Peitelty totuus ja politiikan marinadi

 

Forssan Lehti (12.3) esittelee, kuinka MOT:n kansalliseen maineeseen pääsyt forssalainen vesinäyte oli otettu väärästä viemäriputkesta. Sellaista sattuu tekevälle toimittajalle eivätkä valtuutetut puuttuneet asiaan kokouksessaan odottaen ensin, kokeneitten poliitikkojen tapaan, virkamiesselvitykset.

Hukkaputki

Ne tulivatkin ja puhdastahan tuo oikean putken vesi vaikutti olevan. Kevään tulvan aikana taas Loimijoki tulvii ja peittää alleen alavat maat ja pellot huuhtoen kaiken mahdollisen mereen. Yli 90 % vuoden ravintokuormasta katoaa tuon ja kevättulvan aikana ja kesällä tehdyt korjaukset ovat kovin vaatimaton lisä tähän ravinnekierron torjuntaan. Parhaansa viljelijät tekevät ja saavat siihen ammattiapua, jossa selviää myös kuinka täysin puhtaaksi oletettu vesi salaojaputkessa saattaa sisältää liki kymmenkertaisen määrän ravinteita kuin mitä silmämääräisesti voisi odottaa tai uskoen muiden peltolohkojen antamaan tulokseen.

Syy kyllä selviää tähänkin kun tutkijat käyvät valuma-alueen huolella läpi ja korjauksetkin tehdään ammatti-ihmisten ohjauksessa. Loimijoella tämä työ tehtiin MTT:n toimesta jo 1990-luvun alussa yli tuhannelle maatilalle. Lisääkin olisi tehty ja tutkimuksia jatkettu, jos tuet olisi jaettu toivomallani tavalla. Viljelijäväestö kun oli tätä toivomassa ja halusi myös nähdä tekemiensä töiden tulokset mahdollisimman nopeasti etenkin erikoistukien osalta.

Viljelijät voivat syyttää nyt vain omia poliitikkojaan ja näiden hännystelijöitä väärin ymmärretystä tulevaisuudesta. Poliitikot kun eivät ole niitä tohtoreita, jotka suunnittelevat Euroopassa myös tulevaisuuden ja se on melkoinen etu tulevaisuutta ennustettaessa. Sitä kun ei ennusteta vaan se tehdään.

Perässähiihtäjä ei ole ladun aukaisija

Ihmiset maalla rakastavat ympäristöään ja ovat sitä hoitamassa jahka siihen saa luvan, välineet ja siitä palkitaan. Näin tämä elämä kulkee muutenkin, terveitä latuja jos vain MOT antaa siihen mahdollisuuden eikä tee mediakohuja syyllistäen suomalaisella kiusaamiskulttuurilla hyvin alkavaa yhteistyötä tutkijan, hallinnon jaeyrittäjän välillä byrokratiaviidakkomme sisään piiloutuen.

Pelolla ja fobioilla kasvatettu mediakansa, maakuntamedioittemme ruokkima, kun on näin helpoimmin hallittavissa myös politiikassa ja sillä tehdään myös valtavaa tulosta mielikuvien mediamarinadissa, etenkin nyt vaalien lähestyessä.

MOT hyökkäsi myös Perussuomalaisten kimppuun ja taas oli syytä epäillä väärää putkenpäätä, viemärin hukkaputkea, josta puolueeseen eksyneet kepulaiset ja vasemmiston ääriainekset ovat tekemässä paluumuuttoa kuunnellen kuinka kotiinpaluun aika olisi alkanut. Aikainen kevät sai ensimmäiset kutuhauet ja ärhäkät simput liikkeelle. Lapissa niitä kutustaan “jänkhäkoiriksi” ja kirotaan vielä ennen kalan nimen mainintaa. Se on taikuutta, jolla torjutaan suuren hauen mukanaan tuomaa kirousta ja jotkut lappilaiset kiroavat liki jokaisen sanan eteen, kaiken varalta.

Jänkhäkoirien kotiinpaluu

Kun puolue ei ole kansanliikkeenä vankila, valtaosa äänestäjistä salaa puolueensa viimeiseen saakka ja kertoo sen uurnaan pudotetussa äänestyslipussaan. Puolueen vaihtajia on varmaan nytkin yhden suuren puolueen verran ja moni tulee vaaleihin ensimmäistä kertaa. Edellisistä vaaleista neljä vuotta sitten neljännesmiljoona on saanut äänioikeuden. Luonnollinen poistuma vie liki saman määrän ääniä hautasumaan hiljaisuuteen.

Kuolleita sieluja ei Suomessa lasketa, ellei palata Nikola Gogolin aikaan taantuen, ja aleta kerätä valtaa venäläiseen tapaan eläen, kuolleita sieluja vaaleissa kalastellen. Melkoinen osa keskustan laskemasta kalasaaliista taitaa olla näitä jänkien kasvatteja ja simppuja, joiden kanssa eläminen on mille tahansa kansanliikkeelle taitoa vaativa laji rysänpesän revetessä.

Kukaan ei odota että yleisradiomme pyytäisi anteeksi tai että valtuuston vaikenemista älähtänyt kolumnisti, jonka nimeä ei saa mainita, eikä etenkään kunnallisen työnantajan nimeä Forssan kaupunkina, kertoisi olleensa turhan hätäinen ja laukovan katkaistulla haulikollaan kaikkea kaupunkinsa yllä liikkuvaa uutta ajatusta tai ideaa, innovaatiota ja uuden työn antajaa, uutta puoluetta.

Huomautuksen huomautus

Kun tästä samaisesta, katkaistun haulikon käytöstä ampumaurheilussa, huomautin paikallisessa lehdessä paikallista ministeriämme Sanni Grahn-Laasosta, lähetin kirjoitukseni nyt, paitsi päätoimittajalle, hänen isälleen, myös toimitussihteerille. Nyt se julkaistiin, mutta siitä oli poistettu maininta, kuinka Grahn-Laasonen on mediasuvun jäsen.

Näin siksi, että hän oli televisiossa siitä maininnut juuri noilla sanoilla ja tavalla, joka viittasi sen arvostamiseen oikeassa yhteydessäkin vielä. Nyt se tuli ehkä väärässä yhteydessä, väärästä mediaputkesta julkaistavaksi.

Siltä osin juttu jäi lukijoille omituiseksi, ja oikaisen sen, kun samalla tämän Laasosen juuret nyt sattuvat olemaan siellä Kiteen ja Tohmajärven suunnalla ja maatilalla. Ei näitä asioita pidä peitellä, juuriaan salata ja savolaisittain voi todeta, kuinka se ei ole synti lainkaan, enintään suuri häpeä.

Siis syntyä savolaiseksi, nauraa itselleen ennen kuin muut nauravat Se on alkavaa viisautta myös Hämeessä ja helpottaa ihmisenä olemista myös politiikan keväässä ja vaalikiimassa. Muille nauraminen, kiusaaminen ja pilkkaaminen, väärät puheet, kun kostautuvat aina ja kosto tarjoillaan sitten myöhemmin, kylmänä ja joskus jopa sukupolvien jälkeen kuten Ukrainassa, sisällissodassa. Ikävät kokemus kun periytyvät transgeenisesti, ei vain sosiaalisena muistina ja pääomana.

Tästä Perussuomalaiset ovat jopa maininneet omassa ohjelmassaan näkyvästi. Pois kiusaaminen koulujen ja työpaikkojen ohella hallinnosta ja siitä marinadista, jota mediamaailman verkostot edustavat byrokraatteineen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts