Eiköhän tämä ole nyt tässä
18.10.2022
Mitä tapahtui juhlavuotenamme 2017? Juhlavuoden jälkeen julkaisin kirjan ”Blogi- ja esseekirja 2017 – Suomi 100”. Sen esitesivun riveillä on kirjoitettu seuraava lyhyt teksti:
”Suomen itsenäisyyden juhlavuosi muistetaan muustakin kuin tuhansista juhlaan liittyvistä tapahtumista ja kesästä vailla helteitä. Ne helteet ja ilmastomuutoksen oikullisuus odottivat tulevaa kesäämme. Sen sijaan menneen vuoden tapahtumat terrori-iskuineen ja veritekoineen jatkuivat ja saavuttivat myös Suomen Turun.
Mediayhteiskunnan ja sen korporaatioiden kouristelu jatkui, siinä missä sosiaalisen median kasvun valtava suosio, aggressiot, vihapuhe, populismin monet muodot, demokratian ja puoluelaitosten kriisi, tekoäly ja robotisaatio. Toki kaikki tämä oli ennustettua ja siitä varoitettukin. Arvojen, normien ja moraalin muutoksista sekä ristiretkestämme uuden paradigmaisen maailmamme globaalissa syleilyssä eläen.
Patriotismista oli tullut siitäkin joko halu tappaa tai tulla tapetuksi emotionaalisin perustein. Isänmaanrakkaus ei tuntenut toisten maitten rajoja ja suurvallat toimivat kuten gangsterit ja pienvaltiot kuten huorat, lainaten Stanley Kubrickin sanoja.
Itsenäisyyspäivänämme Helsinki valaistiin kuitenkin rinnan useiden maailmalla merkittävien kohteitten kanssa sinisin värein ja Lahden kisat olivat urheilujuhlana muistorikkaat. Suomen menetetty vuosikymmen ja taantuma oli takana sekin.
Sadas kirjani oli julkaistu ja kunnioittaen sillä vuosisataista itsenäisyyttämme. Cluster art kotisivunani ylitti kymmenen miljoonan lukijan rajan ja ohitti Sakari Topeliuksen Maamme kirjan. Vain Raamatusta oli enemmän painoksia ja sitäkin luetumpi maassamme. Sydämellinen kiitos lukijoilleni.”
Juhlavuoden tapahtumia oli kaikkialla, olkoonkin ettei kesä suosinut juhlijoitamme. Kun juhlakirjaan ”Finland’s big year 2018 – Suomi 100” olin kirjoittanut tapahtumia vuosituhannen ajalta ja sadasta kirjastani, nyt kirjasin itse juhlavuodesta liki päivittäin vuonna 2018 julkaistuun kirjaan.
Otan muutamia esimerkkejä artikkeleiden ja esseiden sadoista otsikoista: Presidentillinen puhe, Varjojen maan media, Populismin varjossa, Suomen kuva puntarissa, Hyvää saamelaisten kansallispäivää, Mediayhteiskunnan pelurit, Rötösherrajahdissa, Köyhän kansan asialla, Hybridiyhteiskunnan vaalit, Nobelisti puhuu täyttä asiaa, Odotetut ministerinimitykset, Presidentin nekrologi, Populismin synnyn lyhyt oppimäärä, Mustan kynnyksen majatalo, Kukkivat roudan maat – uutta jytkyä odotellessa, Oikos, polis ja globalismi, Surutyö, Suomalaista sisua, Vihreä monokulttuurisuus, Maalaisserkku Helsingissä, Kelluva maisterisjätkä ja Stalinin vainot, Suomalaisia ravistellaan unestaan – Suomi 100, Hesari – kaikkien maailmankuvien äiti, Dementia helpottaa ikääntyessäsi, Susijengi huusi, Lähestymme kaaosta, Rakenteellinen korruptio viimeinkin kuriin, Suurikouraista puhetta, Isoisän olkihattu, Kadotettu runous, Pieni rakettimies, Konfliktien avulla hallittu maailma, Sijaisuhraamisen kiusatut kansalaiset, Väärin sammutettu, Pyhäinpäivän kukat haudoillamme, Kipeä pakanallinen toimintatapa, Haamutarinoita viikonlopuksi, Hesari häpeän juurilla, Presidenttikisa käynnistyi, Lotta-ajoista lotto-aikaan ja Lotto-tyttöön, Miksi norsut pelkäävät hiiriä, Vuosi vaihtuu – oletko valmis.
Tässä siis noin kymmen prosenttia tapahtumarikkaan suomalaisen juhlavuoden tunnelmistamme ja nekin vain otsikkoina kirjastani ”Suomen juhlavuoden 2017 blogi- ja esseekirja – Suomi 100”.
Kirjassa on myös kuvitusta ja kuvataidetta, mutta painoasu ei ole niin komea ja kuvat erikoismustetta ja paperi sekin lakkapintaista, kuten varsinaisessa juhlakirjassamme ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Suomelle parasta, se on selvä.
Edes kolea kesä ei pilannut vaan pikemminkin korosti suomalaisen juhlatunnelman ja itsenäisyytemme alkuvuosien ankeutta ja sotiemme julmuutta. Mukaan mahtui myös terrorismia ja surujuhlia.
Vuosi 2018 oli kokonaan muuta, jota kuvaa myös vuosikirjojeni otsikot niin netissä kuin perinteisenä painotyönä: ”Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja I ja II” sekä sähköisenä kotisivullani: ”Blogi- ja esseekirja 2018. Hellettä ja hipstereitä – elämä on laiffii.
Kirjojen kuvitus on suomalaista lasitaidetta esitteleviä ja tuli tavallaan etuajassa juuri nyt viettämämme kansainvälisen lasin vuoden juhlaa muistaen. Ilman lasia emme tuijottelisi tähtiin tai vastaavasti mikroskooppien avulla viruksia, jotka päästimme sitten irti jo vuoden 2019 lopulla ja uuden vuosikymmenen alku sujuikin kotiarestissa pandemiaa pakoillen, rokotteita odotellen.
Jotta totuus ei unohtuisi, otan myös vuodelta 2018 sadoista kirjoituksistani pari esimerkkiä, miten vuosi kului tietokoneen ääressä vanheten ja kirjoittaen, sekä pohtien samalla, kuinka paljon se poikkeaakaan muistamatta pitää päivistään ja niiden luvusta päiväkirjaa kuvineen sekä jakaen ne muiden kanssa laskematta, miten paljon mahtaakaan kamppailu-urheilun lajitoveri tienata, tultuaan tyrmätyksi ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla.
Oliko se sen arvoista ja mitataanko jokainen tyrmäys rahalla? Jääkö mies nyt eläkkeelle Ahvenanmaalle vai muuttaako ehkä jonnekin paratiisisaarelle haavojaan nuolemaan ja nauraa samalla meille Suomeen jääneille lajitovereilleen.
Ennen paluuta vuoden 2018 tapahtumiin vilkaisu myös päivän epistolaan. Se alkaa Ruotsin vaalien merkeissä ja uuden hallituksen talutusnuorassa. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kulkee ilman ministerisalkkujakin jääneen porvarihallituksen suurimman puolueen ruotsindemokraattien Jimmie Åkerssonin talutusnuorassa. Puolue tukee oikealla hallitusta mutta sille tuelle on varmasti myös ehdot.
Myös suomalaisia kiinnostavat nyt ruotsalaisten naapuriemme yhteisen Nato ajan ohjelmat. Vielä edellisten vaalien yhteydessä Ruotsin demokraatit eivät toki kelvanneet hallitukseen ja nytkin he ovat siellä vain turvaten oikeiston enemmistön ministereinä, mukana myös pieni ja heiveröiseltä vaikuttava liberaalipuoluekin.
Ruotsi ei kuitenkaan ole Suomi, jolloin yksikin puolue voi johtaa vähemmistönä maata ja pohdinnat eivät mene likimainkaan kuten meillä Suomessa. Ruotsin sisäinen tilanne, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, ovat kuitenkin myös meitä suomalaisia koskettavia ja muutokset levottomassa itäisen naapurimaamme tilanteessa koskettavat myös meitä eri tavoin kuin läntisen naapurimme oireilut.
Tosin itäisen naapurin oireilun levottomuus on se, joka vie liki kaiken huomiomme ja samalla myös naapurimme etelässä. Putkimiehet Itämerellä ovat melkoinen jutun aihe myös medioillemme. Entiset pääministerit pankkiireina Venäjällä kylmäävät nekin luottamustamme järjestelmään.
Elämme muuttuvan ja arvaamattoman Euroopan aikaa ja siinä mukana on myös kovasti vakiintuneena pidetty Pohjola. Sixten Korkmania lainaten maailma on nyt pelottava ja se on sitä myös Suomessa ja seuraten mitä tahansa ilmansuuntaa. Korkmanin mukaan lintukodon näkymä ei ole kuitenkaan lohduton (HS 18.10).
Talven tullen meillä palellaan mutta vähemmän kuin mitä etelässä. Meillä ideologiat eivät ole esteenä yhteistyölle, olkoonkin etteivät toiveet ja todellisuus aina kohtaakaan. Vaalien jälkeen meillä voi hyvinkin olla vasemmiston ja oikeiston rajan ylittävä hallitus.
Tärkeintä meillä on nyt finanssipolitiikka ja sen kipupisteet, myös eilen kirjoittamani pelko kurjuusindeksin saapumisesta Eurooppaan. Toki me osaamme laske kuinka ensi tuli pandemia, sitten Venäjän hyökkäys kuin laskelmoiden Ukrainaan, tätä seurasi inflaatio ja energiakriisi.
Tärkeät kumppanimme Britanniassa laskivat väärin hekin ja nyt haavekuvat ovat valuneet hiekkaan. Brexit-leiri joutuu sekin nöyrtymään julman totuuden edessä. Finanssikriisi on se, jota pelätään yhdessä. Kansallinen ja ylikansallinen ovat ne, jotka alkavat tulla meillekin tutuiksi.
Se taas on yllätys, kuinka sairaimmat suomalaiset asuvat Pohjois-Savossa, ei enää jossain Pohjois-Karjalassa (HS 18.10). No ei tuo ero häävin kummoinen ole verrattaessa savolaisia joko itään tai länteen, Pohjois-Pohjanmaahankin. Se että Kainuu, Päijät-Häme tai Lappi erottuvat hiven Pohjois-Savosta selittyy muustakin kuin koulutustasosta, tupakoinnista tai päihteitten käytöstä. Geenit ovat Suomessa liki samoja vaikka eroja toki onkin ja rajana vuosituhantinen myös vedenjakaja-aluekin.
Toki terveyskäyttäytyminen vaikuttaa mutta niin toki myös tapamme käsitellä karttoja ja väritellä pinta-aloja. Pinta-alat eivät sairasta. Tilastot on tehtävä sidottuna ihmisiin sekä näiden mahdollisuuteen käyttää vaikkapa terveyspalvelujamme. Jos alue on liki tyhjä ihmisistä ja ainut sairaala satojen kilometrin päässä, sairauksien tilastointi jää sekin vähälle. Se selittää Lapin ja Kainuun lukuja siinä missä Pohjois-Karjalaa.
Sairastavuusindeksi edellyttää täsmälleen samanlaisia olosuhteita ja tapaa seurata tietyn alueen sisällä kansalaisten sairastavuutta. Saatavuus ja hoitokertojen määrä eroavat Suomessa radikaalisti ja hoidetuimmat myös hoidetaan toisella tavalla pääkaupunkiseudulla. Terveyskäyttäytyminen on luonnollisesti sosiaalinen ilmiö mutta talous ja sen alueellinen hoito on sekin kuntiemme rajoissa ja nykyinen aluejako vaaleineen ei ole ehtinyt vaikuttaa mitenkään ihmisten hoitoon tai sairastavuuteen.
Kuopion kohdalla on mahdollista havaita myös tehostettua seurantaa ja hoitoa verrattaessa sitä naapurialueiden pieniin taajamiin ja niiden maaseutuun. Noin miljoona suomalaista asuu pienissä kaupungeissa ja niiden maaseutupitäjissämme ja valtaosa heistä on ikäihmisiä.
Lisäksi Pohjois-Karjalaan panostettiin hyvin näkyvästi jo vuosikymmeniä sitten terveysvalistukseen. Olisi outoa, jos se ei myös näkyisi tuloksissa. Jos Savo on sairastavin maakuntamme, siihen on silloin myös syytä asennoitua oikein. Miksi Pohjois-Savo eroaisi Etelä-Savosta tai Itä-Savosta? No eipä taida erota. Lehden tapa tehdä juttu maantieteestä, terveysmaantieteestä, on syytä pohtia kokonaan toisesta näkökulmasta.
Ei lehden tapaan syyllistäen juuri pohjoisessa asuvia savolaisia vaan panostaen keskuskaupunkien ulkopuoliseen maaseutuun. Sen puolesta puhuminen on kaikunut kuuroille korville. Omat vuosikymmeneni eivät siihen riittäneet. Hyttysen ääni ei kuulu taivaisiin.
Sieltä, seutukaupunkien maaseudulta, kun ei oikein liikene ääniä eikä oikein varallisuuttakaan ja molempia tarvitaan kalliin terveyshuollon ja valituksen jakamiseen siirtämiseen Oulusta, Kuopiosta, Rovaniemeltä ja myös Kajaanista ja Iisalmesta sekä Lahdesta ja Hämeenlinnasta myös Forssan kaltaiselle talousalueelle, Lounais-Hämeen ja Ylä-Savon kaltaisien noin kuudenkymmenen pienen talousalueen ihmisiä muistaenkin muulloinkin kuin vaalien alla.
Näiden edustajiemme on oltava myös EDUSTAVIA eikä vain kadoten eduskunnan liki lehtereille, kun kyseessä ovat yli puoluerajojen menevät tehtävät ja ohittaen myös kartalle piirretyt vaalipiirirajamme.
Tulevissa vaaleissa puolueitten ohjelmatkin on saatava näkymään tavalla, jotka palvelevat oikeita arjen ongelmiamme, ei populistista pulinaa ja täysin joutavaa sekä tyhjänpäivästä kilvan edustaen. Median on itsensä kyettävä ryhdistäytymään näkyvimpänä valtiomahtinamme. Ydinaseet ja uhkat, Venäjä ja sen politiikka, sotien jatkuvat kuvaukset ovat kaukana arjen elämästämme siinä missä yhden erän nyrkkitappelukin.
Pantakoon peruskoulumme lopultakin kuntoon ja pysyttäköön rehellisinä, lainaten Mika Aaltolaa (HS 18.10) ja suomalaisten nuorten koulutustasoa rehellisesti kuvatenkin. Pantakoon perusasiat kuntoon, ei muiden asioita kuin omamme, jätettäköön marginaaliset ilvekset ikkunasta katsellen tai varakkaan ja juopuneen miehen lavastetut huijaukset vähemmälle (HS 18.10. 2022). Jos nuoret todellakin kantavat teräaseita ja ovat käymässä koko ajan huumekauppaa, siihen on varmaan puututtava (HS 18.10. 2022).
Kulttuurisivujen yhden asian ilmiöt (HS 18.10.2022) ovat kiehtovia mutta muuten merkityksettömiä. Kaikkeuden ensimmäinen tähti on sekin kiinnostava mutta täysin merkityksen myös tieteelle ja sen sovelluksille. Hesari rakastamat Matti Nykäs ilmiöt ovat Iltalehtien otsikoita, siinä missä Robert Heleniuksen elinkaaren mittainen seuraaminen yhden miehen lajina ja jo kerran kiellettynäkin maassamme. Äidin neuvona hänelle, ”eiköhän tämä nyt ole tässä”, riittänee miljoonille lehden tilaajillekin.
Desperate times require desperate measures
16.10.2018
Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia myös Suomessa, ei vain Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä tai Kiinassa, brittien saarella, Kreikassa. Käsite “desperaatti” on vaikeasti käännettävä, mutta aina siihen liittyy toivon menetys, jota seuraa samalla pelon kadottaminen, oman identiteetin etsiminen, syvä depressio.
Kolme vuosituhatta takaperin tehty horoskooppi on tänään virheellinen, tietävät tähtitieteilijät. Miksi? Koska maan akseli on kiertynyt ja nykyisin vaikkapa ravun merkeissä syntynyt onkin oikeasti leijona. Leijonat voivat siis siirtyä seuraavaan merkkiin ja lopettaa ärjymisen samalla. Olen pahoillani. Identiteettisi on ollut koko ajan väärä.
Ihmisen heikko itsetuntemus ja itsetunnonkin horjuminen johtuu juuri näistä vääristä kuvitelmista ja harhaluuloista, hämäyksestä tähtimerkistä alkaen. Vanhemmat ja kaverit ovat sille vielä antaneet lisää vauhtia opettajien ja kaiken karvaisten psykologien ja ennustajaeukkojen kanssa. Peilikin on alkanut ikääntyessä valehdella.
Media-aikanamme lähiympäristön rinnalle on tullut kaukoympäristön väärän todistuksen antajat siitä, kuka olet ja miltä näytät. Eniten ne valehtelevat suurten kansojen ja jopa maanosien kuvauksessa. Kiinalaiset ja afrikkalaiset ovat kaikki hyvinkin helposti kuvattavissa ja ruotsalaiset nyt tunnetaan kaikki näkemättäkin.
Oman kansamme ja sen heimot luonnehti aikanaan Topelius Maamme kirjassaan ja edelleenkin se on voimassa. Samaa kuvausta käytti myös urjalalainen duunari kirjoissaan ja etenkin sotaromaanissaan.
Tämän päivän laiska toimittaja on saanut kaikki tärkeimmät tietonsa näitä lukien ja stereotyyppejä rasistisesti viljellen. Poliittinen huijari taas näkee puolueetkin ja niiden äänestäjät stereotyyppeinämme ja Kari Suomalainen osasi piirtääkin ne maan päämediaan, Helsingin Sanomiin. Häntä pidettiin nerona. Neuroottista miestä kynineen.
Ihminen oli niissä työnsä näköinen, porvari ylipainoinen ja demari nälkää näkevän oloinen. Kommunisti oli ylipainoinen hänkin, mutta kyllä hänet Karin kuvaamana papista ja kokoomuslaisesta erotti. Tähtimerkit ovat tätä samaa huijausta.
Ihminen nyt on monella tapaa huijattava ja suorastaan hakee huijatuksi tulemistaan. Kirjailija käyttää siihen tunnesanojamme. Lyyristä kieltä tai proosaa. Itse hän on kesyttänyt sanat, eikä niillä ole hänelle ammatti-ihmisenä minkään maailman tunnemerkitystä.
Jos kirjailija on omien sanojensa vietävissä, hän on kuin tiedemies, joka hakee koko ajan itse hautaamiaan luita ja löytää ne yleensä oman tiedeyhteisönsä yhteiseltä hautausmaalta. Sitä kutsutaan dogmaattiseksi tai konventionaaliseksi tavaksi tehdä tiedettä ja tutkimusta sekä menestyä myös siinä, tulla palkituksi dogmien ylläpitäjänä, pönkittäjänä, puolueensa soturina politiikassa.
Innovatiivinen tiede taas edellyttää eri tiedekuntien rajojen ylittämistä, jolloin rikotaan näiden hautausmaiden rajoja häpeilemättä ja joudutaan myös rikkomaan vanhoja totuuksia. Microsoftin perustajat tekivät tätä työkseen ja toinen heistä kuoli juuri miljardöörinä, mutta myös hyväntekijänä.
Bill Gates sen sijaan jatkaa vielä ja voi hyvin, hänkin varojaan myös hyväntekeväisyyteen käyttäen. Olen hänet joskus tavannutkin. Vaikutti mukavalta ja naurusnaamaiselta mieheltä. Se on hyvin tyypillistä ihmisille, joilla on taipumusta ylitellä rajoja ja löytää myös uutta ihmeteltäväksemme ja kivitettäväksi. Bill Gates sai kermakakun kasvoilleen. Kyllä hän sen kestää.
Nykyinen kupliin ahtautunut ihmismassa on taipuvainen juuri tähän aggressiiviseen kivitykseen. Microsoft on osasyyllinen tähän, kiitos netin ja sosiaalisen median ilmiöittemme. Eri kuplissa elää mukamas erilaisia stereotyyppejä, joita on varottava ja pidettävä omat uskomukset puhtaina ja hakien tälle tyhmyydelle tukijoitakin. Poliitikko taitavan pelurina tunnistaa omat äänestäjänsä ja kirjailija lukijansa. Hän kirjoittaa naisille heidän lehtiinsä eri tavalla kuin miehille miestenlehtiin. Ei hänellä ole tunnesanoja, ne on kesytetty jo aikapäiviä.
Mitä sekavampi tilanne, sitä suurempi mahdollisuus on psykopaattien nousu johtajiksemme, jolloin sankareiden haku alkaa juuri sieltä suunnalta kupliamme heitä kouluttaen. Tavallinen ihminen JOUTUU toimimaan, kun taas sankari toimii koko ajan. Siinä on valtava ero.
Jokainen uutta luova ihminen on KOVA. Rohkeus on tyyliä, jota näemme paineissa eläen ja innovoivuus on tehdä sitä, mitä pelkäät. Ei ole rohkeutta eikä rajojen ylittäjää, jos ei ole pelkoa. Kun oman aikamme ahdistus lisääntyy, voi viihde ja tunneteollisuus, humpuuki hyvin. Kun Putin pohtii omia liikkeitään, hän muistuttaa ketä tahansa kansoja johtavaa julmuria. ”Kyllä kansa tietää” sanoisi Veikko Vennamo. Hän ei ollut julmuri mutta varmasti taitava demagogi, puhuja ja poliitikko. Toki sitä oli myös Urho Kekkonenkin.
Ilmastomuutos luo juuri nyt pelkoja ja pelkoa ei ole ilman toivoa. Luovuuteen ja innovointiin liittyy kärsimystä, kiusaamistakin, ja jotkut kärsivät jo siitä mitä pelkäävät. Se mikä pelossa on uuden löytämiselle tärkeintä, on pelon suuret silmät. Sodan nähneet ymmärtävät Ukrainan tuskaa. Yksilön tuska on eri asia kuin kansakunnan.
Kun suomalainen jalkapalloilija ei edes toivonut voittavansa, hän oli jo hävinnyt. Kun luopuu toivosta, kun koko ajan pelkää tekevänsä erehdyksen, luopuu myös pelosta ja menettää varmasti pelin. Paul Allen ei ollut tällainen ihminen. Bill Gates ei ole tällainen ihminen. Onko suomalainen viikinki löytänyt itsensä jalkapalloilijana?
Kirjallisuudessa Arto Paasilinna edusti sellaista neroutta, johon on vaikea löytää jatkajaa. Nuorin veljeksistä on usein tämä rajat rikkova ja mielikuvitusrikas ”lapsi”, vanhin yrmyilevä Erno Paasilinna ja ”vanhempi”, keskimmäinen taas diplomaatti ja poliitikko, veljessarjan ”aikuinen” pohtija. Kaikki kuitenkin älykkäitä ja vanhempiensa vapaasti kasvattaneita ympäristönsä tuotteita.
Mutta missä viipyvät kirjailijoina naiset humoristeina? Miksi lasta ei päästetä kirjallisuudessamme lainkaan irti silloin, kun naisen on oltava feministinen “yrmy” vanhempi Erno Paasilinnan tapaan kirjoittaen, tai keskimmäinen lapsista, ja siis aikuinen diplomaatti pohtijamme. Onko ongelma syntynyt kustantajiemme tuotteena ja sosiaalisen pääomamme rasitteena? Missä ovat miehet hoitajina ja kouluttaen etenkin lapsia?