Näyttelijä Harri Tirkkosen poika repii päreiksi isänsä tänään radiossa. Moni muistaa televisiosta tutun Tirkkosen televisioelokuvasta “Onnellinen mies”, jossa hän näytteli siltainsinööriä. Siltainsinööri pani kunnan asiat uusiksi ja otti pienen maalaiskunnan hoitoonsa, rakensi talon kahdelle vaimolleen ja eli sen jälkeen onnellisen miehen elämää.
Oikeasti Tirkkosen taival näyttäisi olleen vaikeasti luonnevikaisen ja itsekeskeisen juopon elämää oman lapsen kuvaamana. Poika kuvaa sen viiltävästi ja Gothea mukaillen. Hän antaa näyttelijälle anteeksi kaikki ihmisen virheet mutta ihmiselle hän ei suo anteeksi näyttelijän virheitä.
Tirkkosen poika Jarko puhuu mystifioiden taiteilijaperheen elämästä ja sen kirouksesta. Se on turhaa. Oikeammin hän on ihan tavallinen alkoholistiperheen päreeksi menneen elämän kuvaaja.
Ajallemme tyypillistä on psykologisoida ja tarttua epäoleelliseen.
Kirjoitin edellisen blogini kunta- ja koulukuolemista sekä yhdistin ne samaan aikaan sattuneisiin artistikuolemiin. Kolme kuolemaa oli näin ankkuroitu aikaansa, sen omituisiin idoleihin ja arvostuksiin, kasvavaan lääke- ja etanolimyrkytysten saamiin ikäviin piirteisiin elämässämme ja lopulta kuntien säästöpäätöksiin, jossa tehdään pahin mahdollinen virhe. Lopetetaan vielä pienellä tulella kytevä maaseudun yhteisöllisyys.
Lapset sietävät kotonaan liki mitä tahansa kunhan se kerrotaan heille suoraan ja oikein. Lapset ovat ankaria toisilleen ja jossain vaiheessa joku ”kasvattaja” esittää hirvittävän kysymyksen “mitähän sinustakin tulee, alkoholistin lapsesta”. Jokainen meistä on tavannut tällaisen aikuisen sadistin. Olemme tunnetusti kiusaajien kansakuntaa.
Kun kaikilla on sama ongelma ystävissä tai lähipiirissä, omassa perheessä ja suvussa, tuo kysymys jää yleensä ilmaan. Se on hyvä asia. Sen sijaan totuuden peittely ja kiertäminen ei ole lapsen näkökulmasta lainkaan hyvän elämän takaava aikuisena. Tarvitaan ulkopuolista auttajaa ja usein se on opettaja pienkoulussa.
Kirjoitustani ruoti kollega monisivuisen jutun yhteen lauseeseen tarttuen. Se liittyi Ylikiimingin kuntasuunnitelmaan. Tätä etenkin iltalehtien ja yleensäkin kohulehdistön harrastamaa journalismia kutsutaan omalla nimellään. Siihen syyllistyy myös vakavasti otettavat mediat silloin, kun pääasia halutaan sumuttaa ja viedä mielenkiinto sivulauseeseen ja samalla henkilöiden kertomus tai uutinen, jota ei oikeasti enää ole. Tavoite on tehdä kirjoittajasta epäilyttävä ja viedä myös hänen huomio toisaanne. Näin uutinen kylistä, kouluista ja lapsista unohtuu ja sivulauseeseen tarttunut saa läpi tavoitteensa.
Huomio tyhjään jargoniaan
Teatraalinen näyttelijä ja alkoholisti tekee tätä työtä koko elämänsä. Huomio kiinnitetään epäoleelliseen, tehdään omituisia teatraalisia näytelmiä, heittäydytään hysteerisiksi ja lopulta itse aihe ja ongelma katoaa sairaan ihmisen loputtomaan jargoniaan. Lapsen maailma muuttuu pirstaleiseksi ja päreiksi eikä hän enää kykene havaitsemaan missä kulkee elämän punainen lanka.
Valehteleva aikuinen
Koko ajan valehteleva alkoholisti on kuin näyttämön suurilla elkeillään vallannut norsu lasikaupassa. Syntyvä jälki on kauheaa eikä hän kanna siitä vastuuta. Lapsi sen sijaan alkaa kantaa taakka, syyllisyyttä ja lopulta myös vastuuta. Koko perheen elämää ohjaava turvallisuus menee päreiksi. Etanolin tapa myrkyttää aivojen avainkeskukset myötäelämiseen ja oivaltamiseen, turvallisuuden rakentamiseen luottamuksen kautta häviää tyystin.
Jarko Tirkkonen puhuu suotta näyttelijän elämästä kun hänen tulisi puhua etanolirotan elämästä ja omasta lapsuudestaan mielisairaan kotona. Etanoli on vaikea myrkky ja sen myrkytystilat jollain muulla raskasmetallilla hankittuna sairaalan myrkytyskeskukseen johtavia. Kun nämä myrkytystilat toistuvat yhtenään tuloksena ovat palautumattomat pysyvät vammat keskushermostossa. Näin Jarko Tirkkonen kuvaakin vain tuttuja etanolin aiheuttamia myrkytysoireita elämässään ja perheessään.
Tekstissä viinan lemu
Mediassa ja kirjallisuudessa päihteet olivat takavuosina yleinen ilmiö. Viinan tuoksu tekstissä oli usein läsnä eikä siitä välitetty sota-ajan tuotteena. Nykyisin sellainen on jo harvinaisempaa. Sen sijaan uusmedioissa, kansalaismediassa ja sosiaalisessa mediassa, viinan haju tulee esille yhtenään ja se tekee vuoropuhelun usein ahdistavaksi. Viestit sinkoilevat ravintolaillan jälkeen tai suoraan ravintolasta lähetettynä. Joskus ne ovat äärimmäisen ahdistavia, hätähuutoja. Niihin vastaaminen on sosiaalityöntekijän etätyötä. Fiksuimmat pyytelevät viestejään anteeksi seuraavana päivänä.
Aikuisena valovoimaisimmat ja fiksuimmat ihmiset ovat niitä, jotka käyvät lapsuudessa ja nuoruudessaan läpi suuria vaikeuksia. Kaikki eivät vain niistä tahdo selvitä. Yksinäisestä tammesta kasvaa suuri puu jos on ylipäätään kasvaakseen. Yleensä taustalla on lopulta auttaja, alkoholiperheen ulkopuolinen pelastusrengas. Lapsen kyky hakea apua on hyvin rajallinen ja aikuisen on kyettävä tämä oivaltamaan. Vaikeita asioita on uskallettava lähestyä, pohdittava ja surtava, totuus on siinä aina oivallinen väline. Lapsi aistii koska aikuinen on turvallinen, koska kerrottu on oikeasti totta ja sitä voi lähestyä pelkäämättä.
Pysyvä punainen lanka
Kauppinen siirsi Merisalon pois Kevan kuitista, otsikoi maan päälehti (HS) tänään puoluerahoituksen viimeisimmän vaiheen. Kun kuitista on lehden etuaukeamalla puolen sivun kuva ja yliviivatut nimet sekä vaihdettu nimi näkyvät, syntyy vakuuttava näyttö. Eläkejohtajan ero oli puoluerahoituksen ensimmäinen näkyvä ruumis.
Puoluerahoituksen mediasota jatkuu nyt yli kesän ja siihen palataan syksyllä toisin kuin vuosi takaperin. Tämä aihe ei ole medioille sivuraide Suomessa. Kun puoluelaitos on ollut turbulenssissa jo kauan takavuosien rahoituskuviot alkavat vyöryä esille eikä media jätä ketään rauhaan.
Punainen lanka ei suinkaan kulje rahoituksessa vaan avoimuudessa ja demokratian kriisissä, puoluelaitoksen jo kauan jatkuneessa yhteisessä ongelmassamme. Kun uskottavuus aatteellisina järjestöinä oli kadonnut uutta oli vaikea hankkia pelkän markkinavoimien ohjaaman mainonnan ja imagomarkkinoinnin keinoin. Samaan aikaan päälle oli kaatumassa verkostodemokratia, Internet ja suora vaikuttaminen, medioissa uusmedia. Aiempi kohtalonyhteys perinteiseen mediaan ja puoluelehtiin oli kadonnut.
Median merkitys vaikuttaa otsikon valintaan
Obama on vierailemassa Venäjällä. Forssan lehti kuvaa vierailua käyttäen otsikkoa “USA haluaa vahvan MUTTA demokraattisen Venäjän. Maan päälehti (HS) taas kertoo otsikossaan kuinka “Obama toivoo Venäjän olevan vahva ja hyvinvoiva”.
Pieni ero on tuossa “mutta” -sanassa.
Takavuosina opiskelimme positiivista ilmaisua ja kielsimme kaikki epämiellyttävät sanat ja kielteiset ilmaisut kielessämme. Kaikkein vaarallisin oli juuri tuo mutta -sana. Sitä käytetään usein tyyliin, jossa aluksi kuvataan positiivisesti ja myönteisesti kuulijan tai lukijan tunnemaailmaa ja annetaan hänen saada kuva turvallisesta ja hyvästä palautteesta. Kun nyrkkeilijän suojaus on alhaalla on helpointa iskeä päin näköä ja se tapahtuu usein juuri tuon mutta -sanan jälkeen. Kaikki ei olekaan kunnossa ja sitten tulee täyslasti ja tyrmäys.
Maan päälehti varoo nyt ärsyttämästä toisin kuin pienempi paikallinen maakuntalehti. Siinä haetaan kaiken aikaa myös tekstin sisällöllä suurvaltojen yhteistä etua. Lopuksi Michelle sai maatuskan kotiin vietäväksi.