Uusvanha kansantauti
Suomalaiset lapset sairastuvat narkolepsiaan. Narkolepsiasta on tullut suomalainen kansantauti. Samalla rokotteet on pantu syyniin ja rokotetilauksia tutkitaan. Miksi vain suomalaiset sairastuvat, kysytään? Millainen on tämä pelottavan taudin kuva, selvitetään? Herkimmät aikuiset alkavat nähdä painajaisia ja nukkua yönsä huonosti, torkahdella päiväsaikaan kokouksissaan. Oireet ovat ilmeiset.
Toki jotkut ovat tehneet sitä aina tietämättä sairastavansa narkolepsiaa. Luennoilla tapaa runsaasti narkolepsiaa sairastavia nuoria aikuisia. Moni nukahtaa auton rattiin, television ääreen ja joku kesken rakastelun tai ainakin heti sen jälkeen. Narkolepsiaan sairastuneita tapaa enemmän Hämeessä kuin Uudellamaalla ja Savossa.
Narkolepsia on kansantaudeistamme tuhoisin ja se aiheuttaa uskomattomia kansantaloudellisia tappiota ministereiden ja virkamiesten torkahdellessa EU-rahojen jaossa, ay-väkemme kolmikantaneuvottelujen aikaan ja poliitikkomme budjettineuvotteluissa, kansa vaaliuurnille unohtuessaan, sammuessaan tuoppinsa ääreen. Narkolepsiaan sairastunut suomalainen on turistipaikkojen tuttuu näky jo takavuosilta. Maanisia kausia seuraa äkkinukahtaminen, pahoinvointi, migreeni.
Salaliittoko takana
Kun muutama lapsi sairastuu vuoden aikana normaalia enemmän johonkin infektioon, sillä voi olla yhteys vaikkapa rokotteeseen tai sitten nämä kaksi asiaa vain kulkivat käsi kädessä samaan aikaan ja muualla tällaista ei ole havaittu. Tilastolliset tunnusluvut ovat kovin vaatimattomia. Herää epäily, mistä on lopulta kyse?
Voi olla että kaksi asiaa esiintyy yhtä aikaa ja liittyvät jopa toisiinsa ja että suomalaisille on hankittu erä rokotetta, joka on epäilyttävä ja nyt puhutaan jo mahdollisesta korruptiosta. Syntyy vaikutelma, jossa taustalla olisi salaliitto, joka halutaan paljastaa, liki maan tavan kaltainen, ja että tämä kaikki on osa tavasta jakaa rokotteitten käyttäjät ja valmistajat asiantuntijoineen eri leireihin, puolesta ja vastaa sekä näihin, jotka eivät ole puolesta eivätkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin. Siis savolaisiin asiantuntijoihin.
Oleellista on että itse ilmiö, narkolepsia, on saanut huomiota ja se on hyvin marginaalinen ilmiö nyt ja tulevaisuudessa. Mutta se ei enää kiinnosta ketään kun puhutaan asiaa, rokotteista ja niiden tarpeesta, tavasta hankkia lääkkeitä ja päättää ketkä käyttävät ja kuinka paljon sekä kenen tilaamana ja tuottamana, ihmisille välitettyinä kauppatavaroina. Uusi epidemia kun on jo kytemässä jossain, pandemia keräämässä voimiaan, kauppatavara tulossa markkinoille.
Ihmiskoe Chilen kaivosmiehillä
Toivo pelastumisesta pitää chileläisiä kaivosmiehiä hengissä 700 metrin syvyydessä. Heille on toimitettu kamerat, pelikortit ja jatkossa mahdollisesti saniteettivälineitä kaivoskäytäviä kulkiessaan ja hampaita harjatessaan, Hollywood -tuotteita ja prostituoituja, jahka huoltohissi taas kulkee.
Valaistus järjestetään vastaamaan mahdollisimman luonnollista ja Chilen ennennäkemätön ihmiskoe jatkuu suomalaisten medioitten seuratessa tätä 36 kaivosmiehen elämää kaivoskäytävissä, jossa nämä ovat eläneet koko elämänsä kenenkään tietämättä, kiinnostumatta.
Heitä on oikeastaan tuhansittain ja sadoittain myös menehtyy vuosittain kaivoksiinsa. Meksikossa pelkissä huumesodissa menehtyy kymmeniätuhansia.
Nyt tuo elämä kaivoksessa sai uutta virikettä ja se on suurin kokemus ja elämys, johon he ovat koskaan päässeet elämänkaarensa aikana. Kaivosmiehet ovat kaikkien medioitten päätähtiä, kuvat näkyvillä. Heidän perheitä kuvataan, vaimot ja lapset ovat tähtinä hetken aikaa. Asiantuntijat medioissamme kertovat miesten ponnistelusta selviytymistarinana järkyttävässä draamassa.
Kiinalaisia kaivomiehiä menehtyy päivittäin enemmän ja Suomessa on hukkunut tähän mennessä vuoden alusta 200 ihmistä eikä heistä saa suurta draamaa maailman turuille.
Ikivihreä Matti Nykänen
Matti Nykänen sai neljännen vankilatuomionsa, nyt jo tutuksi tulleista väkivaltateoistaan ehdottomana vankeutena. Matti Nykänen on ollut medioitten lemmikki ja samalla näiden uhri, jonka haudalla media itkee vilpittömästi sen jälkeen kun tuo hauta on kaivettu umpeen seremoniallisin menoin.
Kerrotaan kuinka Nykänen on osa meistä, me olemme kokemassa jotain hyvin omakohtaista alkoholisoituneena kansana ja perheväkivalta on meille tuttu ilmiö. Elämme tämän kokemuksen projisoiden Nykäseen, tiedottaa media syvää oivallustaan.
Suuret asiat ja kohtalot, arkipäiväiset, on projisoitava pienen tapahtuman ja joskus narrimaisen ilmiön kautta, ihmisen mittaisena ja ymmärrettävänä, gonzojournalismin keinoin. Jotkut toimittajat panevat jopa itsensä mukaan tapahtumaan Hymy-lehden Veikko Ennalan tapaan takavuosilta ja elävät surrealistisen elämän. Moni nuori matkii vain tätä surkelistista elämää ja muu jää kokematta, tuottamatta, tekemättä.
Marginaalien Hannu Karpo
Hannu Karpo teki takavuosina ohjelmia marginaalisista ilmiöistä ja sai valtaisan suosion näille gonzo-journalismin katkelmilleen. Miljoonien joukossa on aina marginaalisia ilmiöitä ja gonzo on kiinnostunut juuri näistä sivupoluista jättäen samalla päätiet ruohottumaan.
Kun puhutaan poliitikon syrjähypyistä, tuppilaudoista pääministerin kivitalon poluilla, syntyy ilmiö, joka on gonzo-journalismia ja se muistuttaa populistista tapaa tehdä politiikkaa. Sen joko osaa tai sitten ei.
Kansa joko ymmärtää tai ei ymmärrä, erottaa falskin teatterin todellisesta draamasta, tragediasta ja komediasta, Homeroksen tavasta tehdä näytelmää.
Miksi gonzo kiinnostaa
Miksi suomalaisia kiinnostavat marginaaliset pienet ja sivuraiteille vievät uutiset, tapahtumat ja sellaiset kirjailijat, tutkijat, arkielämän sankarit, joiden elämä leikkaa arjen poikkeuksellisten kriisien tai mutkikkaiden sattumusten ja ihmiskohtaloiden kautta? Miksi meitä kiinnostavat päämedioissamme marginaaliset gonzojournalismin esittelemät sivuraiteet, tutkijan löytämät poikkeamat ja residuaalit normaalista mallista, teoriasta ja haluamme tirkistellä juuri niitä?
Kun politiikan, talouden tai arjen elämä on pääsääntöisesti harmaata puurtamista, suurten linjojen oivaltamista ja niiden korjaamista etenkin nyt, kun suuret linjat ovat muuttumassa, paradigmat vaihtuvat ja vanhat teoriat, käytännöt, dogmit, normit, moraali ja niitä ohjanneet käyttäytymismallimme ovat muutoksessa, mihin me tarvitsemme vielä näitä gonzojournalismin esille nostamia marginaalisia tapahtumia?
Valmistautumista paradigman muutokseen
Vai onko niin, että juuri paradigman muutos ja siihen valmistuminen edellyttää meiltä kokemuksia, jotka eivät ole arkipäiväisiä. Olisiko mahdollista että journalismi ja media, viihde, jota Hollywood tarjoaa, on hakenut jo kauan ratkaisuja, jossa muutoksen suurin vaihe on vasta tulossa ja siihen halutaan mukaan jo ikään kuin etuajassa ja ennakoiden, kaataa omassa tuotannossa pilvenpiirtäjät ja tornitalot jo ennen kuin terroristit ovat sen oikeasti ehtineet edes uneksia mahdolliseksi.
Onko todellakin niin että kulttuuri ja taide kulkee aina edellä ja muu vasta myöhemmin sitä jäljitellen? Vai muuttaako reaaliaikainen ja ajan ja paikan lopullisesti kadottava maailma tämän kaiken vanhan taitomme ja emme enää voi ennustaa ja valmistautua uuteen, otamme sen vastaan valmistautumattomina, gonzo ja narri ovat työnsä tehneet hekin?
Olisiko mahdollista, että tietyn tyyppinen viihde, kulttuuri ja uutisointi, medioiden tapa toimia gonzojournalistin tapaan, on viesti jostain toisesta kuin olemme kuvitelleet? Ehkä kyseessä onkin rationaalinen ja hyvin järkevä toiminta, tapamme valmistautua sellaiseen, jossa paradigman muutos on hyvä tunnistaa suurina massoina ennen kuin joudumme sen kanssa kasvotusten ja yksin. Gonzo ja narri eivät vain tiedä enää mistä voisi olla kysymys ja tuottavat hämmentävää kertomusta, vanhaa maailmaansa mukaillen ja sitä toimeentulonsa edelleen hankkien.