Matti Ilmari Luostarinen (born July 10, 1951 in Iisalmi) is a Finnish doctor of philosophy and political science. Luostarinen has worked as a teacher, has held the duties of professor of geography, docent of sociology and senior researcher at the Centre for Economic Research in Agriculture and Food Economics (MTT) and researcher at the Academy of Finland .Luostarinen is known as a researcher in natural resources and rural areas, as well as an innovation and media researcher. Luostarinen has also worked for companies, municipalities and municipal associations, as well as in expert positions in the United States, South America, Asia and Africa (sources 1, 3, 4, 5, 6) Wikipedia.
Kumpaa haukutaan enemmän Suomessa? Nykyistä pääministeriämme ja naisia ministereinämme vaiko miehiä? Kumpaa haukuttiin enemmän, Stubbiako vaiko nykyistä pääministeriämme naisena? Onko nainen johtajana jotenkin miehestä poikkeava? Syntyykö sosiaalisen median meteli sukupuolesta vai ehkä kokonaan muista ilmiöistämme, joiden yhteydessä toki mainitaan myös sukupuli.
Ehkä oikea vastaus haukutuimmista pääministereistämme onkin Kempeleessä syntynyt pääministeri, immelmanneja Naantalin risteyksessä harrastanut insinööri? Se ei taida liittyä tämä ilmiö sukupuoleen. Mihin se sitten liittyy? Haukuttiinko Kekkosta ja kuka haukkuu tänään? Onko pelolla valtaa hakeva toimittaja ja media, kirjailija?
Jari Tervo haukkuu muodikkaasti kaikki muut, mutta ei kirjailijaa. Näin hän suojeli samalla itsensä ja kirjansa, oman identiteettinsä ja leipäpuunsakin. Sai mediajulkisuutta entisenä toimittajana. Tämä kaikki kuuluu journalismiin ja mediayhteiskunnan tapaan käyttää valtaa.
Kun tulella antaa vallan, hyvästä rengistä on tullut huono isäntä. Narraatio ja sosiaalinen pääoma osana pelon maantiedettä ja historiaa ovat näkyvä osa muistelmiani. Kun ne ymmärrät ja vielä hallitsetkin, alat olla kypsä mihin tahansa sellaisiin tehtäviin, joissa vaaditaan älyn rinnalla myös viisautta. Pelon hallinta on kasvua ihmisenä. Urheilevalle nuorelle tämä on huipulla menestyen tärkeitä oppeja. Flow -tilan hankkiminen on osa samaa ilmiötämme.
Tervo toimittajana ja kirjailijana, tunnesanojen käyttäjänä, erotiikkaakin sinne hiven lisäten, kuinkas muuten, tuntee pelon maantieteen, mutta myös sen historian ja käyttää sitä mediaihmisenä aseenaan. Hän ei ole kirjailijana taatusti ainut tätä käyttävä tunnesanojen pyörittelijämme. Mediakoulutus muistutta teatraalista koulutustamme ja kasvatusta. Jouko Turkka vei se äärimmäisyyksiin ja se muuttui jo koomiseksi, teatterissa teatraaliseksi.
Pelko on aseista vahvin. Jos et pelkää vanhempiasi, Jumalaa ja kuolemaa, et myöskään kunnioita tätä tunnetta ja sen mukanaan tuomaa ilmiötä nimellä normisto, arvot ja moraali, lainsäädäntö. Et menesty ellet ymmärrä mistä on kysymys. Juristi ilman tätä osaamista on tuomarina onneton tunari. Professori heitä kouluttaen muistuttaa jo yli-ihmistä. Sitä hän ei kuitenkaan ole parhaimmillaankaan.
Pintaliitäjänä ja juopotellen asia ei korjaudu. ”Pelko on aseeni” on kirjoista kiinnostavin. Jos pelkäät sutta, karhu tulee vastaan. Pelon kohtaaminen ja sen voittaminen on kasvuprosessi. Raamatussa on satoja kertoja erikoinen ilmaisu ”älä pelkää”. Se tulee esille etenkin yhteyksissä, jossa kohtaat jotain selittämätöntä. Tiede on juuri tällaisten ilmiöiden hakua ja selittämistä, innovaatioita suorastaan metsästetään. Pelko ei saa hallita työtäsi mutta flow tila on vältämätön osa sen onnistumista.
Oulussa, terveporvareitten kaupungissa opiskellen rinnan Turun yliopiston kanssa, Tampereesta ja Helsingistä nyt puhumattakaan, erot olivat selvät. Kun koulutuspaikka oli vielä Kalevan lehtitalossa ja sukukin omisti lehtitalon ja median Savossa, Savonlinnassa, se oli tullut tutuksi jo lapsena.
Taustalla oli lisäksi Itä- Savossa Luostarilan tila ja sen menetys viikinkimallisen veneen hukkuessa Kallaveteen. Verot maksettiin luostarilaitokselle, joka muistutti oman aikamme kuntien tapaa pitää yllä paikallista palvelua koulusta sairaaloihin ja sosiaalitoimeen, viihteestä ja harrastuksista aina julkisen hallinnon hoitamaan maankäytön säätelyyn, kaavoitukseen. Pelkoa pyrittiin hallitsemaan, kansaa sivistämään.
Lisäksi tuo laitos, instituutio, oli globaali, kansainvälinen. Viha sitä kohtaan oli Suomessa, sen korpimaisissa yhteisöissämme, silmitöntä. Sen tutkiminen vei kohti suomalaista pelon käsitettä osana häpeää ja heikkoa itsetuntoa. Ensimmäinen piispa sai kohdata suomalaisen pelon ja vihan hänkin. Lalli piti siitä huolen Köyliöjärven jäällä. Isak Pihlman, yksi esi-isistäni professorina, ei huolinut pyhiä kieliä tuntevana tätä tehtävää Suomessa. Hän tunsi suomalaiset ja perhekin siirrettiin levottomina aikoina Ruotsin puolelle 1800-luvun alussa.
Ståhlbegien suku, sukupuustani sekin, sen sijaan otti ja lähti kesyttämään pelkoa perustulain kautta. Tuomioistuin, parustuslaista huolta kantava, vain jäi hoitamatta, kun maahan odotettiin pelon voittavaa kuningasta. Se jäi poliitikkojen hoidettavaksi, yhtenään vaihtuvien juonittelijoiden. Kekkosella oli taas rohkeutta jopa kouluttaa ruotsalaisten kuningasta tämän nuoruuden päivinä. Kekkonen olikin pohjoisavolainen pelon voittanut juristi. Suurmies suurine virheineen, kilpailijaa Veikko Vennamoa lainaten.
Tänään pelon ruokkijoihin törmää yhtenään medioissamme, sosiaalisen median tavassa kesyttää tai ruokkia pelkojamme, sekä jakaa se osaksi poliittisia liikkeitämmekin.
Pandemiaa ja virustako, koronaa ja sen eri muunnelmiako olisi pelättävä vaiko rokotetta? Sitä pohditaan nyt ja mukana on hysteerinen suurten massojen ilmiö. Sellainen ei ole maailman onnellisiman maan kohdalla järkevää toimintaa. Siinä asiansa osaavien tilastometamaatikkojen ja lääkäreiden mielipiteet hukkuvat sosiaalisen median yleiseen kaaokseen.
Suomalainen pakenee sitä Aleksis Kiven veljesten tapaan oman sisäisen maailmansa piilotajuntaisiin pelkoihimme. Kiven menestys kirjailijana perustuu juuri tähän tapaan menettää lopulta itsekin, sitä pohtien, järkensä valo ikääntyessä.
Pelon ja sivistyksen kuljettaminen rinnakkain ovat muuttuvan hybridin tunnusomaisia piirteitä tänäänkin. Oma hallituksemme on sen kuljettajana poikkeuksellisen taitava ja vie meitä kuin pässiä narussa. Ilmiö ei ole uusi mutta nuoret hallituksessa ovat eri asia kuin nuo samat asiat moneen kertaan kokeneet. Heille ei mikään asia tule yllätyksenä.
Pelon maantiede ja historia ovat poliitikolle ja medialle yhteinen tapa käynnistää valtaa ruokkiva poliittinen pallottelumme. Sisällöltään se on mitään sanomatonta jargoniaa. Kokenut tilastotieteen tohtori ja emeritus kansliapäällikkö Erkki Virtanen on ottanut sen hallintaansa kolumnissaan Forssan Lehdessä (18.3). Sitä oli ilo lukea. Omiani en medioihimme saisi. Muutos tulee vasta kun perussuomalainen puolue on johtava puolue niin kunnissamme kuin valtion hallinnossa. Nyt käydään vielä kilpailua siitä, kumpi meistä käyttää valtaa. Kansako ja demokratia vaiko mediamme.