ja käyttö uudessa yhteydessä.
Omalakinen ja psykologisesti kylmä ympäristö
Sama tieto ei aiheuta kommunikaatioverkossa samaa muutosta blogosfäärin jokaisessa klusterissa. Lisäksi samaan klusteriin (ryhmään) kuuluvat blogaajat eivät kuulu likimainkaan aina samaan kulttuurialueeseen. Webympäristössä syntyvä yritys, organisaatio jne. poikkeaa täysin sinne siirretystä toiminnasta. Webympäristö on toimintaympäristönä ”omalakinen” ja noudattaa eräänlaista evolutionarismiin perustuvaa toimintalogiikkaa.
Sen analogiana käytetään usein biologiasta tuttua valkuaisainesynteesiä torjua virus. Toiminta on hyvin looginen ja lyhytkestoinen sekä hajoaa kun tehtävä on hoidettu. Tämä on kuitenkin vain yksi malleista ja webympäristö pitää toki sisällään myös hyvin pysyviä rakenteita.
Perinteiset verkostot koostuvat tunteista, asenteista, tiedoista, organisatorisista ja kulttuurisista oppimistapahtumista. Tällaiset usein emotionaaliset prosessit eivät sovi lainkaan blogosfäärin tulkintaan. Toki blogosfäärissäkin palkitaan sellaisia osallistujia, jotka vahvistavat toisiaan eivätkä elä toisten kustannuksella. Lisäksi yhteisöllisyys elää siten, että innovaatioprosessin kärjessä kulkevat tunnistavat helposti toisensa jo piilotetun symbolijärjestelmänsä avulla.
Tämä ”luova luokka” on altruistinen, luonteeltaan salliva ja intuitiivisesti visioiva nettiyhteisön ohjailija. Sen kieli on sidottu vain verkostokielen omaan rakenteeseen ja on oma monikansallinen ”telecity blogaajien” kulttuuri tai oikeammin satojen kulttuurien verkosto. Se tuottaa muuttuvan kommunikaation uudet symbolirakenteet ja tulkitsee kommunikaation eri kieliä ja muuttuvia kulttuurisia symboleja.
Klusteritaide (cluster art) oli tämän nuoren ryhmän hyvin nopeasti omaksuma ja käyttämä monikulttuurinen yhteinen kieli ja tapa muokata altruistisella tavalla perinteisiä taiteen konventioita niitä vapaasti yhdistellen.
Valtaosa harmittomia surffailijoita
Lähes 90 % webympäristön käyttäjistä kuluttaa vain yhteisöpalvelujen sisältöä, lainaa ja imuroi, ostaa ja ottaa vastaan usein tietämättään tai ei tiedä minkä ottaa. Tässä avaamisessa innovaatioprosessi on webympäristössä paljon vaativampi kuin perin-teisessä verkostossa tai jälkiteollisissa yhteisöllisissä rakenteissamme.
Alkuteollisen ja agraarin yhteisön käsitejärjestelmät eivät voi avata lainkaan webympäristön symboliikkaa ja sen kulttuuri pysyy vieraana. Sellaiseen symboliikkaan, johon ei ole lapsuuden ajan tunnesisältöä, ei ole myöskään myöhempää emotionaalista kosketusta ja siten se on vieras sekä torjuttava.
Lisäksi vanhemman kulttuurin matka symbolijärjestelmämme kielettömälle alueelle on mutkikkaampi. Näin lasten tapa ottaa vastaan uusia symbolijärjestelmiä on sekä kulttuurisesti että psykologisesti helpompi prosessissa, jonka syntytapa on vain muutaman vuoden ikäinen ja alati vaihtuva.
Yhteisöllisyys sinänsä ilmenee webympäristössä, aivan kuten yhteiskunnassa yleensäkin, kaiken aikaa monipuolistuen. Se ei perustu vain yhdessäoloon, sisällön tuottamiseen ja jakamiseen, vaan myös yhä monipuolisempiin suodattimiin, suosituksiin, kaverilistoihin tai verkostopalveluihin, jossa liki 100 miljoonaa ihmistä on jo hakemassa samanhenkisiä tai hakee tietoa vaivoihinsa ja joita lukee liki kymmenkertainen määrä ihmiskuntaa.
Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää miksi esim. hakukone Google mainostaa tehokkaimmin tätä kautta. Sata miljoona bloggaajaa lukee ainakin omat mainoksensa tarkkaan ja ihastuu niihin omien tekstiensä yhteydessä.
Blogosfäärissä toteutuu lopulta koko elämän kirjo, eikä se tunnista yksittäisten boggaajien sosiaalisia tai kulttuurisia rajoja, ikä- tai sukupuolirasismia, innovaation syntypaikkaa tai etnisiä eroja.
Luovan telecity-bloggaajan piiloviestit ja yksilölliset tarpeet
Webympäristön voimana on vuorovaikutteisen reaaliaikaisuuden ohella nuorten vimmattu halu tehdä, tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tästä palavasta halusta syntyvät globaalit innovaatioyhteisöt, jossa muodit ja tyylisuunnat pirstoutuvat, mutta ovat kuitenkin samansisältöisiä ympäri maailmaa. Yksilöllisyys ja ainutkertaisuus ovat luovan webympäristön kärkiluokan edelläkävijöiden havittelema globaali yhteisöllinen arvo.
Näillä pienillä merkeillä halutaan samalla kertoa kuinka ryhmät kuuluvat yhteen, ja ovat samaa bloggaajien telecity -luokkaa. Sen moraaliset ja eettiset rakenteet eivät voi vastata perinteiseen yhteisöllisyyteen tai verkoston käsitteeseen luottamuksesta tai vastuuntunnosta saati emotionaaliseen tapaan ottaa vastaan tai hylätä. Fiktiiviset kaverit ovat kuitenkin kasvottomia eivätkä korvaa kotikasvatusta ja fyysisiä kontakteja, koulun läsnäoloa ja kasvattajan tehtävää. Kasvattajan tehtävä vain on nykyisin aiempaa vaativampi ja edellyttää webympäristön ainakin auttavaa tuntemista.
Kuusi globaalia suurryhmää
Rikkaasta fiktiivisestä maailmasta elävien ja äärimmäisestä vapaudesta nauttivien telecity nuorten jälkeen tulevat ryhmät, joita luonnehtivat viiden globaalin suuryhmän käyttäytymismallit. Näistä kiintoisimpia ovat teosofi-materialistit, fundamentalisti-pelurit, flaneeraaja-surffailijat ja suurimpana ryhmänä postmodernit turistit.
Teosofiset materialistit ovat yhdistelmä webympäristön ikääntyvien ihmisten henkisyyttä perustuen läntiseen realistiseen käsitykseen itsestämme ja maailmasta sekä lähinnä buddhalaiseen opetukseen harmoniasta. Vielä 1970-luvulla tämä sama kulttuuri tunnettiin hippiliikkeen nimellä ja se oli pienen ääriryhmän edustama elämäntapa.
Nyt siitä on tullut suuri keskiluokkainen ilmiö, jossa teosofin pinnallisessa näkökulmassa haetaan ulkoista muutosta idän uskontoja tapaillen, mutta päädytään lopulta puolitiehen henkiseen materialismiin. Postmodernissa kulttuurissa tämä ryhmä voi määritellä tradition, tilan, ajan, ruumiin ja yhteisön aina uudella tavalla, jolloin samalla normitkin vaihtuvat.
Perinteestä on tullut postmodernin teosofin blogissa väline, jota voi käyttää miten tahansa ja ryhmä pääsee lopulta aina samaan yhteiseen päämäärään, kunhan oikein yritetään ja kaivellaan. Näin reaaliaikaisuus ja paikan ja ajan suhteellisuus on ymmärretty sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina väärin tai sitä ei ole kerrottu tälle ryhmälle lainkaan.
Fundamentalistit pelurit käyvät webympäristössä hillitöntä taistelua kaikesta mahdollisesta rajalliseksi kokemastaan. Blogien maailmassa tämä ryhmä kokee joutuvansa koko ajan hyväksikäytetyksi, gurujen, opettajien ja mestareiden aivopesemäksi. Perinteinen materialismi on muutettu webympäristön omaksi materialismiksi vaikkei siellä sellaista esiintyisikään.
Webympäristöstä haetaan ikään kuin omaa miellyttävää ja moniarvoista ”ydintä” tai ”keskiötä”. Blogosfääri koetaan taistelutantereeksi, jossa taidolla ja oveluudella, kaukonäköisellä tai virheellisellä, haetaan oikeaa ”siirtoa”. Jopa globaalissa, satojen miljoonien ihmisten ja ventovieraiden kulttuurien ympäristössä pelaaja rakentaa oman sisäisen pelinsä, joka rakentuu hänen sääntöihinsä sopivaksi.
Se joka ei suostu pelaajan sääntöihin suljetaan lohduttoman pelin ja muurien ulkopuolelle. Nämä ryhmät ovat lyhytkestoisia, sosiaalista pääomaa ei synny, eivätkä ryhmät ole luovia, saati innovatiivisia. Reaaliaikaisuuden ymmärtäminen on fundamentalistille yhtä ongelmallinen kuin edelliselle ryhmälle.
Flaneeraava surffailija on eräänlainen webympäristön blogin ”kuljeskelun” tyyppitapaus. Webympäristössä kiintoisaa on se miltä blogit näyttävät ja kuinka ne ”myyvät”. Yhteiskunnallinen, saati globaali todellisuus on hämärtynyt ja verkostoista haetaan mielihyvän, kiinnostuksen ja jännityksen palasia. Webympäristössä yhden asian ilmiöt eivät nivoudu yhteen eivätkä ne kasva ja laajene toinen toistaan tukien tai vahvistaen.
Blogosfäärin sosiaalista muistia ei pääse syntymään ja altruististen avainryhmien tuottamat innovaatiot jäävät katkelmallisiksi elämyksiksi. Niihin innostutaan hetkeksi ja unohdetaan ilman että toimintaa syntyisi. Ryhmän kokemukset webympäristöstä ovat kouluttamattomia tai ne on sisäistetty heikosti vailla kulttuuriin sitovaa merkitystä.
Webympäristön turisti vannoo valintamyymälän uskollisuutta Dalai Lamalle, hänen seinällänsä on Jeesus -ikoni, hän käy hindujoogassa ja kertoo blogissaan kiinalaisesta lääketieteestä meditoiden zen -tyyliin. Turistin webympäristön henkisyyspaketti on kuin useiden uskontojen tai kulttuurien käsikirjasta, korostaa moninaisuutta, sieltä täältä haettuja ja räätälöityjä, keskiluokkaistunutta rihkamaa.
Turisti on lähellä teosofista materialismia, mutta ilman elämäntavan muutosta tai edes vähäistä vastakulttuurin kapinaa kuten 1970-luvun hippiliikkeessä. Turisti on suvaitsevainen, globaalissa webympäristössä avoin kaikelle traditiolle, kunhan siihen ei tarvitse sitoutua.
Webympäristöstä haetaan ”totuutta” kunhan totuus ei vaadi kuulumista mihinkään sen yhteisöistä. Turisti ei ole internet -ympäristön tuote, kuten telecity -bloggaajat eikä voi omaksua sen luovia prosesseja. Turisti ei saa auki webympäristön innovaatiorakenteita, mutta eroaa myös surffailevasta flaneeraajasta ja tämän pirstaleisesta market -maailmasta. Webympäristön reaaliaikaisuus ja rajattomuus on turistille käsitteenä ongelmallinen.
Nuoria ja internet -ympäristöön jo kasvaneita ryhmiä lähinnä ovat toimintaan nopeasti kykenevät yrittäjä -”intrapreneur” -ryhmät. Nämä ovat globaaleista kult-tuureista täysin vapaita ”kulkureita” tai webympäristön ”kaahailijoita”. Näillä ryhmillä ei ole kollektiivista ryhmäsidosta ja juurettomuutta palvelee eksistentiaalinen itsekäs vapauden tavoittelu.
Tyypillisiä ovat hypyt tuntemattomaan ja kompromissien kieltäminen. Vieraantuminen omasta kulttuuriympäristöstä helpottaa liikkumista webympäristössä ja usein innovaatioaste on hyvin korkea. Webympäristöstä ei edes haeta omaa ryhmää tai telecity -ihmisten tapaista ryhmätunnusta.
Ryhmän jäseniä on enemmän lännessä ja myös Suomessa runsaasti aivan kuten kaikkia muitakin pääryhmiä. Reaaliaikaisuuden ja paikattomuuden taju helpottaa yrittäjien toimintaa ja usein ryhmät ovat syntyneet webympäristön sisälle 2000-luvulla.
Tiivistelmä kirjasta: Matti Luostarinen 2007. Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit, 560 sivua
”Docendo discimus” – ”Opettamalla opimme”