Vuoteen 2010 ei saa palata
Olen ottanut loppuvuodesta esille kirjoituksiani vuosikymmenen takaa. Miksi? Koska takanamme on yli kymmenen hallitusta ja menetetty vuosikymmen. Tämä tarkoittaa silloin sitä, että pandemia vie meidät suljettuine järjestelmineen vaiheeseen, jossa meidän olisi tullut oppia vuosikymmen sitten tehdyistä ratkaisuista ja niiden merkityksestä syntyvään pitkään taantumaan.
Yhdysvaltain presidentti reagoi asiaan oikealla tavalla 30.11. 2021 puheessaan. Hän kertoi kuinka toistuvat virukset ja niiden muunnelmat eivät ole alku uudelle normaalille. On jatkettava tässä jo koetusta sekä elettävä tavalla, jossa alkava kasvu muuttuu myös pörssissä pysyvämmäksi ja koettu notkahdus oli vain hetkellinen.
Meillä on jo valmiina ne rakenteet, jotka edellyttävät suojautumista uusilta virusvarianteilta ja tämä koskee myös rokotteita ja niiden käyttöä. Suomenkin on syytä palata jatkamaan kehitystä suuntaan, jossa paniikin sijaan pyrimme kehittämään terveydenhoitoa ja etenkin heikompien ryhmien, lasten ja ikäihmisten selviytymistä ilman uutta paniikkia. Olemme hyvällä uralla ja jatkamme sillä myös jatkossa.
Mitä sitten tapahtui vuonna 2010 ja miten seuraava vuosi 2011 vaikutti monine traumaattisine kokemuksineen globaaliin ja samalla omaan käyttäytymiseemme? Mitä me menetimme reagoimalla hysteerisesti ja hakien seuraavat kymmenen vuotta itsellemme kymmenen hallitusta monen muun paniikkinappulan kanssa yhteiskuntaamme ja sote sopaa keittäen. Vasta nyt olemme valmistautumassa vaaleihin, jotka auttavat leventämään hartioitamme pienten maaseutu- ja seutukuntien kohdalla aluevaaliemme (maakuntavaaliemme) avulla.
Oikeammin tämä olisi tullut hoitaa jo vuosisatoja sitten rinnan Ruotsin kanssa, ellei oma eromme Ruotsista olisi tapahtunut aluetaloutemme hoidon osalta tulevine sotineen ja sortokausineen väärään aikaan. Jopa osa noista koettelemuksista olisi ehkä voitu välttää, jos irtautuminen Ruotsista olisi tapahtunut hiven myöhemmin.
Historian tutkija ja maantieteilijä ei ikävä kyllä saa spekuloida historialla. Niin houkuttelevaa kun se onkin. Sen sijaan voimme ja meidän tulee ottaa siitä oppia ja aluetalouttamme voidaan myös suunnitella maantieteen uusien välineiden avulla. Siinä onnistuminen vaatii kuitenkin paluuta ensin tuohon vuoteen 2010 ja lähtemällä kehittämään niitä heikkoja kohtia, jotka olivat havaittavissa jo tuolloin. Palataan siis joulun alkuun vuona 2010:
torstai 16. joulukuuta 2010
Suomalaiset heittävät roskiin ruokaansa liki puolen miljardin edestä, kertoo tiimini ja MTT:n tuorein tutkimus. Kertooko se varallisuudesta ja sen kasvusta vai onko näin ollut aina? Oma muistikuvani nuoruudestani ei tue käsitystä, jossa ruokaa olisi käytetty tuhlaten. Roskaruokaa ei tunnettu. Oikeammin ruoka oli pyhä asia mitä kauemmas historiassamme menemme. On syntynyt kulttuuri jota on korjattava.
Kolmen kerroksen väkeä
Köyhyys näyttäisi jakavan kansan kahtia tai oikeammin kolmen kerroksen väkeen kertoo puolestaan THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tuorein tutkimus. On ihmisiä, joilla on varaa heittää ruokansa roskiin ja sitten niitä, jotka keräävät ruokansa roskista tuon tutkimuksen mukaan ruokajonoissa palellen. On ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet suomalaista köyhyyttä.
Tuloerot ovat kasvaneet etenkin aivan viime vuosina sekä aiemmin 1990-luvun kriisivuosiemme jälkeen. Välillä tapahtui pientä tasaantumista. Jatkossa odotamme erojen jälleen lisääntyvän. Olemme palanneet nyt 1970-luvun tasolle, jossa noin 15 % ihmisistä oli köyhiä. Suhteellinen köyhyys on kaksinkertaistunut 15 vuoden aikana. Tuolloin, 1970-luvulla, köyhyys kuitenkin kohdattiin silmätysten, kun se nyt on etääntynyt ja piilottelee työttömien nuorten ja työkyvyttömyyseläkkeen tai toimeentuloturvan varaan jääneiden elämänlaadun kurjistumisena. Etenkin lapsiperheiden köyhyys on Suomessa korkeampaa kuin EU:ssa keskimäärin. Sille on tehtävä jotakin ja varottava sellaisia ilmiöitä, jotka traumatisoivat juuri nämä heikot ryhmät vaikkapa poikkeusolojen ja pandemioiden aikana.
Kasautuva huono-osaisuus
Suuri joukko näytti vieraantuneen jo 1990-luvun laman vuosina ja tämä trendi näyttäisi tänään jatkuvan. Arkkiatri Risto Pelkosen (HS 16.12. 2010) mukaan näillä nuorilla ei ole myöhemmin voimia hoitaa edes terveyttään ja vaatii suorastaan urbaania oveluutta hankkia tarvitsemaansa oikeaa hoitoa nykyisessä sekavassa terveydenhuollon saaristossa. Kuntien paras -hanke ja terveydenhuollon rakenteet eivät ole onnistuneet, ja niille on nyt tehtävä jotain pikaisesti. kansakunta ei saa jakautua kahteen luokkaan. Ensimmäiseen luokkaan ja luokattomaan.
Nuorten aikuisten syrjäytymisellä ja rikollisuudella, sosiaalisilla ongelmilla, on selvä yhteys myös vähäiseen kolutukseen ja syrjäytymiseen lopullisesti työelämästä, kertoo oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tukija Mikko Aaltonen (HS 16.12. 2010). Huono-osaisuuteen liittyy rikollisuuden ohella vakava vaara joutua väkivallan uhriksi. Sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat kulkevat aina käsi kädessä ja lisäävät rikollisuutta, turvattomuutta ja huono-osaisuutta. Nämä voidaan ehkäistä myös ennakolta ja säästää yhteisiä varojamme sekä estää inhimillistä tuskaa ja kärsimystä. Tämä tuska ja kärsimys kun tahtoo muuttua pandemioiden aikana paniikiksi, ja valtaan pääsevät salaliittoja rakentelevat sosiaalisen median ilmiömme sekä eskapismin ja dystopian ilmiöt rinnakkain. Olen kirjoittanut näistä aiemmin enkä esittele enää uudelleen. Osa on löytänyt myös niistä kirjoittamani kirjatkin.
Uusia alakulttuureja
Erojen syntyessä syntyy myös uusia kulttuureja, joissa ihmiset eivät puhu enää edes samaa kieltä. Parhaiten sen huomaa sosiaalisten medioittemme sisällä. Siellä on mahdollista ennakoida sosiaalisten ongelmien ja menestystarinoiden suuntaa. Tätä osaamista ja tutkimusta tulisi lisätä nyt rajusti, samalla kun tuota välinettä voidaan käyttää moniin ennalta ehkäiseviin korjaustoimenpiteisiin etenkin nuorten keskuudessa. Tämä taas vaatii pitkäjänteistä työtä, jossa mukana ovat myös yliopistomme ja tiede sekä tätä työtä seuraava media. Elämme mediayhteiskunnassa mutta samalla myös uusien innovaatioiden maailmassa. Taloudelliset ja sosiaaliset innovaatiot ovat hitaan työn tulosta toisin kuin tekniset innovaatiomme.
Sosiaaliturvassa leikkaaminen kostautuu aina muutaman vuoden viiveellä ja johtaa ikäviin toinen toistaan tukeviin noidankehämäisiin kierteisiin. Toistaiseksi alueelliset erot ovat pieniä, mutta nekin ovat kasvussa ja voivat viedä slummiutuviin yhdyskuntiin. Maaseudulla voidaan nyt huonommin kuin suurimmissa taajamissamme. Tässäkin kehitys muistuttaa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun elämästä. Silloin meillä ei ollut käytettävissä sosiaalisia medioitamme niiden hoidossa ja tulkinnassa, tutkimuksessa. Vielä vähemmän alueellisia yliopistojamme ja korkeakoulujamme.
Kolmannes ulkopuolella
Vuonna 2010 jouluun valmistaudutaan yhteiskunnassa, jossa lähes kolmannes, 29 %, ei pääse osalliseksi koko kansan hyvinvoinnista. Vastaavasti sama määrä (27 %) elää jatkuvasti hyvää elämää ja korkea tämä elämänlaatu on liki puolella (44 %) väestöstä. Heikoilla Suomessa ovat työttömät nuoret ja yli 80-vuotiaat, fyysisesti ja psyykkisesti pahoinvoivat vanhukset. Pandemian sattuessa heidän osuutensa hoidossa tulee olemaan korkea. Siihen olisi varauduttava ajoissa. Rakenteelliset innovaatiot eivät ole oikein suomalaisten parasta osaamistamme. Alan tiede ja väitöskirjat eivät tahdo siirtyä käytäntöön. Media ei seuraa niiden syntyä. Sosiaalinen media siirtää ne salaliitoina syrjään.
Uusia sellaisia leikkauksia, joihin syyllistyimme 1990-luvulla, ei saisi nyt syntyä. Etenkin nuorten syrjäytymistä on kaikin keinoin nyt vältettävä. Meillä ei ole varaa sellaisiin kadotettuihin syrjäytyneisiin nuoriin, joihin jouduimme sodan kestäessä ja sen jälkeen, 1970-luvun suuren murroksen vuosina ja jälleen 1990-luvun aikana. Tällaiselle vuosikymmenestä toiseen toistuvalle kierteelle on pantava yhteisesti sulku siinä missä tuloerojen jatkuvalle kasvulle. Pandemioihin on varauduttava ennakolta, ei jälkikäteen oireillen.
Vuosikymmenen välein toistuvat virheet, vähäosaisuuden ja eriarvoisuuden säilyminen, ovat kansallinen suuri projektimme. On keinotekoista hakea syitä eurosta, Euroopan köyhistä maista, globalisaatiosta ja markkinataloudesta silloin, kun kansakunta on rikkaampi kuin koskaan. Hyödymme jopa nyt alhaisista koroista ja eurosta, sen devalvoitumisesta vientiämme tukien. Tulevalta vuodelta odotetaan kasvun vuotta ja ennusteitaan korjaavat kaikki laitoksemme, pankit, nousevaan suuntaan. Se on hyvä merkki ja edellyttää poliittista tahtoa suurten rakenteellisten muutosten toteuttamiseen ja niiden vahvistamiseen jo pelkästään pandemioiden varalle.
Oikeudenmukainen yhteiskunta
Takavuosien Suomelle tyypillistä olivat sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja pienet tuloerot. Nyt nämä hyveet näyttävät kadonneen aivan viime vuosina ja tuloerojemme kasvu on ollut voimakkainta OECD maiden sisällä. Sellainen vähentää käsitystämme oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Suomi on aivan liian pieni ja harvaan asuttu maa, ettemmekö voisi kaikki pahoin silloin, kun näemme ympärillämme sietämätöntä pahoinvointia. Sellaiseen meillä ei ole varaa näin pienenä ja sosiaalista pääomaamme ja -muistia käyttävänä kansakuntana.
Pahasti jälkeenjäänyttä perusturvaamme tulisi nyt nostaa köyhyyttä poistavaksi. Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus kuulua porukkaan, harrastaa samoja yhteisiä suomalaisia harrastuksiamme ja saada samaa kansainvälisesti hyväksi koettua opetusta. Meillä ei ole mitään syytä hankkia nyt historian tuomiota kansakuntana, jolla oli varaa heitellä ruokaansa roskiin samaan aikaan kun köyhyys ja hyväosaisuus oli jakanut kansakunnan kahtia. Pandemioiden iskiessä olemme heitteillä ja joudumme käynnistämään kaiken aina alusta tai sulkemaan muista riippuvan yhteiskuntamme.