Mitä yhteistä on Cherbourgin sateenvarjoilla (Les Paraphies de Cherbourg) ja tulevilla vaaleillamme? Ne näyttävät palauttavan takaisin ajan, jolloin vuosikymmen sitten kirjoitin aiheesta blogini juuri hetkellä, jolloin Topi Sorsakoski vielä muistettiin. Hänen ollessa vielä voimissan ja vieraillessaan Forssassa. Niin myös perussuomalaisten puolueen voimahahmo, forssallaistunut kaupunginvaltuutettumme Urpo Leppänen. Nämä herrat kohtasivat toisensa, Sorsakoski laulaen sateenvarjoista, Leppänen tarjoten suojaa työläiskaupungin pumpulienkeleille. Se jäi mieleeni, muistin sen myös kirjoittaessani muistelmiani. Tuulen kulkiessa tuolloin maaliskuussa puitten alla kuunnellen. Juuri nyt, hybridiyhteiskunnan kouristellessa ja luovan tuhon tehdessä jälkiään pandemiana, muistan myös kuinka Eino Grön lauloi saman balladin ja matkalla Floridaan.
tiistai 16. maaliskuuta 2010
Populismi
Tuuli kulkee puiden alla kuunnellen
Megatähti David Beckham matkusti Suomen Turkuun hakemaan lohtua sille unelmalle, joka toteutui saarivaltakunnan niille harvoille, jotka voittivat jalkapallon maailmanmestaruuden heidän omissa kisoissaan kauan sitten. Ortopedi Orava tekee akillesjänteelle sen, mitä on tehtävissä. Toivottavasti se on enemmän kuin siltainsinöörinä Turussa leikkinyt tekniikan tohtori Eero Paloheimo Myllysillalle. Paloheimo on parempi vihreiden taustavaikuttaja ja filosofi kuin toteuttaen siltainsinööri Jaatisen unelmaa. Unelmat ovat tuulen kaltainen ilmiö; unta, harhaa pettävää. Populismi on sen toteuttamista politiikan välinein. Ero on valtava ja sen kansa kyllä ymmärtää.
Saksalainen seitsemän maailmanmestaruutta formuloissa voittanut Michael Schumacher sai saksalaisissa medioissa lommon legendaansa hävittyään Bahrainin GP:ssä jopa tallitoverilleen Keijo Rosbergin Nico pojalle. Koulukaverilleni pojalle kisaillen hänen kanssaan Iisalmessa jääkiekkokaukalossa. Legendoja myöhemmin hiihdossa valmentanut Immmo Kuutsa oli kaukalon reunalla opettajanamme ja jakoi palkinnot.
Me voitimme, en päästänyt koko kaudella kuin yhden maalin selkäni taakse. Legendan on osattava lopettaa ajoissa ja hoidettava vain sen mukanaan tuomaa legendan virkaa, varottava sen lommoutumista. Keijo Rosberg ja hänen poikansa osasivat tämän taidon. Me opetimme sen Iisalmessa. Kun paluu epäonnistuu, unohtuvat legendan takavuosien voitotkin. Populismi on tosiasioiden kieltämistä ja itsensä pettämistä, jos nämä pelin säännöt rikotaan. Tuuli kulkee ja kuuntelee.
Sumu liikkuu, kasvoillani tunnen sen
Saksalainen entinen liitokansleri Gerhard Schröder loi legendaarisen uran poliitikkona. Myöhemmin eläkeläisenä hän otti Vladimir Putinin tarjouksen vastaan ja alkoi neuvonantajaksi Itämeren kaasuputkihankkeeseen. Tänään hänet tunnetaan Saksassa tsaarin kuriirina ja hän on maksanut siitä maineellaan. Jotain samaa on tainnut tapahtua myös Suomessa pitkän ja näyttävän uran politiikassa tehneelle Paavo Lipposelle. Ikääntyvä ihminen on usein populismin helpoin väline ahneudessaan.
Se mikä onnistuu diplomaattina ja konsulttina maailmalla toimineelle presidentti Ahtisaarelle rauhan konsulttina, ei oikein onnistu sellaiselle, joka on liian suuri tähti kokonaan uuden tehtävän hoitoon, eikä sitä edes tunne ja ymmärrä rajojaan. Lopetaa ajoissa, silloin kun olet huipulla ja arvostettu. Kun vanhoja poliittisia meriittejä käytetään kokonaan uusissa tehtävissä, tai uudessa ajassa, syntyy uusi maine, joka pilaa vanhan. Ei sellaista riskiä kuulu ottaa, ellei ole populistina sokea ja kuvittele itseään kaikkivoivaksi. Hunajan perässä juoksevan on varauduttava mehiläisen pistoihin, ei vain jatkuvaan juhlintaan. Miehistä paras on sellainen joka ei pidä vallasta lainkaan.
Aalto rantaan heittää kuohun valkoisen
Populismiin taipuvaiselle ihmiselle ei ole mikään kylliksi ja David Beckham elää nyt elämänsä suurimman pettymyksen hetkiä. Turku on paikka, jossa monet ovat käyneet hakemassa viimeisen voitelun suurimmalle pettymykselleen. Helsingin Sanomien (16.3, 2010) kulttuuri- ja tiedesivut kehottavat meitä sanomaan sen sävelin, kun emme muuten kykene: “Sumun jälkeen tähdet jälleen välkähtää”, olkoonkin että edelleen: “Kysymykset vastausta vaille jää“. Populismi ei ole koskaan vastaus yhteenkään kysymykseemme. Se esittelee vain tunnekuohuja ja niiden kuvitteellisia syitä, siirtää asian sivuun ja hakee sivuraiteita gonzo -journalismin tapaan, joka on juuri populistista huomion kalastelua, huomiotaloutta. Populisimissa on vain yksi metodi menestyä – on oltava lahjakas.
Masto keinuu, tuulen voiman tunnustaa
Forssalaistunut vennamolaisen liikkeen 1970-luvun näkyvä kynäilijä ja Veikko Vennamon luottomies, SMP:n puoluesihteeri maisteri Urpo Leppänen kuoli maanantain vastaisena yönä sairaalassamme. Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Unto Hämäläinen ei ole tarvinnut vanhoja muistiinpanojaan tai wikipedian tietoja kirjatessaan Leppäsen nekrologin lehteensä. Niin näkyvä henkilö ja median hyödyntäjä Urpo Leppänen oli koko elämänkaarensa aikuiselämän ajan populistina. Tapasin hänet usein ja annoin vaatimattomia ohjeita. Hän olisi menestynyt myös yliopistossa mutta sortui Vennamon perheen ottopojaksi. Useimmat miehet eivät kehity – kasvavat vain suuremmiksi.
Kadun pintaan sateen laulu lankeaa
Jotain Hämäläisen kronologisesti tarkka nekrologi jättää kuitenkin Leppäsestä havaitsematta. Leppänen oli Forssassa eläessään hyvin pidetty yli puoluerajojen ja häntä arvostettiin. Jo monella tapaa sairastellut Leppänen ei ollut enää se sama hieman neuroottisesti käyttäytyvä ja yhtenään savukkeensa tumppaava Pekka Vennamon kakkosmies ja kiusalla työministeriksi nimitetty Sorsan hallituksen sylkykuppi. Riidat Pekka Vennamon kanssa olivat nekin liioiteltuja. Hämäläisen kuvaamaa ahdinkoa eivät tuoneet niinkään romantiikkaan taipuvaisen herkän miehen neljä avioliittoa, kauan vaivanneet korvataudit, kuin kohtuuton ristiriita oman unelmansa toteuttajana; reaalipolitiikan vaatimukset poliittisen populismin sisällölle. Politiikassa, kuten elämässä yleensä, heikot uskovat onneen – vahvat syyhyn ja seuraukseen.
Populistin ei pidä koskaan lähteä toteuttamaan lupauksiaan, poistaa työttömyyttä kolmessa kuukaudessa. Pragmaatikon on joskus vaikea ymmärtää populismia yhteiskunnallisena liikkeenä ja liikkellepanijana. Populismi ja visioiva innovaatio ovat joskus lähellä toisiaan mobilisoidessaan ihmisiä liikkeelle. Populismi tuo esille sellaisia ongelmia, vaatii toimia ja vastauksia, joista vaikeneminen voi olla vaarallista. On osattava lukea myös sateen laulua.
Katse kantaa odottaen ruudun taa
Tapasin Leppäsen ja Vennamon hoitaessani 1970-luvulla maaseudun suureen yhdyskuntarakenteeseen liittyviä tutkimuksia Oulun yliopistossa. Leppänen oli selvästi ahdistunut työnsä konkreettisesta toteutuksesta ja malleista, joiden tuottama tulos oli suurtyöttömyydessä epäuskottava Rinteen malleineen. Nuoren ministerin ympärillä hääri lisäksi ihmisiä, jotka olivat vahingoksi viran hoidolle.
Saman ilmiön kanssa painiskeli toki vaikkapa Sdp:n Matti Ahde Oulussa tai kuka tahansa sinne eksynyt nuori vallan käytöstä humaltunut maalaispoika tai työläiskaupungin kasvatti. Poliittinen valta, valta mikä tahansa, kiehtoo nuoria naisia, ehkä iäkkäitäkin. Populisti kertoo asiat selkeinä, helppotajuisina ja kenen tahansa ymmärrettävinä silloinkin, kun ne ovat monimutkaisia ja vaikeita, nykyisin erityisen vaikeita koko ajan mutkikkaammassa yhteiskunnassamme. Jos et näe ruudun taakse, vain pelkän lasin silmiesi edessä, kuulut heihin, jotka tahtovat paljon, lupaavat enemmän, mutta voivat odottaa vain vähän saavansa.
Silloin rakkahin muistan vain sun
On mahdotonta asua osa elämäänsä köyhän Kuuban perhe-elämään tutustuen, olla naimisissa tanssija Ana Risquetin ja tämän suvun kanssa, vakiintua jo tietyn imagon hankkineena poliitikkona, ja yrittää kerätä ääniä puolueelle, jossa näkyvin ilmentymä tänään ei ole enää kekkosviha, herraviha, rötösherrat, yhdyskuntarakenteen murros ja maaltapako, kuin puhdas muukalaisvastainen kasvava rasismi.
Urpo Leppäsen vanhat painajaiset heräsivät eloon Forssan työläiskaupunginosassa Viksbergissä, ja tutustuen jälleen niihin hänelle niin tuttuihin ihmiskohtaloihin, joita hän oli kohdannut aiemmin nuorena maisterina ja demagogina Kymen vaalipiirissä, syrjäyttäen siellä niin ikään köyhiin äänestäjiin vedonneen Skp:n vähemmistösiiven Taisto Sinisalon.
Urpo Leppänen tunsi kiitettävästi suomalaisen yhteiskunnan toimintakoneiston, mutta oli ajatunut yhä kauemmas sen populistisista arvoista ollen edelleen puhdasverinen idealisti. Kun rohkenet vapauttamaan miehenä yläpääsi, alapää seuraa kyllä mukanasi, kirjoitti George Clinton, asiansa varmaan hyvin tunteva aforisti.
Ja kello joka seinälläni raksuttaa
Urpo Leppänen oli koko ikänsä köyhän kansan edustaja ja populisti, taitava puoluesihteerin tehtävissä. Aika oli otollinen nuoren maisterin nousulle korpi- ja teollisuuskommunistien Karjalassa. Hän oli aito sekä ehdottoman uskottava äänestäjiensä keskuudessa, tunsi heidät hyvin ja puhui heidän kielellään ja Veikko Vennamon kovan koulun käyneenä tuki häntä virheineenkin. Hän tunsi niin suomalaisen teollisuus- kuin maaseudun korpikommunismin juuret opiskelematta populismia tieteenä Timo Soinin tapaan ja vedoten nyt uusiin syrjäytyneitten pelkoihin köyhien kortteleissa. Pohjois-Savossa köyhien korttelit sijaitsivat korven kätköissä. Itse he olivat sinne häkkinsä rakentaneet.
Toki matka Veikko Vennamon demagogiikkaan oli suuri, eikä takana ollut niitä kokemuksia, joita Vennamo oli hankkinut jo 24 -vuotiaana karjalaisia asuttaen sodan hävittämään Suomeen ja juuri niihin pitäjiin, joissa sadat pojat olivat jääneet taisteluhautoihin, ja joissa asui Karjalan evakkoja ja kylmien rintamamiestilojen raivaajia uudistiloillaan olemattomia peltojaan paketoiden 1970-luvulla. Katkeruus ja viha olivat syvän surunkin ylittäviä. Bernard Shawta ja Bertrand Russelia samaan aikaan lainaten, isänmaallisuus ja halu tappaa tai tulla tapetuksi, ovat hyvin alkeellisia perusteita selitettäessä ihmiselämän todellisia arvojamme.
Ei palasiksi päiviäni koskaan saa
Politiikka, urheilu, mikä tahansa aikansa massoja heilutellut ilmiö on idoleineen huumetta, joka korvautuu nykyisin päihteillä ja oikeilla huumeilla, viimeisimpänä amfetamiinin tai kokaiinin korvaavalla designhuumeella MDPV. Nuoret hakevat euforisia tiloja, siinä missä iäkkäämmät vanhempansa, tai lisääntynyttä seksuaalisuutta ja saavat korvikkeina rajuja ahdistus- ja pelkotiloja. Helsingin yliopiston kansleri Niiniluoto (HS 16.3. 2010) on kauhuissaan pelkotiloista, joita hänen tutkijansa kokevat tullessaan vainotuiksi ja uhkailluiksi tutkiessaan maahanmuuttoa.
Tutkijoiden saamia uhkailuja hän vertaa Galileo Galilein saamaan inkvisitioon katolisen kirkon toimesta tai Stalinin vainoihin. Kanslerikin osaa liioitella ja saa median kiinnostumaan, populismi ei ole vain yhden suunnan ilmiö ja Leppäsen yksinoikeus, Timo Soinin käyttämä väline. Eikä isänmaanrakkaus tunne toisten maitten rajoja. Äidinkielikin on tunnekielenä kovin vaatimaton avaamaan vieraan kielen tunnesanojamme. Päivä ei voi paloitella niitäkään.
Ne pitemmiksi aina yhä käy
Senioritutkijana olen urani aikana kokenut niin vainot kuin uhkailut eikä rehtorit ja kanslerit ole niihin mitenkään puuttuneet. Hehän pelkäsivät asemaansa minuakin enemmän, moninverroin enemmän. Heillä oli hävittävää ja mainitsen ne muistelmissani, sivuuttaen olan kohautuksella. Suurvallatkin toimivat kuin gangsterit, pienet kuin prostituoidut. Ne kertovat enemmänkin ajasta ja sen ahdistuksesta, usein sen syvenemisestä, kuin itse tutkimuksen aiheesta.
Takavuosina Lapin koskisodat saivat aikaan poliitikkojen, voimayhtiöiden, lietsomaa tarkoituksellista vihaa ja nykyisin tätä haetaan muukalaisvastaisuudesta ja vanhoista peloistamme, pandemiasta ja viruksista. Populismin lietsontaan osallistuivat takavuosina niin talouselämä, poliitikot kuin media, joka sai sitä kautta näkyvimmät otsikkonsa. Yhdyskuntarakenteiden ja yhteisöjen tutkija törmää aina myös populismiin ilmiönä, eikä sitä pidä tuomita, saati haukkua kaikkea liikkuvaa populismiksi. Taantumalla on vain tapa siirtää väkivaltakin retoriikaksi, median käyttämäksi ja hakemaksi lööpiksi. Ne varjot vain käyvät nyt aiempaa pidemmiksi pelon hillitsemiseksi. Pelosta on tullut liian monen käyttämä ase. Se kokee inflaation.
Eikä vain sua vielä näy
Populismi hyödynsi ikäviä ilmiöitä ja haki niistä ponnahduslautaa Urpo Leppäsen tapaan kenttää kiertäen ja kilpailua siellä lisäten. Se oli terve ja terapeuttinen ilmiö, demokratian tarjoamia lääkkeitä, etsimättä väkivaltaisempaa tietä purkautumisellen. Nettiyhteisö toimii nyt vain toisin ja uhat tuntuvat myös siellä, jossa niitä ei ole aiemmin kohdattu tai nähty lainkaan, tutkijan akateemisessa kammiossakin.
Uhka on vain oire, eikä sitä tule hoitaa, vaan sen aiheuttajia. Tutkijan työtä, vapaata tutkimusaiheiden valintaa ja keskusteluun osallistumista se ei saa häiritä, päinvastoin. Tutkijan tulee etsiä yhteiskunnan kipupisteitä ja pyrkiä löytämään niille myös hoitokeinoja. Pelkän kipupisteen esittely ja siitä metelöinti, suurten otsikkojen saalistus, populistinen pulina ja viihde, ei nyt riitä. Luovan tuhon vuodesta on päästä takaisin oikeille raiteille silloinkin, kun joukkorikollisuus ei enää tee yksilöstä rikollista.
Tuuli kulkee poskiani viilentää
Sumun jälkeen tähdet jälleen välkähtää
Kysymykset vastausta vaille jää
Missä kuljetkaan, muistan vain sun