Ennen oli kaikki paremmin
Ikääntyessä ihmisille jää aikaa lukea ja seurata medioitamme, sekä sosiaalisia että epäsosiaalisia. Näistä sähköisistä on ollut yhtäällä pelkkää iloa, mutta ei niin hyvää, etteikö jotain pahaakin. Heti sotien jälkeinen maa ja maailma 1950-luvusta alkaen pyrki ulos kuorestaan, sotien ajasta ja niiden painolastista. Sotia edeltänyttä aikaa ei sitäkään markkinoitu erityisen hyvänä. Kehitys kun kehittyi ja ”ennen oli kaikki paremmin” maailmankuva ei ollut oikein muodissa. Muoti edelsi käsitteenä uutta ja innovatiivista, vaikka hieman välillä edellisiä sukupolvia jäljitellenkin.
Lukiessani eilistä media-antia, havahduin ilmiöön, jota kutsutaan rasismin siemeneksi, eli stereotypioiden runsaasta käytöstä etenkin Kiinasta tai vaaleista kirjoitettaessa, Euroopasta ja sodasta Ukrainassa. Stereotyypillä tarkoitetaan yksinkertaistettua kuvausta tai yleistystä joko ilmiöistä tai asioista, olennoista ja ihmisistä.
Tyypillisin stereotypia kohdistuu usein vielä kielteisessä merkityksessä ennakkoluuloineen ihmisryhmiin, miehiin ja naisiin, siis sukupuoleen, mutta myös ikään ja ihon väriin, ammattiin mutta etenkin kansallisuuksiin ja Suomessa takavuosina myös heimoihimme. Asuinpaikkakin riittää stereotypian syntymiseen, jolloin etenkin maantieto erona maantieteestä sai osakseen kritiikkiä juuri tämän ilmiön ylläpitäjänä rinnan maakunnallisten medioittemme kanssa.
Sosiaalinen media palautti jo kerran kasvatuksen ja koulutuksen kautta kuvitellun ilmiön takaisin mielikuviimme ja samalla se kotiutui myös uudelleen kaupalliseen tiedottamiseen ja sähköisten medioitten kautta vaikkapa vaaleihimme. Osallistumisemme vaaleihin on laskenut.
Maailmankuvat ja uskonnot ovat nekin tyypillisiä stereotyyppien rakentelun aineksia ja tapa joutua jopa keskitysleiriin. Puolueet hakevat kannatusta rakennellen stereotyyppisiä kuvauksia äänestäjistään. Se oli helppo tapa erottua ja myös pilkata ja mustamaalata kilpailijaa.
Luokittelu ja pilailu osana komiikkaa mutta myös kilpailua, oman identiteetin rakentelua, nähdyksi tulemista ja ilmiöiden kärjistämistä, oman itsetunnon ja ryhmähengen vahvistamista, palasi sosiaalisen median kuplien kautta myös perinteisemmän median välineeksi. Oma identiteetti vaati sekin vahvistusta ryhmään kuulumisesta.
Kiina ja miljardi kiinalaista oli helpompi kuvata yhden henkilön (johtajan) kautta kuin lähteä tutustumaan sen liki Euroopan kokoisten hallinnollisten alueitten arkeen ja juhlaan, sosiaalisiin oloihin ja talouteen, kulttuuriin. Sama päti takavuosien Neuvostoliittoon, josta sittemmin erosi lukuisia uusia valtioita, joille oli niillekin annettava uusi stereotypiaksi kelvollinen kuvaustapa.
Suomessa tyypillinen maantiedon oppikirja tässä tarkoituksessa oli Sakari Topeliuksen yli 50 painosta saanut Maamme Kirja heimokuvauksineen. Tuohon aikaan, kirjan syntyhetkellä, nykyiset maat ja kansat, maanosat ihmisineen, kuvattiin hyvinkin loukkaavalla tavalla ja rasistisesti. Etenkin sodat kärjistivät näitä kuvauksia.
Rohkeimmat stereotypiat liittyvätkin suuriin kansakuntiin ja Kiina on tätä siinä missä vaikkapa Afrikan lukuisat kansat ja Yhdysvallat osavaltioineen. Vieraan asian ja ilmiön pitäminen arveluttavana on osa tätä samaa ilmiötä ja samalla ymmärrettävä. Koulussa maailman hallinta ja päättelykyky on sekin edellyttänyt ilmiötä, jotka eivät toimi enää globaalissa ja rajat ylittävässä yhteiskunnassa.
Oman perheen kohdalla voidaan havaita henkilöiden välillä huomattaviakin eroja, mutta kiinalaiset nyt ovat samanlaisia siinä missä savolaiset eroavat hämäläisistä. Karjalaisten kanssa oli kuitenkin tultava evakkojen kautta toimeen mutta tuskin kokonaan ilman stereotypioihin liittyvää kiusaamistakin.
Puolueet nyt ovat erilaisia siinä missä niitä äänestävätkin, jonka takia on hyvä pitää äänestystapahtuma salaisena. Se helpottaa demokratian toteutumista ja erilaisten arvojen ja asenteiden, ihmisten, yhteistä kohtaamistakin.
Perussuomalaiset ovat joutuneet ottamaan vastaan kansallisena puolueena näkyvimmän taakan juuri tästä sairaasta ilmiöstämme. Sen palaaminen ja vahvistuminen on liitetty juuri nationalismiin, kansallisten piirteiden esittelyyn ja ylläpitoon.
Jos näin olisi, kaikki kiinalaisista ja venäläisistä, ukrainalaisista tänään puhuvat, mutta samaan aikaan Natoa kavahtavat olisivat perussuomalaisia. Ilmiö ei ole suinkaan ylipäätään suomalainen eikä sitä pidä käyttää lyömäaseena silloin, kun se on globaali ja kansainvälinen, ihmislajin itselleen hankkima geneettinen ominaisuus.
Näitä vastaavia ilmiöitä on meillä paljon muitakin, turhaksi havaittuja. Kuten säikähtäminen punaisia valoja tai ajamista tutkaan vahingossa ylinopeutta, sitä säikähtäen ikään kuin kohdalle olisi osunut luolaihmisen henkeä uhkaava sapelihammastiikeri tai muu sellainen kauhistus, jonka kohdalla reagoimme tänään aivan turhaan sydän kurkussa peläten tai säikähtäen.
Homo sapiens kun lajina ja sen kirjona kohtaa nyt sellaista kehitystä ympäristössään, johon geenimme eivät ehdi mitenkään sopeutua ja yksi sellainen on sota Ukrainassa muistutuksena lajikehityksen hitaista askelmista.