Pohjantähden alla – Eedenistä itään.

Pohjantähden alla – Eedenistä itään.

En pysty ohittamaan sunnuntain Helsingin Sanomia lukematta Jari Tervon kolumnia. Varsinkin kun hän kertoo käyneensä Forssassa, kotikaupunkini kohdalla jopa pysähtyen ja Koijärven lintutornille kiiveten. Hän tunnistaa sieltä tarkkailen mustarastaskoiraan ja alkaa kertomuksensa tästä ornitologisesta ihmeestä, jossa naaraat ja koiraat voivat olla hyvinkin erinäköisiä hämäläisestä lintutornista niitä tarkkaillen.

Loikka tästä vuoden 1979 huhtikuulle ja nuorten Koijärviliikkeeseen vertaillen sitä samalla Mannerheimintien ja Unioninkadun Elokapinaan on kolumnin valintana viisas, kun sen yhdistää vielä Pariisin ja Sorbonnen yliopiston seinään maalattuun viisauteen vuodelta 1968: ”Olkaa realisteja. Vaatikaa mahdottomia.”  

Koijärvi-liike ja Elokapina olivat kovin erilaisia tapahtumia oman vallankumouksellisen asiansa esittelyyn. Pienen Koijärven kohdalla, paikallisia talonpoikia kiusaten, moni todellakin hyväksyi sen ja muistaa tänäänkin samalla vihreän liikkeen syntynäkin. Sen sijaan Elokapina unohtuu ja ilmastokriisistä tiedottaminen on kovin lähellä vaikkapa koronatiedottamiseen verrattavaa byrokratiaa. Toinen kun oli lintujärvenä konkreettinen ja helposti ymmärrettävä, hiilineutraalius taas kaikkea muuta kuin paikallinen ja kansallinen ilmiö. Se on globaali luonteeltaan ja sellaisena mielipiteet jakavakin.

Kun esittää radikaaleja mielipiteitä, äkkiä myös järkevät ja kohtuullisetkin mielipiteet muuttuvat vaikeaksi toteuttaa, jatkaa Tervo pohdintojaan. Viimeinen lause on kuitenkin myös kolumnissa se tärkein, kuten romaanissa ikään, jolloin se on syytä lainata sieltä sellaisenaan: ”Onpa hyvä, että lakia ei vain noudateta. Kun sitä myös rikotaan, se palvelee elämää ja yhteiskuntaa paremmin.”

Tärkein Tervon viesti on kuitenkin nyt ennen viimeistä virkettä. Kahdessa eri tavalla toteutetussa kansalaistottelemattomuudessa, kiusanteossa Koijärven alueemme viljelijöille ja helsinkiläisille Mannerheimintien ja Unioninkadun liikkujille, joista toinen palvelee paikallista tavoitetta mutta toinen epämääräistä ja globaalia. Siitä puuttuu jotain välistä, Tervon mukaan mittaluokaltaan vaatimattomampi varapallo.

Olin tuohon aikaan huhtikuussa 1979 hoitamassa tutkijan ja yliopisto-opettajan työtäni Ounasjoella ja Iijoella, Kemijoen tekoaltailla ja Iijoelle suunniteltujen allasalueiden maastossa tavallisia paikallisia ihmisiä haastatellen. Olisin odottanut näitä koijärveläisiä vihreitä mukaan tähän suomalaiseen, koskisodat päättävään taistoon, jonka tuloksena oli lopulta Ounasjoen ja Iijoen rakentamattomien koskien suojelu, koskiensuojelulakimme ja samalla ympäristöministeriön syntyminen. Iijoki varresta syntynyt sähköasentaja Matti Ahde (sd) valittiin sen ensimmäiseksi ministeriksi. Uuden viraston ensimmäiset virkamiehet olivat aiemmin koskia rakentaneita insinöörejämme. Nyt tehtävänä oli vain jokien entisöinti ja lohen poikaistutukset hautomona ydinvoimaloiden laudealtaat.

Näin vanhoista temppeleistä tuli tehtaita, lainaten seuraavan Helsingin Sanoman sivuaukeaman Jarkko Lyytisen kolumnin otsikkoa (HS 19.9.2021). Temppeleillä hän tarkoittaa yliopistojamme, jotka ovat muuttuneet tänään joko turhien dosenttien tai tulevaisuuden avainpelaajien tehtaiksi Juha Jokelan näytelmässä ”Dosentit”.

Dosentit-näytelmässä tutkijat kuluttavat aikaansa myös professoreinamme virtuaalisia laatikoita täytellen. Tämä on minulle kovin tuttua myös tutkimuslaitoksista, joiden kouluttajina ovat toimineet Helsingin yliopiston ainelaitokset. Professorit valittavat kuinka he ovat samaan aikaan assistentteja, amanuensseja, sihteereitä, opintosuoritusten rekisteröintivastaavia jne. jne. Voisin jatkaa tuota listaa loputtomiin muistaen myös, kuinka tutkimuslaitoksen rahoituksen haun hoidin senkin sekä kotimaassa että EU:n rahoituksen hakien ja etsien myös yrittäjät ja kunnat maakuntineen mukaan hankkeisiin.  

Kaikille oli raportoitava myös erikseen ja tiede vaati sekin osuutensa ministeriöineen. Media oli sitten tieteen popularisoijana tärkein tiedotettaessa myös poliitikoille ja virkamiehille, suurelle yleisölle, kuinka tekemäni työ on heidän vero- rahojaan järkevällä tavalla käyttävääkin. SE oli samalla suurin riski, josta kollegat antoivat kaikkein ikävimmän palautteen. Tiede kun puhtaimmillaan ei ollut mille tahansa rahvaalle tarkoitettua, ja mahdotonta sitä oli toimittajan tapaan maailmalle levitellä tekemättä siinä vääriä sanavalintoja tiedettä ymmärtämättömälle lukijalle.

Vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa on kuitenkin välttämätöntä ja tänään sen voi hoitaa myös osallistuen tällaiseen keskusteluun joutumatta tekemään siitä tiliä yliopiston tai tutkimuslaitoksen hallinnolle. Kun nyt jaksaa sietää sosiaalisen median pilkan ja muun mukana tulevan ilkivallan, muunkin kuin maalittamisen.

Kaikki professorit eivät kuitenkaan ole tiedottamisen ammattilaisia eikä heillä ole miljoonien lukijajoukkoa sosiaalisen median alustoilla. Niinpä kun professori ja dosentti viimein saavuttaa vuosikymmenisen tavoitteensa, hänen pöydällään on kirje, jossa lukee kuinka jokitutkimukset ovat hänelle jatkossa pitkänä kantona kaskessa.

Miksi haluat sitten jatkaa ja miten Jaakko Lyytinen löytää toimittajana oikean tavan lopettaa ”Temppelistä tuli tehtaita” viikon lopun esseensä?

Syy professorin ja dosentin työn jatkumiselle täytyy olla jotain poikkeavaa. Enemmän kuin elämä itse. ”Kirjoittaminen ja tutkiminen on niin lyömätöntä, Se on se, mitä olen. Se ei ole vain identiteetti”, hän sanoo ja hakee osuvampaa sanaa. ”Se on sielu.”

Hyvä kolumni ja artikkeli sisältää kolme asiaa ja neljäs on sen otsikossa. Näin minua neuvottiin Oulussa Kalevaan kirjoittaessani päätoimittaja Teuvo Mällisen toimesta.

Se oli hyvä neuvo. Tuo neljäs juttu on lukijan itsensä löytämä, ja sen nämä kolme muuta kertovat. Lukija, valistunut kun on ja kirjoittajaa viisaampi ihminen, löytää sen kyllä itse ja otsikko on siitä ehkä hiven vihjaamassa. Kun löydät itse, hyväksyt sen myös omana ideana ja viesti on mennyt perille.

Tätä kirjoittaessani huomaan lehdessä pienen artikkelin, joka kertoo perussuomalaisten edellisen puheenjohtajan, Jussi Halla-ahon sairastuneen ja sairausloma on kestänyt jo jonkin aikaa. Se jatkuu myös yli kuluvan kuukauden ja Halla-aho on ollut poissa kymmenkunta eduskunnan täysistuntoa. Uutinen ei kerro mistä sairaudesta voisi olla kyse.

Perussomalaisten puheenjohtaja on joutunut poikkeuksellisen epämiellyttävään tehtävään itse miellyttävänä ja älykkäänä, joskus jopa hiven ujonoloisena ihmisenä. Vaikutti siltä, että hän ei itse henkilökohtaisesti ollut pyrkimässä yhtään mihinkään, toisin kuin politiikassa on tapana. Johannes Virolaista suoraan lainaten: ”Pyrin ja pirusti.”

Entäpä jos kaikki meistä eivät olekaan sellaisia pyrkyreitä kuin mihin meidät leimataan, silloin kun lähdemme mukaan professoreina ja dosentteina myös poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tehtävään ja hoitamaan omaa osuuttamme tässä yhdyskuntapalvelussa? Entäpä jos se kuluu nyt myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten tehtäviin sekä hajauttaen itsemme mahdollisimman moneen poliittiseen liikkeeseenkin? Erästä kristillisen opin avainhahmoa lainaten ja kysyjille vastaten, miksi juuri nämä oppimattomat kalastajat: ”Eiväthän näkevät taluttajaa tarvitse vaan sokeat.”  

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts