Suomalainen pragmatisimi tunnetaan maailmalla. Se kiusaa etenkin tutkijana ja tiedettä tekevän elämää sekä pilaa monta mahdollisuutta. Divergointi suomalaisena käsitteenäkin on vieras ja konvergoiva ihminen valitaan myös politiikan johtoon. Kyse ei silloin ole toki siitä erosta, jota haetaan liberaalin tai konservatiivin väliltä. Ei myöskään erosta talousvasemmiston ja -oikeiston välillä. Tässä mediamme on hakoteillä. On ollut aina.
Elämme nyt erityisen konvergoivaa ja pragmaattista aikaa Suomessa. Kovapäisin tyhjänpuhuja koulutetaan kertomaan muutama riittävä ja liki filosofiseksi ajateltu imagomogulin muotoilema lause. Elämä politiikassa on 1960-luvun opetetun apinan elämää suuren ikäluokan kopioidessa sitä maailman turuilta television aikakauden alkaessa ja häveten samalla itseään.
Kaupinkilaistuminen ja kaupungistuminen olivat alkaneet lähiöineen. Nyt tätä samaa tapaa reaaliaikaiseti koko ajan sosiaalisen median sivuilta mutta paljon mittavammassa ja yksilöä ravistelevassa hengessä, individualismina. Poliitikko yrittää pysyä tässä pelissä mukana mutta epäonnistuu surkeasti massatapahtumineen. Ne eivät kohtaa toisiaan ensinkään.
Koskettava tapahtuma Lappeenrannasta esitteli Alexander Stubbin palaamista kotiinsa, lupausta olla jatkossa parempi isä ja aviopuoliso. Hyvä niin. Nyt on sitten myös poliitikoksi nostetun nuoren forssalaisen äidin vuoro luvata itkien samaa omalle perheelleen myös Tommajärvellä, ei vain Forssassa.
Sama pätee niitä kiihkoilijoita, jotka juoksuttavat yhtenään meitä eläkeläisiä isoisiä koulukiusatun tapaan äänestämässä suuresta koulustanne ja pienten koulujen lakkauttajina Jokioisista Forssan valtuuston kokoukseen rientävinä sosiaalijohtajinamme.
Tehkää työnne kotikunnassanne ja hoitakaa perheenne, omat kyläkoulunne. Valtuuston puheenjohtaja ei ole agitaattori ja vielä väärässa kotikaupungissa mellastaen. Politiikka on pitkän linjan työtä, jossa eletään äänestäjien ehdoilla, ei omilla. Se on divergointia, ei pragmaattista kirraa, kirraa huutoja rallipolulla kyntäen ja yhteisöllisen narsistin unelmaa eläen.
Sosiaalisen narsistin elämän seuranta riittää keskiluokan suurille massoille, joiden asemaa lama ja taantuma ravistelee niin meillä kuin muuallakin Euroopassa. Yhdysvallat on saman kurimuksen edessä ja valtaisa osa kansasta ei äänestä sen enemää Clintonia kuin Trumppiakaan. Divergoiva luovuus ja innovoivuus puuttuu, eikä vanhan kansan vasemmostolainen vanhus ole oikea henkilö nostamaan nuorten poliittista vallankumousta Sandersin yllättävästä menestyksestä huolimatta.
Suureksi luonnehdittu politiikan viikonloppumme merkittävin näytös koettiin keskustassa, jossa puolueen johtoon nousi kolme alle 30-vuotiasta ja vasemmisto kykeni sekin vaihtamaan johtoonsa uuden ajan airuita.
Sen sijaan kokoomuksen tapa vaihtaa pragmaattinen Orpo suomalaisille vieraana pidetyn stubbilaisen politiikanteon pilarikseen, oli vanhan toistoa. Sama on koettu myös aikanaan Pertti Salolaisen ja Ville Itälän valinnan yhteydessä. Olkoonkin, ettei Stubbia pidä verrata millään tavalla näihin henkilöihin. Joku tolkku politiikan tutkijoittenkin olisi hallittava kirjoitteluissaan maan päämediaan.
Kokoomus on puolueena aivan eri juttu kuin keskusta tai demarit. Perussuomalaiset kuvataan uutena kansanliikkeenä ja se etsii paikkaansa muutamatta lopulta muuta kuin Timo Soinin työpaikan. Pekka Vennamon työllistäminen oli aikanaan SMP:n suurin poliittinen näyttö, jos uskot medioitamme.
Joka kolmas suomalainen on äänestänyt ainakin kerran joko vennamolaisia tai perussuomalaisia. Sama määrä on sitä harkinnut. Eläkeikään ehtineistä valtaosa on äänestänyt läpi liki kaikki puolueemme ainakin kertaalleen paria pienintä puoluetta lukuunottamatta. Näin on nyt ja näin on ollut aina.
Matti Vanhanen ja Paavo Lipponen kykenivät uusimaan pääministerin postinsa kaksi kautta ja heitä luonnehti äärimilleen viety konvergoiva pragmatismi. Vanhanen vei sen äärimmilleen haastaessaan jopa morsiamensa käräjille. Lipposta pelkäsivät ruotsalaiset kollegatkin ja ministerit naisina itkivät. Presidentin vaaleissa Lipponen Mooseksena sai kuusi (6%) prosenttia kansakunnan äänistä. Todella rakastettu puoluejohtaja.
Kun puolueilta puuttuvat divergoivat ajattelijat, puuttuu myös oikea keino kerätä tietoa analysoitavaksi. Kun tätä ei opeteta lukioissa, eikä oikein niissä kouluissa, joita poliitikkomme ovat ehkä käyneetkin, tämä puute näkyy myös imagonrakentajien mediapolitkoinnissa. Olemme aivan sokeita uudistaaksemme poliittisen kaaderimme ja sen kyvyttömät johtajat.
Kun keskusta on jämähtänyt maakuntahallintoonsa vuosisadaksi, lounaishämäläiset joutuvat keskustalaisina keräämään kaikki voimansa, saadakseen taas kerran, palaamalla liki vuosisadan takaisiin aikoihin, perusterveydenhuollon toiminaan talousalueellaan. Yhtiötettäköön siis sairaala yksityisen toimijan kanssa. Muuten matka sairaalaan kestää jatkossa tunnin verran ruuhka-Suomen Hämeessä eläen. Kuka olisi voinut uskoa tällaista lähipalvelujen uudistajalta.
Konvergoivan pragmaatikon käden jälki Lahdesta näkyy ja ulottuu Helsinkiin. Kaikki kolme perussuomalaista kansanedustajaa ja kepulainen Juha Rehula ovat Hämeestä tältä kaupunkialueelta ja Soini järjesti juuri siellä puolueensa välitilinpäätöksen ja puhuu Espoosta, kolmannesta ässästä ja tämän itkuista. Nyt on sitten SOS-hallituksen vuoro, hän toteaa, ja on jälleen kerran oikeassa.
Kun poliitikon vieraantuminen alkaa jo nuorena kansastaan, se ei palaudu imagopolitikoinnilla. Kun poliitikko on pragmaattinen populisti ja ilman vähäisintäkään tiedon jyvää puolueensa sisäisestä tilasta ja sen vaatimasta oman aikamme divergoivasta tiedon tuotosta, palaamme auttamatta sellaiseen umpikujaan, jota ei pelasta yhden kokoomuslaisen johtajan vaihtaminen toiseen, samanlaiseen.
Kun kolme ässää muuttuu kahdeksi ässäksi ja jätkähaiksi, vain keskustalaisen insinöörin asema vahvistuu ja vie häntä toiselle kaudelle pääministerinä. Se riittää heille, kepulaisille.
Ei heitä oikeasti kiinnosta maaseudun autioituminen ja palvelut Forssan, Jämsän. Iisalmen, Loimaan tai Someron kaltaisilla talousalueilla, Karkkilassa tai Raaseporissa.
Idän ihme Kiteellä saa mennä menojaan, Savonlinnan opettajainkoulutus siinä samassa pesuvedessä, vaikka kulttuuri- ja sivistysministerin, koulutuksemme ja yliopistojemme rahat leikanneen ja toiminnan lamauttaneen puolison vanhemmat ovat Kiteen talousalueelta ja Tohmajärveltä, omat Forssan talousalueelta.
Ensin nujertui Värtsilä, sitten Kesälahti ja nyt Rääkkylä kuntina. Kaikki tapahtui hetkessä ja samalla myös Kiteen, idän ihmeen, oma talous romahti. Huomio kiinnittyy kuitenkin Espooseen, Vantaaseen, Uudellemaalle ja komostien kaltaiselle väylälle Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Kaupunginjohtaja hakee hänkin uutta nostetta uralleen muuttaen sinne. Maakuntajohtaja taas loikkaa Helsinkiin. Herrana on hyvä olla niin kaun kuin liito-oravalla riittää metsää pesimiseen.
Se riitää heille, sosiaaliselle narsistille, ja olemme yhä syvemmällä SOS -hallituksemme konvergoivassa pragmatismissa. Rallipolun miehet pärjäävät näillä teillä mutta ei nyt enää oman aikamme tiede, taide, kulttuuri, divergoiva tiedon keruu ja sen avulla rakennettava talouspoliittinen tulevaisuutemme kansakuntana.
Matti Luostarinen