Kari Hotakainen joutui kuolonkolariin tiellä joka on minulle kovin tuttu ja paikassa jossa olen joutunut väistelemään hirviä Rengosta hieman Hämeenlinnan suuntaan. Hotakainen on toipumassa onnettomuudesta, mutta hänen kaistalleen ajautuneet eivät vammoistaan toipuneet. “Harmittava takaisku” on Hotakaisen ensimmäisen runokokoelman nimi.
Rautalammin reitti
Hotakainen on Finlandialla palkittu ja kirjat ovat päätyneet myös elokuviksi. Syntyjään hän on Rautalammilta, Pohjois-Savon luoteiskolkasta. Ajan sen läpi tuon tuosta matkalla pohjoiseen. Pysähdyn usein Jyväskylän ja Kuopion välillä, poikkean tieltä numero 69 ja tutustun kokkatoiminnan tuloksiin. Sillä syrjäinen kunta pyrkii pitämään syrjäytymisen kurissa ja ihmiset kiinni työn syrjässä. Sitä ei voi olla kokkatalossa käyden arvostamatta. Tänään kunta katselee Kuopion suuntaan. Huomattava osa kunnistamme saa tänään reilusti yli puolet tuloistaan valtiolta. Näiden kuntien itsenäisyys on näennäistä. Ero kuntien välillä on valtava ja niin alkaa olla myös palveluissa. Edessä on pahenevia yhdyskuntien vararikkoja mutta myös menestystarinoita. Kuntarakennetta on muutettava.
Rautalammin 3500 asukaan kunta täytti juuri 450 vuotta ja kävin sitä juhlaa seuraamassa, tutustumassa Hotakaisen lapsuuden maisemiin. Pidän hänen kirjoistaan ja etenkin nuoruuden hengentöistä, runoista ja lapsille tarkoitetuista. Nautin Hotakaisen rinnastuksista ja savolaisesta huumorista, toimittajan työtä tehneen tavasta kertoa tarinaansa. “Juoksuhaudantie“, “Huolimattomat” ja “Ihmisen osa”, “Jumalan sana” ovat kuitenkin kovin erilaista kerrontaa kuin aiemmin syntyneet “Buster Keaton” ja “Syntisäkki“. Kuunnelmana “Keihäänheittäjä” ja “Sitten kun kaikki on ohi“, jäivät mieltä vaivaamaan. Hotakaisella on kyky kiusata lukijaansa pitkään.
Runoista ensimmäinen kokoelma “Harmittava takaisku” voi olla kenen tahansa kohtalona ja tulla vastaan suoralla tiellä Rengon pitäjässä. Siinä on mukana jo Hotakaiselle tyypillistä surumielisyyttä, jossa hyvältä voi näyttää myös ilman paitaa ja etenkin silloin.
Yllättävä onnettomuus muuttaa ihmistä. Toivon Hotakaiselle pikaista toipumista. Toipumisen voi käynnistää pohtimalla ”Ihmisen osaa”, ”Jumalan sanaa” ja ”Iisakin kirkkoa”, Hotakaisen romaanien nimiä nekin.
”Kuka kukin on” kansallisteatterin esittämänä Hotakaisen hengen työnä on lopulta yhdentekevää, nokkakolarin osuessa kohdalle.
Kuollut mies kummittelee
Willard Mitt Romney, yhdysvaltalainen liikemies ja poliitikko, Salt Lake Cityn talviolympialaisten toimitusjohtaja, Massachusettsin kuvernööri, republikaanien presidenttiehdokaskanditaatti, on Hotakaista kymmenen vuotta vanhempi. Hän joutui kuolonkolariin kesäkuussa vuonna 1968 lähellä Bordeauxin kaupunkia Bernos-Beaulaxissa Ranskassa. Paikalle saapunut poliisi totesi Mitt Romneyn, mormonilähetyssaarnaajan, kuolleeksi. Tämä tieto merkittiin passiin.
Olen tuon tienpätkän ajanut minäkin. Se on arvaamaton. Aivan muuta kuin ajaen Forssasta Rengon kautta Hämeenlinnaan. Sen rehevyyttä on vaikea kuvata. Maakunnan tuotteet ovat maailmankuuluja. Niitä ei pidä muualla kopioida.
Mitt Romney ei suostunut kuolemaan. Sen sijaan hänen vierellään istunut Leola Andersson menehtyi tuossa nokkakolarissa. Mitt Romney toipui pikaisesti ja meni seuraavana vuonna naimisiin lukioihastuksensa Ann Davisin kanssa ja heillä on nyt viisi poikaa.
Mitt Romney taistelee juuri nyt paikasta republikaanien presidenttiehdokkaaksi supertiistain kymmenessä osavaltiovaalissa. Vuonna 2007 Romney luopui kampanjastaan juuri supertiistain jälkeen käytettyään siihen tuossa vaiheessa noin 90 miljoonaa dollaria, joista 35 miljoonaa oli hänen omia varojaan. Hän seuraa tässä leikissä isänsä jälkiä. Tällä kertaa hän ei luovu tiistaina ja republikaanien repivä kilpailu jatkuu Obaman haastajasta vielä tovin.
Monen sukupolven mormoniketju
Mitt Romney ei ole köyhä ehdokas ensinkään. Moni keskiluokkainen ja työväestön edustaja pitääkin häntä vain rikkaiden ehdokkaana. Loanheitto on ollut tolkutonta. Romneyn tausta on kaikkea muuta kuin perinteinen, sitä on helppo mustamaalata.
Mormoniuskonto on Romneyn suvun pitkä ja katkeamaton tausta. Hän on tavoitellut etenkin kristillisen oikeiston ääniä ja hänet opittiin tuntemaan konservatiivisista kannanotoistaan kantasolututkimukseen, aborttiin, ehkäisypillereihin ja homoseksuaalien oikeuksiin. Tosin hän on myös pyörtänyt mielipiteitään toisin kuin hänen kilpailijansa Rick Santorum.
Mitt Romneyn isoisänisä joutui aikanaan pakenemaan Yhdysvalloista Sierra Madren vuoristoon Meksikoon. Tunnen tuota seutua hieman siinä missä Ranskan etenkin Bordeuxin Espanjan puoleista maaseutua ja myös teitä kohti Montpellierin Agropolista sekä samalla matkalla kohti Monacoa. Monacossa asuu myös vanhenevia suomalaisia ja mm. kouluaikainen ystäväni Keijo ”Keke” Rosberg perheineen.
Paremmin tunnen kuitenkin Mitt Romneyn kilpailijan, Rick Satorumin suvun vanhoja juuria Pohjois-Italian Rive de Gardan maakunnassa. Se on myös monelle suomalaiselle tutumpi kuin Meksikon ylängöt.
Kun palaa sata vuotta historiassa taaksepäin ja palauttaa sen Rick Santorumin elämään, roomalaiskatoliseen Italiaan, hänen konservatiivista maailmaa on mahdollista myös hyvällä tahdolla ymmärtää.
Agropolisten juurilla
Olemme kiistelleet ranskalaisten kanssa usein kilvan siitä kumman rakenteet ovat maailmalla sopivampia agropolisten kehittämisessä. Suomalainen verkottuva ja klusterirakenteistaan tunnettuko hajautettu yhteiskunta, vaiko heidän elitistisempi ja perinteinen tiedepuistomallinsa, yhteen polikseen keskitetty kehitys.
Kiistely on ollut kovin veljellistä ja mukana ovat olleet toki myös Yhdysvaltain ja Meksikon edustajat, yhteiset ystävämme Etelä-Amerikasta aasialaisten ohella. Aasia etenee nyt agropolisten rakentajana muita edellä ja kaipaa uusia ideoita, myös suomalaisia visioita. Hybridiyhteiskunnan rakenteet kiinnostavat siellä.
Kanadan Agropolis ja Saint-Hyacinthen edustajat ovat takaraivossani mukana matkalla kohti Quebecin ikimuistoista tietä rekkakuskeineen. Tänään rekkakuskit ja heidän liittonsa ovat taas ajankohtaisia. Psykososiaaliset ongelmat työpaikoilla olivat myös presidentti Sauli Niinistön ensimmäisen puheen aiheena. Ne on korjattava ja kiusaajat pantava työpaikoillamme omalle paikalleen, pois esimiestehtävistä.
Quebeckin moottoritie on tylsin tie, jonka olen ajanut lähtien Montrealista kevättalven loskakelillä etsien kongressipaikan motelliani noin 20 mailia länteen laaja-alaisesta Saint-Hyacinthen kaupungista, monien agropolisten kouluttajasta.
Lopulta luovutin ja hain apua paikalliselta poliisilta pienen kylän keskustasta. Minulle vastattiin ystävällisesti ja lähdettiin opastamaan harhailevaa skandinaavia ajaen edelläni räntäsateessa kymmeniä maileja kohti Kanadan ranskankielistä pääkaupunkia, ennen kuin edellä ajava oppaani luovutti, kertoi olevansa eksyksissä hänkin ja ohjasi lähimmän motellin pihaan.
Surrealistinen näky
Kuljin nöyrästi perässä motelliin, joka muistutti suurta suomalaista teollisuushallia kalustettuna ohi ajavien rekkakuskien bordelliksi. Saniteettitilat olivat avoimet sen baaritiskin kohdalla, jossa poliisi haki apua hänelle tutulta puolipukeiselta bordellin omistajalta. Muut naiset olivat alastomia ja tuoleillaan torkkui olutta ryystäviä paikallisia, väsyneitä rekkamiehiä ja ahtaajia, näky oli surrealistinen.
Aloin ymmärtää rekkamiehen elämää Kanadassa, sen karua arkea kaukana Jumalan selän takana vanheten. Jos suhtautuminen naiseen on Suomessa vähäkään samaan suuntaan menevä, ahtaajien ja rekkamiesten liitto kovaotteisena tunnettu, ymmärrään Hilkka Ahteen tapausta toisin kuin jos en olisi Kanadaa kiertänyt, Meksikossa luennoinut ja Etelä-Amerikassa asunut.
Näitä kovia asenteita ja arvomaailmaa on syytäkin muuttaa ja tarvittaessa kovin ottein, oli taustalla millainen peli tahansa, salaliittoteorioita rakastavat äijäkulttuurin tuotteet, mediaviihde. Kaikki näyttävät olevan siitä nyt yksimielisiä. On muutoksen aika.
Sama koskee toki sodan jälkeistä agraaria maailmaa ja sen tuotteita, suljettuja laitosympäristöjä, varhaisteollisen yhteiskunnan sairaita rakenteitamme ja niiden säilyttäjiä.
Meillä on runsas 20 kuntaa, jotka ovat menettäneet työpaikkojaan noin tuhannen verran lähimenneisyydessä ja vaikeimmat ovat Salon seudulta Someron kautta Forssaan ulottuvalla alueella, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa Kotkan sataman ympäristökuntien ohella.
Sotien tuotetta Suomessa
Kanadan Quebeckin rekkamiesten motellissa minut esiteltiin myös paikalliselle hakkaraiselle, poliitikolle tai poliittiselle virkamiehelle, joka oli juovuksissa ja tämä syöpyi alitajuntaani, tuli myöhemmin mieleeni ensitapaamisessani Pohjois-Karjalassa hakiessani sieltä 1980-luvun lopun ja Neuvostoliiton hajoamisen aaton suomalaista opastani Tohmajärven Kemienmäeltä.
Juovuksissa hänkin oli ja epäili minun tulleen rajan takaa. Solmiossani oli väärä väri. Hän kertoi minun olevan väärän ihmisen väärässä paikassa. Myöhemmin Värtsilän virkamiesjohtoa ja luottamusmiehiä vaihdettiin käräjäoikeuden kautta ja kovalla kädellä. Nykyisin se on osa Tohmajärveä. Keski-Karjala on tullut tutuksi etenkin Rääkkylän kunnan edesottamuksista eikä Kiteelläkään mene enää hyvin. Kun odotetaan kaksi vuosikymmentä, koko rikas yhdyskunta rapautuu ja kaikilla menee nyt yhtä kehnosti.
Isäni oli tuolla samalla Kemienmäellä, jatkosodan aikana, samaisessa vanhassa entisessä kunnantalossa, joutunut pidättämään liikkuvan poliisin vanhempana konstaapelina, 23-vuotiaana, hänen työparinsa hieman aiemmin ampuneen ja rintamalta tanssipaikalle juopuneena kivääreineen eksyneen lomailevan sotamiehen. Tuon tapahtuman jälkeen aseita ei rintamalta lomalle pääseet miehet enää matkoillaan kantaneet. Se oli isäni sotamuistoista ehkä ikävin kuultava, nuoren miehen rankka kokemus lähimmän ystävän tultua ammutuksi siviilioloissa.
Psykososiaalisesti sairas ympäristö alkaa teettää tekoja, joita terve ympäristö ei voi sallia tai edes aina ymmärtää. Jos kiusaamista on jatkunut vuosikymmenet, siitä on tullut näkyvin toimintatapa, oma alakulttuurinsa, ja se vaatii koko johdon vaihtamista riippumatta heidän panoksestaan rakenteen ylläpitäjinä tai sen salaajina, sallijina.
Isäni oli viimeinen mies, joka poistui jatkosodan jälkeen Värtsilän Niiralasta, sulki uuden rajamme. Esimiehet pakenivat rangaistusten pelossa Ruotsiin. Olin itse ensimmäisten joukossa sen taas avaamassa ja taatusti ensimmäinen Valamoon matkannut Luostarinen sen jälkeen, kun sinne jälleen pääsin sukunimeni juurille, kysyen paikallisesta postista minulle mahdollisesti poissaollessani saapuneita kirjelähetyksiä.
Ei ollut kirjeitä, vain hymyilevät munkin kasvot ja lämmin halaus paluumuuttajalle. Luostaristen sukunimi on lähtöisin Valamosta, sitä on helppo seurata aina 300-luvun Egyptin ajoille saakka.
Munkit ovat aina oleet ahkeria kirjoittajia, oppineita tallentajia. Nykyisin näitä, vastavaa sukunimeä kantavia, tapaa kaikissa kulttuureissa. Jotkut ovat paljon vanhempia kuin oma kristillinen uskomme ja sitä kautta nimensä saaneita luostarilaitoksen edustajia kahden vuosituhannen takaa.
Sukunimi kuuluu Suur-Savon 122 suursuvun nimien joukkoon ja on niistä varmasti vaivattomin seurattava. Nykyisin sukunimeä kantaa runsas 2000 suomalaista ja pääosa heistä asuu Helsingin seudulla, ei enää Etelä-Savossa luostarilaitoksen lampuoteina keskiaikaiseen tapaan leipänsä ansaiten.
Suomalaiset kiinnostuivat juuristaan 1970-luvun lopussa 1980-luvun alussa. Kirjoitin silloin kirjan ja useita artikkeleja käsitteistä ”paikkaleimautuminen” ja ”spatiaalinen identiteetti” ennen Alex Haleyn maailmanmaineen saaneen kirjan julkaisua ja televisiosarjaa neekeriorjista (Roots:Tha Saga of American family). Alex Haley tuli tutuksi Suomessa Valittujen Palojen toimittajana ja haastatellen mm. Miles Davisia, Cassius Clayta, Martin Luther Kingiä ja Sammy Davis junioria. Kuuluisin oli kuitenkin Malcolm X:n haastattelu ja myöhemmin kirja ”The Autobiography of Malcolm X”.
Obama saa etumatkaa koko ajan
Meksikolaiset takavarikoivat aikanaan jenkkien maat ja myös Mitt Romneyn isovanhemmat palasivat nykyiseen kotimaahansa liki varattomina mutta tarvitsematta pelätä henkeään. Mitt Romneyn isä alkoi menestyä terästeollisuuden ja myöhemmin Detroitin autoteollisuuden nokkamiehenä. Nykyisin kaupunki on kaikkea muuta kuin varakas ja Mitt Romney oli hävitä jopa kotivaltiossaan ja juuri tällä hetkellä hän olisi voittamassa prosentin kymmenyksen Ohion tärkeässä osavaltiossa Rick Santoriumista.
Kuusi kymmenestä osavaltiosta näyttäisi tulevan Mitt Romneylle ja kolme Rick Santorumille. Äärikonservatiivi Rick Santorumin suku on lähtöisin Pohjois-Italiasta, monelle suomalaiselle kovin tutusta Rive de Gardan maakunnasta. Alue on roomalaiskatolista ja Santorum edustaa perinteistä syvän uskonnollista katolista maailmankäsitystä.
Mitt Romneyn onnettomuudessa Ranskassa vastapuolen autoa ajoi todennäköisesti juovuksissa ollut katolinen pappi. Häntä ei viety oikeuteen. Mormonikirkolle oli ja on tänäänkin oleellista pitää ongelmattomat suhteet Ranskaan. Tunnen tämän tarinan taustan ja olen sen kuullut hieman eri tavoin kerrottuna oman sukuni kautta ja isosisäni veljiltä. Heidän jälkeläisiään asuu tänäänkin noilla seuduilla. Olen joskus kirjoittanut siitä, miten Eurooppa ei avaudu englanniksi.
Uskonto on arvokkainta mitä mormoneilla on ja julkisivu toimii näyteikkunana. Mitt Romney tunnetaan myös henkilönä, joka rohkeni näkyvästi uhata mormonihierarkiassa ylempää vastustaessaan lääkärin suosittelemaa aborttia jo viisi lasta synnyttäneelle naiselle. Romneyn tausta on mormoniseurakunnan johtajana kiintoisa ja siinä on samaa fundamentaalista kiihkoa kuin taannoin syvästi uskonnollinen baptisti Jimmy Carterin tempauksissa.
Värittömät protestantit
On usein pohdittu miksi Yhdysvaltain näkyvimmässä politiikassa protestanteilla, ja etenkin luterilaisilla, ei ole ollut erityistä asemaa. Tämä luterilaisten poissaolo on tyypillistä myös muissa medioita kiinnostavissa amerikkalaisissa Hollywood -elämän tuotteissa. Vain ritari ässä on päässyt näkyvämmin esille.
Yhtenä syynä on pidetty luterilaisuuden kaiken keskinkertaistavaa elämää, viileää pohdintaa, jossa vältellään sellaisia draaman kaaria, joita muut kulttuurit ovat helposti tuottamassa. Sanalla sanoen tylsyys on syy miksi pohjoismainen tai saksalainen maailma ei oikein vetoa amerikkalaiseen mentaliteettiin. Selitys ei ole aivan kehno.
Romney on Stanfordin ja Harvardin yliopistojen tuote. Hän on kauppatieteitä opiskellut lakimies ja sen havaitsee kyllä hänen puheissaan nykyisin pikemminkin kuin mormonitaustan. Muutamat pimeät hetket elämänkerrassa eivät tee oikeutta hänelle ja mustamaalaus on kolumnistien ja elämänkertakirjoittajien työtä Yhdysvalloissa.
Oman aikamme ironiaan kuuluu epäily siitä, onko yhteiskunta vielä todella oikeudenmukainen. Yhteiskunta on alkanut kiihtyvällä vauhdilla polarisoitua ja muuttua mustavalkoiseksi. Juuri nyt Suomessa on käynnissä prosessi, jossa etenkin presidentillä on arvojohtajan paikka avoinna. Meiltä puuttuvat poliitikot, jotka uskaltavat ottaa vastuun kipeistä asioistamme, psykososiaalisista ongelmistamme ja absurdeista uutisista, syrjäytymisestä, kiusanteon vahingoista.