Miksi aluepolitiikassa ei pohdita rajojen merkitystä ja niiden syntyä? Olen tätä usein ihmetellyt ja maantieteilijänä minua viisaammilta kysellyt. Onko raja varmasti optimaalisessa paikassa pohdittaessa vaikkapa saavutettavuuslukuja? Joki voi olla ihan hyvä raja sekin mutta pääsääntöisesti joet yhdistävät, eivät niinkään erota. Luonnonmaantiede on eri asia kuin kulttuurimaantiede mutta onhan meillä myös optimaalisia rajoja hakeva tiedekin. Onko pohdittu miten kalliiksi väärässä paikassa olevat vaikkapa kuntien rajat maksavat meille? Olisiko syytä laskeskella nyt kun korona helpottaa ja on osoittanut miten tärkeä raja on jopa ihmisten tavalle sairastaa ja saada apua. Entäpä jos madaltaisimme rajoja? Muitakin kuin perinteisiä rajojamme. Kun elämme jo liki ajattomassa ja paikattomassa maailmasa, onko rajojen kiro jäänyt jotenkin osana sosiaalista pääomaa ja kulttuuria hoitamaan virkaa, joka on uskomattoman KALLIS.
Kysin tätä samaa Turun Sanomissa joskus vuosikymmen sitten. En saanut oikein uskottavia vastauksia vaikka ovat opiskelleet varmasti sijaintiteorioita, lokalisaatioehtoja ja tuntevat rajan kirot sielläkin päin Suomea. Kysytään nyt uudelleen. Uusi sukupolvi voi hyvinkin olla paremmin hereillä ja tuntee nahoissaan millaista on elää pandemian asettamissa rajoissa ja poliitikkojen viiisauksia vuosia kuunnellen. Hehän rakastavat myös puolueittensa välisi rajoja. Saavat siitä elantonsakin. Maksoi mitä maksoi myös rakenteellisena korruptiona.
Uuden kuntakartan yhteydessä on pohdittu, miten palvelut hoidetaan tulevaisuudessa tai kuinka alue ja sen pinta-ala vaikuttaa ihmisten identiteettiin ja sen syntyyn, kykyyn ylläpitää tunnetta siitä, että on osa yhteisöä ja jopa päättämässä sen kohtaloista kylissä, kunnissa, kaupunginosissa, luottamustehtävissä ja virkamiehenä, palvelun hankkijana ja sen tuottajana. Vai onko sittenkään?
Kun uutta kuntakarttaa on hahmoteltu mittareina ovat olleet pohdinta julkisen talouden tilasta, väestörakenteesta ja aluerakenteen vanhoista rajoistamme. On pohdittu kuntien ikärakennetta, huoltosuhteen kehitystä, asiointi- ja työssäkäyntialueita, liikeyhteyksiä. Vai onko sittenkään?
Aivan uusia rajat eivät kuitenkaan näyttäisi olevan. Rajoissa ovat mukana edelleen vanhat kuntien rajat, mutta nyt mukaillen vaikkapa pohjoisessa Posion ja Taivalkosken itärajaa Ranualle ja Pudasjärvelle satojen kilometrien matkalla.
Raja on se sama korvessa ja rämeikössä kulkeva, jonka synnystä ei ole oikein tietoa, että kuka ne piirsi ja miksi juuri tuohon kohtaan mutkittelemaan. Sama koskee toki mitä tahansa rajaa ja sen mielekkyyttä uudessa kuntakartassamme.
Yhdenkään rajan kohdalla ei ole pohdittu, miksi se kulkee juuri tuossa paitsi tietysti valtion rajojen ja ehkä jokien ollessa luonnonmaantieteellisenä luonnollisina rajoina vuosisatojen takaa.
Ne on tehty agraariaikaammekin edeltäneinä erämaarajoina ja historiallisen maakuntarajan tuotteena. Kaukana postmodernin ajan virtuaalimaaliman “rajoista” ja tietokoneajoistamme, jolloin sijaintiehtoja määritellään tietokoneilla, ei poliitikon pohdintoina mihin ja miten Nokian kaltaiset yritykset sijaintinsa globaalista maailmasta hakevat.
Miksi vanhoja rajoja sitten jätettiin ylipäätään, kun muutoksen tuli olla toimintaan, talouteen ja palvelujen saatavuuteen perustuvia? Miksi niitä ei hävitetty kokonaan ja piirretty optimaalisia uusia rajoja unohtaen nämä vanhat? Miksi jäätiin kiinni vanhoihin hallinnollisiin regionaalisiin rajoihin, kun käytössä ovat tietokoneet ja asiansa osaavat koulutetut ihmiset rakentamaan rajat optimaalisesti?
”Yhdenkään rajan kohdalla ei ole pohdittu, miksi se kulkee juuri tuossa.”
Oletan, että nyt kuntia yhdisteli joukko keski-ikäisiä, joista kenelläkään ei ole ollut alan viimeistä koulutusta, tietokonetta ja monitieteistä alan osaajajoukkoa apuna.
Jos olisi ollut, tämä osaaja olisi heti nostanut äläkän ja vaatinut niiden parametrien esittämistä, joilla sijaintiehdot ja rajat rakennetaan käyttäen vaikkapa ruutuja tai ympyrän kehiä, jossa mukana on kaikki alueella asuvat ihmiset, taloudet ja palvelut, yhteisesti sopimamme muuttujat, joiden avulla optimaaliset etäisyydet ja lokalisaatioehdot määritellään. Näitä indikaattoreita olisi voitu myös yhdistellä, lokalisaatioteknologiaa on monenlaista ja karttoja käsitellään niitäkin moniulotteisesti.
Jos näin olisi menetelty, kaikkea ei olisi tehty salaa ja pienellä joukolla. Tuloksena olisi ollut ihan hyvää kansainvälistä käytäntöä palvelevaa tieteen sovellusta aluesuunnittelun käyttöön ja yliopistot työssä.
Tällöin aivan varmaa on, etteivät rajat olisi rakentuneet samojen parametrien avulla Koillismaalle, Pohjois-Savoon, Etelä-Pohjanmaalle saati Varsinais-Suomeen, Kanta-Hämeeseen, Etelä-Karjalaan sekä Uudenmaan ja Helsingin ympäristöön.
Miksi meillä annetaan alan koulutusta ja tehdään korkeatasoista tutkimusta, tiedettä, jos sitä ei nyt käytetä lainkaan? Kun nykyiset rajat maksavat meille suunnattomasti, olisiko syytä pyrkiä säästämään palkkamalla ammattilaiset pohtimaan, miten rajat ja meitä yhdistävät reitit tulisi rakentaa säästäen verorahojamme ja myös terveyttämme muulloinkin, kun pandemian aikana. Miksi juuri suurimmat ja järkevimmät korjaukset ovat niitä vaikeimpia ja tyydymme pieniin ja vaatimattomiin aluetaloutemme ja liikkumisemme, terveytemme ja luonnon kantaokyvyn kannalta vaatimattomiin korjauksiin?