Alistair MacLean kirjoitti erinomaisen romaanin pelosta nimeten kirjansa sattuvasti ”Pelko on aseeni”. Pelko on ihmisen ja etenkin massojen keskellä voima, josta syntyy uskomaton määrä kirjallisuutta ja kuvataiteita, musiikkia mutta myös talouden ja vallankäytön julmia ilmiöitämme. Pandemiat ja sen muodot ovat olleet iät ajat niin kirjailijoiden kuin taiteilijoiden, mutta myös valtaa käyttävien tärkein tapa menestyä tai tuhoutua ihmiskunnan historian julmissa näytelmissä ja kansakuntien mittelöissämme.
Arturo Di Modican härkäpatsas on ollut New Yorkin pörssin edustalla vuodesta 1989 ja symboloi nousumarkkinoita. Niitä oli nyt jatkunut poikkeuksellisen kauan (bull market). Ne muuttuvat kun pudotusta huipusta tapahtuu 20 % ja muuttuvat karhumarkkinoiksi.
Nyt näin tapahtui yhtämittaisen nousun ja 11 vuoden jälkeen. Ja oikein rytinällä. Moni rahoitusmarkkinoilla työskennellyt ei ole edes kohdannut karhumarkkinoitamme.
Marko Junkkari kirjoittaa Hesarissa (15.3) kuinka moni kokeneempiin on ne jo unohtanut pelkästään itseään pettäen. Ylioptimismi, euforia ja hybris ovat tuo alan tunnettuja tauteja. Nyt ne saivat vastalääkettä oikein koronan kädestä ja Kiinan mitalla.
Oli kulunut aikaa vuodesta 2008 hintakuplasta ja finanssikriisistä, johdannaishäkkyröistä. Seurasi kriisi, joka miltei kaatoi maailman rahoitusmarkkinat. Se oli meiltä jo unohtunut. Vierailin luennoimassa myös Yhdysvalloissa kapitalismin kriisistä jo vuosituhannen alussa, mutta myös samana vuonna jolloin finanssikriisi puhkesi.
Se mikä nyt iski maailmanlaajuisena pandemiana, tunnetaan nimellä musta joutsen, ja se tarkoittaa yllättävää ja vaikutukseltaan laaja-alaista tapahtumaa, jota ei aiemmin edes pidetty mahdollisena.
Syy ei kuitenkaan ole pelkästään pandemiassa vaan liian kauan jatkuneessa alhaisen korkotason ylikiihdyttämässä ja -kuumentamassa osakemarkkinoiden kuplassa, jota korona viruksena enintään vain vauhditti tai laukaisi.
Merkit kun olivat toki jo nähtävissä aiemmin. Marko Junkkarista lainaten, pian nähdään, millaisia nousukauden aikana kasvaneet sijoittajat todellisuudessa ovat karhukauden alkaessa.
Härkä puskee hyökätessään, karhu iskee tassuillaan alaspäin. Härkä kuvaa sarvineen nousua, karhu tassuineen laskua.
Toisen selityksen mukaan ei pidä myydä karhuntaljaa ennen karhun kaatamista. Sanonta tulee 1700-luvun tavasta myydä välittäjälle karhun taljoja. Välittäjä osti ne ennen aikojaan ja keräsi voittonsa ns. lyhyeksi myynnin strategialla.
Tämä spekulointi ja huuma johti myöhemmin tilanteisiin, joissa ostajat ja sisäpiiriläiset myivät innokkaille ostajille osakkeita, joita eivät vielä edes omistaneet. Osakkeiden hinnan lasku, romahdus, vei monet vararikkoon ja sisäpiiriläiset rikastuivat. Syntyi käsite karhumarkkinoistamme.
Toki käsitteille on uskottavampikin kertomus, jossa kaupankäynnin tarjoukset pantiin aikanaan ilmoitustaululle. Tarjouksia kutsuttiin käsitteellä ”bull” (bulletin=tiedonanto). Jos tarjouksia tuli paljon, markkinat olivat nousevia eli käsite ”bull” tuli sieltä ja jos vähemmän, taulu oli tyhjä (bare). Se kääntyi pörssislangissa muotoon ”bear” eli karhu.
Tämän uskon, kun olen sen kuullut monesti ennenkin. Tänään sijoittajan slangiin kuuluu vain yksi käsite ”pelko”. Pelko ruokkii itse itseään ja niin tapahtuu nyt etenkin maailman laajuisen pandemian ja mediayhteiskuntamme ruokkiman paikallisen ja globaalin hädän ympäröimänä.
Jopa sellaisilla alueilla, jossa pelkoon ei ole vähäisintäkään syytä tai aihetta. Suomessa sellaisia ovat alueet, jonne pandemia ei leviä, vaikka sitä sinne pyrittäisiin puoliväkisten istuttamaan.
Ihmisen psykologinen rakenne ja massapsykoosi ovat ilmiöitä, joita vaikkapa pääkaupunkiseudulla tai Washingtonissa rakenneltu pelko pörssin romahduksesta ruokkivat. Se voi olla myös puolue, joka menestyy siellä mutta ei maaseudullamme.
Karhu on silloin irti ja toimimme tavalla, joka on tarkoituksella rakenneltu. Menetämme omaisuutemme ja joku kerää siitä syntyvät voitot. Kuvitteleeko joku että presidentti Donald Trump on kokematon sijoittaja, eikä ymmärrä, kuinka silloin on sijoitettava, kun kaduilla tapellaan ja vuodatetaan verta.
Koronavirus on kuin armonisku turbokapitalsimillemme, kirjoittaa puolestaan esseessään Saska Saarikoski (HS 15.3). Hän lainaa menneen ajan tuttuja nimiämme, kuten Manuel Castells sosiologina, journalistina Thomas Friedmania ja taloustutkijana David Ricardonia. Hän käynnistää upean esseensä kuitenkin The Wall Street Journalin kolumnistin William Galoston lainauksella ja sitä jatkaa Marko Junkkari omalla esseellään.
Kaikkiaan kuusi sivua kuvia ja tekstiä. Markkinoiden kun ei ole annettu kehittyä rauhassa ja syntyy haaste luoda järkevä tasapaino tehokkuuden ja kestävyyden välille. Tämä ei onnistu, ellei nykyistä kriisiä ratkaista koskien debattia globalisaatiosta ja kansallisesta turvallisuudesta.
Finanssikriisi oli jo unohdettu ja uusliberaalit olettivat markkinoiden pelaavan kuin jykevän kölin laivassa, kunhan sen annettiin vapaasti purjehtia. Kuitenkin finanssikriisin jälkeen länsimaiden talous on ollut kuin kroonikkopotilas, joka sain nyt koronan ja on henkitoreissaan.
Maailman köyhät ja Suomi esimerkkeinä ovat hyötyneet globalisaatiosta valtavasti. Muutos on ollut kuitenkin suurin Kiinassa. Ilmiö perustuu Manel Castellsin teorioihin, mutta toki paljon muuhunkin.
Verkostoista ja verkostotaloudesta, klustereista, ovat kirjoittaneet muutkin kuin hän. Sen rinnalle kun tuli sosiaalinen media ja sen talous ja strategia, internet ihmeineen. Hierarkkiset rakenteet murtuivat kaikkialla. Sen sijaan demokratia, markkinatalous ja ihmisoikeudet eivät toteutuneet kuten Thomas Friedman oletti.
Vanha maailma ja korona ei iskenyt takaisin vaan globalisaation harvat todelliset voittajat ja häviäjät. Liian moni jäi nyt ulkopuolelle globalisaation väitettyjen etujen.
Kiinan rinnalla voittajia ei olekaan ollut siellä missä sosiologit odottivat, tai oikeammin vain osa heistä. Osa toki ymmärsi kuinka riittävän pitkälle viety globalisaatio on omaa häntäänsä syövä kissa.
Meillä kun on käytettävissä vain rajalliset resurssit ja sen ryöstöviljely yhtäällä on poissa toisaalla. Eikä kohtuuttomasti kasvava väestömäärä voi lisätä elintasoaan, etteikö osa meistä joudu siitä samaan aikaan tinkimään.
Me siirrämme nyt sellaista turhuutta sivuun, jota emme välttämättä tarvitse. Sen taustalla ei ole virus vaan pelko ja pelon kautta haettu keino ratkaista kansallisia ja pian sen jälkeen alueellisia, paikallisia ongelmiamme.
Koronavirus voi todellakin osoittautua historialliseksi käännekohdaksi myös Suomessa, ei vain globaalisti ja rikkoen myös eurooppalaisen yhteyden. Virus ilmestyi hetkellä, jolloin olimme muutenkin pohtimassa vanhan elämäntapamme järkevyyttä. Pelko ei ole ainut syy vaan tapamme pohtia, ettei kaikki ole kohdallaan.
Olemme olleet jo kauan valmiina muutokseen, vaikka korona ei meitä piinaisikaan. Olemme Euroopan unionissa, mutta missä se Unionin nyt oikein piileksii, kun sitä tarvitsisimme? Ainut turva on perhe, yksilö itse ja hänen käyttäytyminen sekä maaseudulla turva, jota metropolit eivät nyt taatusti tarjoa edes Helsingin kokoisessa pienkaupungissamme. Sehän on pandemiamme suurin ongelma tänäänkin.
Saska Saarikoski tiivistää esseensä viisaasti. Maailmasta on tullut vaarallinen paikka, koska ne samat verkostot, jotka levittivät hyviä asioita, levittävät myös huonoja asioita, kuten terrorismia, vihapuhetta, trolleja, rikollisuutta, taloussokkeja ja nyt viruksia, tappavia viruksia eikä vain netin kiusankappaleitamme.
Maailmasta on tullut kaoottinen järjestelmä ja vielä reaaliaikaisestikin. Se on avuton ja altis pienillekin häiriöille. Pienikin kipinä kiinalaisella torilla sytyttää koko globaalin maailman polttavan pandemian.
Maailma on täynnä viruksia, enemmän kuin kosmos tähtiä. Useimmat ikävät virukset ovat lähteneet Kiinasta, mutta pysähtyneet ja edenneet hitaasti. Sars 2003, sikainfluenssa 2009, mers 2012, ebola 2014, zika 2015, dengue 2016 luettelee Saska ja lopettaa koronaan ja pelkoomme 2020.
Pelkona on ollut epidemia, joka leviää pandemiana, joka ei vain aiheuta ihmishenkien menetyksiä, vaan sen rinnalla talousromahduksen, yhteiskunnalliset kaaokset. Tätä on odotettu, pelätty ja nyt olisi viimeinen hetki oppia myös jotakin. Ihminenhän on oppiva eläin ja pelko on siinä vain aseistamme tehokkain. Oletan että nyt emme kaipaa enää edes pelkoa vaan rohkeutta korjata virheemme.