Suomen ortodoksisen kirkon emerituspiispa Johannes syntyi Turussa 24 vuotta aiemmin kuin kansanedustaja, runoilija ja kirjailija Tommy Tabermann Tammisaaressa, molemmat kaksikieliseen kotiin. Edellisen ura alkoi pääosin Turussa opiskellen ja jälkimmäisen Pirkanmaalla Tampereen yliopistossa.
Kun opiskelee ja työskentelee yhtäällä Tampereella sekä toimittajana että aloittelevana kirjailijana ja runoilijana sekä toisaalla sotaan joutuvassa maassa Turussa teologisessa tiedekunnassa, toimii Paraisten ruotsinkielisen yhteiskoulun opettajana sekä myöhemmin rehtorina niin Lahdessa kuin Kittilän yhteislyseossa Ounasjoen varressa Lapissa, Joensuun ja Turun lyseoissa, voisi olettaa, ettei näiden ihmisten elämään mahdu juurikaan muuta yhteistä kuin sama kuolinpäivä.
Ekumeniaa koko elämä
Alun perin luterilainen Johannes, syntyjään Johannes Wilho Rinne, väitteli Åbo Akademissa ja toiseen kertaan pari vuosikymmentä myöhemmin Thessalonikin yliopistossa kreikan kielellä aiheesta “Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa ekumeenisten synodien valossa“. Syy toiseen väitökseen oli pääosin siirtyminen vuonna 1966 ortodoksiseen kirkkoon ja vihkimys siellä diakoniksi, papiksi ja munkiksi.
Ekumenialle koko aikuiselämänsä omistanut ja juuri sen edustamaa arvomaailmaa vahvasti edistänyt metropoliitta Johannes toimi jo luterilaisessa kirkossa yleiskristillisyyden ja sen avarakatseisen rakkauden käsitteillä. Niinpä kun hän joutui eroamaan tehtävistään luterilaisen kirkon palvelussa, mitään välirikkoa ei oikeastaan tapahtunut. Hän saattoi toimia jopa myöhemmin Suomen ekumeenisen neuvoston ensimmäisenä ei-luterilaisena puheenjohtajana. Lisäksi korkeisiin kirkollisiin tehtäviin kuuluin mm. Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean jäsenyys, Konstantinopolin ekumeenisen Pyhän synodin jäsenyys ja toiminta “Bysantin luottomiehenä” lukuisissa kirkkojen välisissä dialogeissa. Hän toimi hetken jopa Viron ortodoksisen kirkon metropoliittana, jolloin toiminnan katsottiin hiertäneen Virossa Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välejä, ja josta ehkä moni hänet medioista muistaakin.
Kukkiva kivi
Samaan aikaan kun tuleva metropoliitta opiskeli Turussa teologian ohella psykologiaa ja kasvatustieteitä, auskultoi tehtäväänsä opettajaksi ja rehtoriksi, väitteli anglikaanisen arkkipiispa William Templen näkemyksistä Jumalan valtakunnasta, siis rakkaudesta ja sen teologisista käsitteistä, Tommy Tabermann oli vasta pieni poika eikä voinut myöhemminkään jakaa niitä elämänkokemuksia, joita arkkipiispa Johannes kohtasi sodan aikana ja sodasta toipuvassa Suomessa, näistä liki vuosikymmenen toimien rehtorina Kittilässä Lapissa.
Ennen kuin Johannes kutsuttiin korkeisiin kirkollisiin tehtäviinsä, hän ehti rakentaa itselleen yli kaksi vuosikymmentä kestäneen uran opettajana, rehtorina ja yliopistotutkija Helsingissä ja Turussa. Näin hän oli sekä sodan aikaisen ja se jälkeisen sukupolven kasvattaja ja tutkija sekä yhteistyörakenteiden diplomaattinen verkottaja ja osallistui ekumeeniseen tapahtumaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1948 sodan aikaisessa Suomessa.
Ruusuja Rosa Luxemburgille
Tommy Tabermannin esikoisteos, runokokoelma “Ruusuja Rosa Luxemburgille” ilmestyi vuonna 1970, samana vuonna jolloin Johannes nimitettiin Helsingin hiippakunnan piispan virkaan. Tämän jälkeen toimittajana lehti- ja radiotyössä toiminut Tabermann siirtyi yhä näkyvämmin runoilijan ja kirjailijan kutsumuksensa pariin. Hän oli äärimmäisen tuottelias ja parhaana vuonna julkaisuja saattoi tulla useita ja pääteemana kaikille meille tutut Tabermannin rakkaus ja kaipaus. Tabermannia ostettiin juuri lahjaksi enemmän kuin mitään muuta kirjaa niin kevään kuin syksyn kirjasesongin aikoihin. Tabermannin tekstiin saattoi luottaa.
Tabermann ei ole vain rakkaudesta runoileva vaan pikemminkin yhteiskuntaan laajasti työnsä rakentava “ekumeeninen” julistaja, joka tuli näkyviin myös välittömästi hänen tultua valituksi vuonna 2007 kansanedustajaksi SDP:n vaalilistalta vajaalla 5000 äänellä. Lakialoite “rakkauslomista” sai välittömästi laajaa kansainvälistä huomiota lähinnä “maailmalla tapahtuu” -tyyppisten uutisten yhteydessä.
Täyttymyksen jano
Syy Johanneksen eroon luterilaisesta kirkosta oli sen julistuksen luonteessa. Emeritusarkkipiispan mukaan luterilaisuuden korostama sanan ja saarnan merkitys asetti hänen mielestään saarnaajalle, papille, pelottavan suuria vaatimuksia. Niinpä hän painotti alinomaa kuinka ortodoksikirkossa papit eivät julista itseään ja omia ajatuksiaan vaan kirkon oppia.
Arkipiispa Johanneksen näkemys on lähellä hänen aikanaan saamaa tieteellistä kasvatusta, sen etenkin koulutukseen ja kasvatukseen, psykologiaan, liittyviä arvoja jotka olivat liki dogmeja ja hyvin pragmaattisia.
Lukemalla läpi hänen väitöskirjansa ja tuotantoaan, syntyy vaikutelma hieman konservatiivisesta tiedeuskosta siirrettynä se teologiseen ja näin myös William Templen näkemyksen tulkinnassa jumaluudesta. Toinen väitös, ykseyden ja yhdenmukaisuuden teema, on jo ekumeeninen työ ja poikkeaa luterilaisen kauden pohdinnasta. “Bysantin luottomies” on siinä tuleva rationaalinen realisti, ei enää niinkään intohimoinen pohtija ja tiensä etsijä.
Luovuuden lumous
Samaan aikaan Tommy Tabermannin työt ovat muuttuneet ja kypsyneet vuoden 1970 ensimmäisestä runokokoelmasta valtavasti ja hän kuvasi näkyvänä julkisuuden henkilönä usein tätä omaa sisäistä muutostaan ja kasvuaan tavalla, jossa mukana kerronnassa oli myös vaikkapa kohtaamiset nuorena kirjailijana Mika Waltarin kanssa. Luovuuden lumous ja nuoruuden narsismi korostuivat Tabermannin tulkinnoissa omasta alkukauden tuotannostaan. Tabermann oli rehellinen totuuden hakijana myös itselleen.
Tommy Tabermann oli julkisuuden kirjailija ja runoilija, media-ajan henkilö ja rakkauden apostoli. Hän pani, ajalle tyypilliseen tapaan, oman persoonansa osaksi sitä sanomaa, jossa mukana oli noin 60 laajaa kokoelmaa ja pitkälle vietyä pohdintaa teemasta, joka on jokaiselle samaan aikaan läheinen, koskettava ja kokemuksena myös vaikea.
Suutele minulle siivet
Tabermann on joutunut kokemaan saman ilmiön kuin arkkipiispa Johannes. Runoilijan ja kirjailijan sanan ja saarnan, paljon lainattujen aforismien merkitys, asettaa hänelle läntisessä kulttuurissa, suljettujen tunteiden Suomessa, pelottavia vaatimuksia.
Siirtyminen osaksi instituutiota, puoluetta, eduskuntaa ja sen lainsäädäntöä, muutti tätä painetta. Tässä prosessissa vastuu siirtyi papilta, papittarelta, instituutiolle, ortodoksiselle opille, hyvinvointiyhteiskunnalle, puolueelle, kolmikantajärjestelmälle, Kittilän yhteislyseosta Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Pyhälle synodille.
Tabermann, arkkipiispa Johanneksen tapaan, otti kuitenkin itselleen vastuun muuttaa myös organisaatiota, instituutiota ja lopulta hän halusi muuttaa puolueensakin rakkauspuolueeksi siinä missä metropoliitta, “Bysantin luottomies”, ekumeenisen liikkeen koko globaaliksi yhteiseksi liikkeeksemme, rakkauden ykseyden ja yhdenmukaisuuden kirkoksi “ekumeenisen synodin valossa” ja Tommy Tabermann ne sanoiksi virkkaen:
“Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Lapsia me olemme loppuun asti
Kynttilät käsissä
me kuljemme pimeitä teitä
ja pimeys ympäröi meitä
Hämmennys silmissä
me kuljemme totuuden teitä
ja totuus pakenee meitä
Yksin kuljemme
kaukana kaikista teistä
eikä kukaan ohjaa meitä
Lapsia me olemme loppuun asti
Minä uskon
aamujen valoon,
ihmisen syliin
ja rakkauden hitauteen
Minä uskon rakkauteen
joka kulkee etanan lailla:
ei yhden sydämen poikki
yhdessä elämässä loiki.
Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä
Ystäväni, ne jotka etsivät yhtaikaa
myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille
kulkematta käsi kädessä
miten kaukana toisistaan
kulkevatkaan
– Tommy Tabermann –