Moraali ja sen käsitteet liittyvät läheisesti sananvapauteen. Suomen perustuslaissa jokaiselle on turvattu sananvapaus. Siis oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Suomi on allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artiklan ensimmäisessä kohdassa todetaan kuinka jokaisella on vapaus pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista piittaamatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.
Kansanvaltainen tavoite – suvaitsevaisuuskasvatus
Sananvapautta voidaan rajoittaa 10. artiklan mukaan jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden ja moraalin suojelemiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuden turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan riitatapauksissa päätynyt sananvapautta ja sen sisällöllistä laajuutta korostaviin tulkintoihin. Tätä ratkaisuissa on korostettu erityisesti siksi, että eurooppalainen moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus vaativat juuri mahdollisimman kansanvaltaisen yhteiskunnan kehittämistä ja kasvatusta kohti suurempaa suvaitsevaisuutta.
Sananvapauden ydinsisältö liittyy länsimaissa etenkin ennakkosensuuriin. Julkaisutoiminnassa ei saa olla ennakollista estettä. Onkin mahdollista että etenkin internetin ja sosiaalisten medioitten myötä käsitteet kunnian loukkauksista ja yksityiselämän suojasta ovat muuttumassa. Niin ikään uskonrauhaa ja tätä kautta myös yhteiskuntarauhaa rikotaan yhä helpommin siinä missä vihapuheet hakevat uusia muotoja. Syntyy jatkuvasti kiistoja siitä mitä ei saa sanoa.
Medioissamme on tapana toimia toisin kuin yhteiskunnan vanhat arvorakenteet edellyttivät. Se mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava käännettiin asuun, se mistä ei voi puhua, siitä on tehtävä suurimmat lööpit. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Pohjolassa kaikki hyvin
Toimittaja Kari Huhta, perussuomalaisten uskollinen tukistaja ja moralisti, pohtii kirjoituksessaan (HS 22.2) sitä, kuinka sananvapaus ei ole aina kivaa. Hän löytää kolme astetta, jolla sananvapautta pyritään edelleen vangitsemaan. Niistä alkukantaisin on kiduttaminen ja tappaminen, vankeustuomiot, suuret sakkorangaistukset sekä Italian tapaan siirtää tiedotusvälineitä ja niiden omistus hallituksen tukijoille.
Toinen askel on korruptoitu oikeuslaitos ja kolmas aste instituutiot ja lainsäädäntö, jotka ovat joltisenkin kunnossa, etenkin Pohjolassa. Jälkimmäisessä Kari Huhta korostaa ihmisten korvien väliä. Tällä hän tarkoittaa ihmisten kesken leviäviä sisäistettyjä arvoja. Siis jälleen kerran vedoten jo edellisessä kolumnissani esitettyihin arvoihin ja moraaliin, niiden ehkä perinteisimmästä tulkinnasta lähtien, sisäistettynä, ikään kuin geneettisenä koodina tai sosiaalisena pääomana, “miltä maailma näyttää“ lähiyhteisönä, josta virtuaaliyhteisö poikkeaa kuitenkin radikaalisti ja on syypää kaikkeen pahaan, kuten vieras muuallakin maailmassa, paitsi Pohjolassa ja Helsingin Sanomien levikkialueella.
Tällaisen “hyvän” tilanteen oletetaan vallitsevan etenkin lähiympäristössä, siis Suomessa ja Pohjoismaissa yleensäkin. Epäilemättä näin pohti myös moni Kiinassa ja Pohjois-Koressa, Italiassa ja kreikkalaiset eivät pidä nyt suomalaisesta moraalista ensinkään.
Tyyliltään epäonnistuneita ilmaisuja – julkisuuden tavoittelua
Vastaavasti norjalainen tapa esitellä massamurhaajan hengentöitä – manifestia teatraalisesti esittäen – ei näytä loukkaavan muita kuin massamurhan kohteeksi joutuneiden uhrien omaisia. Median luovan innovatiivinen tapa on pyrkiä olemaan ensimmäinen ja se jos mikä on moraalittomalta vaikuttavaa. Kasvava kaupallisuus, mediaviihde ja kilpailu, internetin aiheuttama kansainvälinen uusien rakenteiden ja käytäntöjen “imurointi” muuttaa tulkintoja ja kehityksen eri vaiheet syntyvät kuten koulu- ja työpaikkakiusaajan kyky mukautua uuteen tilanteeseen uusin eväin, Kari Huhtaa mukaillen.
Rasismin kohdalla raja kulkee usein tyyliltään epäonnistuneissa ilmaisuissa ja peitellyin sanakääntein esitetyissä kirjoituksissa. Jälleen kyse on arvoista ja moraalista jotka tulkitaan nekin yhden näkökulman kautta ja perisuomalaisella tavalla. Niinpä Kari Huhdan käyttämä käsite “yhteiskunnan yleiset arvot”, joiden mukaan olisi elettävä, on tulkinnassaan abstrakti ja sellaista tuskin voisi käyttää muualla kuin Suomen kaltaisessa yksikulttuuriseksi kuvitellussa yhteiskunnassa.
Edellisessä lehdessä todettiin kuitenkin kuinka maa on jakautunut selvästi kahteen “kulttuuriin” josta Helsinki ja suuret taajamat ovat jotain muuta kuin maaseutualueemme ja pienemmät taajamat. Tämä näkyy mm. poliittisessa käyttäytymisessämme ja varmaan näitä pienkulttuurisia eroja on enemmänkin kuin kaksi. Muuten meitä ei edustaisi monipuoluejärjestelmä, jokaisella puolueella on mukamas omat arvot ja tavoitteet, ne eroavat toisistaan ja ovat mielestään siksi tarpeellisia.
Ihmisten arvot ja maailmankuvat ovat kovin erilaisia ja esimerkiksi Huhta ottaa presidentti Tarja Halosen lausunnot ja vertaa niitä pankinjohtaja Björn Wahlroosin mielipiteisiin viikonloppuna Helsingin Sanomissa. Wahlroosin sanomisia on arvosteltu mm. empatian puutteesta. Wahlroos sai kaipaamansa huomion siinä missä rasistisia lausuntoja esittävät kyläpoliitikot. Se on elämän kohokohta, ehkä poliittisen uran näkyvin lähtölaukaus samalla.
Medialukutaitoinen suvaitsevainen ihminen
Oleellista on, että suvaitsevainen ihminen kykenee lukemaan hyvin erilaisia mielipiteitä ja ammatikseen ihmisiä haastatteleva, syvähaastatteluja tilastollisesti käsittelevä ei pidä omituisena sitä, että myös lähiyhteisöissä ihmisten mielipiteet, arvot, normit ja moraali, saattavat perustua hyvin erilaisesta maailmankuvasta syntyvään ajatteluun ja tapa tuoda se esille vaihtelee melkoisissa rajoissa. Suurissa aineistoissa vain yksittäiset tapaukset jäävät vaille merkitystä toisin kuin medioissa, joka poimii yksittäisiä tapauksia tehden viihteellistä uutista.
Näin ihmisten tuomitseminen verbaalista lahjattomuudesta, saati epäonnistuneesta tavasta ilmaista itseään, on joskus medioissamme kohtuutonta ja syntyy vaikutelma pyrkiä moralisoimaan sellaista, jossa malka on omassa silmässä kuvattaessa vaikkapa Anders Behring Breivikiä, kilttiä oslolaispoikaa matkalla kohti sellaista näytöstä, jossa hän alkaa olla lähellä herooista sankaruutta Mustan saaren kohteliaana oslolaispoikana, internetin uhrina imien sieltä muukalaisvastaisuuttaan (HS, kuukausiliite 10/2011). Utilitaristinen moraalikäsitys on usein lähellä amerikkalaista liikemiesmentaliteettia jutun teossa ja se johtaa tahallisiin ylilyönteihin.
Sananvapaus on teknistä osaamista – vikkelää älyä ja luovuutta
Kuten moraalitulkinnoissamme, myös sananvapaudessa on suuria kulttuurisia eroja, ja niiden tausta on läntisessä kulttuurissa etenkin medioitten keskittymisessä, omistuksessa sekä sähköisen median yleistymisessä osana sosiaalisten medioitten saamaa valtavaa suosiota sen eri innovaatioiden koko ajan kehittyessä. Olemme luonnollisesti vasta prosessin alkutaipaleella.
Näin sananvapaus on osa myös teknistä osaamista ja tämän osaamisen käyttöä pikemminkin kuin pohdintaa vanhan printtimedian tavalla pyrkiä pysymään mukana kilpailussa lähinnä jälkiomaksujien maailmassa, Suomessa ikääntyvien suurten ikäluokkien suosiosta kilpailtaessa ja moralisoiden etenkin kasvavaa nuorisoamme.
Tämä kulttuuri on myös jatkossa hyvinkin erilaista metropolialueilla kuin maaseudulla ja sen medioita seurattaessa. Samoin tulkinta sananvapaudesta ja sen käytöstä, innovaatiosta ja sen leviämisestä, diffuusiosta, käy yhä vaikeammaksi syrjäseutujen pienkunnissamme ja pitäjänlehdissä, kun muu maailma näyttäisi elävän metropoleineen reaaliaikaisessa media- ja hybridiyhteiskunnan taloudessa ja -strategiassa. Muinainen moraali, jossa mukana olivat elämänviisaudet ja ikivanhat käyttäytymistottumukset, siveysopin perusopit, eivät ole omassa ajassamme toimivia.
Sivuraiteille viety keskustelu
Tässä maailmassa, sen paikallisessa, alueellisessa, kasallisessa ja kansainvälisessä käytännössä, kyse ei ole enää arvoista ja moraalista niinkään kuin teknologiasta ja sen puuttumisesta, hitaasta kyvystä sopeutua reaaliaikaisiin prosesseihin ja tarrautumisesta vaikkapa kuntarajojen antamaan suojaan pelättäessä “keskittämisen” (alueellistamisen) vievän viimeisenkin mahdollisuuden sanoa mielipiteensä, jolla kuuluisi olla myös merkitystä vallankäytön kammareissa.
Keskustelun vieminen sivuraiteille, moraalisiin ja eettisiin kysymyksiin, on ikivanha tapa käyttää valtaa, myös mediavaltaa, kerrottaessa kuinka hallitseva luokka ulottaa valtaansa myös reuna-alueille ja etenkin maaseudun pientaajamissa, kylissä ja hiljenevän yhdyskuntarakenteemme periferioissa. Kansalliseeposten hyvän ja pahan välinen taistelu on edelleen mukana näiden prosessien kuvaukissa niin Väinö Linnan kuin Pentti Haanpään tuotannossa. Taustalla ovat Koraani, Raamattu, Cervantes, Goethe, Tolstoi, Hugo, Hemingway, Kalevala jne. Yksinkertainen dualismi osana moraalia on median viestinä tyypillinen. Ongelmien havaitseminen olisi mutkatonta ellei niihin liittyisi aina esimerkkejä ja leimaten kokonaisia maaseudun elinympäristöjä tai vaikkapa välimereisiä kansakuntia.
Nämä yksittäiset tapaukset näyttäytyvät suurmedioissamme pääsääntöisesti ikävien väkivaltatapausten kautta ja poimien erilaisia epäonnisia ihmiskohtaloita ja näiden esittelyä esimerkkinä ruotsalainen kirvesmies talvehtien autossaan kyläraitilla ja saaden siitä huomiota ympäri globaalia maailmaa. Näitä epäonnisia autossaan kesät talvet yöpyviä Ruotsissa on kymmeniätuhansia tapauksia ja eniten metropolialueiden slummeissa.
Yksittäisestä syntyy yleinen tulkinta – stereotyyppi
Nyt kiinnostuksen herätti tropiikissa medioita lukien lähinnä tapa jäädä mukamas lumeen hautautuneena autonsa vangiksi. Lumi kun on monelle siellä tuntematon elementti ja hyvinkin voisi olla kuviteltavissa kirvesmies autossaan lumen vangiksi kuukausiksi hautautuneena syrjäisellä maaseututiellä vajaan kilometrin etäisyydellä lähimmästä kyläkaupasta. Näitä kysymyksiä lumen ja pakkasen luonteesta on tullut vastattavaksi Brasiliassa ja Argentiinassa, Aasian subtrooppisilla alueilla, runsaasti ja aina omilla kertomuksillaan voi hämmentää lunta ja jäätä tuntemattoman mieltä. Helsingissä lumen alle hautautuvat metropolin kansalaiset on kiitollinen aihe kertoa selviytymistarinoista savolaista mielikuvitusta hyödyntäen.
Ruotsalainen kyläkauppias oli miespoloa säälinyt jo kesällä tämän hakiessa autoonsa eväitä ja muistuttaen kauppiaan omaa serkkupoikaa samassa kylässä asuen, erakkona ja ilman suurempaa sanavapautta poliitikkojen ja pankinjohtajien rinnalla, median omistajan pojaksi syntyneenä, kansliapäällikön poikana kartanoaan hoitaen ja ymmärtäen moraalilla ja sananvapaudella omia vapauksiaan, rajattomia suhteessa saman pankin pankkineitien sananvapauteen saati sanan kuuluvuuteen. Jokaista lottovoittajaa kohden on miljoonia vähemmän onnekkaita kupongin täyttäjiä.
Jos päävoitto osuu pankinjohtajalle, mieluiten miljardöörille, se voitto on silloin osunut oikealle ihmiselle, ei pilaa tavallisen duunarin elämää ja on luomassa meille uusia työpaikkoja. Tätä kutsutaan pragmaatikon moraaliksi – terveeksi järjeksi.