Vuosien ja vuosikymmenien kuluttua kysytään, mistä tapahtumasta nämä kuvat Venäjältä voisivat olla ja miksi ihmeessä ihmiset käyttävät tummia maskeja kasvoillaan? Sotshin kisat ja Valtteri Bottas muistetaan muustakin kuin kisojen komeasta voitostamme. Palataan syksyn 2020 tunnelmiin ja vuosisatojen saatossa tämä aika ja vuosi, vuosikymmenen alku, kulkee globaalina ja paradigmaisena uuden aikakauden avaajanakin. Tai koko aika on hautautunut unholaan.
Joku kuva vain elää meillä Suomessa muita kuvia paremmin aikakauden avaajana. Voisiko se olla tämä? Venäjä ja formulat, suomalainen voittaja ja kasvoilla mustat maskit? Jotain tapahtui, joka muutti kaiken ja leimasi juuri tuotakin hetkeä.
Otimme velkaa, tosin kuin ennen oli opittu, kaikki muutkin ottivat ja määrittelivät sen toisin kuin mihin meitä oli aiemmin opetettu. Hybridi yhteiskuntamallina ja sen kouristeluna, kybermaailman kiusanteko koulusta ja lapsista aikuisiin, digiajan lasten ja vanhempien uudet oppimisen välineet hämmensivät ja lopulta institutionaalinen alan rikollisuuskin tuli tutuksi. Valtioiden rinnalla, kunnat, pankit ja vakuutusyhtiöt olivat siinä taitavia. Musta maski kasvoilla symboloi tuon ajan synkkää alkua.
Klusteritaide ja taiteen klusteri on manifestinani toiminut odotetulla tavalla. Se syntyi kohdallani poikkitieteisenä- ja taiteisena, lähtemättä pilaamaan sitä perinteisillä määritelmillämme, varmasti vanhenevilla. Maapallon perinteisestikin epävakaat alueet kun eivät näitä määritelmiämme ymmärrä ja vihaavat tunnetusti hiostoriaansa sitä koko ajan raivokkaasti myös hävittäen. Sitä ei voi siirtää ulkopulisten syyksi vierailta tähdiltä saapuen. Itse me oman historiamme tuhoamme, eivät vieraan planeetan muukalaiset.
Lähi-Itä, Väli-Amerikka, Irakin, Hondurasin ja vuoden 2011 arabikevään kaltaiset alueet ja tapahtumat, Tiibet ja Dalai lama, kristittyjen, islamilaisten ja juutalaisten Temppelivuori, halaten digiaikaamme ja sosiaalisen mediamme välineet, Mayakansan opit ja Popol vuh rinnallaan Mooseksen kirja ovat nekin yhtä ja samaa muuttuvan maailman meitä hämmentävää viestiä samaan keitokseen ne liittäen.
Samassa yhteydessä esittelin kirjoinani myös madiayhteiskunnan kiisit ja kouristelut, hybridiyhteiskunnan ongelmat ja myös demokratiamme tulevat pulmat, kriiseiksi kutsutut. Pandemia on tätä samaa ilmiötämme. Taide ja tiede käsitteinä ovat riitävän abstrakteja, jolloin sen oivaltaminen manifestina eri kielialueilla ja kultuureissa oli mahdollista vain otsikoiden manifesti ”Cluster art and art of clusters” paradigmaisena ilmiönämme.
Nyt sitä voi jo hiven tarkentaa ja raottaa mistä on kysymys. Meillä alkaa olla orastavaa yhteistä sosiaalista pääomaa uuden paradigman eväiksi. Ennää en kirjoita arvoista ja normeista saati moraalista ja laeistamme. Vai vaikuttaako vaalit Yhdysvalloissa tai Venäjällä, Kiinassa, suomalaisen tapaan vaalejamme käyden? Eivät ne ole sama ilmiö ensinkään.
Kirjani ”Social media economy and strategy” syntyi sekin liki samaan aikaan juhlajulkaisuna täyttäessäni 60 vuotta. ”Agropolis strategy” myötäili omaa osaamistamme mutta myös japanilaista ”teknopolista” ja Suomea ”Euroopan Japanina”. Kirjoistani vanhin, jo 1970-luvulla kirjoitettu ”Arctic Babylon 2011” osui sekin täsmälleen oikeaan hetkeen, mutta ei toki ilman Mayakansan kirjoituksia ja apua muistaen Sadam Husseinia ja hänen esi-isiään, liki jumalhahmoina kuvattuja. Nebukadnessar ja Babylon olivat tuttuja toki myös tähtiporttien rakentajille. Minulle jo lapsena heistä lukien. Siihen kun ei vaadittu muuta kuin lukutaitoa.
Toki saman kertomuksen Perun rinnalla olisi ilmiön voinut kuvata myös vaikkapa kristittyjen, juutalaisten ja muslimien Temppelivuorelta tai Egyptin suunnalta sitä lähestyen ja pyramideja esitellen ympäri maailmaa kovin samalla arkkitehtonisella taidolla toteutettuina. Yhteinen kieli oli kuitenkin jo syntymässä, digiaika ja sen hybridit kouristeluineen osa tulevaa yhteistä kokemustamme, mutta sadoissa, tuhansissa kulttuureissamme eri tavalla sitä painottaen. Meillä painotus on hyvin pragmaattinen ja tekninen, hautamuistomerkkien alta löytyvää elohopeaa ihmetteleväkin. Sille on varmaan jokin syy, siinä missä saman arkkitehdin piirustuksissakin ympäri maailmaa hankkeitaan markkinoineena.
Kaikkialta tämä kuitenkin löytyi ja rinnan kuvataiteen ja musiikin kanssa esitellen ja tieteen kieltä myös varovasti hakien. Tiede ei ole sekään ihmistieteenä (human science) likimaikaan sama kaikille. Luonnontieteet (natural science) voi sitä jo ollakin, jolloin joudut väittelemään tohtoriksi ainakin tämä asia oppien poikkitieteisestä maailmastamme ja sen historiasta ja maantieteestämme. Maantiede on karttoineen moniulotteinen ja kykenee nytkin ymmärtämään avaruutta ja sen laajuutta sekä sopeutumaan paradigmaiseen ajattomaan ja paikattomaan maailmankuvaankin ja tekoälynä tallennettavaan todellisuuteen. Aika- ja paikkatieteet sopueutuivat uuteen paradigmaan muita vikkelämmin ja jokainen ymmärtää mitä GIS autonsa sisällä tarkoittaa (Geographical Infornation System). Avaruudesta tulevaa tietoa ja ääntähän siinä kuunnellaan ja suunnistetaan rikkeettömästikin. Varoitetaan peltipoliiseistakin.
Isoisäni isoisän aikoihin Suomessa asusteli alle miljoona suomalaista ja 1200-luvulla, liki Pähkinäsaaren rauhaa, vain Forssan tai Iisalmen kaupungin verran. Ei nämä hääppöisiä sotia käyneet; muutama tuhat ihmistä näin suuren maan sisällä asustellen pienissä kyläpahoissaan ja hirsimajoissaan. Maapallolla oli noin 500 miljoonaa ihmistä jos sitäkään. Kieli jolla ajatella ja nähdä unensa oli vallan muuta kuin mihin nyt kykenemme. Ja tästä huolimatta juuri nyt meiltä odotetaan loikkaa, joka on komeampi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.
Ihminen, lukumäärältään tuhansiin miljooniin kohoava, ilmestyi Tellukselle oikeastaan vasta omana aikanamme ja alkoi lisääntyä sopulin tapaan ja nyt sitten edessä on sopeutuminen tähän ilmiöön, liki 10 000 miljoonan ihmisen elämään samalla pienellä pallollamme ja galaksimme syrjäisimpien aurinkojen ympärillä meuhaten ja miettien, josko olisimme ainoat älyköt lukemattomien galaksien joukossa syrjäkylässämme?
No ei varmasti olla ja meitä vuosituhansia fiksummat eivät ala pilata kulttuuriamme, kuten me teimme monelle imperialismin aikoihin ja suomalaiset saamelaisille. Tiedoksi maamme tunnetuimmalle tiedemiehelle ja galaksien tuntijalle Valtaojalle.
Olisiko syytä harkita nimeksi salaojaa, jolloin ilmiön luonne alkaisi tulla ymmärretyksi myös vaikkapa kylätutkijoilla, joilta kielletään sekaantumasta kyläyhteisöjen kulttuuriin omilla tiedoillaan niitä samalla pilaten yhdessäolo-organisaatioinamme. Asiaorganisaatio kun on sekin koko ajan kriisissä. Uudet organisaatiot kun ovat rakenteeltaan internetin sisällä kokonaan muuta kuin aiemmin kuvittelemamme ja osa pelkästään fiktiivisiäkin. Verkostot ja klusterit ovat nekin talousmalleina vanhentuneet. Ne olivat 1970-luvun tuotteitamme. Siitä on jo puoli vuosisataa kun ne tuli käyttää taloutemme pelastajina.
”Landepaukuista” puhuminen on vitsinä ikävintä rasismia mitä nyt voi kuvitella ja kertoo missä mennään maalaispoikien ja tyttöjen vieraillessa maailmalla ja saapuessa Helsinkiin visailemaan keskenään, kulttuurin rappiosta ja slummiutumisesta näin näkyvästi tiedottaen. Muutokset kun eivät tapahdu hetkessä, realiaikaisesti, vaan vaativat usean sukupolven ja usein myös geneettisiä ilmiöitä onnistuakseen uskottavasti. Näin Donald Trump ja hänen kilpailijansa ovat mitä sopivimpia ehdokkaita tuohon kulttuuriin ja muistuttavat hyvinkin amerikkalaisilta oman aikamme ilmöinämme. Ymmärrän hyvin ettei tilanne oli Yhdysvalloissa kaikkien mieleen.
Maailma pyörii nyt vaihteeksi velan ympärillä, lainaten Helsingin Sanomia (27.9) ja rahavirrat huuhtelevat reaalitalouden jokaisen sopukan. Toistaiseksi tätä pidetään poikkeuksena, pandemian aiheuttamana, kunnes toisin sovitaan. Vanhat hyveet on ennekin käännetty myöhemmin paheiksi. Elämme nyt todeksi sellaisia teorioita, kauhukuviakin, joita on aiemmin pidetty miltei mahdottomina. Nyt kaikki on mahdollista ja valinta sinulla.
Velan määrästä voi rakennella nyt sekä uhkakuvia että auvoloita, kirjoittaa Hesari ja lainaa lopuksi Kopernikusta, kovin kaukaa historiaan loikaten: ”On aitoa tietoutta tietää, että me tiedämme, mitä me tiedämme ja tietää, että me emme tiedä, mitä me emme tiedä.”
Emme siis tiedä, mihin velkaantuminen johtaa, mutta emme myöskäään sitä, olemmeko täällä yksin vai ehkä vain sivukylän ”landepaukkuja”, joita pääkaupunkiseutujen eläjät välttelevät galaksimme ydianalueilla. Oma aurinkokuntammehan on kovin sivussa ja liki kierteissumuna esitellyn hännänhuippuna.
Kiekkona tuo galaksi kuvaten leveä ja lihava keskusta on miljardien aurinkojen ydintä ja itse olemme sen kapaen laidan hännillä oman aurinkokuntamme kanssa maailman valoja talvisella taivaalla ihaillen. Mutta eivät he toki pilkkaa tai ala neuvoa meitä syrjäkylien asukkaita.
SE kun olisi se viimeinen keino ja matka kohti rappiota ja slummien syntyä. Samaa mallia voisi kokeilla myös Suomessa runsaan 50 seutukaupungin ja niiden maalaiskuntien kohdalla. Jakaa nyt lainarahaa reilulla kädellä ja odottaa kuinka pandemiaa sinne pakenevat suomalaiset saavat aikaan uutta taloutta ja raha alkaa kiertää myös maaseudullamme. Luonnonvaratalouteemme ja sen kestävään käyttöön kun kannattaa varmasti nyt panostaa.