Antti Blåfield onnistuu analysoimaan Hesarissa fasismia tunnetilana, joka saa voimansa voimattommuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Vaaditaan myös talouden taantumaa, vastakkainasettelua ja yhteistä vihollista. Pelkillä tunteilla pelaaminen johtaa kuitenkin vaarallisille vesille ja Blåfield ottaa esimerkikseen Olavi Paavolaisen poukkoilun tällä aallokolla. Onneksi Suomessa sentään valtaosa uskoi niihin, jotka puhuivat laillisuudesta, sovinnosta, kohtuudesta osana yhteiskunnallista uudistumista. Näin Suomessa fasismi perääntyi. Ei kiihkoa, ei tunteilua vaan vaan reaaliteetin tajua, sitoutuminen uudistuksen antamaan näköalaan. Olemme tänään tämä saman tehtävän edessä ja media kriisissä. Suuri kala on edelleen koukussa ja tohtori Kari Uoti on viemässä sitä käräjille. Sisäministeri Orpon (kok) lausunnot on otettu ensimmäisenä lupin alle. Orpo leimaa koko puolueen yhden fb -kirjoituksen seurauksena, kuhistelee oikustieteen tohtori Uoti.
Ikuinen medianäytön paikka ja oravanpyörä
Asioita, faktoja, ei pidä kääntää medoissamme ja politiikassa päälaelleen. Kun kirjoitamme taatusti kasvavista pakolaisvirroista, niiden syy on kriiseissä, eivät toki avustusoperaatioissamme. Itäisen reitin käyttäjät lisäävät pakolaistulvaa myös Suomessa ja siihen on syytä nyt varautua ajoissa. Siis Turkin ja Balkanin maiden kautta saapuvat pakolaiset ja heidän asettamat paineet ensin Italiassa. Pakenijat eivät tule meille niinkään taloudellisista syistä vaan henkensä edestä, sotia ja hirmuhallintoa paeten. Näin kun oli Euroopassakin vain muutama vuosikymmen takaperin. Miten avustat maata, joka on sodassa ja hirmuhallitsijan kynsissä?
Hallituksella on edessää näytön paikka. Sipilän suursopimus ei saa vesittyä, velka on saatava taittumaan, hallituksen yhteishenkeä uhkaavat kolhut, joita ovat kokeneet kaikki, ei vain Perussuomalaiset puolueena. Kun hallitus selviää Kreikan tukipaketista se kyllä selviää mistä tahansa.Tässä yhden puolueen jahtaaminen on mennyt median kautta ja pelinä naurettavuuksiin. Se on pantava nyt vastuuseen.
Tässä ulko- ja sisäpolitiikka nivoutuu nyt yhdeksi ja samaksi ohjelmaksi, jossa globaalien kriisien sietokyky Suomessa punnitaan. Pohjois-Afrikka ja Syyria, Venäjä ja Kiina, Yhydsvaltain vaalit ja omat pienet kiistamme on saatava saman katon alle tarkertumatta nyt lillukanvarsiin, joita oppositio on hallitukselle syksyllä esittelemässä tuon tuosta ja itsekin eripuraisena. Se on hallituksen suurin etu sieltä suunnalta. Median tapa avustaa vasemmistoa ja pienpuolueitamme siellä on ongelman ydin.
Median kriisi ei ole sinun kriisisi
Media on oma lukunsa ja sen kriisit eivät saa levitä koko yhteiskuntarauhaa rikkovaksi pulinaksi. Järkevä ihminen haluaa olla nyt näkymätön ja media joutuu hakemaan aiheensa vähemmän järkevistä ihmisistä, poliitikoista ja mediapersoonistamme. Heitä on muutama promillen osa kansakunnastamme. He ovat uhrautuneet mediapelleiksi ja saavat siitä toimeentulonsa. Valtaosa on vaikeasti narsismiltaan häiriintyneitä ja siis sairaita.
Toki tämä on medoissamme huomattu ja niinpä järkeväksi mielletyt ihmiset ja ammatit hallitsevat nykyisin myös mediaa ja sen käsittelyä muita paremmin. Niinpä tunteita esitellään tänään lääkäreitten rakkautta esittelevällä kemian oppikirjalla, johon fyysikko on lisännyt oman lukunsa ja parrakas tähtitieteilijä ratkaisee koko ongelman menemättä horoskooppeihin. Hoitamalla metabolia kuntoon paranevat myös ilmavaivat ja rakkauden tuskat olivatkin vain ärtyneen suoliston oireilua. Rakkauden tuskat ilmavaivoina ovat mediatiedettä parhaimmillaan.
Kun tiedottamisessa ja sen vastaanottamisessa on ongelmia, tapahtumat Bangogin tuhoisassa pommi-isku ja Turkin Alanyan sekä Thaimaan Luminin puistossa menevät turistilta tunneilmastossa sekasin kuin rakkaus ilmavaivoina. Thaimaa ja Taiwan ovat samaa maata ja maailmaa nekin. Kun leotokone katoaa jossakin, miljoonien koneitten ilmatillassa, se voi kadota millä tahansa lennolla. Pelko on median rakkain ase ja tunneilmaston hallintaa.
Kun fasisti lietsoo uhrimieltä, medioissa menevät sekaisin niin bin Ladenin kasvava maine ja Isis joukkojen synty sekä länsimaiden tapa reagoida Osama bin Ladenin haamuun. Hänen varhaiset viholliskuvat laajenivat nekin tämän samaisen ilmiön sokaisemana ja avustamana.
Median viljelemät stereotypiat laajentavat nekin Putinin ja Venäjän pakotelistaa ja kohta siinä ovat mukana myös idänkauppamme rinnalla jääkiekko, konsultointi mihin tahansa auringon nousun suuntaan sekä tilauslennot, oli kohdemaa sekin mikä tahansa joutuen ylittämään itänaapurimme ilmatilaa.
Liioiteltua yhden asian esittelyä – unelmahöttöä
Eläkesäästäminen sen sijaan kannattaa käynnistää jo varhain ja siinä aika on rahaa. Rahasummia tärkeämpää on oikea ajoitus ja jo muutama hassu palkasta säästöön jäävä prosentti tuo suuria summia, jahka pankit pysyvät matkan varrella pystyssä ja valuutta ei muutu moneen kertaan matkalla.
Tämä median esittelemä teoria kun ei hyväksy maailmaa, jossa myös valtion päämiehet vaihtuvat ja jos Urho Kekkosen kokoama Etykin kokous olisi pidetty vain muuutama hassu vuosi myöhemmin, siellä ei olisi ollut mukana yhtään alkuperäisistä sopimuksen allekirjottajista. Kaikilla ei olisi ollut enää edes maata tai valtiota jota hallita, hyvä kun saivat säilyttää henkensä muutaman kuukauden yhteisen kokoontumisen jäljiltä. Niin oli levotonta Euroopassa tuona aikana. Valtaosa kun tapasivat päämiehinä toisensa ensimmäistä ja viimeistä kertaa.
Eurooppa oli tuo ajan suomalaiselle outo paikka asua. Toki se on sitä vielä tänäänkin ja globaali maailma ventovierasta maantieteen näkökulmasta ja monikulttuurisuudesta kirjoitellen maantiedettä päivääkään yliopistoissa opiskelematta. Se kun on vaikea aihe myös alan tohtoreillemme. Siinä menevät toimittajilla puurot ja vellit pahasti sekaisin.
Unelmat on syytä kuitenkin säilyttää ja Helsingin Sanomien (18.8) unelmiensa esittelijänä on tänään vuorossa meloja Miika Dietrich, turkulainen Saaristomeren Melojien suurlupaus. Häntä rakennetaan nyt olympivoittajaksi säästelijäästi. On kuitenkin hyvä muistaa, kuinka suomalaisista keihäänheittäjistä kukaan ei aikanaan ole voittanut sitten Jonni Myyrän ja Matti Järvisen aikojen 1920-30 luvulta kahta arvokisamitalia yli 80 vuoteen.
Sen sijan niitä ovat voittaneet oman aikanamme heittäjistä vaikkapa Steve Backley, Andreas Thorkildsen, Jan Zelezny ja Janis Lusis yhteensä yli kaksikymmentä arvokisamitalia. Olemme siis koko ajan olleet altavastaajia myös tässä paraatilajissamme vaikka muuta mediamme uskottelevatkin muutaman hyvän heiton jäljiltä. Media liioittelee tolkuttomasti ja me elämme tässä liioitellussa maailmassa uskoen median valheisiin, sopulisilppureiden puuhasteluun maata johtaen ja ohjaillen.