Plasebosta noseboon ja kohti tieteellistä totuutta

Tiesitkö että sinulle valehdellaan. Kerroin näin blogissani jo vuosisadan alussa. Tai vuosituhannen. Luitko sen ja jos et miksi et lukenut? Koska luet valemedioita ja pidä niitä oikeina medioinamme. Vasta tänään alat epäillä onko sinua huijattu aina ja käyttäen apina psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja biologiaa.

Tiesitkö että Juha Mieto ei hävinnyt sadasosasekuntia vaan voitti sen. Tiesitkö että Lasse Viren voitti mitalinsa vain Mirus Yifterin ja kumppaneiden epäonnen tuloksena. Tiesitkö että Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen voitot tulivat nekin pelkän muiden epäonnen kustannuksella. Ellet tiennyt lue tämän päivän Helsingin Sanomia (28.12) ja alat oppia kuinka suomalaiset voitot ovat pelkkiä onnen kantamoisia ja Hannu Hanhen voittoja. Vesa Siren toimittajana tuntee tämän sinua paremmin. Hän ei valehtele. Minä ja sosiaalinen media, me valehtelemme sinulle.

Kaliforniasta tuleva tieto on totta. Kaikki muut Yhdysvaltain 49 osavaltiota ovat valehtelijoita, etenkin nämä ruostevaltiot, eivätkä tiedä mitä on olla vasemmistoliberaali ja Hannu Hanhi Tyynen Valtameren leppoisissa tuulissa ja välimereisessä ilmastossa vaurastuen. Kun vauraat kokoontuvat samaan osavaltioon raha tulee rahan luokse. Silloin on varaa olla tyytymätön, kertoi aikanaan niin sosiologi Durkheim kuin Festinger. Ihminen on tyytymätön silloin, kun siihen on varaa. Muulloin hän alkaa muuttaa arvojaan ja asenteita ettei vaan sairastuisi. Sama pätee Suomessa ja sen syrjäisissä korpipitäjissäkin.

Hyvä on korvessa elää vaikka palveluja ei olekaan ja sähköistä ei ole tietoakaan. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista kun ei niihin ylettynyt tai oikeammin rypäleistä ja Ranskassa elellen. Kaikki viisaudet ovat tulleet meille muualta. Pihlajanmarjat nyt tahtovat olla aina happamia. Helsingin Sanomat rakastaa Kaliforniaa ja sinne muutti myös Laura Saarikoski miehineen. Pojasta polvi paranee ja samalla varallisuus, mahdollisuus muuttaa pois isien mailta.

Agenttitarina sodan aikaisista ruotsalaislentäjistä (HS 28.12) huijaamassa puna-armeijaa vangiksi jouduttuaan johti Oulun suurpommituksiin, kertoo Hesari tänään. Samaan aikaan Jari Tervo tekee omaa sarjaansa Urho Kekkosesta opportunisena ja vallanhimoisena pyrkyrinä. Visailumestari on dokumentin tekijänä epäuskottava. Tarinat ovat vanhoja ja Tervolla on valmis asenne tuon ajan poliitikkoihimme. Puna-armeijaa ja venäläisiä poliitikkoja ei tarvitse huijata. Riittää kun kertoo aikeensa sanoi sydän mitä tahansa. Kunhan aikeet palvelevat suurvallan omia päämääriä. Ei suurvaltapolitiikassa ja tieteessä pelata tunteilla. Media pelaa tunteillasi ja valemedia syntyy tästä pelistä ja silmänkääntötempuista.

Ruotsi on reaalipolitiikan oppimestari edelleenkin. Se kotouttaa tänään tulijoitaan ja sulkee rajansa. Suomi haluaa sekin kotouttaa tulijansa kotimaassaan, muuttajan kotimaassa. Sillä saavutetaan tuloksia oxfordilaisten professorien mukaan 175 kertaa halvemmalla. Tiede ei halua vakuuttaa ketään totuudellaan kuten poliitikot tai mediamme. Joko uskot tai olet uskomatta.

Rikkaiden osuus kasvoi Suomen juhlavuonna 1000 miljardia dollaria. Varakkain pohjoismaalainen on huonekalukauppias Ikeassa. Verkkokauppa Amazonin omistaja ohitti Bill Gatesin ja myy myös minun kirjoittamia kirjoja kotiuttamatta senttiäkään kirjailijalle. Apuna puuhaa saksalaisen kustantaja. Facebook ja sen omistaja taas käyttää varallisuutensa keräämisen 1,9 miljardin ihmisen hengentuotteet, ilmaiseksi. Kapitalismi perustuu nykyisin täysin avoimeen huijaamiseen ja ryöstämiseen. Samalla sinun kaikki tiedot hoidetaan algoritmien avustamana mainostajille mutta myös niistä rikastuville. Olet pelinappula tässä uudessa kapitalismissamme.

Miten sinua sitten voidaan huijata? Sinähän olet viisas ihminen, homo sapiens. Tämänkin media kertoo sinulle tänään. Toimittaja Annikka Mutanen on perehtynyt Hesarissa Rene Descartesin oppeihin. Descartes eli vuosina 1596-1650 ja häntä pidetään deduktiiviseen tieteen ihanteen perustajana. Se on muuta kuin induktiivinen tieteen ihanne. Sen sinä tunnet paremmin ja sovellat elämässäsi kaiken aikaa vaikkei näin kuuluisikaan tehdä. Juuri siksi sinua huijataan sanoilla ja symboleilla, aiheutetaan vahinkoa joka vie myös terveyden.

Mutanen panee Descartesin syyksi ihmisen jakamisen fyysiseen ruumiiseen ja sielulliseen ja psykologiseen aineettomaan mieleen. Nykyinen läntinen lääketiede tekee todellakin näin mutta ei nyt Descartesin työnä, päinvastoin. Descartes sai tietonsa deduktiivisesta tieteen ihanteesta palellessaan rintamalla ja nukahdelleen kolmekymmenvuotisessa sodassa. Enkeli sen hänelle kertoi tai ehkä sittenkin tiedot, jotka saapuivat tuntemattomista kulttuureista ja joita koottiin tuon ajan suurvaltioissamme Euroopassa. Elettiin imperialismin pimeintä aikaa. Descartes viihdytti Ruotsin kuningatarta tiedoillaan kunnes vilustui ja kuoli pois. Nyt tieto kerätään netistä ja ilmiö on paljon julmempaa ryöstämistä kuin koskaan aikaisemmin Telluksen historiassa. Tämä aika jää historiaan juuri tästä ilmiöstä, ryöstöviljelystä globaalina saalistuksena.

Annikka Mutanen kääntää asiansa ihmisen tapaan sairastua kahdella tavalla ja lääkäreiden tapaan hoitaa välillä ihmistä ja välillä itseään ja ihmisen sielunmaailmoita. Se on luonnollisesti huijausta mutta jostakin syystä sallittua. Toimittajan lainaamat rottakokeiden tulokset on tiedetty iät ajat mutta ei tieteen tehtävä ole vakuuttaa ihmistä totuudellaan vaan poliitikkojen ja mediamme.

Jos he eivät siinä onnistu, kysykää Jari Tervolta miksi Kekkonen salasi jotakin ja miksi hän käänsi takkinsa ja maailmankuvansa, arvonsa kuten Timo Soini omansa. Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti ja myös lääketiede pyrkii voittoihin ja lääkäri käyttää myös valtaansa ihmisiin. Kun hän väheksyy vaivoja ja siirtää ne psykologeille, syntyy aina virhe jota ei voi myöhemmin korjata. Luotto on mennyt, ehdollistettu refleksi siirtää taudin kehossa pahenevaan suuntaan.

Mihin me psykologit ja henkiparantajat panisimme, jos alkaisimme toimia tieteen ehdoilla? Entä poliitikot, poliittiset virkamiehet ja rakenteellisen korruption tuotteena syntynen valtion laitoksineen? Plasebo lääkkeenä ja noseboilmiö sen kääntöpuolena ovat myrkkyä rakenteelliselle korruptiolle. Kun kirjoitin aiheesta otsikolla ”aivan oikein mutta päinvastoin” sitä ei Hesari julkaissut saati Forssan Lehti, Hämeenlinnassa ilmestyvä ja sieltä rahoitettu media forssalaisille. Mietipä onko se plasebo- vaiko noseboilmiö? Hämäläinen ei siihen oikein kykene. Se on liian vaikea asia jopa Rene Descartesin tulkitsijalle. Hämäläinen taas joutuu pitämään yllä ikivanhaa sosiaalista pääomaansa ja yhteisöllistä turvallisuutta, maakuntansa menestystä silloinkin kun se ei enää toimi lainkaan.

Sanoilla on suuri voima, tietää myös filosofi Esa Saarinen ja kuuluu plasebon käyttäjien psykologiseen koulukuntaan. Kun puhut kauniisti ajattelet myös kauniita ja kauniita sanat ovat myös ymmärryksesi kehystäjinä. Kun puhut kauniisti lähimmäisistäsi tai olet positiivinen, sinulla ei ole muuta mahdollisuuttakaan kuin muuttua paremmaksi ihmisenä. Ilmiö on fysiologinen.

Jos sanat eivät aina paljastakaan niin keho ja elimistö paljastaa ajatuksesi ja syntyy biologinen ilmiö, joka ei korjaudu sanoilla, plasebolla. Kyse on vakavasti otettavasta biologisesta ketjusta eikä Esa Saarisen kuvaamasta ensinkään.

Rottakokeissa rotat onnettomat kuolivat näissä kokeissa ja sitä ei korjata sanojen voimalla. Saarisen sanojen muutosvoima on vahva mutta se ei ole sama asia kuin elimistömme tapa reagoida silloin, kun sanat eivät enää auta olkoonkin että niillä on saatu aikaan vahinkoa. Joskus pysyvänä pidettyä mutta toki korjattavaa.

Elimistön ehdollistetut refleksit kun etenevät elimistössämme tavalla, joka on fysiologiaa, kemiaa ja sähkön kulkua. Kynän ja paperin avulla ei synny ihmistä, josta tulee olympiavoittaja. Noseboilmiöt eivät ole vain kääntöpuoli vaan samalla kykymme oivaltaa jotain paljon merkittävämpää, jonka taustalla on yksi ja sama fysiologinen ihminen, jota ei voi pallotella henkiparantajien ja läntisen koululääketieteen välillä.

Sanojen merkitys on hermeneutiikassa, ihmisenä olemisen oivalluksessa ja siinä ajattelun kehittäminen vaatii varmasti enemmän työtä kuin lihasvoiman kehittäminen. Tässä Esa Saarinen on ehdottomasti oikeassa. Samoin siinä millaisilla ihmisillä ihminen silloin itsensä ympäröi, millaisen maailman kohtaa syntyessään.

Me ajattelemme ja teemme samalla noin 60 000 valintaa tai päätöstä joka päivä ja usein ne kiertävät samaa rataa. Sen radan muuttaminen on työtä vaativaa ja edellyttää tunnetilojensa hallintaa. Me luomme tunteemme sanoilla ja näemme unemmekin niiden avulla. Sanoilla on varmasti vahva muutosvoima ja niillä kosketetaan fyysisen elämämme biologista rakennelmaa, myös hyvin kauan säilyneitä ehdollistettuja refleksejämme. Toinen ihminen voi sen myös aistia. Saada aikaan myös tarkoituksella tai tietämättään vahinkoa, jonka tuloksena on fysiologinen sairastuminen tai paranemisen käynnistyminen jos sanat ovat oikein valittuja, osuvat kohdalleen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts