Persoonallisuustyypit ja päivän uutiset
Olympiakisoja seuraava ei voi olla havaitsematta, kuinka siellä esiintyvät urheilijat ovat erityisen korostetusti oman asiansa ja itsensä narsistisia esittelijöitä. Tämän päivän Helsingin Sanomissa (1.8.2021) Eduskunnan suuren valiokunnan eläkkeelle jäävä johtava virkamies on uransa aikana kohdannut monenlaista edustajaa ja ministeriä lautamiestyypistä ”faktaresistenttiin”. EU taas kriisiytyy pääsääntöisesti juuri kesän lähestyessä ja edustajamme perjantai-iltapäivisin hinkuen vaalipiiriinsä. EU-aikataulujen mukaan valiokunta teki kuitenkin suuret päätökset juuri tuolloin. Ne esiteltiin tyypeille, jotka olivat, kauniisti kertoen ”faktaresistenttejä”, eli tosiasioille vastustuskykyisiä ihmisiä. Olen itsekin näitä tavannut joka ammatissa ja myös omissa opiskelijoissani ja työympäristön kollegoissa, ei vähiten kuitenkin mediaympäristön tutkituissa persoonallisuustyypeissämme, tieteelle tutuissa tapauksissa.
Eläköityvän Peter Saramon mukaan politiikka on monelle nuorelle ja nuorena tuo työ käynnistäen, ”oman minäkuvan puleeraamiseen” tarkoitettu ympäristö. Tämä havainto ei ole vain poliitikolle sopiva vaan hyvin tyypillinen oman aikamme ”hybridiläisten” tutuin persoonallisuustyyppi. Samalla maantieteilijänä on havainnut, kuinka tässä ilmiössä perinteinen raja maalaisten ja kaupunkilaisten välillä on sekin kadonnut. Samalla kaikki kunnat kilpailevat nyt ihmisistä, jotka tekevät kiihkeästi uraa muualla kuin kotiseudullaan, mutta tuovat eloa paikkakunnalle juuri tämän persoonallisuustyypin monenkirjavana maaseudun elävöittäjänä.
Kunnat voivat kaiken tämän huomatessaan elävöittää kuntakilpeään ja tunnettuuttaan juuri erilaisilla tapahtuma- ja elämyskeskuksina sekä uusia kulttuurikeskuksia rakentaen. Hybridi-ihmiset ovat ikään kuin yksi uusi lisä monenkirjavaan perinteisempään persoonallisuustyyppien kuvaamiseen etenkin näin kesäaikaan ja olympialaisten narsistisia persoonallisuuksia seuraten.
Niinpä takavuosien urheilutapahtumat eukonkantoineen voidaan korvata kuntaprofiilia kohentavilla kulttuuritapahtumilla. Takavuosien patruunoiden muokkaamat näyttävät rakennelmat, ruukin miljöö ja punatiiliset teollisuusalueet, kartanoiden puutarhat ja rakennusten kirjavoittama maisema on mahdollista muuttaa parantoloitten ohella myös monenkirjaviksi kulttuuripalelujen kohteiksikin. Kulttuuritapahtumilla kun on todella huomioarvoa perinteisten urheilutapahtumien rinnalle.
Marko Junkkari käyttää näyttävän kesäisen sivunsa Hesarissa (1.8.2021) perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen pohdintaan ja ottaen hänkin mukaan muodikkaan uuden kulttuurisen ja narsismiltaan poikkeavan esimerkin Riikka Purran haastajista. Tällaiseksi oman aikamme narration kohteeksi sopivan henkilön hän löytää Ossi Tiihosesta, joka puhui näkyvästi koronarajoituksia vastustavassa mielenilmaisussa Helsingin Kansalaistorilla 20. maaliskuuta 2021. Usein yksi näkyvä esiintyminen oikean aikaan ja oikeassa paikassa riittää.
”Tiihosen linja” ja sen edustajat rokotevastaisuudessaan eivät kuitenkaan oikein istu ulkopuolelle amerikkalaisen politiikkaan ja sen salaliittoteorioiden poliittisiin kommervenkkeihin tarkoitettuna mediakohunamme. Niin sopuisia perussuomalaiset ovat kokouksissaan ja nyt etenkin Riika Purran tai Sakari Puiston johdolla Jussi Halla-ahon viitottamalla tiellä.
Riika Purran valinta on kuitenkin sikäli erikoinen valinta, ettei sellaista ole tapahtunut puolueen historiassa alkaen sitten 1959 Pieksämäen kokouksen, jolloin syntyi SMP:n alku ja perussuomalaistenkin juuret, eli Suomen Pientalonpoikain puolue lähinnä Karjalan evakkojen ja maalaisliittoon kyllästyneitten toimesta Veikko Vennamon ympärille. Toki puolue keräsi kannatusta myös mm. tuon ajan maaseudun korpikommunistisilta alueiltamme ja myöhemmin SMP:n ensimmäisen jytkyn ajoilta, 1970-luvun alussa, myös kaupungeistamme ja ei vähiten kasvavan Kekkosvastaisuuden seurauksenakin.
Tein tästä jopa ensimmäisen tutkimuksenikin Oulun yliopistossa ja taustalla myös kokemukseni lapsena lausua runoja juuri Vennamon tupailloissa Pohjois-Savoa kiertäen ja myös Pieksämäellä kahdeksan ikäisenä vuonna 1959 esiintyen. Näin tuo liike alkoi kiinnostaa jo varhain puheliaine karjalaisine kannattajineen savolaisten rinnalla eläen ja heitä keskenään vertaillen. Olihan siinä eroja, olkoonkin ettei samalla tavalla kuin Pohjanmaalla liikkuen tai Hämeeseen vertailtaessa.
Kokoomus on nyt ainut puolue, jolla ei ole minkäänlaista sukupuolikiintiötä johtotehtäviinsä, Harkimon puolueen rinnalla, päättää Junkkari ansiokkaan kesäisen kolumninsa.
Annamari Sipilä puolestaan jatkaa aihetta tyyliin ”Saako isoäitiä kutsua mummoksi” ja onko mummoille vielä tilaa mummoistuvassa maassamme ja maaseudulla. Isoäitimäisyys lisääntyi, kun käynnistimme ikäihmisten pandemiakaranteenin ja mummomainen lähestymistapa tuli yhä yleisemmäksi osaksi suomalaista maailmankuvaa.
Sipilä päättää arkaa aihetta koskettavaan kolumninsa tyyliin, jossa mummomaisuuden ydin ei ole iässä, teossa tai lastenlasten määrässä, vaan asenteessa, jossa iän oletetaan liittyvän tiukkapipoiseen konservatismiin. Nuoret ovat siis radikaaleja ja suvaitsevaisia.
Tätä vain tutkimukset eivät likimainkaan ole tukemassa. Mummoilla ja vaareilla kun on varaa elää viimeinkin vapaammin ja antaa muidenkin elää nipottamatta tyhjästä. Pikkuasiat ja harmit ovat ohjautuneet sivuun todella merkittävien tieltä ja rinnalta. Näin mummomaisuus on kääntynyt päälaelleen ja on tarkoitettu pelkästään kohteliaisuudeksi.
Tätä kautta ja Hesaria lainaten siirryn pääasiaan, eli tieteeseen ja ihmistyyppeihin, joista eilen kotisivullani luetuin oli toukokuussa 2010 kirjoittamani lyhyt tiivistelmä tutkimuksistamme. Nyt kyse on tieteestä, ei enää Helsingin Sanomien kolumnistien ja toimittajien juttujen referoinnista alkulämmittelynä elokuun ensimmäisen päivän blogiin.
By Matti Luostarinen On 19 May, 2010
Persoonallisuustyypit
Tutkijana joutuu vuosien varrella törmäämään työpaikan ihmissuhteita kuvaaviin verkostoihin ja niiden persoonallisuustyyppeihin. Pääsääntöisesti ne jakautuvat vanhoihin, jo hieman arveluttaviin stereotyyppisiin persoonallisuusluokituksiin, ja niitä käytetään myös vaikkapa innovaatiorakenteiden uusiin verkosto- tai tiimityön synergisiin rakenteisiin tai yritysten kohdalla klustereiden voimistamiseen. Oikeasti ne ovat kuitenkin pääosin totta ja syntyvät tietokoneiden tuottamina ryhminä edelleenkin.
Kahdeksan persoonallisuutta
Näitä luokkia on kahdeksan ja ne nimetään meillä Suomessa usein tyyliin 1) avulias huoltaja, 2) tehokas suorittaja, 3) tutkiva asiantuntija, 4) uskollinen kyseenalaistaja, 5) innostava suunnittelija, 6) vahva vaikuttaja 7) sopeutuva rauhan rakentaja sekä 8) luova individualisti innovaattori.
Helsingin Sanomat kertoo kulttuurisivullaan (15.5. 2010) kuinka “Individualistin vauhti ei hyydy” ja kohteena on 70 -vuotta täyttävä Jyrki Pellinen. Pellinen on nuorena opiskellut hetken venäjää, musiikkitiedettä, kirjallisuutta ja on julkaissut nelisenkymmentä teosta lyriikkaa ja runollista proosaa. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän on saanut kolmena vuonna ja Eino Leino palkinnon kerran. Kuvataiteilijana hänellä on ollut näyttelyjä niin Suomessa kun maan rajojen ulkopuolella. Muistan Pellisen ensimmäisen kerran murrosikään tulevana poikana vuodelta 1964, jolloin ilmestyi proosarunokokoelma “Kuuskajaskari”. Sen lausuminen oli työlästä puuhaa ainakin ulkopuolisten kuvaamana.
Syvällinen, tunteikas ja yksilöllinen
He, jotka väittävät hänen tuotantoaan vaikeaksi tai sulkeutuneeksi, ovat maalla syntyneitä, eivätkä tajua urbaanien ilmiöiden moninaisuutta, kertoo Pellinen ja tarkoittaa symboli-innovaatioiden ennalta nimeämättömyyttä. Väite maaseudun syntyperästä ei ole oikein uskottava nykykäsityksen mukaan.
Niinpä perusäänestäjiään hakevat keskustalaiset ja demarit toimivat maalla ja kaupungeissa likimain samalla tavalla, vaikka Helsingin Sanomat kertookin tänään pääkirjoituksessaan (19.5. 2010) demareiden hakevan kadonneita perusduunareitaan Helsingissä ja Tampereella vedoten epäuskottavaan populismiin ja kepulaisten taas uskovan, hieman aiemmin, puoluesihteeri Korhosen kaltaisiin vaikuttajiin ja hyvittäen perusäänestäjiään vaalitappioiden jälkeen aitovarsilla selitellen. Kumpikaan ei enää toimi ja muut keräävät voitot.
Jos hallituspaikka näillä populistisilla eväillä avautuu jatkossa, demarit joutuvat muuttamaan politiikkansa suunnan takaisin nykyhallituksen suuntaan joka tapauksessa, pohtii päätoimittaja, ja on tietysti oikeassa. Populistinen oppositiopolitiikka yhdistää samalla hallituksen porvaririntamaa, siis sen äänestäjiä, ja edellä mainittuja kahdeksaa persoonallisuustyyppiä hallituksen sisällä. Siitä ei ole mitään pahaa sanottavaa, synergian kasvussa maan hallituksen sisällä.
Herkkä, oivaltava ja tarkkanäköinen
Olen täynnä kieltä, kertoo Pellinen haastattelussaan ja vakuuttaa kirjoittavansa nyt enemmän kuin koskaan. Julkaisemista helpottaa kustantajien kriisi ja pienet kustantamot, ero 35 vuotta jatkuneesta riitaisasta yhteistyöstä Tammen kanssa. New York on Pellisen nykyinen luomisympäristö, laajasti luova ja kokonaan toista kuin maalta syntyneet suomalaiset Helsingissä. Tiedän tämän kokemuksesta ja kiusaan itseäni tällä tiedolla.
Pianoa jatkuvasti soittava taidemaalari ja runolliseen, hengittävään proosaan paneutuva kirjailija on elämänsä kunnossa. Proosailmaisu helpottaa koko laajan elämänkokemuksen ja osaamisen käyttöä, Joycen Odysseuksen tapaan, kertoo Pellinen, jonka maailma tuntuu edelleen erilaiselta kuin kokemus ja ajattelu antaisi olettaa. Luovuuden vauhtia helpottaa täydellinen raitistuminen kolme vuosikymmentä aiemmin. Useimmat luovat kollegat kun ovat jo vainautuneet rinnalta viinan kiroihin.
Esteettinen, yksilöllinen, taiteellinen
Ei ole epäilystä, etteikö Pellinen olisi persoonallisuusluokituksessa luova ja innovatiivinen kyseenalaistaja, vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen ihminen. Näin puhtaana tätä tyyppiä tapaa vain harvoin. Kaikissa meissä on hivenen kaikkea, mutta vain puhtaat tyypit edustavat sitä tutkimuksessa tavalla, jossa tietokoneen ryhmittelyanalyysit tuovat heidät aina koko joukon tämän ryhmän keskiöön. Miljoonien bloggaajien, sosiaalisen median aktivistien joukossa, heitä on suhteellisesti paljon enemmän kuin koko populaatiossa kuuluisi olla, alle kaksi prosenttia.
Kun vahvaa euroalueen yhtenäisyyttä puolustetaan, ja sen takana on Paavo Lipposen tapaiset persoonallisuudeltaan vahvat vaikuttajat, tulos on myös uskottava oli demareiden oppositiopolitiikka mitä tahansa. Tuomiojan kaltaiset älyköt eivät kykene muuttamaan kelkkansa suuntaa populistiseksi joutumatta ikävään konfliktiin äänestäjiensä kanssa. Jääkiekkojoukkueessa ilmiö vaikuttaisi kaoottiselta, jossa maalivahtikin on otettu pois pelistä epätoivoisessa maalin teossa.
Tämän Helsingin Sanomien toimittaja kyllä oivaltaa siinä missä lukijansa, eikä voi olla sitä kertomatta tahtoi tai ei. Populismi on legitimoitu Suomessa Timo Soinille, jota voi äänestää myös protestina nykymenolle. Puolueilla kun on myös imagonsa ja “persoonallisuustyypit“, joiden eteen on nähty aikanaan paljon vaivaa. Kari Suomalainen visioi ne jopa pilapiirroksiinsa, eikä niitä voi muuttaa joka vaaleja varten ja hallitukseen erikseen rapauttamatta samalla aatteellista arvomaailmaansa ja lehti kertoo siitä syntyvät riskit.
Mielikuvitus, yliherkkyys, dramaattisuus
Jos tavoitteemme on tutustua vaikkapa persoonalliseen, oivaltavaan ja ainutlaatuiseen ihmiseen, jolle maailma on kiehtova mysteeri ja idealistin kyky kokea ja tuntea elämä upean sekä vahvan ystävän tavoin, veljeni leijonamielen siivin, silloin luova individualisti ihmisenä on oikea kohde ja kaukana vaikkapa tarkasta laadunvalvojasta tai sopeutuvasta rauhan rakentajasta, diplomaatista.
Sen sijaan ei niinkään kaukana tehokkaasta, tuotteliaasta suorittajasta tai asiantuntijasta, innostavasta suunnittelijasta. Pellisen kaltaiset ihmiset kykenevät uskomattomiin suorituksiin myös määrällisesti ja ovat asiantuntijoina tieteellisen täsmällisiä professorityyppejä niin vaadittaessa.
Professori, kansanedustaja Erkki Pulliaisen tuotannosta löytyy kirja ja pari joka vuodelle ja ikää on hänelläkin jo 70 vuoden kohdalla Pellisen tapaan. Vauhti sen kun kiihtyy, kun aikaa otetaan oleelliselle, kirjoittamiselle. Eikä laadusta tingitä, Clint Eastwoodin tapaan varoen, ettei viimeisin työ ole edellistä kehnompi. Ja ikää tällä individualistilla on 80 vuotta ja elokuva syntyy joka vuosi, kahden viimeisen vuosikymmenen aikana itse ne myös ohjaten, vapaana kehnomman ohjaajan asettamista rajoista.
Älykäs, ainutlaatuinen ja ylipirteä erakko
Helsingin Sanomat on ihastunut innovatiivisiin idividualisteihin, yksin jätettyihin suomalaisiin innovaattoreihin. Ite-taiteilija Erkki Pirtola on syntynyt maalla Rautalammilla ja täyttää 60 vuotta. Lyhenne tulee sanoista “Itse tehty elämä” ja on alun perin Maaseudun Sivistysliiton aloittama projekti vuodelta 1998. Pirtola aloitti nuorena opiskellen Helsingin yliopistossa filosofiaa, psykologiaa, maalausta ja piirustusta, alkoi tehdä videotaidetta, maalauksia, piirustuksia, performansseja ja hänen töitänsä on nähty niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vuosinäyttely on Nurmijärven kirjastossa, kun taas Pellinen oli tavattavissa Mannerheimintiellä.
Medioissa itseään nykyisin rakentelevat nuoret ja heidän taiteensa on Pirtolan mukaan koomista pelleilyä ja hän vihaa kriitikkoja ja taiteilijan koulutusta, puhuu halveksien “systeemistä”, jolla tarkoittaa korporatiivisen valtion tapaa pitää luovaa kulttuuriaan elossa ja on itsekin saanut sieltä projekteihinsa apurahoja. Materiaalia on nykyisin valtavat määrät ja omasta työstään Pirtola puhuu lehden toimittajalle äärimmäisen niukalti.
Vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen mököttäjä
Luova individualisti kokee samanlaisuutta erilaisuudessa ja jo pelkkä tyypin kuvaaminen etoo häntä. Kun toisessa väitöskirjassani (2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka) kerroin näiden yrittäjätyyppien erosta vastaavaan kuluttajaryhmään, oleellista oli juuri paradoksaalinen toiminta.
Innovaattori ottaa kokemuksensa vastaan hyvin elämyksellisesti, toisin kuin vaikkapa huoltaja tai laadunvalvoja saati vaikuttaja, jolloin hyvin henkilökohtainen suhde ympäristöön, niin ihmiseen kuin luontoon tai kulttuuriin, elämän merkitykseen yleensä, saa ulkopuolisen näkökulmasta epäkäytännöllisiä tai ylitunteellisia piirteitä. Syntyy ristiriitainen viesti sisäisen maailman ja ulkoisen asettamien rajojen (systeemi) ja vaatimusten välillä, joskus jopa haettu melankolia ja haikeus. Jos ei muuten niin viinan avulla.
Kolmepyöräinen Eurooppa
Ei ole mahdollista rakentaa luovaa ja innovatiivista ympäristöä seitsemällä tai kuudella persoonallisuustyypillä sulkemalla innovaattori “systeemin” ulkopuolelle. Tällöin systeemi alkaa voida pahoin, jopa globaalina ilmiönä amputoimalla Kreikka tai koko välimereinen maailma sen ulkopuolelle tai ohjaamalla sitä suuntaan, jossa mukana on vain tarkkailevan laadunvalvojan, huoltavan hoitajan ja vahvan vaikuttajan kolmepyöräinen Eurooppa.
Sellainen sulkee pois myös innostavat suunnittelijat ja visioivat näkijät, joiden työskentely nojaa juuri individualistisen innovaattorin läsnäoloon. Yhdysvaltain talous ja luova voima toimii pääosin Väli-Amerikasta ja Etelä-Amerikasta hankitun individualismin sekä innovaatiorakenteiden turvin kulttuurisena ilmiönä ja niiden juuret ovat pääsääntöisesti välimereisestä ympäristöstä hankittuja, ei toki niinkään vaikkapa inka- tai mayakulttuurien tuotetta. Tässä tulkinnassa ei pidä olla naiivi.
Stefan Wallin ja kulttuuriklusteri
Kun maailma alkaa taas kerran seurata jalkapallon MM-kisoja seuraamme jälleen latinokulttuurin divergoivaa osaamista rinnan konvergoivan saksalaisen jalkapallon kanssa, jossa britit eivät tarjoa suurtakaan lohtua eurooppalaisille. Sama koskee Euroopan integraatiota ja sen nyt kiehtovaa ja moniulotteista vaihetta kohti seuraavaa askelmaa, jossa suomalaiset näkevät paljon enemmän kuin vain budjettikurin ja järjestyksen, finanssi-innovaatiot ja Lontoon cityn pankkimaailman.
Kun kerran on päästy alkuun, miksei samalla suunniteltaisi yhdessä työvoiman yksikkökustannuksia, tuottavuuskehitystä, eläkejärjestelmien kestävyyttä ja lopulta koko innovaatiopolitiikan yhteistä rakennetta. Tässä me suomalaiset olemme hyviä.
Suomella ei ole mitään salattavaa ja olemme jälleen kerran menossa kaikkien kahdeksan persoonallisuustyypin, klusterin ja tiimin toimintarakenteen synergisiin voimiin kohti Euroopan ydintä sen tärkeimmässä päätöksenteossa, josta Helsingin Sanomissa on tänään (19.5. 2010) kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinilta aivan upea kirjoitus.
Post-Nokia aikaan
Digitaalinen vallankumous on todellakin jo edennyt henkilökohtaisesta ja persoonallisuudet yhdistävästä sosiaalisesta mediasta hypermediaan, internetin ja mobiiliviestinnän kautta näiden klustereiden tuottamaan monimediaan sekä mobiili-internetiin. Elämme kaukana Nokia ajasta jo post-nokia aikaa. Tässä persoonallisuuksien, alueiden Euroopan yhdistämisessä, verkostoitumisen edellytykset eivät ole vain kokonaan toista luokkaa kuin muutama vuosi takaperin, vaan jo toteutunutta todellisuutta, jota ei voi edes kuvitella purettavaksi.
Yhteiskuntien ja talouksien kriisejä ovat aina seuranneet tuotantotapojen muutokset, siis rakenteelliset muutokset, tätä seuraava talouden nopea kasvu ja uudet markkinat. Tässä kulttuuri ja taide, oikeammin individualistit ja innovaattorit, ovat avainasemassa, kun luomme henkistä ja taloudellista pääomaa uudella tavalla.
Holistiset huipputiimit
Oikeammin tapa ei ole uusi vaan ikivanha, mutta toteutuu nyt uudessa holistisessa ympäristössä, eikä se hyväksy vanhaa dualistista kahtiajakoa, suomalaiselle niin tuttua konvergoivaa pragmatismiamme. Sen havaitsee vaikkapa jääkiekkojoukkueestamme, jota ohjataan nyt kokonaan toisin kuin 1970-luvun joukkuettamme ja odotukset ovat oikeutetusti kovat. Olemme kaksi vuosikymmentä olleet mitaleilla liki joka kisoissa ja rohmunneet 60 mitalista saman määrän kuin Ruotsi, Venäjä ja Kanada Yhdysvaltojen jäädessä kolmeen pronssiin.
Huipulle, edes lähelle sitä, ei pääse edes sellainen valtio, jossa jääkiekkoharrastajia on eniten maailmassa, ilman ykkösjoukkuettaan. Joukkue on taas holismin ja klustereiden ankarien sääntöjen mukaan koottu, synerginen prosessi ja enemmän kuin osiensa summa niin jääkiekossa kuin jalkapallossakin, kulttuuriklusterin rakenteissa taiteessa, jossa pääosa nuorista individualisteista, tulevista innovaattoreistamme, nyt majailee hakien itselleen luovia ammatteja elämäurakseen ja osana tuotannollisia klustereita.
Se ei voi olla enää vuonna 2020 Pellisen tai Pirtolan kaltainen “Itse tehty elämä” taisteluna ikivanhoja kansallisvaltioiden rakenteita ylläpitäen ja paeten Yhdysvaltoihin, katkeroituen “systeemin” kohtelusta maalaisia Pellisen tapaan katkerana haukkuen. Ei Suomi enää sellaista aikaa elä edes sosiaalisen pääomansa muistona ja tällainen mielikuva on syytä opiskella pois ja sekin nykymenetelmin ja neurofysiologiaa hyödyntäen.
Näin kulttuuri ja taide, jalkapallo ja meillä jääkiekko osana näitä, ovat avainasemassa, kun luomme uutta henkistä ja taloudellista pääomaa uudella tavalla, ja kuitenkin hyvin perinteisellä, mutta nyt vain reaaliaikaisesti ja väestöpohjalla, joka on meille suomalaisille uusi kokemus monikulttuurisena suurena vahvuutenamme.