Mika Aaltola ilmoittautui presidenttikisaan
Omina praeclara rara – Kaikki erinomainen on harvinaista.
04.08. 2023
Kuka on Mika Aaltola? Me tunnemme hänet virkamiehenä lausunnoistaan. Näitä lausuntoja on haettu häneltä laitoksensa johtajana. Hän on selkeäsanainen ja helposti ymmärrettävä. Hän ei käytä peitettyjä sanakäänteistä. Hän ei ole poliitikko. Kuka on medioittemme lemmikkinä ja naistenlehtien kuvaama Mika Aaltonen? Hän ei ole rapautunut päivälehtien poliitikkona. Hän on asiantuntija, jolta on haettu selkeyttä ja helppoa tulkintaa vaikeisiin kysymyksiin. Hän on ne myös perustellut. Eiköhän tämä riitä – ”Nunc hactenus.”
Mielikuvamme Aaltolasta syntyy liki pelkästään häneltä haettujen lausuntojen kautta asiantuntijaorganisaation johtajana. Siis kaikkea muuta kuin poliitikkonamme. Mielikuvamme asiantuntijan antamista lausunnoista on luonnollisesti tyystin toinen kuin poliitikon antamista lausunnoista. Viisas ei koskaan vihastu – ”Numquam sapiens irascitur.”
Tosin ei presidentin sovi olla kovin lepsukaan lausunnoissaan, silloin kun kyse on presidentillisestä ja vahvasta vallankäytöstä. Näin myös silloin, kun käsiteltävät aiheet eivät ole meitä miellyttäviä. Mukava mies presidenttinä olisi pelottava ilmiö kansakunnan kohtaloista päätettäessä. Aina valmis – ”Numcuam non paratus.”
”En ole puolesta enkä vastaan, mieluumminkin päinvastoin” ja tämä savolaisittain sanoen jämäkällä äänellä. Sitäkö me haluamme? Mielikuvia? Omia mielikuviamme? Ammattinsa osaavaa näyttelijää. Sellaista, johon latinankieliset ikivanhat viisaudet istuvat. Ohimennen sanoen – ”Obiter dictum.”
Tauno Palosta olisi silloin tullut mainio presidenttimme. Hän olisi oppinut roolin edellyttämät sanat ja hoitanut jämäkän roolinsa siinä missä aikanaan toisen luokan näyttelijä Ronald Reagan ja ensimmäisen luokan presidenttinä Yhdysvalloissa. Se on näyttelijän tarvittaessa presidentillinen, luonnollinen velvoitus. – ”Obligatio naturalis.”
Mediayhteiskunta haluaisi luonnollisesti sille mieluisia johtajiamme. Kukaan ei kysy toimittajan poliittista maailmankuvaa. Sen kun voi lukea tietämättäkin. Hänhän paljastaa sen heti juttunsa otsikossa. Se on median luonnollinen velvoitus. Etsiä epäkohtia ja omituisuuksia. Otettava huomioon, ei jäljiteltävä. – ”Observandum, non imitandum.”
Voiko toimittaja olla oikeistoliberaali tai konservatiivi? Entä punavihreä vasemmistoliberaali ja vielä radikaalilla tavallakin? Onko meillä vasemmistokonservatiivista puoluetta enää olemassakaan? Jos joskus olikin, lähti ilman jälkeläisiä. – ”Obiit sine prole.”
Kun vasemmalla olet, on oltava myös liberaali ja radikaalilla tavallakin. Onko Mika Aaltola vasemmistoliberaali ja radikaali?? Ei kai sentään? Entä oikeistoliberaali? Eihän meillä sellaista ole olemassakaan puolueena. Näin maa on jaettu kahteen keskenään riitelevään ja kärjistettyyn poliittiseen kaksinapaiseen kuvitelmaan. Samoin kuin Yhdysvallat. Suomi on, kaiken aikaa Yhdysvaltain itäisin osavaltio edelleenkin. Mediayhteiskunnan tuote. Ohimennen sanoen. – ”Obiter dictusm.” Se on toimittajan ja kolumnistin luonnollinen velvoitus. ”Obligatio naturalis.”
Nelikentästä, jota mediat esittelevät, puuttuu kokonaan vasemmistokonservatiivit sekä oikeistoliberaalit. On oltava joko kärjistetyn punavihreä radikaali tai samaan aikaan niin ikään kärjistetyn oikeistokonservatiivi. Tapailu edes näiden välissä johtaa keskustan kohdanneeseen kuihtumiseen. Se koetaan epävarmuutena ja tapana kosiskella kannatusta sieltä, missä liikkuu vain maltillisia ihmisiä, epävarmoiksi leimattuja ja tähän media-aikaan sopimattomia liberaaleja keskustalaisia. Tämä puolue katosi ilman jälkeläisiä – ”Obiit sine prole.”
Kun myrsky käy on huudettava ja lujaa vastatuuleen luovien. Tai mentävä myötätuuleen suuret purjeet paukkuen. Ei ole mitään siltä väliltä. Se on mediayhteiskunnan ikivanha totuus. Muistuttaa kuraisten teiden rallikuskia. Siinä ei fundeerata Mauno Koiviston tapaan ja joutuen vastatusten jo tuon ajan sopulilauman kanssa antaen lausuntonsa vain koulukaverilleni Iisalmesta, Pekka Hyväriselle Suomen Kuvalehden kautta uraansa rakentaen. Kuivalehdeksi sitä radikaalit kutsuivat tuolloin ja kutsuvat varmaan vieläkin. Ruma sana oli sanottava niin kuin se on. Simo Salmisen ”rotestilaulun” tapaan. Elämme uudelleen noita aikojamme. Ei se ole mikään Joulupukin paja. – ”Officina Patris Natalis.”
Globaali robotiikka ja algoritmit eivät seuraa orjallisesti menneen maailman arvojamme ja se näkyy juuri jyrkentyvissä mielipiteissä pidettäessä yllä sellaista maailmankuvaa, jonka algoritmit ovat jo unohtaneet. Tosiasia on, että Suomi on maailman viidenneksi pitkäikäisin demokratia ja juuri demokratia on ollut viimeisen 200 vuoden ajan suoranainen menestystarina maailmalla. Se ei ole pelkkä rahan haju – ”Odor lucri.” Pikemminkin hyvät palvelut. – ”Officia bona.”
Maailman 178 maasta vain 90 on sellaisia, joissa pidetään aidosti vapaat ja reilut monipuoluevaalit. V-Demin luokituksen mukaan kuitenkin vain 32 valtiota on sellaisia, joissa äänioikeuden lisäksi eri instituutiot ja riippumattomat tuomioistuimet suojaavat kansalaisoikeuksia ja vapaata lehdistöä. Se on todella vähän. Samaan aikaan autoritaarisesti johdettujen hallintojen, joissa demokraattisia instituutiota ja vapaita vaaleja käytetään vallanpitäjien toiminnan savuverhona, määrä on kasvanut vuodesta 2001 17 prosentista 42 prosenttiin. Siinä meni meiltä hukkaan sekä öljy että vaivat. – ”Oleum et operam perdidi.”
Omamme kaltaiset demokratiat eivät ole pitkäikäisiä. Vain 24 demokratiaa on yli 60 vuotta vanhoja, ja kaksikymmentä on alle 19 vuotta vanhoja, muistuttaa historioitsija Niall Ferguson. Niinpä usein nuorena pitämämme Suomi onkin maailman viidenneksi pitkäikäisin demokratia. Siitä on syytä olla ylpeä ja pitää myös kiinni tuulen puhaltaessa purjeisiimme juuri nyt väärältä suunnalta. On osattava myös taito purjehtia vastatuuleen luovienkin. Kyllä me sen osaamme. Juuri nyt vaikein vaihe syntyy Venäjän kouristelusta ja toisaalla Yhdysvaltain vaaleistakin. Yhdysvalloissa noin 70 % pelkää oman demokratiansa olevan vaarassa. Afrikassa vuoden 2015 jälkeen peräti seitsemän maata on suistunut takaisin autoritaarisesti johdetuiksi valtioiksi. Se ei sinänsä ole yllätys. Kannettu vesi ei pysy kaivossa. Demokratia ei välitä asiaan perehtymättömästä väestä vaan torjuu sen. – ”Odi profanum vulgus et arceo.”
Länsimaiset perusvapaudet antavat autoritaarisille maille mahdollisuuden käyttää omia perusvapauksiamme hyväksi. Vihan kylväjät ja Koraanin polttajat ovat tätä oman aikamme sairasta ilmiötä. Sosiaalinen media on ollut tulvillaan vihankylvöä. Myöhemmin puhutaan vaaran vuosistamme, epävarmuus kasvaa. Vastatuuleen luovien on pysyttävä rauhallisina ja kun myötätuuli kääntyy avuksi, silloin mennään eikä meinata. Se on kuin öljyä tulisijaan. – ”Oleum adde camina.”
Suurimmassa osassa Suomea väki kuitenkin vanhenee ja harmaantuu. Sitä ei kannata surra vaan pitää vahvuutenamme. Valtaosa kunnistamme menettää väestöään ja neljässä kunnassa ei syntynyt viime vuonna yhtään lasta. Se on aika vähän kokonaisen kunnan kohdalla. Lähes sata kuntaa joutui tyytymään alle 15 lapseen. Sillä määrällä ei pidetä lukiota yllä. Näihin lukuihin on varauduttava, yhdistettävä voimamme ja muutettava toimintatapojamme. Kyllä me sen opimme. Pahin viha on teologinen viha. – ”Odium theologicum.”
Syksyn myötä hallituksen lyhyt kuherruskuukausi on ohi eikä vanhoja kannata enää vatvoa. Seuraavat vaalit ovat presidentinvaalit ja Ukrainan sodassa alamme vähin erin puhua luonnosta sodan puolustuskyvyttömänä uhrina. Kaikki puhdasta puhtaille. – ”Omnia munda mundis.” Kun koskisodat ovat ohi ja vanhat voimalaitokset patoineen purettu, alkaa joen puhdistus. Siinä siirretään joka kivi. – ”Omnem movere lepidem.” Tiedän tämän kokemuksesta. Kaikki on tiedettävä. Ei vain sinne päin lohen kutujoessa. – ”Omne scibile.”
Jatkossa alamme puhua ympäristösodasta ja sen oikeutuksesta. Jo asevoimien ylläpito on päästöintensiivistä ja aiheuttaa laajoja sekä pitkäaikaisia ympäristötuhoja. Jossakin vaiheessa joudumme puolustamaan jopa luontoa sotilaallisesti. Siis luonnonvarojamme. Toki näin on tehty ennenkin. Siitä ei ole vain puhuttu. Se kun ollut itsestäänselvyys. Nyt ei vain tahdo olla. Jokainen neliömetri on avokasta puolustettavaa siinä missä luonnonrikkautemme ylipäätään. Se on vain päässyt unohtumaan. Kaikki erinomainen on harvinaista. – ”Omnia praeclara rara.”