Ei ole provokaatiota ilman vastaprovokaatiota. Aina ne vahvistavat toisiaan ja keräävät kannattajansa. Some toi ne esille ja perinteinen media alkoi juosta mukana etsien jutuilleen lukijoita ja ilmoittajiltaan sekä mainostajilta rahoituksen toiminnalleen.
Elämme nyt tämän mediayhteiskunnaksi kutsutun jo kolmatta vaihetta eikä siihen ole muuta lääkettä kuin elää mukana ja viettää suomalaista vappua. Se on hyvin suomalainen. Kysykää vaikka poliisilta, jota se työllistää nyt ja työllisti myös eilen.
Vain juhlijat vaihtuvat, sukupolvi toisensa jälkeen jatkaa traditiota. Politiikka on samaa, kansa äänestäjinä tosin koulutetumpaa, mutta juopot ja juomat eivät ole yhtään sen fiksumpia kuin takavuosinakaan. Optimismi, yleensä perusteeton, sekä itsesääli ja turhamaisuus ovat oman aikammekin pelkuruuden positiivinen ja negatiivinen napa.
Niiden ympärillä tämäkin vappu taas kerran pyörii. Siinä poliisinkin kärsivällisyydellä on rajansa. Jos se menee liian pitkälle, sekin on pelkuruutta.
Yhteiskunta joka pelkää kärsimystä, kärsii kaiken aikaa siitä mitä se pelkää. Näin on jatkunut mediayhteiskunnassa jo kauan. Poliitikot saavat voimansa juuri tästä pelostamme.
Mitään ei pelätä niin kuin pelästyneitä ihmisiä ja tuomalla heille toivoa voitosta, on varmistanut äänestäjilleen jo tappion. Kaikkien tunteittemme ja poliittisten tekojemme takana on aina aavistus pelosta ja sen ruokkija on poliitikoista ainut oivaltaja ja ammattilainen eikä media sellaista ruokkivaa kättä pure.
Miksi sitten pelko ja elämä, politiikka ovat aina lykkäämässä päätöksiään? Lupaamassa täyttämättä yhtäkään lupaustaan?
Henri Miller oivalsi aikanaan kuinka elämä, kuten sitä kutsumme ja politiikalla hallitsemme, on useimmille meistä ainoastaan yksi ainoa pitkä lykkäys. Sen oivaltaminen on avainasia poliitikolle.
Olemme kaikki syyllistyneet samaan rikokseen – suureen rikokseen olla elämättä elämäämme täydesti ja poliitikon tehtävänä on juuri hoitaa sitä pelkoa, jolla tätä perusvirhettämme ruokitaan. Media taas pitää sitä yllä ikään kuin ikiliikkujaa.
Kun vaihdamme puoluetta jota äänestämme, olemme kuin potilas sairaalassa, jossa jokainen meistä haluaisi vaihtaa sänkyään. Jos elämäsi korjaava poliitikko on kuin varas, petyt häneen yhtenään, kuka silloin on se suurin varas? Kyllä se olet sinä itse.
Tee silloin kuten presidentti Mauno Koivisto neuvoi. Pyri nauttimaan matkasta, matkalla olosta, äläkä aina vain varro perillepääsyä. Matka kun on kaikki kaikessa, ei sinulle tarjoiltu päämäärä.
Ja tuolla matkalla hyvä ystävä on varmasti ainut omaisesi. Väittivät muut sitten mitä tahansa ja tarjoaisivat apuaan. Äläkä matkallasi koskaan puhu pahaa itsestäsi, juuri nämä hyvät ystäväsi pitävät siitä varmasti huolen.
Elämässä on vain yksi kärsimys: olla yksin. Jos kuitenkin haluat olla suurin, vain yksinäiset puut kasvavat sellaisiksi. Se on myös menestyksen ja suuren poliitikon hinta elämästään. Se on kuin suuren kirjan juoni. Se kehittyy kirjoittaessa. Mitä enemmän kirjoitat sitä suuremman juonet hallitset ja se kyllä huomataan ja sinua ei vain lueta vaan myös uskotaan kirjoittamaasi.
Vappu on työn juhla ja työ on taas siunaus, joka vaikuttaa kiroukselta. Siinä, työstä puhuessaan, kaikki poliitikot ovat lupauksissaan samanlaisia. Kaikki ihmiset ovat lupauksissaan aina samanlaisia. Ero on vain töissä.
Kun luvattu työ on ilo, elämä on nautinto. Kun työ on velvollisuus, sellaisena sinulle esitetty, elämäsi on varmasti orjuutta. Älä äänestä poliitikkoa jonka maailmankuva on orjuudesta syntynyt ja alusmaan kansalaisen puhetta.
Tee kuten Mark Twain neuvoi. Vieroksu työtä vaikka muut sen tekisivätkin. Mutta ole silti mukana ja näytä toimeliaalta. Ei taidemaalarillekaan maalaaminen ole tärkeintä. Tärkeintä on pysyä tuotteliaana.
Auberon Waughia, englantilaista lehtimiestä lainaten, yleisesti ottaen parhaat ihmiset antautuvat media-alalle, toiseksi parhaat siirtyvät liike-elämän palveluun, roskaväki käy politikoimaan ja paskiaiset kouluttautuvat juristeiksi. Ylipäätään on helpompi ryhtyä johonkin kuin päästä siitä myöhemmin irti. Hyvää vappua 2019.