Tuuli kulkee puiden alla kuunnellen
Megatähti David Beckham matkusti Suomen Turkuun hakemaan lohtua sille unelmalle, joka toteutui saarivaltakunnan niille harvoille, jotka voittivat jalkapallon maailmanmestaruuden heidän omissa kisoissaan kauan sitten. Ortopedi Orava tekee akillesjänteelle sen, mitä on tehtävissä. Toivottavasti se on enemmän kuin siltainsinöörinä Turussa leikkinyt tekniikan tohtori Eero Paloheimo Myllysillalle. Paloheimo on parempi vihreiden taustavaikuttaja ja filosofi kuin toteuttaen siltainsinööri Jaatisen unelmaa. Unelmat ovat tuulen kaltainen ilmiö; unta, harhaa pettävää. Populismi on sen toteuttamista politiikan välinein.
Saksalainen seitsemän maailmanmestaruutta formuloissa voittanut Michael Schumacher sai saksalaisissa medioissa lommon legendaansa hävittyään Bahrainin GP:ssä jopa tallitoverilleen Keijo Rosbergin Nico pojalle. Legendan on osattava lopettaa ajoissa ja hoidettava vain sen mukanaan tuomaa legendan virkaa, varottava sen lommoutumista. Kun paluu epäonnistuu, unohtuvat legendan takavuosien voitotkin. Populismi on tosiasioiden kieltämistä ja itsensä pettämistä.
Sumu liikkuu, kasvoillani tunnen sen
Saksalainen entinen liitokansleri Gerhard Schröder loi legendaarisen uran poliitikkona. Myöhemmin eläkeläisenä hän otti Vladimir Putinin tarjouksen vastaan ja alkoi neuvonantajaksi Itämeren kaasuputkihankkeeseen. Tänään hänet tunnetaan Saksassa tsaarin kuriirina ja hän on maksanut siitä maineellaan. Jotain samaa on tainnut tapahtua myös Suomessa pitkän ja näyttävän uran politiikassa tehneelle Paavo Lipposelle. Ikääntyvä ihminen on usein populismin helpoin väline ahneudessaan.
Se mikä onnistuu diplomaattina ja konsulttina maailmalla toimineelle presidentti Ahtisaarelle rauhan konsulttina, ei oikein onnistu sellaiselle, joka on liian suuri tähti kokonaan uuden tehtävän hoitoon, eikä sitä edes tunne. Kun vanhoja poliittisia meriittejä käytetään kokonaan uusissa tehtävissä, tai uudessa ajassa, syntyy uusi maine, joka pilaa vanhan. Ei sellaista riskiä kuulu ottaa, ellei ole populisti ja kuvittele itseään kaikkivoivaksi.
Aalto rantaan heittää kuohun valkoisen
Populismiin taipuvaiselle ihmiselle ei ole mikään kylliksi ja David Beckham elää nyt elämänsä suurimman pettymyksen hetkiä. Turku on paikka, jossa monet ovat käyneet hakemassa viimeisen voitelun suurimmalle pettymykselleen. Helsingin Sanomien (16.3) kulttuuri- ja tiedesivut kehottavat meitä sanomaan sen sävelin, kun emme muuten kykene: “Sumun jälkeen tähdet jälleen välkähtää” olkoonkin että edelleen: “Kysymykset vastausta vaille jää“. Populismi ei ole koskaan vastaus yhteenkään kysymykseemme. Se esittelee vain tunnekuohuja ja niiden kuvitteellisia syitä, siirtää asian sivuun ja hakee sivuraiteita gonzo -journalismin tapaan, joka on juuri populistista huomion kalastelua, huomiotaloutta.
Masto keinuu, tuulen voiman tunnustaa
Forssalaistunut vennamolaisen liikkeen 1970-luvun näkyvä kynäilijä ja Veikko Vennamon luottomies, SMP:n puoluesihteeri maisteri Urpo Leppänen kuoli maanantain vastaisena yönä sairaalassamme. Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Unto Hämäläinen ei ole tarvinnut vanhoja muistiinpanojaan tai wikipedian tietoja kirjatessaan Leppäsen nekrologin lehteensä. Niin näkyvä henkilö ja median hyödyntäjä Urpo Leppänen oli koko elämänkaarensa aikuiselämän ajan populistina.
Kadun pintaan sateen laulu lankeaa
Jotain Hämäläisen kronologisesti tarkka nekrologi jättää kuitenkin Leppäsestä havaitsematta. Leppänen oli Forssassa eläessään hyvin pidetty yli puoluerajojen ja häntä arvostettiin. Jo monella tapaa sairastellut Leppänen ei ollut enää se sama hieman neuroottisesti käyttäytyvä ja yhtenään savukkeensa tumppaava Pekka Vennamon kakkosmies ja kiusalla työministeriksi nimitetty Sorsan hallituksen sylkykuppi. Riidat Pekka Vennamon kanssa olivat nekin liioiteltuja. Hämäläisen kuvaamaa ahdinkoa eivät tuoneet niinkään romantiikkaan taipuvaisen herkän miehen neljä avioliittoa, kauan vaivanneet korvataudit, kuin kohtuuton ristiriita oman unelmansa toteuttajana; reaalipolitiikan vaatimukset poliittisen populismin sisällölle.
Populistin ei pidä koskaan lähteä toteuttamaan lupauksiaan, poistaa työttömyyttä kolmessa kuukaudessa. Pragmaatikon on joskus vaikea ymmärtää populismia yhteiskunnallisena liikkeenä ja liikkellepanijana. Populismi ja visioiva innovaatio ovat joskus lähellä toisiaan mobilisoidessaan ihmisiä liikkeelle. Populismi tuo esille sellaisia ongelmia, vaatii toimia ja vastauksia, joista vaikeneminen voi olla vaarallista.
Katse kantaa odottaen ruudun taa
Tapasin Leppäsen ja Vennamon hoitaessani 1970-luvulla maaseudun suureen yhdyskuntarakenteeseen liittyviä tutkimuksia Oulun yliopistossa. Leppänen oli selvästi ahdistunut työnsä konkreettisesta toteutuksesta ja malleista, joiden tuottama tulos oli suurtyöttömyydessä epäuskottava Rinteen malleineen. Nuoren ministerin ympärillä hääri lisäksi ihmisiä, jotka olivat vahingoksi viran hoidolle. Saman ilmiön kanssa painiskeli toki vaikkapa Sdp:n Matti Ahde Oulussa tai kuka tahansa sinne eksynyt nuori vallan käytöstä humaltunut maalaispoika tai työläiskaupungin kasvatti. Poliittinen valta, valta mikä tahansa, kiehtoo nuoria naisia, ehkä iäkkäitäkin. Populisti kertoo asiat selkeinä, helppotajuisina ja kenen tahansa ymmärrettävinä silloinkin, kun ne ovat monimutkaisia ja vaikeita, nykyisin erityisen vaikeita koko ajan mutkikkaammassa yhteiskunnassamme.
Silloin rakkahin muistan vain sun
On mahdotonta asua osa elämäänsä köyhän Kuuban perhe-elämään tutustuen, olla naimisissa tanssija Ana Risquetin ja tämän suvun kanssa, vakiintua jo tietyn imagon hankkineena poliitikkona, ja yrittää kerätä ääniä puolueelle, jossa näkyvin ilmentymä tänään ei ole enää kekkosviha, herraviha, rötösherrat, yhdyskuntarakenteen murros ja maaltapako, kuin puhdas muukalaisvastainen kasvava rasismi. Urpo Leppäsen vanhat painajaiset heräsivät eloon Forssan työläiskaupunginosassa Viksbergissä, ja tutustuen jälleen niihin hänelle niin tuttuihin ihmiskohtaloihin, joita hän oli kohdannut aiemmin nuorena maisterina ja demagogina Kymen vaalipiirissä, syrjäyttäen siellä niin ikään köyhiin äänestäjiin vedonneen Skp:n vähemmistösiiven Taisto Sinisalon. Urpo Leppänen tunsi kiitettävästi suomalaisen yhteiskunnan toimintakoneiston, mutta oli ajatunut yhä kauemmas sen populistisista arvoista ollen edelleen puhdasverinen idealisti.
Ja kello joka seinälläni raksuttaa
Urpo Leppänen oli koko ikänsä köyhän kansan edustaja ja populisti, taitava puoluesihteerin tehtävissä. Aika oli otollinen nuoren maisterin nousulle korpi- ja teollisuuskommunistien Karjalassa. Hän oli aito sekä ehdottoman uskottava äänestäjiensä keskuudessa, tunsi heidät hyvin ja puhui heidän kielellään ja Veikko Vennamon kovan koulun käyneenä. Hän tunsi niin suomalaisen teollisuus- kuin maaseudun korpikommunismin juuret opiskelematta populismia tieteenä Timo Soinin tapaan ja vedoten nyt uusiin syrjäytyneitten pelkoihin köyhien kortteleissa.
Toki matka Veikko Vennamon demagogiikkaan oli suuri, eikä takana ollut niitä kokemuksia, joita Vennamo oli hankkinut jo 24 -vuotiaana karjalaisia asuttaen sodan hävittämään Suomeen ja juuri niihin pitäjiin, joissa sadat pojat olivat jääneet taisteluhautoihin, ja joissa asui Karjalan evakkoja ja kylmien rintamamiestilojen raivaajia uudistiloillaan olemattomia peltojaan paketoiden 1970-luvulla. Katkeruus ja viha olivat syvän surunkin ylittäviä.
Ei palasiksi päiviäni koskaan saa
Politiikka, urheilu, mikä tahansa aikansa massoja heilutellut ilmiö on idoleineen huumetta, joka korvautuu nykyisin päihteillä ja oikeilla huumeilla, viimeisimpänä amfetamiinin tai kokaiinin korvaavalla designhuumeella MDPV. Nuoret hakevat euforisia tiloja, siinä missä iäkkäämmät vanhempansa, tai lisääntynyttä seksuaalisuutta ja saavat korvikkeina rajuja ahdistus- ja pelkotiloja. Helsingin yliopiston kansleri Niiniluoto (HS 16.3) on kauhuissaan pelkotiloista, joita hänen tutkijansa kokevat tullessaan vainotuiksi ja uhkailluiksi tutkiessaan maahanmuuttoa. Tutkijoiden saamia uhkailuja hän vertaa Galileo Galilein saamaan inkvisitioon katolisen kirkon toimesta tai Stalinin vainoihin. Kanslerikin osaa liioitella ja saa median kiinnostumaan, populismi ei ole vain yhden suunnan ilmiö ja Leppäsen yksinoikeus, Timo Soinin käyttämä väline.
Ne pitemmiksi aina yhä käy
Senioritutkijana olen urani aikana kokenut niin vainot kuin uhkailut eikä rehtorit ja kanslerit ole niihin mitenkään puuttuneet. Ne kertovat enemmänkin ajasta ja sen ahdistuksesta, usein sen syvenemisestä, kuin itse tutkimuksen aiheesta. Takavuosina Lapin koskisodat saivat aikaan poliitikkojen, voimayhtiöiden, lietsomaa vihaa ja nykyisin tätä haetaan muukalaisvastaisuudesta ja vanhoista peloistamme. Populismin lietsontaan osallistuivat takavuosina niin talouselämä, poliitikot kuin media, joka sai sitä kautta näkyvimmät otsikkonsa. Yhdyskuntarakenteiden ja yhteisöjen tutkija törmää aina myös populismiin ilmiönä, eikä sitä pidä tuomita, saati haukkua kaikkea liikkuvaa populismiksi.
Eikä vain sua vielä näy
Populismi hyödynsi ikäviä ilmiöitä ja haki niistä ponnahduslautaa Urpo Leppäsen tapaan kenttää kiertäen ja kilpailua siellä lisäten. Se oli terve ja terapeuttinen ilmiö demokratian toimia etsimättä väkivaltaisempaa tietä purkautumisellen. Nettiyhteisö toimii nyt vain toisin ja uhat tuntuvat myös siellä, jossa niitä ei ole aiemmin kohdattu tai nähty lainkaan, tutkijan akateemisessa kammiossa.
Uhka on vain oire, eikä sitä tule hoitaa, vaan sen aiheuttajia. Tutkijan työtä, vapaata tutkimusaiheiden valintaa ja keskusteluun osallistumista se ei saa häiritä, päinvastoin. Tutkijan tulee etsiä yhteiskunnan kipupisteitä ja pyrkiä löytämään niille myös hoitokeinoja. Pelkän kipupisteen esittely ja siitä metelöinti, suurten otsikkojen saalistus, populistinen pulina ja viihde, ei nyt riitä.
Tuuli kulkee poskiani viilentää
Sumun jälkeen tähdet jälleen välkähtää
Kysymykset vastausta vaille jää
Missä kuljetkaan, muistan vain sun