Mistä syntyy suomalaisen median vaikea suhde samaan aikaan sekä itään ja Venäjälle että länteen, Yhdysvaltoihin ja Natoon? Kun näitä toimittajiemme tulkintoja seuraa, mukana on heti spekulaatioita, jotka ovat uskomatonta liturgiaa. Niiden tulkinta on tuttua menneen maailman kirkkolatinasta.
Isak Pihlman, yksi kaukaisista esivanhemmistani 1600-luvun lopulta ja seuraavan vuosisadan alusta, jakoi oppejaan professorina Turun ja Helsingin yliopistoissa koskien retoriikkaa ja samalla pyhien kielten tulkintaa. Myöhemmin samaa oppia käyttivät äitilinjani suvuista Berg ja Ståhlberg. Isälinja oli sammua kokonaan juhannuksena vuonna 1850 suuren kirkkoveneen hukkuessa Kallaveteen vieden mukanaan 28 uhria. Myös siellä, henkiin jääneen kymenvuotiaan pojan Olli Luostarisen geeneissä kirkon sanomaa oli tulkittava luostarilaitoksen lampuoiteina, mutta ylläpitäen samalla liki 5000 hehtaarin maatilaa ja purjekunnan veneitä, viikinkiveneitä.
Tiedän, että siellä suunnalla oli rohkeutta myös sanoa asiat toisin kuin läntisen kirkkolatinan tuomana oppina, munkkilatina kun ei tarttunut viikinkiveneen airopaikan lunastaneisiin seppiin tai talonpoikiin. Toki mukana oli myös pietistejä ja isoisäni veli Enso Gutzeitin johdossa oli harvinaisen suorasanainen varatuomari eikä isänikään pelännyt sanoa mielipiteitään myös hänelle. Kyky löytää toinen näkökulma kun ruokki puhetta ja antoi sytykkeitä. Niinpä idästä ja lännestä tulevat geenimme eivät oikein aina ole pelkästään liturgiseen kieleen taipuvia ja Kekkonen ei sellainen johtajana ollut ensinkään. Mutta hän nyt olikin naapuripitäjän poikia Pielavedeltä.
Kekkosen aika toi mukanaan suomalaisen liturgian medioihimme. Kun sen jättää pois, hakee myös savolaisen sanoman ydintä, mukaan tulee aina vähän asiaakin. Toisaalta toimittaja ilman liturgiaa ei ole Suomessa toimittaja lainkaan. Ensin on esiteltävä kuinka on jyviä ja akanoita ja sitten kirjoitellaan näkyville löytyneet akanat. Kekkosen aikaan akanat vain olivat kokonaan muuta kuin tänään, jolloin maailma ei olekaan enää niin mustavalkoinen esiteltävä myllykirjeineen. Kekkonen kuitenkin pielavetisenä torpparin poikana hallitsi täysin medioitamme ja sanomaamme niin itään kuin länteenkin. Kekkosen käyttämä kieli oli perinteisen yläsavolaista. Pienkin lipsahdus toimittajalta sai aikaan myllykirjeen päätoimittajalle.
Koiviston aikana liturgian jatkajat muuttuivat Koivistolle mahdottomaksi sietää ja syntyi käsite ”sopulit”. Sopulilauman tulkinta ei vastannut lainkaan Koiviston sanomaa ja sen nyt kuka tahansa saattoi ymmärtää. Näin Koivisto alkoi tulkita itse itseään tai parhaina päiviä myös Pekka Hyvärinen. Se että myös Hyvärinen on iisalmelainen, ei ole varmasti sattuma. Saman lukion kasvatti ja samaan aikaan myös sieltä valmistuen oli tutun kielen käyttäjänä liiankin helppo tulkittava. Seppo Kääriäinen pari kolme vuotta aikaisemmin sieltä niin ikään kirjoittaen. Savolainen sanantulkitsija ja liturgisen kielen käyttäjä hänkin. Veikko Vennamo tulkitsi kirjoituksiani lehdessään tyyliin ”professoritkin uskaltavat jo sanoa jotain peitetyin sanakääntein.” Elettiin 1970-luvun loppua. Kirjoitin silloin maaseutumme ikävästä kohtelusta ja tyhjenevistä kylistämme. Se oli tuohon aikaan majesteettirikos maalasiliittolaisessa Suomessa, jossa mukana oli punamullan tuoksukin ja polku Tehtaankadulle ei päässyt ruohottumaan. Jotkut taas joutuivat matkaamaan aina DDR:n saakka. Se oli kylmän sodan aikaa, jossa tiedettä tekevät olivat ulkopuolella tuon maailman niin halutessaan tai osatessaan.
Pekka Hyvärisen ohella ulkopoliittisen puheen liturgisen osan tulkitsijoista tunnetuksi tuli niin ikään Seppo Kääriäinen. Se ei ole sattuma että molemmat ovat iisalmelaisia. Kirkkokadun toisessa päässä on luterilainen puhdaspiirteinen kirkkomme ja toisessa ortodoksinen kirkkomme. Kustaa Adolfin kirkko on entisen maalaiskunnan todella kaunis luomus tovin matkaa ajaen Iisalmesta kohti pohjoista. Siis joko kohti Kajaania tai Oulua. Noilla seuduin kuvattiin myös taistelu, jossa Sven Dufva kunnostautui Koljonvirralla. Sama näyttelijä pääsi oikeuksiinsa myös Tuntemattoman sotilaan rooleja jaettaessa. Kukahan mahtoi olla tämä suomalaisen peräänantamattomuuden, jääräpäisyyden ja vähäjärkisyyden kuvaaja? Hän, suuri mestari Veikko Sinisalo, vieraili myös lukion aikaan koulussamme, Iisalmen lyseossa, antaen näytteen miten samat kohtaukset kykeni hoitamaan myös yksin. Se oli ikimuistoista työtä yhden miehen hoitaessa koko roolitus taustalla vain tykkien jylinää ja valoilla hankittu tunnelma tuhannen pojan pidättäessä hengitystään.
Alue on vyöhykettä, joka alkaa liki Vaasan korkeudelta ja jatkuu lähelle Laatokan-Karjalaa. Se on vuosituhantinen rajamme mutta samalla myös antropologinen geneettinen raja sekä luonnonmaantieteellinen vedenjakaja-alueemme. Siellä taisteltiin ja veneitä hukkui, joskus myös kirkkomatkalla ja aseettomina. Aikakirjoihin ne menivät onnettomuuksina. Tänään voit tavata poliisin, joka on joko sankari tai huumeita salakujettavan ketjun päällikkö. Miten nyt sovimme käräjillä.
Toimittaja Ilkka Ahtiainen (MTV) löytää lopulta jotain hyvääkin, kun lopettaa liturgiansa ja alkaa kuvata idän ja lännen kohtaamista maassamme kahden presidentin vierailuna. Liturgia liittyy perinteiseen, oman aikamme toimittajien tapaan tyrmätä aluksi se, mitä myöhemmin katuu kirjoituksessaan ja sen peittelemättömissä sanakäänteissä. Se on kuin Sven Dufvan tapa toimia hakien oikeaa ja vasenta, päinvastoin aina vaan. Pääasia, että luoti lopulta osuus hyvää sydämeen, ei huonoon päähän. Lainaan sitä suoraan:
”Vaikka Trumpin ja Putinin tapaaminen ei tuottaisi konkreettisia tuloksia, se on joka tapauksessa tapaaminen. Se on valtioiden välistä diplomatiaa yhteisen pöydän ääressä, mikä on paljon parempi vaihtoehto kuin ei diplomatiaa ollenkaan. Avoimesta konfliktista puhumattakaan. Olisi valtava saavutus, jos tapahtuisi edes liikahdus Ukrainan sodan ratkaisemiseksi.
Suomelle tapaamisen merkitys voi olla jopa suurempi kuin sen mahdolliset tulokset. Se on loistelias tilaisuus profiilinnostoon, sillä vaikka huomio keskittyy päätähtiin, myös meitä kuunnellaan. Sanottava kannattaa muotoilla huolella.
Suomen valtionjohdolle huipputapaaminen tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden olla kuuloetäisyydellä pöydistä, joissa puhutaan myös meitä koskevista asioista. Ollaan hyvin lähellä pöytiä, joihin me aina haikailemme. Ja rauhan asialla.
Sirkus siis saapuu Suomeen, päivä jalkapalloilun MM-finaalin jälkeen ja juuri ennen kuin Keski- ja Etelä-Eurooppa aloittavat lomakautensa. Suomi pääsee maailman median valokeilaan päiväksi. Se on hyvä, sillä MM-futiksessa Suomelle ei julkisuutta ole tarjolla.”