Ihmisen otsalohko on se, joka meitä hallitsee, kielellisen ja verbaalisen ihmisen omituisuus, palon myöhemmin syntynyt kuin takaraivomme ja limbinen järjestelmämme, liskoaivoiksi kutsutut hälytyskellot, jotka soivat myös silloin, kun siihen ei ole mitään todellista syytäkään. Ne kun ovat miljoonien vuosien takaa eivätkä havaitse, ettei oman aikamme peltipoliisit ole vaarallisia tai aivan kaikki tuoksut ja hajut, home tai tuulimyllyn äänet, sähköiset laitteemme, parfyymistä tuleva tuoksu tai ilkeä viesti netissä ole sanoja kummempaa. Ammattinsa osaava ihminen kesyttää tunnesanat, limbinen järjestelmä ei reagoi niihin lainkaan. Sanat, tuoksut, maut, värit, kuvat jne. eivät saa laukaista meissä raivohullua tai paniikkiin joutuvaa petoa tai pikemminkin saaliseläintä.
Eniten Suomessa näitä outoja virikkeitä on niillä alueilla, jotka ovat olleet vuosituhannet vedenjakaja-alueita, antropologisia tai luonnonmaantieteellisiä rajalinjoja, miekalla piirrettyjä ja geenimmekin jakavia kahteen eri valtioon, kansakuntaan. En mene nyt syvemmälle tämän ilmiön kuvaamiseen. Ne kun voi lukea kirjoistanikin ja sosiaalimaantieteestä. Geopolitiikka ja talousmaantiede kuvaa myös näitä ilmiöitä. Sellaisilla alueilla kun tapahtui joskus paljon ja suuria, mutta herkkä ja eritysherkkä voi mennä vallan sekaisin vielä tänäänkin suomalaisena, tietämättä miksi. Takavuosina tai oikeammin vuosituhansina nämä alueet tunnetiin, aistittiin ja kierretiin kaukaa. Toki siellä syntyi myös merkittäviä uusi innovaatioita mutta samalla myös verilöylyjä ja sotia. En käy nyt kuvaamaan tätä osaa tieteestä enempää etten veisi lukijaa harhapoluille ja yhden asian ilmiöön monitieteisessä maailmassa.
Suomessa tällainen merkittävin vyöhyke kulkee jostakin Vaasan korkeudelta läpi koko Suomenselän suomaan aina Laatokan Karjalaan saakka. Ylitän sen yhtenään ja pysähdyn Jyväskylän tienoilla, sen ydinalueilla. Limbinen järjestelmä soi korvissa ja joka paikassa näyttä olevan hälyttäviä merkkejä, henkeä alkaa ahdistaa jo Jyväkylää lähestyessä joko pohjoisesta Suonenjoen suunnalta tai etelästä Jämsän äijän maisemista. Ahdistus helpottaa viimeistään Kuopiossa ja Iisalmessa, limbinen järjestelmä vaikenee. Otsalohko on ottanut vallan. Sama etelään ajaessa, jolloin viisainta on Tampereen sijaan kääntyä kohti Padasjokea ja Hämeenlinnaa. Olo helpottuu katsellen upeita järvimaisemia ja vaihtuvia pieniä kuntakeskuksia.
Kanadalainen Annie Hopper kehitti menetelmän, jossa ihminen voi ohjelmoida aivonsa uudelleen. Kun aivot ovat täysin jumissa ne on kytkettävä uudelleen. Ilmiö ei ole tietenkään uusi mutta sen teoriaa moni ei tunne. Limbinen järjestelmämme on kytketty virheellisesti. Ongelmista kärsivä oman aikamme nörtti tai ahdistunut ikäihminen voi korjata tuon virheellisen kytkennän käyttämättä lääkkeitä myrkkyinään tai psykologeja puhumassa puuta heinää. Kuuntelemalla tunti päivässä opastavaa dvd-levyä puolen vuoden ajan olet kunnossa. Luonnossa liikkuminen auttaa sekin mutta ei saa sinua vielä kuntoon. Sinun kun on järkevänä ymmärrettävä mistä on kyse. Olet ajatteleva ihminen, homo sapiens, otsalohkosi kautta sellaiseksi muuttunut. Se vei aikaa miljoonia vuosia mutta kannatti.
Kielenkäyttö on keskeinen osa prosessia. Otsalohko on verbaalisen ihmisen järkevä osa elämää ja limbiset liskoaivot kokonaan muuta. Kun sanotaan hometalo joudutaan paniikkikohtaukseen siinä missä poliisin näkeminen variksen pelättimenä peltilaatikkona. Se on kamala tapa tehdä vääryyttä meille tuntematta ihmistä lainkaan ja lisäten ahdistusta eritysherkkien kohdalla. Limbinen järjestelmä kun tarkoittaa meidän liskoaivojamme, aivojen primitiivisintä osaa, joka sisältää henkiinjäämisen kannalta olennaisimmat toiminnot. Jos liskoaivot aistivat uhkaa, ihminen reagoi: hän valmistautuu hyökkäämään tai pakenemaan.
Sosiaalinen media on tätä rajua elämää tulvillaan siinä missä ympäristömme, jossa liikumme, kohtaamme tuoksut, hajut, mausteet, keinotekoisesti lisätyt, mutta etenkin käsitteet, joita käytämme ja joilla meitä pommitetaan kuvaruudun kautta väsyksiin. Väsyneen tai juopuneen ihmisen limbinen osa on erityisen hereillä. Sen kyllä huomaa sosiaalisen median sivuillamme. Kuten peto on päästetty irti se tulisi viedä nukkumaan.
Tietoinen ajattelu taas asuu otsalohkossa ja jää uhkatilanteessa, peltipoliisin tai hometalon kohdatessa, niiden jalkoihin limbisen liskon ottaessa vallan. Hopperin menetelmässä ja omassa kirjallisuudessani otsalohko otetaan reippaasti käyttöön ja valjastetaan rauhoittamaan liskoaivoja. Kyse on genetiikasta ja DNA-rakenteista mutta en vaivaa niillä nyt lukijaani. Klusteritaiteessa sitä on käytetty ja kerrottu myös kuinka ja miksi. Sitä selittäessäni vien lukijan jälleen sivupoluille. Tiede ja sen popularisointi ovat kaksi eri asiaa. Jos kaalikääryleitä haistaessasi menet heikkoon kuntoon ilmiö liittyy tähän ja se riittää tässä vaiheessa. Mediamaailman markkinointi on juuri limbiseen järjestelmään suunnattua piiloviestintää ja täysin vailla vastinetta sekä sopimatonta manipulointia, monen ahdistuksen ja sairauden taustalla.
Siirryn nyt asiaan esimerkkien kautta. Antti Rinne tuo Marko Junkkarin mieleen Aku Ankan (HS 4.9). Tämä veikeä ankka kun onnistuu ensin kohtalaisesti mutta jossain vaiheessa kaikki kääntyy häntä vastaan ja syntyy limbinen ilmiö ja kaaos otsalohkossa, raivonkohtauksia. Tuula Haatainen valittiin taas Jyväskylässä, kuinkas muuten, demareitten presidenttiehdokkaaksi ja koko puolueen limbinen järjestelmä alkoi hälyttää. Ilta-Sanomien Timo Haapala kirjoittaa kuinka ”SDP on nyt täysin sekaisin ja kaikki haukkuvat kaikkia.”
Tämä pitää paikkansa ja otsalohkon rauhoittuminen ei tapahdu verbaalisena temppuna teki Haatainen mitä tahansa. Rinne taas kertoo, juristi kun on, kuinka toverit puukottavat häntä selkään. Niin tekevätkin. Aku Ankka -syndrooma kun on kuvattu juuri tällaisena limbisen järjestelmän ryöppynä, jota Hannu Hanhi hallitsee Roope Ankan tapaan mutta Aku Ankka on tyypillinen Disneylandin eläjä. Se kaikkein tavallisin tahvo, arvattavin, mutta samalla sympaattisi. Kuten nyt sinä ja minä olemme. Paitsi että minä kykenen käyttäytymään tarvittaessa kuten Roope Ankka tai Hannun Hani yhdessä. Jopa analysoimaan Walt Disneyn nerokkuutta. Tiede ja kirjoittaminen tekee ihmisestä yli puolen vuosisadan aikana asiantuntijan. Usko tai älä usko. Se kun ei ole uskon asia ensinkään.
Rinteen mukaan puolueen sisällä tapahtuva henkisen puukkojen viskely vaikuttaa Sdp:n julkikuvaan ja siten kannatukseen. Näin puhuu Aku Ankka kun limbinen järjestelmä on Jyväskylässä viety solmulle ja otsalohko on juristin koulutuksen jäljiltä. Kiitos Antti kilpailijoillesi tiedosta kokoomuksessa ja vihreissä, keskustan tupailloissa. He osaavat käyttää myös otsalohkoaan.
Ettei jäisi yhteen esimerkkiin otan rinnalle toisen. Perussuomalaiset kokoontuivat kesällä hekin Jyväskylässä. Edellinen kokoontuminen Turussa oli ollut kokoava ja rauhallinen, voimistuttava. Jyväskylän kokous ei sitä ollut. Puolueen johtajat alkoivat riidellä demareitakin vihaisemmin keskenään, johon keskustan ja kokoomuksen otsalohkoiset osasivat jo varautuakin etukäteen.
Oli tehty sopimus puolueen hajottamisesta ja ministerit siirrettiin omaan puolueeseen, siniseen. Oppositiossa räyhännyt populistinen osa siirrettiin vanhaan puolueeseen ja näin limbinen järjestelmä poistetiin kokonaan, amputoitiin puolueesta. Syntyi täysin vaaraton yhden prosentin puolue hoitamaan hallitusvastuuta. Siltä puuttuivat limbisen järjestelmän arvot ja radikaalinen näkyvyys, taisteleva ihminen ja leijona.
Ne jotka tuntevat tieteitä soveltavat näitä myös käytännössä. Tiedän mistä kirjoitan koska pääministeri Sipilä on Oulun yliopiston kasvatti ja minä sen professori paljon ennen häntä siellä vaikuttaneena ja Kalevaan kirjoitellen, Kalevan talossa jopa työskennellen. Vai luuleeko joku ettei Soini tai Niinistö, Sipilä ole koskaan lukenut yhtään alan julkaisuani? Toki he lukevat ja katsovat kuvatkin. Nyt yritetään tehdä lukutaitoista myös sinusta oivaltaaksesi, kuinka meillä on neljä kerrosta samaa ihmistä mutta kaksi erityisen näkyvää. Tätä Freud ei aikanaan tuntenut lainkaan. Otsalohkoamme ja limbisen menneen maailman hälytysjärjestelmämme, liskoaivoja. Vie nämä Jyväskylään ja varmasti alkaa tapahtua.
Psykologit eivät toki ole aivan väärässä hekään. He puhuvat kognitiivisen ajattelun vinoumasta. Siinä johdonmukaiset päättelyjärjestelmämme ovat vinossa, joista ihminen ei ole tietoinen. Ryhmässä jopa tyhmyys tiivistyy ja etenkin sosiaalisen median ryhmissämme. Päätökset menevät pieleen kuten demareilla ja persuilla Jyväskylässä.
Rinne joukkoineen pyrki nyt suostuttelemaan siinä missä pääministeri joukkoineen. Siinä houkutellaan hyväksymään sellaista, jossa vähätellään riskejä. Suostuttelustrategian rinnalle tuodaan limbistä, siis geneettistä järjestelmää ruokkivaa yhdenvertaisuusvinoumaa. Tutkimusten mukaan kun limbinen järjestelmä, liskoaivot, ovat erityisen vahvasti kehittyneet ihmisellä, jonka kyvykkyys tai opinnot ovat jääneet heikommin kehittyneeksi. Näillä liskoaivoilla on taipumusta yliarvioida kykyjään ja joukossa he, joilla on vähiten tietoja, äänekkäimmät ja aggressiiviset liskoaivot, puhuvat aina eniten. En mene syvemmälle asian neurologiseen tai psykologiseen taustaan. Tulokset ja ahdistus kun puhuvat puolestaan medioitamme seuraten.
Puolueissa ja työryhmissä sisäryhmän paine vie siihen, jossa oppineimmat ja otsalohkon käyttäjät, verbaaliset nerot, vaikenevat. He eivät uskalla tai halua kertoa virhettä. Se kun laukaisee juuri nämä pelkoreaktiot, riidat. Viisas siis vaikenee, Tuomiojan tapaan demareissa. Näin aletaan toteuttaa politiikkaa, joka on väärää ja se tiedetään, mutta parempi ”liike kaikki kaikessa kuin päämäärä.” Jotakin sentään tehdään koivistolaiseen tai bernsteinilaiseen tapaan eläen.
Liskoaivot ankkuroivat tapahtuman ja annetaan aikataulu, joka ei ole realistinen. Syntyy ankkurointivaikutus, jossa projektia ja ohjelmaa ei voi lopettaa. Jos lopetetaan, menetetään jo tehty työ ja hukatut rahat ja työaika. Limbinen järjestelmä hakee juuri näitä harhojamme, ei otsalohkon järkeä. Uhkapelaaja tekee näin ja juoppo juo unohtaakseen juovansa. Kun on hävinnyt riittävän monta kertaa, uskomus voiton tulevan joskus tilastollisesti tätä kautta on tätä liskoaivojen elämää. Kun on tullut kymmenen kertaa punainen niin seuraavan on oltava jo vihreän tai mustan elämän ruletissa. ”Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien tai ainakin pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.” Näin satu muuttuu osaksi kansakunnan limbistä genetiikkaa, symbolijärjestelmää. Elämme ne tässä sadussa syvemmälle, harhapoluille. Voit lukea kirjoistani lisää siitä, mistä todella on kysymys kuntien, maakuntien ja kansakuntien kohdalla, erona lapsuutesi alueidentiteetistä, ympäristöpsykologiassa.
Kun sote malleineen on viivästynyt vuosikymmeniä, sairaala maakunnalle ainoana tärkeänä palveluna, pakko sen on joskus valmistua, kertoo limbinen harha. Ei sillä ole väliä, mitä perustuslaki sanoo ja puolueiden tapa hajota hanketta ohjailtaessa limbisen järjestelmän ehdoilla, pelotellen. Ihmiset kun äänestäjinä ottavat mieluummin lyhyen tähtäimen valintoja kuin pitkän tähtäimen suuria voittoja. He siis saavat maakuntaansa suuren sairaalan osana limbisen järjestelmän pelkojaan. Ikään kuin maakunnassa ei muuta olisikaan ja yliopistollista sairaalaa käytettäisiin päivittäin.
Kun virheitä on myöhemmin vaikea korjata, syntyy taas vinouma, jota asiantuntijat kutsuvat hyperboliseksi poislukemiseksi. Tämän rinnalle takaraivo tarjoaa meille liskoaivoineen Ikea-efektin, jonka toimittaja Antti Tiainen (HS 3.9) on löytänyt Nokialla työskennelleen psykologi Ari-Pekka Skarpin havainnoista. Ihmiset kun kuvittelevat sellaisen laadukkaampana, jossa ovat itse olleet osallisena, toteuttamassa ohjelmaa tai projektia. Se vinouma ei ikävä kyllä pidä paikkaansa ensinkään. Siksi meillä tehdään opinnäytetöitä, jotka ulkopuoliset arvioivat ja hyväksyvät tai hylkäävät, antavat arvosanoja.
Ihmiset eivät ole juurikaan kartalla siitä, miten vähän he tuntevat itseään, ympäristöään ja kykyä ennustaa tulevaa, visioimaan. Limbinen järjestelmä varoittaa meitä koko ajan ja pelkäämme virheitä. Kun se menee mahdottomiin, emme myöskään lopulta tee mitään, emme opi virheistämme. Tekemistä taas jatketaan, jos se tuntuu järkevältä, mutta ei sitouduta alussa kokonaisuuteen, jota ei vielä ymmärretä lainkaan. On siis järkevää ottaa otsalohko käyttöön ja jakaa työskentely pienempiin osiin, jossa tekevälle ihmiselle sattuu myös virheitä, jotka eivät ole katastrofi, jollaisesta limbinen järjestelmä meitä varoittaa miljoonien vuosien takaa.