Jos suomalainen nainen nyrkkeilee ja mies painii mitalin olympialaisissa, uinnista saatu mitali miltei unohtuu. Tätä kirjoitettaessa periniteiset lajimme vaikuttavat olevan ainakin lähellä mitalia. Suomalainen urheilu ammattina vaikuttaa elävän nousukautta. Lama on takana. Yleisurheilussakin mitali alkaa olla uskottava tavoite jo seuraavissa olympialaisissa.
Norjalaisen juoksu 400 metrin aidoissa ja ruotsalainen kiekkokisa, tuttuine terveisine turkulaiselle mummolle, viestittää miten Pohjolassa ja myös Suomessa olympiatason huippu-urheilu elää iloisempaa kautta kuin aikoihin. Jotain kuitenkin näyttäisi vielä puuttuvan. Takavuosinamme se oli pielavetinen, yläsavolainen presidenttimme Urho Kekkonen ja hänestä pilakuviaan piirtelevä Kari Suomalainen. Näin syntyi käsite ”Urkista” keventämään melankolista luonnettamme kylmän sodan vuosinamme.
Suomalaiset ovat keihäänheittäjä kansaa ja jotta tämä laji saataisiin taas mukaan nousukauden valoisampaan menoon, pielavetinen Antti Ruuskanen olisi toki voitu lennättää mukaan kisoihin luomaan edes hivenen iloisempaa ilmettä tuohon perinteiseen suomalaiseen lajiimme. Riittää kun mies olisi tyhjän katsomon puolella huutelemassa herjojaan.
Kirjoitin aiheesta edellisten kisojen aikaan Iisalmen Sanomiin (28.6.2016) ja julkaisen sen tässä uudelleen sitä muuksi muuttamatta. Jotkut asiat kun ovat pysyviä ja paranevat vain vanhetessaan. Kuten nyt yläsavolaiset ja nyt etenkin vuorostaan pielavetiset suurmiehemme. Vieremäläisten vuoro tule sitten lumien mukana ja lentopalloa pelaten.
Antti Ruuskanen on aliarvostetuin keihäänheittäjämme.
Sorsajahti ja kalastus aurinkoisessa, liki helteisessä kelissä alkoi kuin jatkosodan viimeisten päivien keskitykset siellä jossain. Kalaa tuli ja yöllä seurattiin Antti Ruuskasen neljättä arvokisamitalin jahtia rinnan Mo Farahin vastaavan uroteon kanssa. Nautitaan sorsapaistia, savustettua kuhaa ja leipäjuustoa, lakkahilloa ja alkuruokana kantarellista tehtyä sienikeittoa, jälkiruoka marjoista sekin, taatusti lähiruokaa.
Antti Ruuskanen on aina loppukilpailussa, silloin kun on kisoihin valittu, eikä pielavetinen vaivojaan valita. ”Pielavesi pinnalle” oli idekilpailu, johon nuorena professorina vastasin ja se tarkoitti vuosien työtä Ylä-Savon Instituuttiin lopulta johtaen. Toivo Muilu oli yhtenä assistenteistani Savossa ja väitteli näistä maaseudun kehittämiseen tarkoitetuista töistämme.
Antti Ruuskanen käyttää murretaan tavalla, jossa häntä ei maailmalla pidetä lainkaan suomalaisena. Hän kun ei ole umpimielinen, saati räyhägeenin kantajana psykopaatti, vaan seurallinen hauska (haaska) ihminen. Tällaisia edustajia maamme kaipaa maailmalle lisää ja omituisuutemme geneettisenä perimänä on viimeinkin oivallettu myös tieteen osoittamana negatiivisuutena ja kiusaamisena, psykopaattisena empatian puutteena.
Tätä ongelmaa on nyt osattava käsitellä oikein ja viivyttelemättä. Suomessa Antti Ruuskanen on aliarvostetuin keihäänheittäjämme ikään kuin muilla olisi esitellä arvokisoista kultaa, hopeaa ja pronssia sekä kymmenkunta loppukilpailupaikkaa. Syynä on Antin käyttämä murre ja seurallisuus, avoin luova mieli ja kyky ottaa vastaan uusia ideoita, innovaatioita.
Paavo Nurmi ja Carl Lewis saivat arvoisensa seuraajan Usain Boltista. Kaikilla heillä on yhdeksän olympiakultaa, joskin Bold voi vielä jatkaa ja Nurmelta evättiin aikanaan jatko – kiitos ruotsalaisten –, jotka kantelivat Nurmen ammattimaisesta juoksemisesta. Bold on sitä varmasti, ammattinsa ykkönen.
Bold on henkilönä poikkeuksellisen avoin ja kaukana siitä kansallisesta ominaisuudestamme, jossa änkyrägeenit muuttuvat ahdistavan kulttuurimme tuotteina urheilukilpailuissa suorituksen pilaavaksi pakkopaidaksi, peloksi. Me suorastaan pelkäämme itseämme ja valmentajiamme, ulkoista painetta, jonka tuottajana on nyt myös tieteen havaitseva geneettinen poikkeavuutemme.
Suomalainen negatiivisuus on pääosin geneettistä perua siinä missä juuri löydetty änkyrägeenimme psykopaattisen käyttäytymisen taustalla. Olemme tunnetusti kiusaajia koulussa, kotona, työpaikoilla ja etenkin netissä esiintyen. Aiheutamme vahinkoa itsellemme ja muille negatiivisuudella.
Kun huonoa itsetuntoa kolhitaan urheilun kautta, sitä katsomosta pönkittäen, silloin purkauksen kohteena on luonnollisesti urheilija. Tämä ei taas ole suomalainen ilmiö ensinkään ja brassit purkivat itseään kaikissa heille tuntemattomissa lajeissa ikään kuin jalkapallokatsomossa meuhaten.
Tästä syntyi näiden Rion kisojen suurin erikoisuus. Ei niinkään korruptiosta tai geneettisesti manipuloidusta urheilijasta, uusimmasta ja pelottavasta tavasta doupata itsensä. Ne ovat ohjelmassa seuraavien kisojen aattona. Nyt puhutti brasilialainen kulttuuri ja sen omituisuudet kohdella kaikkia lajeja kuin jalkapalloa seuraten. Toivottavasti Tokiossa meitä odottaa jo iloisempi ilme ja aina niin hyväntuuliset japanilaiset.
MATTI LUOSTARINEN Iisalmen Sanomat 28.6. 2016