Pelkistyksiä ja reunamerkintöjä (ML 11.07)
”Matti vaatimaton ryyppyraatojen maasta” otsikoi Hesari (9.7) Brysselin kirjeenvaihtajansa Heikki Aittokosken artikkelin. Otsikko kertoo kaiken suomalaisesta poliitikosta ja hänen kotimaastaan EU:n näkökulmasta toimittajan näkemänä. Huippupoliitikoksi epätavallinen luontaisen rehellinen mies, joka sanoo heti jos ei tiedä. Ei siis turhaa retoriikka, jolla kiertää tietämättömyytensä. Ei turhia viiden kielen pinnallisuuksia, joista itsekään ei mitään ymmärtäisi. Siihen voisi vielä lisätä hyvän kotikasvatuksen ja kyvyn olla raitis lähtemättä edes sitä puolustelemaan juopottelevalle toimittajalle.
”Helsinki haisee Euroopalle ja joskus kahville” Hesari (11.7) otsikoi toimittaja Hanna Ratilaisen havainnon Pariisista, jossa kaikki herrat ovat Picasson ja van Goghin jälkeläisiä, charmikkaasti harmaantuneita, boheemisti pörröttävät hiuskuontalot. Käden jälki vain ei ole samaa ja väkeviä juotuaan siirtyvät syrjemmälle. Keltainen puro kiemurtelee, kunnes kuivuu ja pysähtyy. Sama havainto Roomasta ja Lontoosta. Kun menet vanhaan kartanoon, katsot puutarhoja, huomaat niiden rapistuneen ja korjaustyöt on tehty muovilla. Ei alkuperäisellä alusmaasta tuotetulla marmorilla. Niitä ei enää ole. Helsingissä länsituuli pelastaa. Vain itäiset kaupunginosat haisevat. Nykyisin yrittävät paeta hajujaan maalle. Malla on syytä olla nyt varovaisia tuhlaajapoikien ja tyttöjen palatessa. Maalla puhuttiin aiemmin ”ryssän” hajusta, kolhoositorin lemusta. Sosiaalinen muisti toimii yhä.
Ranskalainen jalkapalloilija Zidane on saanut tuomionsa. Ranskalaiset kertovat hänen vanhempiensa tulevan Algeriasta. Hänellä on huono kotikasvatus. Se on tiedetty aina. Jalkapallo on slummien lasten tapa nousta pinnalle kerrotaan. Ei sitä että jalkapallo on tie kohti slummia, slummin oma laji. Slummissa on yliopistonsa ja sairaalansa. Slummilla on oma hajunsa. Yhtenäiskulttuuri slummiutuu sisältä. Rajaa on mahdotonta piirtää kartalle. Suomi on homogeeninen alusmaa.
Esko Aho puhuu kuinka innovaatioita ja luovuutta, kehittämisohjelmia ei ole Euroopassa toteutettu vaikka Lissabonissa vuonna 2000 niin sovittiin. Se ei ole mediaseksikästä. Eurooppa on hänen mukaansa kuin takavuosien Neuvostoliitto viisivuotissunnitelmineen. Kymmenen vuoden aikana luvattiin kiirehtiä ohi Yhdysvaltojen. Ja joka vuosi jäätiin aina vain lisää.
Yhdysvaltoja ohjaa markkinat. Kun Mike Tyson puri korvan irti vastustajaltaan, se pyöri mediassa taukoamatta ja asiallisin kommentein. Tosiasiaa ei pidä pimentää kuten ranskalaisen Zidanen tekoa, italialaisten käryt kotimaassaan. Markkinat reagoivat ja nyt alan mestarit ovat Itä-Euroopassa. Laji ei hetkessä palaa parrasvaloihin. Yhdysvalloissa on miljoonakaupunkeja, jotka ovat slummeja. Kun luonnonkatastrofi yllättää, ne jätetään oman onnensa nojaan. Varkaat ryöstelevät kaduilla ja sairaalat ovat evakuoimatta. Näin ei käynyt Aasian tsunami -onnettomuuden yllättäessä. Siellä ei haissut slummille. Jopa ruumiit tunnistettiin viimeiseen saakka. Köyhyys ja slummi ei ole sama asia.
”Vain muutaman dollarin tähden” Hesari (9.7) otsikoi toimittaja Marko Junkkarin globalisaatioajan westernin Yhdysvalloista. Kovaotteinen Clint Eastwood ratsastaa Detroitiin. Mykkä muukalainen laittaa autotehtaat, ammattiliitot polvilleen, irtisanoo työläiset, leikkaa eläkkeet, siirtää tuotannon halpamaihin. Lopuksi kovaotteinen sankari ratsastaa Cadillacilla, jossa on synergiahenkisesti Renaultin alusta, Nissanin moottori ja Cadillacin logo, biodieselillä käyvä vapaasti hengittävä kuusisylinterinen.
11.07 2006
Matti Luostarinen