Ruotsi on ajautunut vaikeuksiin. Keskellä pandemian syvintä kriisiä, Ruotsissa omituisesti hoidettua, ensimmäinen nainen pääministerinä hoitaa virkaansa vain muutaman tunnin. Muistuttaa hämärästi jotain vastaavaa Suomessa kokien. Pääministeriksi valittu nainen sai jotain sopimatonta postia ja eikös hänen kohdallaan ura tässä tehtävässä päättynyt keskustalaisena naisena hetimmiten alettuaan. Eron myönsi toinen nainen presidenttinämme. Olisiko suomalainen mies toiminut toisin? Olisiko hän ylipäätään edes harkinnut erota?
Ruotsi aikoo jatkaa yhden puolueen hallitustaan, kuten niin monesti ennenkin. Se muistuttaa siinä itäistä naapuriamme. Kerrotaan että maa on ainut, jossa sosialismi on jotenkin onnistunutkin. Venäjällä, Neuvostoliitossa, se ei oikein toiminut. Nyt puhutaan kuitenkin uhasta, joka syntyy sen naapureissa ja tällä kertaa Ukrainassa. Rinnalla on meneillään hybridivaikuttamiseksi kutsuttu ilmiö ja eikös sekin tule samasta ilmansuunnasta. Siellä on valtioita, joissa kommunismi mallina ei oikein onnistunut. Onnistuuko hybridivaikuttaminen? Horjutetaanko sellaisia, joiden kohdalla ilmiökin vaikuttaa uudelta ja ihmeelliseltä käsitteenäkin?
Kirjoitin tästä käsitteestä, hybridiyhteiskunnista ja niiden kouristelusta, vuosikymmen takaperin kirjan, jos toisenkin. Se kun oli nähtävissä todella ikävänä ilmiönä jo silloin. Kirjat julkaistiin Saksassa, ei Suomessa. Kaikki tiede julkaistaan muualla kuin Suomessa ja kielellämme. Olen yrittänyt omalla kohdallani muuttaa hieman suuntaa ja popularisoida vaikeita asioita poikkitieteisenä ilmiönä omalle kielellemme. Näin suomalaiset voisivat saavat edes hivenen kiinni sitä etumatkaa, joka aiemmin on ollut muilla reaaliaikaisessa taloudessa, innovaatioiden synnyssä ja kulussa koulutuksensa hankkineina kulttuureinamme. Ilmiö kun näkyy myös vaikkapa huippu-urheilussa, menestymättömyydessämme olympialaisissa kisoissa.
Kirjoitin aiemmin kirjan ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Esittelin siinä jokaisen maamme asioihin vaikuttaneen ruotsalaisen kuninkaan ja venäläiset tsaarit sekä omat presidenttimme aluksi. Pääosa kirjaa kuitenkin käsittelee sataa kirjaani ja sieltä haettuja artikkeleja sekä samalla kaikki elämämme vuosikymmenet, nykyisin myös vuosikirjoiksi muutetut, usein myös kuvitetut ja sähköisessä muodossa, kotisivultani vieläpä ilmaiseksi löytyvät. Olen sen velkaa niistä vuosista, jotka olen saanut viettää Suomessa. Olkoonkin että houkutus muuttaa maasta on ollut ammattini vuoksi suuri. Digiaika ja sen kieli teki kuitenkin työskentelyn Suomessa etätyönä mahdolliseksi.
Koulutetut suomalaiset ovat taipuvaisia siirtymään Suomesta etenkin tutkijoina. Tiedettä ei Suomessa oikein ymmärretä edelleenkään muuna kuin veikkausvaroin ylläpidettävänä hupinamme, puuhasteluna ja osana muita urheilun kaltaisia ilmiöitä. Professoreista tunnetaan yksi eläkkeelle jäänyt kosmosta tutkiva vanhus. Hänetkin nolataan television tuottamissa viihdeohjelmissamme. Niitä pidetään omaan politiikkaamme kuuluvina suurina uutisina. Näiden pohjalta suoritamme sitten valintoja vaaleissa. Aku Ankkojen sukupuolta tai lasten pelien rasismia tarkkaillen ja vanhoja kevätvirsiä paheksuen.
Vaaleihin kun haetaan vaikkapa missejä, mukavia puhuvia viihdetaiteilijoita tai urheilussa menestyneitä parrakkaita miehiä päättämään maan asioista. Hehän sen osaavat. Heillä on sydän paikallaan ja korvat, joilla kuunnella, happea kuljettavaa verta ja muutenkin ovat maailmaa etenkin alkoholisoituneina nähneitä veijareita pokasahoineen. Nämä ratkaiskoot hybridiyhteiskunnan kouristelut ja pandemiat rokotuksineen myös Brysselissä.
Jostakin syystä forssalaiset eivät mene vaivojaan valittelemaan ja leikkauksiin Hämeenlinnaan vaan yliopistolliseen keskussairaalaan Tampereelle. Näin minulle on Hämeenlinnan keskussairaalan hallinnosta kerrottu valtuutettuna. Eikös se riitä, että on lääkärin koulutus ja ammattina kirurgin ammatti Hämeenlinnassa ja kohta upouusi sairaalakin? Uusi valtuusto ja hallitus käynnistyvät ensi vuoden alusta.
Ei näytä riittävän. Poliitikolle näyttäisi riittävän, kun on mukava missi, mutta auta armias, kun kyseessä on oma henki ja lääkärit leikkaussalissa. Silloin tohtorit ja professorit ovat kysyttyjä Tampereella ja Helsingissä. Miksi sitten ei valtio-opissa, luonnontieteissä samaan aikaan väitelleet professorit? Saako maa olla ajelehtimassa ja ihan vaan, kun se tuntuu sillä tavalla hoidettuna jännittävältä ja muistuttaa huippukirurgina omaa osaamista tai mieluiten hivenen sen allekin. Osaa puhua mukavia ja opettelee ulkoa virkamiesten antamat läksynsäkin puppusanojaan koko ajan meille tuottaen.
Otan esimerkin. Valtiosta, jonka nimeä samalla arvuuttelen juuri sinulta äänestäjänä, vallankäyttäjänä lääkäriäsi valiten poliitikoksi sairaalaan.
Tässä maassa, en kerro missä, avainministereistämme vanhin on vuonna 1983 syntynyt Annika Saarikko. Sanna Marin ja Maria Ohisalo ovat syntyneet vuonne 1985, Li Andersson vuonna 1987. Kun väittelin toistamiseen ja olin hankkinut kuusi professuuria (pätevyyttä professoriksi yliopistoihin) 2000-luvun alussa, nämä ministerit olivat joko peruskoulussa tai yksi aloittelemassa lukiotaan. En olisi voinut heitä kouluttaa vielä tuossa vaiheessa missään yliopistossa. He eivät olleet silloin lähelläkään edes yliopisto-opintojaan. Hyvä kun sinne lopulta pääsivät aikanaan 2000-luvulla.
Poliittisia valintojaan nämä naiset tekivät vaiheessa, jolloin siirryin valtion yliopistoista ja tutkimuslaitoksista eläkkeelle, mutta jatkoin työtäni muualla kirjoittaen mm. kymmeniä kirjoja helpottaen niillä poikki- tai monitieteisen yhteiskunnan ymmärrystä popularisoiden tiedettä.
Kirjoitin ne myös sähköiseen mediaan perussuomalaisille luettavaksi. Yli 1400 kirjoitusta muutaman vuoden aikana. Se onnistui etätyönä mutta on kielellemme tosi vaikeaa. Kielemme kun ei ole oikein onomatopoeettisena ja luonnon ääniä matkivana, suvuttomanakin, tieteeseen tarkoitettu laisinkaan. Tällä kielellä suomalaisten on kuitenkin viestittävä ja luettava, näkevät unensakin ja ajattelevat. Sosiaalisessa mediassa kirjoittelevat rumiaan ja kolmen sanan lauseita. Tiede ei tahdo siihen taipua.
Opittuja sanoja on suomalaisilla keskimääriin 20 000. Parhaimmillaan 50 000. Ammattilaisilla kielen kääntäjillä liki 100 000. Opettajaksi ja kirurgiksi koulutetut lukevat kyllä muita kieliä kuin kansankieltämme. Muuten eivät tentit tahdo mennä läpi. Ainakin jos tarkoitus on väitellä vielä jossain vaiheessa tohtoriksikin. Tämä pätee myös kansatalouttamme ja sosiaalisia olojamme, tohtoreita siellä juridiikkaa opiskellen. Jussi Halla-aho on väitellyt tohtoriksi saakka, mutta ei nyt lääkärinä tai valtiotieteilijänä. Hän osaa kuitenkin taidon opiskella lisää ja syventää osaamistaan. On väittelijän ja tohtorin taidot ja aivot, sanamäärä varmasti riittävä mutkikkaankin ilmiön ymmärtämiseen. Me kun olemme sanojen ja symboleiden vankina.
Mitä nämä istuvat ministerimme ja puoluejohtajat tekivät 2010-luvulla?? Suorittivat perusopintojaan suomalaisissa korkeakouluissamme, perusmaisterin tutkintoaan. Juuri nuo kymmenen vuotta meillä Suomessa oli kymmenkunta hallitusta ja menetetty vuosikymmen. Mitä tekivät nämä ministerimme ja puoluejohtajat silloin? He opiskelivat perusmaisteriksi tuon vuosikymmenen aikana. Itse ehdin mm. kirjoittaa noin 30 kirjaa, mutta en minä heistä kirjoittanut, saati heille. He tulivat tutuiksi vasta medioittemme kautta pandemiavuoden 2020 keväästä alkaen ja ovat nyt hoitamassa Suomea perusmaistereinamme istuen ensin hetken pienissä luottamustehtävissään kotiseudullaan politiikkaa opiskellen.
Millaisella elämänkokemuksella ja osaamisella, miten uskottavilla tiedoilla, heistä tuli puoluejohtajia ja maata hoitavia avainministereitämme? Miettikää tätä. Minä en olisi pitänyt itseäni erityisen sopivana vielä 1970-luvulla minkään puolueen johtoon ja pääministeriksi, valtion varoja hoitavaksi, vaikka väittelinkin tohtoriksi nuorena ja opin lukeman ennen peruskoulua. Minä kun satun olemaan kriittinen ihminen ja oletan, että valtioita ei hoidella puppusanageneraattoreina ymmärtämättä itsekään mistä puhuu. Paavo Väyrynen on tässä luonnollisesti ihmisenä poikkeus. Aina miljoonien joukossa on yksi poikkeus. Mutta me muut olemme tavallisia kuolevaisia.
Niinpä joku tolkku on oltava myös kyvyssä hallita suuria kokonaisuuksia ja kantaa moraalista vastuuta kansakunnistamme. Äärimmäisen vaikeitten ja mutkikkaiden poikki- ja monitieteisten ilmiöiden oppiminen ja liittäminen kansakuntien kulttuuriin, taloudellisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin, teknisesti muuttuvaan luovaan ja innovatiiviseen maailmaan, vaatii meiltä ihmisiltä ahkeruuden rinnalla lahjoja sekä ehdottomasti myös aikaa jo pelkästään riittävän sivistyksen sekä kielitaidonkin hankinnassa. Tämä koskee myös lääkäreitämme. Me luotamme heidän oppeihinsa. Noitatohtorit ja itseoppineet sekä lääkäriä näyttelevät ilman todistuksia joutuisivat linnaan valheistaan. Politiikka ja media ovat kaksi eri asiaa.
Elämme mediayhteiskunnan aikaa ja samalla hybridiyhteiskunnan kouristellessa, utopioistamme on tullut kääntöpuolensa, antiutopioita, dystopiat vallaneet ihmisten mieliä rinnan pandemian kanssa. Ihmisvihaakin on ilmassa ja eskapismia, todellisuuspakoisuutta. Moni väsyy tällaiseen maailmankuvaan ja reagoi masentumalla, sairastuenkin. Suuret ikäluokat sairastelevat ja heidän paikkansa vievät sairaaloissa rokottamattomat viruksen kantajat. Miten taloutta ja ympäristöä, paikallishallinnon historiallista muutosta hoitavat mahtavat selvitä tästä hybridivaiheesta? Entäpä jos se kestää vuosikymmenet?
Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä ihon värin tai sukupuolen kanssa, mutta ajan ja ahkeruuden, lahjojen ja älyn kanssa on varmasti. Ja nyt aikaa ei ole ollut riittävästi sellaiseen vastuuseen, joita hybridiyhteiskunnan kouristelu ja pandemia toivat mukanaan perinteisten valtiollisten vaativien tehtävien rinnalle. Ei likimainkaan. Lisäksi nämä ongelmat vain syvenevät pandemian ja talouden, naapureittemme ongelmien rinnalla.
Ei kenelläkään ole tänään varaa sellaisiin ensimmäisen maailmansodan korpraaleihin valtion johdossa, kuin mitä toisen maailmansodan aikana Saksassa tai Italiassa, itänaapurissamme. Omat johtajamme olivat tuolloin varttuneita henkilöitä, eikä yliopistoja toki ollut joka maakunnassa. Nyt on mistä valita.
Valitsijat, me tavalliset kuolevaiset vaaleja odotellen, poliittisissa liikkeissämme suuria tähtiämme palvoen, eläen sokeina ilman harkintaa ja kykyä pohtia, missä me oikein ”aikuisen oikeasti” olemme hybridiksi kutsutussa yhteiskunnassa ja minkä vuoksi oma käyttäytymisemme on juuri vaaleissamme, vaaleista toiseen, vienyt meidät yhä vain syvempään suohon.