Sukellus suomalaiseen kirjalliseen bulevardiin
Kirjoitin hetki sitten kuinka suomalainen eduskuntaamme ammatikseen seuraava professori Turussa joutuu selittelemään Suomessa sellaista, joka on tavalliselle kansalaiselle, koulunsa käyneelle, itsestäänselvyys. Ilmiö on tuttu koko lyhyen historiamme ajalta ja aiheutti myös poikkeuksellisia ongelmia medioillemme Urho Kekkosen aikana ja jouduimme vaikenemaan. Se oli surullista aikaa.
Tänään seuraamme Saksan vaaleja ja rinnan omaa elokapinaamme Mannerheimintiellä, kommentoimme niistä vapaasti ja jaamme mielipiteitämme sosiaalisen median alustoilla. Mediakratiasta on otettu askel kohti meritokratiaa. Koulutus, korkeakoulumme ja yliopistojemme hajasijoitus ovat tuoneet mukanaan sellaisen poliittisen eliitin, jonka laajuus on kokonaan toinen kuin vielä vanhempiemme aikana.
Tästä ei ole mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin. Ymmärrämme yhdestä sanasta mitä Saksassa, sen vaaleissa, tapahtui, miksi elokapina Mannerheimintiellä on kokonaan toinen kuin vihreän liikkeen alku ja Koijärvikapina Forssassa. Toinen tuli oikeaan aikaan vastapuolena muutama maanviljelijä peltojaan kuivaten ja lintujärvi sai mediamme kautta huikean uutisoinnin käynnistää tuleva poliittinen liike. Nyt se liike on hallituksessa ja kantaa vastuuta moittien elokapinaa.
Tänään pohdimme, miten perussuomalainen puolue istuu suomalaiseen poliittiseen kenttään rinnan alan arvostetumman tutkijan kirjan kanssa sitä puntaroiden Turun eduskuntatutkimuksen laitoksessa. Toinen väitöskirjani on sieltä, samalta laitokselta kuin presidentti Mauno Koivistonkin. Välillä oli vain muutama hassu vuosikymmen.
Meritokratiaan kuuluu myös kriittinen media ja sen tapa reagoida silloin, kun sitä osoitetaan osaksi tätä yhteistä valtaa ja sen näkyvimpänä vallankäyttäjänämme mediakratiassa. Jos et ole koskaan omistanut kirjapainoa, sukusi mediaa, et kyllä ymmärrä mistä on kysymys.
Palaan jälleen kerran kymmen vuotta ajassa taakse ja silloin kirjoittamaani blogiin Sofi Oksasesta. Hänelle kun oli annettu kenkää kustantajaltaan. Se oli sama asia kuin rahaa olisi heitetty kadulle, kuvasi Jari Tervo tämän näytelmän. I
tse pyrin hakemaan meritokratiaan lukeutuvana hieman mutkikkaamman tavan ymmärtää yhteiskuntamme tuolloista kehityskaarta. Veikko Vennamo kertoi aikanaan lehdessään 1970-luvulla, kuinka professori Luostarinen lähestyy asiaa, jälleen kerran, peitellyin sanakääntein. On kyllä oikeassa, mutta perustelee toisin kuin Vennamo kertomalla syyksi ”talonpojan tappolinjan” tai ”rötösherrat”.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Kun cityvihreät ja liberaalit voittivat keskustan puoluekokouksessa Lahdessa, ketkä silloin hävisivät? Kun Helsingin Sanomien päätoimittaja ja toimitusjohtaja analysoi poliittisen kentän muutosta, hän kuvasi sen yhden muuttujan avulla, iän. Kun Sofi Oksanen, nousukiidossa oleva nuori tuottelias kirjailija, saa kenkää samaisen yhtiön ja WSOY:n kustantamolta, syyksi kerrotaan luottamuspulaa. Kun Johanna Korhonen sai kenkää Alma Medialta, syyksi kerrottiin luottamuspulaa. Kun Suomi eli syvintä henkistä lamaansa 1970-luvun ja 1980-luvun taitteessa puhuttiin yleisistä syistä tai juuri luottamuspulasta. Eikö mikään sitten ole muuttunut?
Tätäkö tämä nyt sitten on vuosikymmenet, kun suuret ikäluokat palaavat eläkeläisinä takaisin juurilleen ja maalle, kertovat siellä Hesaria lukien, mitä cityvihreys ja heidän oppimansa metropolipolitiikka, uusliberalismi tarkoittaa? Paluuta heidän nuoruutensa vuosikymmenille??
Yleiset syyt ja luottamuspula
Suomessa omien aivojen käyttö, luova innovatiivisuus ja lahjakkuus tarkoittaa riskin ottoa, ja siinä menestyminen johtaa myöhemmin luottamuspulaan ja yleisiin syihin. Yleinen syy tarkoittaa Suomessa kulkemista bulevardin kolmen sisimmän kehän sisällä, jossa tyypillisin ihminen on palavereihin, foorumeihin, seminaareihin ja keskustelutilaisuuksiin osallistuva, titteleitä kantava ja instituutioita edustava, organisaationsa vanki. Aiemmin se oli Moskovasta kerrottu suuren ikäluokan oivallus. Niinpä kun hän on kansanedustaja, hän edustaa puoluettaan tai sen mandaattia kantavaa virkamiestä, ei ajattelevaa ja luovaa ihmistä, persoonallisuutta. Hän on kuin jalkapalloilija yllään punainen Pohjois-Korean paita liikkuen johtajansa kunniaksi ja kaikki samaan suuntaan maaliaan puolustaen. Syntyy tappiota, joita kutsutaan torjuntavoitoiksi ja joita muisteltaessa toveria ei jätetä.
Laumaeläimen käytösvirheet
Kollektiivinen tyhmyys ja laumasieluisuus on innovaation, luovan toiminnan ja intellektuellin pahin vihollinen. Ilmiö on laumaeläimen geneettistä käyttäytymistä ja sitä on tutkittu paljon. Kun bulkkitavaraa tuotetaan flaneeraajan tai turistin näpelöitäväksi, aletaan esitellä oman yrityksen oletettuja kantoja ja mielipiteitä, joiden kestävin ajatus on bulevardin kehien sisällä leviävä pelko, jolloin oma yritys, työpaikka, puolue ja ammattiliitot alkavat voida pahoin. Pelon levittäjä on aina samalla vallan käyttäjä, takavuosina joko kirkkovalta, ylimysvalta, mikä tahansa alusmaata pelolla hallinnut emämaan keino käyttää alusmaan luonnonvaroja tai hakea nuoria miehiä tykin ruuaksi.
Kerroin aiemmin, miten nämä pelon kehät syntyvät ja kuinka niitä tulisi lähestyä mottona, sen saat mitä pakenet, tai jos se käy liian ahdistavaksi, sen saat mistä luovut. Pelokas ihminen on aina jonkun hyväksikäyttämä eikä ikinä vapaa, etsii orjan kahleita myös silloin, kun hänet on jo kerran niistä vapautettu.
Sofi Oksanen on nyt vapaa kirjailija, ja Jari Tervon kertomana WSOY ja Sanoma yhtiö heitti rahat bulevardille. Heillä on siihen varaa, Sofi Oksasia, tulevia nobelisteja kun maa on tulvillaan siinä missä Etelä-Afrikkaan matkaavia jalkapalloilijoitamme. Tosin he istuvat siellä katsomossa, ovat aina istuneet ja ovat siellä rohkeita, juovuksissa, ja syy siihen omituiseen taustakuoroon, joka kuulostaa mehiläispesän elämältä.
Kirjan elämä alkaa olla historiaa, printtimedia kriisissä, kustantamo kirjapaino ja pienet kustantamot tuottavat kohta vain taidekäsitöitä kirjan nimellä ja ne erikseen numeroiden. Yhdysvalloissa 10 000 myytyä kirjaa on ihan hyvä määrä ja John Irwing on otettu oikeasti suomalaisten suosiosta. Oksanen sai WSOY:n tarjoamat Kimi Räikkösen Ferrari tallin palvelut, seuraava talli on Tolorosso tasoa. Kirjanteko kun on katoavaa kansanperinnettä ja printtimedia etenkin suomalaisten naisten rakastama harrastus.
Ajatuksenvapaus – ei sanan
Kansanedustajalle on laissa taattu täysi ajatuksenvapaus. Toki niin on luvattu myös toimittajalle ja kirjailijallekin, kuvataiteilijalle, tieteen edustajille kamppailtaessa apurahoista. Apuraha on tapa nöyryyttä ja kahlita sanan vapautta, kulkurin tapaa kulkea irtolaisena ja postmodernin yhteiskunnan nomadina. Näin sen kokevat ne sukupolvet, jotka ovat jo maistaneet netin vapautta.
Ympäristövaliokunta hylkäsi kaikki luvat lisäydinvoimalle, ja mukana olivat myös uudet keskustan puhtaalta pöydältä elämänsä käynnistäneet kansanedustajat Lahden kaiken vanhan loan puhdistaneen kokouksen jäljiltä. Kun muutos tulee, se tulee hetkessä eikä vanhaan ole paluuta. Kun musiikki lakkaa, rynnätään taas istumaan, ja joku jää vaille puuttuvaa tuolia tulevissa vaaleissa. Nyt näitä tuolitta jääviä on poikkeuksellisen paljon etenkin keskustassa majaillen.
Keskustan tuore varapuheenjohtaja Timo Kaunisto äänesti hänkin hyläten luvan uusille ydinvoimaloille. Kokoomuksen Sanna Perkiö piti valiokunnassa keskustan käyttäytymistä omituisena. Kokoomus jäi hallituksen ulkopuolelle takavuosina perusteluina Johannes Virolaisen vahingossa heittämä käsite “yleiset syyt”.
Tuo yleinen syy oli Moskovan kortti ja pelon kehät bulevardilla. Virolaiselle itselleen ne olivat aikanaan myös henkilökohtaiset syyt joutua paitsioon.
Pelokas kertoja
Kerroin edellisessä blogissani kuinka suuren mediayhtiön toimitusjohtaja ja pääkirjoitusvastaava on joskus puun ja kuoren välissä. Niinpä hän joutuu käyttämään kieltä, joka on ympäripyöreää ja kolumnissa, joka käsittelee suomalaisen yhteiskunnan uusinta murrosta, on mukana vain yksi selittävä muuttuja, ikä. Edes sukupuolta ei tohdi mainita.
Lopuksi mukaan on otettava moraalinen opetus, jossa lainataan tuolloin 73-vuotiaan kokoomuslaisen Harri Holkerin sanomaa. Siinä Holkeri kertoo ihmisen olevan monen kuolemasynnin kanssa kamppailevan otuksen, joista ahneus ja itsekkyys ovat ikävin ja ehdottomasti pitkäikäisin. Murhia, tappoja ja raiskauksia ihminen ei tee, ei himoitse paljon muutakaan rollaattoria työntäen. Mutta ahne ja turhamainen, hedonistinen, voi olla toki loppuun saakka.
Jotta Holkeri olisi nämä ihmisen kuolemasyntien itsestään selvyydet voinut sanoa, olla vapaa ja viisas ihminen, liberaali toisinajattelija ja intellektuelli vuosituhannen vaihteen Suomessa, hänen oli oltava jo turvallisesti eläkkeellä ja ulkopuolella näiden bulevardilla kulkevien pelon kehien. Suomi on edelleen Euraasian suljetuin maa Sofi Oksasen elää ja kirjoittaa, eikä jalkapallon idea ole täällä yksinäisten maratoonareiden maassa hevin oivallettava.
Pelokas kirjailija ja tiedemies
Jos kirjailija, tiedemies ja tutkija alkaa tuntea pelkoa tällä yksinäisellä kulkurin kaikki bulevardit läpäisevällä Avenuella, silloin on siirryttävä sieltä sivuun, valittava toinen tie, yksi kolmesta sisäkkäisestä bulevardista. Tai alettava kulkunsa pitkin vapaan ihmisen Avenueta sen jälkeen, kun viimeisinkin pelot voittanut kirja oli julkaistu, ja jokaiselle suomalaiselle lukutaitoiselle myyty. On eri asia lukea ja eri asia ymmärtää lukemansa.
Näin teki nyt Sofi Oksanen ja näin teki myös hieman aiemmin Johanna Korhonen, alkoi kulkea bulevardit läpäisevää Avenueta, vaihto Räikkösen tapaan ovaalin kiertämisen sorateiden ralliin. Siihen vaaditaan kuitenkin bulevardin kolmen kehän jättämistä taakse ja kulkemista läpi sen portin, joka sinne rakennettiin Pariisissa jo varhain ennen vallankumousta, ja jossa lukee kyllä postmodernin nomadinkin havaittavaksi selvästi, mihin suuntaan tuo uusi Avenue johtaa. Oksasen kohtalo tai valinta ei ole siten millään tapaa uutta, toisin kuin media nyt väittää. Teollisuuspaikkakunnilla on ihmisiä, joista monet Oksasta oppineemmat ovat hakeneet uuden ammatin laman aikana.
Itse käytän mieluiten Pariisissa liikkuessani Porte d’Orleansia, Orleansiin johtavaa maantietä. Se on hyvin kaunis tie kulkea niinkin myöhään kuin 1840-luvulla ja vähän kuin vahingossa rakennetun Thiersin muurin kohdalla. Nykyisin tuon puretun muurin sisäpuolella kulkee Pariin kuuluisa kehätie, Boluevards des Merechaux, Marsalkkojen bulevardi. Sen idea ja ranskalaisen elämän käsitteellisyys, käsite ”esprit” innovaationa, ei oikein avaudu suomalaisissa metsissä syntyneille. Käytin sitä oman yritykseni nimessä etuliitteellä ”fin”.
Viides faktori kokeilematta
Tuosta eteenpäin on käytettävissä vielä viides faktori, se josta emme vielä hetki sitten kirjoittajina, kirjailijoina edes haaveilleet, ja siinä telecity -ihminen ja hänen luovuutensa on täysin vailla sellaisia kahleita, joista Oksanen ja Tervo, Korhonen, monet muut tuskailevat vielä eläkeiän saavutettuaankin.
Sitä kun ei tule vastaan bulevardin kolmen sisimmän kehän asiakkaita palvellen ja heiltä ropoja kerjäten, apurahoja hakien ja puolueen mandaatilla virkansa lunastaen. Mitä ihminen siinä voittaa, jos hän saa vaikka koko maailman, jos hän saa samalla vahingon sielulleen?
Omantunnon kysymys
Nyt sitten seurataan miten poliitikkomme äänestävät omantunnon kysymyksessään, jollaisia tulisi kaikkien kysymysten olla, kamppaillen samalla vaalipiirinsä herruudesta alueilla, jotka noudattavat liki vanhoja ruotsalaisten piirtämiä läänitysrajojamme, ja jonne metropolialueeltamme johtavat sen kolme kehätietä ylittävää yhdeksän Avenueta. Kakkostie, Porista Forssan kautta Helsinkiin kulkeva, ei ole niistä aivan komein ja levein, mutta ihan siedettävä ja kesäisin kierrettävissä käyttäen maisemiltaan unohtumatonta vanhaa Härkätien pohjaa kohti Someroa ja Turkua sekä sieltä Hämeeseen. Sen luonnon kauneutta ja historiasta kertovaa ei voi sanoin kuvailla.
Boulevard Peripherique
Uudenmaan 34 ja Helsingin 21 edustajan paikkaa eivät ole vielä aivan kaikki jaettavissa olevat, ja mukana äänestäjien joukossa on kahdeksan aiemmin kuvaamaani persoonallisuutta sekä viisi yhteiskunnallista faktoria. Pääosa heistä asuu viimeisen periferian kehätien ulkopuolella, lähes 150 paikkaa täytettäväksi. Suomi on Euroopan perifeerisin ja maaseutumaisin maa sekä asua että ymmärtää sen kulttuuria, taloutta ja sosiaalista elämää, ihmisten luonnetta tai persoonallisuutta. Pariisin käyttäminen tämän kuvaajana ei ole kuitenkaan virhe, jos olet perehtynyt tietokoneen kieleen ja ymmärrät sen algoritmejakin.
Tutkiva asiantuntija arvostetuin
Vain yhtä niistä luonnehtii moraaliltaan epäilyttävä, vahvan vaikuttajan persoonallisuus, pelurin bulevardi faktorilatausten joukossa. Mukana ovat myös itselliset luovat individualistit, Sofi Oksasen tapaan, avuliaat huoltajat, sopeutuvat rauhanrakentajat, uskolliset kyseenalaistajat, tarkat laadunvalvojat, innostavat suunnittelijat, tehokkaat suorittajat ja koko prosessia ja sen rakenteita tutkivat asiantuntijat ja juuri asiantuntijoihinsa luottavassa yhteiskunnassa, jossa lääkärin ammatti on arvostetuin ja ministerin sekä kansanedustajan jossain häntäpäässä. Tietokoneemme algoritmit tunnistavat nämä hetkessä. Heti kun koneesi avaat.
Kovin ylhäälle eivät asetu taiteilijat ja kirjailijatkaan. Syynä on pelokas tapa elää rovoilla ja pilata rohkean kirjailijan maine, uuden luovan taiteilijan tuotteet ja niiden arvostus, lääkärin tapa ymmärtää ihmistä. Suomalainen arvostaa hoitajia, tutkijoita lääkäreinä ja shamaania, joka ei ole itsekeskeinen häiriintynyt narsisti. Sen sijaan algoritmeista hän ei ymmärrä tuon taivaallista ja on silti koko ajan kiinni sosiaalisen median sivustoillaan.
Esineellistetty ihminen
Alkuunkaan kaikki tietokoneen luokittelemat ryhmät eivät ole ensimmäistä faktoria kiertäviä flaneeraajia, ihmistäkin jo esineenä hypisteleviä market -kansalaisia tai turisteja, joilla koti on paradoksaali turvan takaaja ja paettava vankila.
Kolmas faktori ja bulevardikehä kuvaa pelurin moraalitonta konfliktien maailmaa, joille valtaa ja rahaakin tärkeämpää on itse peli ja sen muurien tiukasti rajoittama ahdas muisto menneestä, kulkurit postmodernin ajan juurettomia nomadeja, sekä lopulta täysin vapaa ja vain tietokoneen neutraalin ruudun vankina elävät telecity -ihmiset, globaalina uutena ryhmän kaikkia muita faktoreita nykyisin halliten, rajattoman ja vapaan maailmansa tuotteina ja tuosta vallasta mitään ymmärtämättä saati humaltumatta. Turha heille on mennä neuvomaan missä mielenosoituksen voi pitää ja miksi.
Tuo viimeisin ryhmä ihmettelee, miksi Sofi Oksanen ei kirjoita vapaana ihmisenä nettiin muiden vapaiden ihmisten tapaan, unohtaen ahtaan kulutushysterian asettamat markkinaehdot ja bulevardien kiusalliset, heistä täysi riippumattomat Bastiljinsa? Siellä on jokaisella portilla aina portinvartija ja jokaiselle tarjolla risuja ja ruusuja, aina Marsalkkojen bulevardille saakka. Niitäkö Sofi Oksanen onkin metsästämässä, huomiotalouden tuotteita ja sille tuotteensa myyden?
Hindujen pyhää kiertoa
Kaiken tämän Pariisin bulevardien kautta kuvattavan saavuttaminen on kuin hindujen pyhää kiertoa, jossa Hegel oli Schopenhauerin vihaama petturi ja Nietzsche, monen nuoren ihanne vielä tänäänkin kertoen, Schopenhaurin tapaan, kuinka saksalaiset ja arjalaiset pilaava kaiken siellä, minne ikinä kulkureina ja nomadeina matkaavatkin. Myös hindujen filosofian rigveda opeillaan ja eteläamerikkalaisen jalkapallon täsmällisyydellä, jossa tuloksena on ollut toistaiseksi vain yhden maalin voittoja.
Poikkeuksena tietysti Saksan oma peli Australiaa vastaan. Saksalaisilla kun on tapana myös ottaa vapauksia, jossa rigveda on lopulta tarkoitettukin muiden opiksi ja ojennukseksi. Ei toki heidän itsensä noudatettavaksi. Juuri tästä syystä kustannan ja painatan kirjani Saksassa ja jätän sen myynnin amerikkalaisten tehtäväksi. Suomeen nämä kirjat saapuvat aina viimeisenä. Kaikkein viimeisin lukijani on Forssan kirjasto hoitaja.
Matti Luostarinen 16.06.2010 / 30.09.2021