Noin vuosikymmenen välein suomalaiset käynnistävät arvokeskustelun. Nyt arvokeskustelun taustalla on Covid-19 ja sen neljäs aalto. Emme voi toimia nyt kuten syksyllä 2020 tai kuten olympialaisten isäntä järjestöineen. Vai voimmeko sittenkin? Järjestää olympialaiset vuonna 2021 ja kertoen kyseessä olevan kyllä olympialaiset 2020, ihan vain palaten ajassa vuosi menneeseen. Se mikä onnistuu olympialaisten järjestäjille ja heidän jäsenilleen, olympiaurheilijan maailmankuvalle ja arvoille, ei toimi luonnossa ja vuosien kierrossa. Vai voisiko luntoa ja sen lakeja sittenkin kiertää uuden media-ajan uskossa eläen? Luonto ja sen lait viruksineen kun toimivat välittämättä lainkaan ihmisestä ja hänen tieteistään, ihmistieteistä medioineen. Vai olisiko sittenkin sosiaalinen media kirjoittajineen muita medioita viisaampi? Poikkitieteisyys tarkoittaa kokonaan muuta kuin monitieteisyys ja herääminen tähän päivään ei ole kuten Hollywood kertomus päivästä murmelina. Vaikka muuta väittäisitkin, omaan jokeesi ja virran vietäväksi aina aamusin asettuisit, uudet vedet siellä kuitenkin aina virtaavat. Uusi virustyyppi ei ole se vanha laisinkaan ja sairastut vain vuotta myöhemmin kuin naapurisi ruotsalainen ohjelmineen. Tiesikö ruotsalainen jotain sellaista, jota sinä ja sinun opettajasi eivät hallituksessaan tienneet? Sinuahan ei voi kukaan huijata. Ei ainakaan sinun oma hallitus tai japanilainen olympialaisten isäntänä. Näistä kisoista tuli kaksi pronssia ja se on tuplasti enemmän kuin mitä edellisistä kisoista. Nyrkkeilijä on vain viisi vuotta vanhempi vaikka vaikuttaisikin olevan vuotta nuorempikin. Ei siinä itkut auta kun muut menevät ohi ja tulokset paranevat, iskut tekevät entistä kipeämpää. Naapurit Pohjolassa vievät mestaruudet mutta lähettävät sentään ilkikuriset terveiset mummolle Turkuun tai valmentavat Venäläistä joukkuetta Pudasjärvellä syntyneenä. Onhan se silloin liki oma joukkuekin. Vai onko sittenkään venäjää puhuvana?
Vuosikymmen sitten kirjoitin aiheesta useita esseitä ja blogeja. Ne löytyvät joko kotisivultani (www.clusterart.org) tai nimelläni Bulevardista. Se että kirjoitusten ikä, yli 2000 kirjoitusta, hiven vaikeampia kuin nykyiset, voivat vaikuttaa vanhentuneilta, luonnossa aika ja paikka käyttäytyvät toisin kuin omassa mielessämme, omassa maailmankuvassamme. Ajaton ja paikaton maailma muutti paradigmaisen maailmankuvamme, tieteen tekijän maailmankuvan, mutta ei toki perinteistä käyttäytymistämme vaikkapa medioissamme tai poliitikkojen maailmassa, olympialaisten järjestäjän maailmankuvassa.
Se käyttäytyy ikään kuin virus muuttuisi meille nyt pari vuotta puuhasteltuaan mukavaksi kaveriksi, johon on totuttu eikä pieni flunssa pahaa tee kenellekkään. Se miten toimimme vuonna 2020 ei koske vuotta 2022 kunhan vain uskomme itseemme ja omaan ylivertaiseen älyymme. Siinä kirjoitukseni mäntistä ja tosi mäntistä ennen nyt uudelleen julkaisemiani blogeja pohjusti tätä media-ajan ilmistä, jossa juuri nyt elämme ja pohdimme, miten käyttäytyä nyt jo meille tutun viruksen kanssa eläen, kuten mitään ei olisikaan tapahtunut ja hoitaen vuoden 2021 olympialaiset vuoden 2020 olympialaisina.
Näin myös säästämme aikaa ja vaivaa, rahaa tuohon hetkeen käytettyjen mainosrahojemme miljardien uhrauksina rakenteellisesta korrutiosta puhumattakaan ja sitä näin ylläpitäenkin. Virus kyllä hoituu kunhan hallitus on vankka ja uskomme Titanicin hukkumattomuuteen on riittävän vahva. Joku meidät on aina ennenkin pelastanut vaikka emme itse tekisikään ilmiön eteen yhtään mitään itsepetoksen lisäksi. Vaalejakin voi siirrellä sopivampaan aikaan, kunhan muistamme äänestää kuten aina ennenkin. Tai jättää äänestämättä. Lopputulos kun on kuitenkin sama. Mäntin ja tosi mäntin maailmankuvassa.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Suomalainen arvokeskustelu
Suomalaiset mediat avautuivat poikkeukselliseen arvokeskusteluun Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän harmittoman homoillan seurauksena. Yksi puoluejohtaja ja piispa esittivät siellä mielipiteitä, jotka olivat konservatiivisia. Toki mukana oli myös liberaaleja ja suvaitsevia kannanottoja. Niitä ei kukaan vain muista.
Median avaussanat
Tämäkö on se avaus vuonna 2010, jolla mediamme nyt näkevät suuren keskustelun käynnistyneen? Oikeammin keskustelua käytiin jo vuosia ja vuosikymmeniä. Sosiaaliset yhteisömediat käyvät sitä niin ikään kaiken aikaa ja välillä myös kiivaana sanavaihtona. Jotkut ovat äityneet jopa uhkailemaan edustajiamme. Kun miljoonien netin käyttäjien joukossa on pelkästään vaikeasti psykoottisia tietty prosentti, tällaisia viestejä syntyy, ja on toki tehtailtu iät ajat ilman nettiäkin. Netti tuo ne vain kenen tahansa näkyville ja kiusaajien kulttuuri ei sosiaalisen median sisällä muutu sekään yhtään sen paremmaksi kuin ilman sitä aiemmin eläen. Mäntti ja tosi mäntti käyvät siellä keskustelua keskenään.
Perinteisen median tapaan kuuluu nähdä alku ja loppu, looginen järjestys ja sille lineaarinen aikaan ja paikkaan sidottu oma maailmansa. Niinpä vaalirahasta käyty keskustelu alkoi sekin, tietysti median käynnistämänä, haastatellen keskustalaista eduskuntaryhmänsä vetäjää, ja saatuaan kielteisen vastauksen kysymykselleen koskien vaalirahoitusta, tästä syntyi kaksi vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva mediamyllytys megafoneineen. Vuonna 2020 se käydään viruksen kanssa taiteillen ja vuosilukuja vain muutellen viruksen rikkoessa olympiarauhaamme. Kaksi pronssia on enemmän kuin yksi ja ”ronssi Ruuskanen” Pielavedeltä ymmärsi jättää nämä kisat väliin.
Savolainen on ollut aina kaukaa viisas ihminen. Urho Kekkonen syntyi hänkin torpan poikana juuri Pielavedellä. Tuon ajan toimittajan mukaan maalla ei ollut varaa pitää kuin kahta poliitikkoa samaan aikaan, Kekkosta ja Vennamoa. Toimittaja oli luonnollisesti Karjalasta. Seppo Kääriäinen halusi viedä torpan multaa Moskovaan.
Vuonna 2021 Venäjän joukkuetta valmentaa lentopallossa, liki kansallispelissämme pesäpallon rinnalla, pudasjärveläinen soisten peltojen kasvatti Iijokivarresta. Noiden jokien rauhoittaminen oli alku ympäristöministeriöllekin. Koskisodat olivat ihan oikeita sotia nekin. Kuusamon joetkin tuli muuttaa kokonaan toiseen suuntaan kysymättä ensin venäläisten mielipidettä asiasta. Puhuttiin Lapin markasta sitä kilvan kantaen Pohjolan Voiman ja Kemijokiyhtiön toimesta Kuusamoon samat kosket moneen kertaan ostaen. Ilmiö on hyvin suomalainen, eikä ole siitä muuksi muuttunut vuosilukujen vain vaihtuessa.
Median avaussanat täytyy päättää myös johonkin, ei toki nolosti Ylen Ajankohtaisen Kakkosen tekemään mokaan tuppilaudoista vaan valtakunnanoikeuteen, jossa entinen pääministeri on syytettynä. Tämä kuuluu suomalaiseen arvokeskusteluun. Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa.
Mediayhteiskunnan arvot
Elämme uudessa mediayhteiskunnassa, jossa valta ja sen käyttö on myös rituaalinen ja näkyy medioitten ja valtiomahtien tavassa käyttäytyä. Näin pääministerin ero puolueen johdosta ja tehtävästään oli osa tätä muuttuvaa paradigmaa ja sen vaatimuksia, jossa takavuosina sodan hävinnyt osapuoli uhrasi presidenttinsä Risto Rydin, mutta ei silloin sodan johtoa. Tuolloin valintaa ei tehnyt vielä media. Vai tekikö sittenkin?
Median on vallankäyttäjänä oltava oikeassa ja uhrista tulee lopulta marttyyri riittävän kauan jatkuneen kiusaamisen seurauksena. Tässä kristillinen traditio on aina ollut uskollinen alkukristilliselle seurakunnalle ja Messiaalleen. Ihmisen kyky muuttaa uskonto ja uskomukset samaan soppaan on ikivanha tapa hoitaa yhteisiä asioitamme ja normistoa osana moraaliamme. Toinen niistä on taipuvaisempi ja haemme poliitikkoja, jotka ovat taipuvaisia.
Geneettisesti ja sosiaalisen pääoman kautta tämän arvon tausta on kirkon opeissa ja kaukana paimentolaiskulttuurissa mutta Suomessa hyvinkin lähellä ennen agraarin ja teollisen kulttuurimme syntyä. Tämän arvokeskustelun syntyminen on siten Suomessa liki liturginen ja vain muutaman sukupolven takana. Sen seuraaminen tukijana on Suomessa globaalia maailmaa tylsempää. Näin Suomi ei olekaan kaiken tieteen ja taiteen ensimmäinen rakentelija vaan pikemminkin viimeisiä jälkiomaksujia.
Median jakamat symbolit
Uusi arkkipiispamme Kari Mäkinen joutui heti työnsä aluksi tulikokeeseen ja media sai samalla otsikoita, jossa mentiin arvokeskustelumme ytimeen. Oman kirkkomme ohella tätä pohdintaa on käyty ympäri Eurooppaa islamilaisen uskon ja vierastyövoiman tai vaikkapa romanien (romanin kielen sanasta “rom”= ihminen) yhteydessä.
Ruotsissa muukalaisviha on johtanut rasistisiin purkauksiin, Ranska häätää maastaan romaneja. Suomalaiset puhuvat kerjäämisen kiellosta. Suomessa saa kerjätä, mutta ei toki aggressiivisesti ja harvassa asuva kansa ei ymmärrä kokoontumista ja leiriytymistä, parveilua. Kun kaksi suomalaista kohtaa toisensa tahtoo jo syntyä ruuhka, jonka voi purkaa lähestymiskiellolla.
Eurooppalaisen ahdistuksen purkamista
Tämä on toinen keskeinen teema, jonka ympärillä yleiseurooppalaista ahdistusta puretaan silloin, kun Suomessa Nokia jälleen kerran vapauttaa insinöörejään satamäärin uusiin haasteisiin ja britit saavat aikaan budjetin, jonka leikkaukset ovat suurimmat sitten sotavuosien. Samaan aikaan Ranskassa lakkoillaan ja osoitetaan mieltä. Kun eläkeikä alkaa kohota yli odotetun eliniän, paradigmainen muutos on kovin konkreettinen ajan suhteellisuudessa sen myös einsteinilaisessa merkityksessä. Kun päädymme vuoteeen 2020 ja Covid 2019 aikaan, ajan ja paikan suhteellisuus iskee meitä korville.
Lama ei ole sekään takana ja sen laskuja maksetaan vielä vuosikymmenten kuluttua. Suomessa valtion velka kohosi juuri yli aiempien ennätystemme ja olemme kaikki velkaa huomaamatta 20 000 euroa imeväisikäiset mukaan lukien. Tällainen vaikutta suomalaiseen arvokeskusteluumme yhdessä velkaisten kuntiemme kanssa ilman seurakunnasta eroamistakin. Pankinjohtaja pelästyy nähdessään joko kuntansa johtajan tai kirkkoherran. Pankinjohtaja käy kuntansa syvimmät arvokeskustelut. Poliitikkona hän on yhtä uskottava kuin piru Raamatun tulkitsijana. Uudessa yhteiskuntamallissa vaaleihin lähteminen ilman paradigmaista muutosta korviemme välissä on vaarallinen ilmiö jopa pienissä maalaispitäjissä.
Poliitikolle jäi vain urheilu ja uskonto
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu puhua syvistä arvoista ja niinpä tyypillistä on tokaista kuinka uskontoon ja urheiluun ei pidä sotkea politiikkaa. Kuitenkin samaan aikaan näin älähtävät poliitikot ovat liittymässä takaisin kirkkoon tai urheilujohtajiksi, päästäkseen vaikuttamaan sen juuri moraalisiin ja eettisiin kannanottoihin, joiden taustalla ovat juuri normimme ja lainsäädäntö. Talouden hoitaa pankki ja siihen poliitikon rahkeet eivät nyt riitä. Vuonna 2020 tämän ymmärtää kuka tahansa ja jättää vaalit väliin virusten kanssa kisaillen, niistä kuitenkaan mitään ymmärtämättä.
Jollei näin olisi, meillä olisi suuria vaikeuksia ymmärtää, miksi näitä lakeja meille laaditaan ja niitä olisi myös noudatettava, elettävä maassa maan tavalla. Vielä hetki takaperin jopa kansanedustajilla oli ongelmia noudattaa vaalirahoituksessaan itse laatimiaan lakeja, koska niihin ei liittynyt sanktioita, rangaistuksia. Arvot olivat löperöitä, ei laki. Nyt osa puolueista on konkurssissa ja puoluetoimistoja odottavat kevään vaalit. Kuka käy arvokeskustelua kun mainosrahat ovat jo nyt lopussa? Entä vuonna 2020 jolloin vastassa ovat luonto ja sen lait? Niiden kanssa ei voi neuvotella, tehdä kauppoja.
Korporatiivinen media
Tämä on kolmas suuri teema, johon media on tarttunut arvokeskustelussaan ja uudessa vallantäyteisyydessään. Oletetaan että institutionaaliset ja korporatiiviset rakenteet ja niiden toiminta on oikaisemassa myös kansakunnan arvot, asenteet, jopa uskon ja homojen tavan tulla onnellisiksi. Jotkut tahot alkavat olla kiinnostuneita toimittajien puoluesidonnaisuudestakin. Epäillään että se voisi vaikuttaa median mielipiteeseen ja uutisointiin, sen mistä uutinen tehdään ja kuinka, millaista arvokeskustelua käydään.
Vahvasti valtiojohtoinen ja omien pienyhteisöjensä tapakasvatukseen kiinnisidottu media ja sen seuraajat olettavat myös globaalin maailman ja sen muuttuvan, paradigman seuraavan tätä suomalaiskansallista traditiota. Kun näin ei tapahdu, uusi sosiaalisen median paradigma, nettinuoriso, vaikuttavat kaoottiselta ja niitä tulisi kyetä valvomaan ja seuraamaan. Joka kolmas suomalainen lapsi on nähnyt netissä alastoman ihmisen, kertoo Helsingin Sanomat (HS 22.10. 2010).
Se että alastomuus on takavuosien saunoissamme luonnollista, ja että sellaista tapaa monissa pääkulttuureissamme hyvinkin yleisenä, on ahdistava asia kaamoksen lähestyessä. Virtuaalisena sellaisen kohtaaminen on kokemuksena omalta kotisohvalta luonnotonta ja se tulisi jotenkin estää tai kahlita, saada valvontaamme, vakuuttavat korporatiiviset mediat. Vain hetki takaperin halusimme pukea myös Aku Ankan. Mitä kaikkea pyritäänkään muuttamaan ja kenen toimesta vuonna 2020? Takana kun on menetetty vuosikymmenkin.
Ahdistus vihaksi ja vieras kohteeksi
Kun netti on suurelle osalle vanhenevaa kansakuntaa vieras, myös siihen liittyvät pelot ovat ja suoranainen vihaa synnyttävä ahdistus. Usein vihaksi äityvän ahdistuksen takana on pelkkä vanheneminen ja sen oireet. Kirkko, seurakunta ja yhteisöllisyys voisivat hieman helpottaa näitä ahdistuksen tunteita ja niiden kohdistumista vieraisiin ilmiöihin, kulttuureihin, muukalaisiin, internetin monikansallisiin ilmiöihin, seksuaalisesti eri tavalla toimiviin vähemmistöihin jne. Lähiyhteisö vaikuttaa eniten lapsiin ja nuoriin, heidän maailmankuvaansa, ei netti. Vuosi 2020 on lähempänä kun arvaammekaan. Tulevaa vuosikymmentä ei saa hukata, pilata etsikkoaikaamme. Itse aion kirjoittaa tuhansia esseitä nettiin ja kymmenittän kirjoja, painaa ne Saksassa, levittää Amazonin kautta maailmalle.
Normit, arvot ja asenteemme, lainsäädäntö osana näistä syntyviä poliittisia valintojamme, eivät oikene ilman käyttämättä siihen kansan ääntä ja mielipidettä, demokratiaa. Tämä koskee samalla tavalla kansankirkkoamme, seurakuntaa, kuin paikallishallintoa ja parlamenttia. Toki me voimme äänestää myös jaloillamme, erota kirkosta ja kunnasta, jättää kunta ja valtio taaksemme, mutta veronmaksajaksi kunnasta ja valtiosta ei ole.
Elämä onnen onkimista
Tämä on neljäs suomalaisen arvokeskustelun paikka, jossa media seuraa kovin kapeasti yhteiskunnan toimintoja ja ne jäävät valaisematta kasvavalle nuorisollemme. Kun aikaa käytetään tuhottomasti viihteeseen, se on poissa jostakin muusta. Meille syntyy aukkoja sellaisessa yleissivistävässä ja yhteiskunnan toimintoihin liittyvissä mekanismeissa, jotka ovat takavuosilta tuttuja. Ne eivät korjaudu ellemme tee jotain ja nopeasti.
Silloinkin, ennen paradigman muuttumista, sosiaalinen pääomamme opittiin pääosin kantapään kautta, yrityksen ja erehdyksen hitaan ja kalliin tien opettamana. Nyt tätä prosessia voisi vahvistaa ja käyttää siihen sosiaalisen median tarjoamia paradigmaisia oikopolkuja. Jos se on poissa viihteestä tai perinteisestä tiedottamisesta, tiedon jaosta, se on hyväksyttävä eikä vaikeutettava etuajassa elävien nyt sosiaalisten innovaattoreiden työskentelyä. Näin sokea kansakunta tai maakunta ja sen media eivät saa ola vuonna 2010. Muuten menetämme tukevan vuosikymmene.
Aiemmin nämä innovaattorit olivat tekniseen innovaatioon kiinnittyneitä Pelle Pelottomia, sosiaalisesti usein rajoittuneita, Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin tavoin. Hänen kohtalonsa, draamat ja tragediat, eivät ole ironisia vaan odotettuja ja oikeastaan sellaisina liki hauskoja. Muistuttavat leffaksi tehtyinä Aaron Sorkin tapaan antiikin kreikkalaista tragediaa, ystävyyttä, lojaaliutta, valtaa, rakkautta, pettämistä ja tietysti kavallusta. Kaikissa suurissa kertomuksissa on aina luomiskertomukseen kuuluva pirunsakin. Niistä on nyt opittava. Eikä ainostaan toistettava vanhoja virheitä. Eivät monessa tiedekunnassa väitelleet professorit voi olla koko ajan väärässä ja vaiti.
Suomalaisessa arvokeskustelussa myös pienryhmille on taattava demokratiassa samat oikeudet kuin suurryhmille. Demokratia ei ole enemmistön niskalenkki vähemmistöjen oikeuksiin vuonna 2010 internetin yhdistämässä maailmassa. Se ei ole vain Herran armosta tulevaa suvaitsevaisuutta tai kerjäläiselle heitetty almu. Takavuosina toki voitiin tokaista tyyliin, maassa maan tavalla tai maasta pois, ei enää. Nyt me seilaamme kaikki samassa laivassa nimeltä Tellus. Takavuosina se oli oman sukuni rakentama kirkkovene matkustajineen ja hukkuen Kallaveteen juhannuspäivänä 1850. Syyllisiä on turha hakea. Sen sijaan siitä selviäminen, siinä käytetyt keinot, on kertomuksena huikea ilmiö opiksemme.
Opportunismin kirot
Opportunismi on viides arvokeskustelumme suuri aihe. Kun kansakuntana olemme idän ja lännen välissä, monet sodat kokien, opportunismi on tarttunut meihin käytännön pragmatismin oppina. Sitä voisi vähän karsia ja kieltää kiusaaminen silloin, kun siihen liittyy selvää älyllistä epärehellisyyttä ja kiusaaja itsekin huomaa olevansa alimittainen ihmisenä.
Pelkkä juopottelu kulttuurina ei ole oikea tie ulos ikävästä ilmiöstä ja Helsinki on ottanutkin ohjat käsiinsä ja alkaa siistiä kaupunkikuvaansa. Se on varmasti moraalinen ja arvoihin liittyvä ratkaisu samalla. Uutta pormestaria odottaa merkittävä haaste. Sitä ei pidä pelätä vanhan mestarin jäljiltä.
Arkkipiispa Kari Mäkinen edustaa puheissaan liberaalia suvaitsevaisuutta ja häntä myötäilevät ainakin Helsingin, Porvoon, Kuopin ja Espoon piispat. Television vähäisestä ohjelmasta on syntymässä kirkkohistoriaa, jossa Kari Mäkisen peräänkuuluttama suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita jo demokratian pelisääntöjen vuoksi sellaista, jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Koska kyseessä on uudistus, kaikkien etu on uudistusmielisten piispojen kyky onnistua mahdollisimman nopeasti työssään, jonka varaan Mäkinen joutuu johtajuutensa rakentamaan. Odotamme tulosta ja näemme sen vuonna 2020.
Suomalaisittain ontuen
Tässä on arvokeskustelumme kuudes kulmakivi. Suomalainen mentaliteetti ei oikein edellytä sellaista muutosta, jossa uuden paradigman sisäänmarssi muistuttaa karnevaalimenoa tai kun erotaan, kasvetaan sivistyneesti erilleen silloin, kun olisi kuulunut kasvaa yhteen. Elämä ei ole moraalitonta peliä ja pelurin säännöin.
Hiljainen suomalainen kristillisyys on ikään kuin ontumista, jossa onnuttava paikka on arka ja piiloteltava, mutta kuitenkin olemassa ja samalla se on jokaisen syvintä itseään. Ei sellaiseen pidä muiden puuttua. Ei kehnosta itsetunnostakaan ole syytä joka käänteessä mainita saati jalkapallojoukkueemme paikasta sijalla 86 maailman kärkimaiden listalla. Jos pelaame joskus arvoturvauksessa, se on ihan hyvä saavutus, olkoonkin että pelaajat eivät ole suomalaisia.
Ollaan sentään sadan joukossa ja takana on San Marino, seuraava voitettavamme pyrkiessämme kouluttamaan Stuart Baxterista vakavasti otettavaa ja aidosti arkiajatteluun kykenevää, loppupeleissä menestyvää valmentajaa. Korostaen suomalaisen arkiajattelun kolmea suurta arvoa; loppupelejä, aitoa ja arkisen tylsää elämää. Ei voitot mitään merkitse vaan niiden jälkeinen elämä. Tappiosta on helpompi toipua kuin voitoistamme.
Terve arvoperusta pohjalla – ahneus
Jos kirkkoon jäävät vain joko vanhakantaiset tapauskovat, institutionaaliset mukana olijat, sekä kourallinen tosiuskovien intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen perustelevia, jotka eivät uskossaan emmi, tällaisia ääripään asenteita ja arvoja myötäilevät ratkaisut ovat monikulttuurisessa yhteiskunnassamme vahingoksi sekä pienryhmille että vanhakantaisille tapauskovillekin, koko kirkollemme ja lopulta suomalaiselle yhteiskunnalle.
Tämän me myönnämme, se on arvoissamme päällimmäisenä, emmekä ala ammuskella ventovieraita ihmisiä ruotsalaisten tapaan. Suomalaista arvokeskustelua on vaikea käydä sellaisista todellisista suurista linjoista, jotka ovat meillä oikeasti kunnossa. Meidän ei tarvitse puuttua seitsemään kuolemansyntiin laisinkaan. Me tiedämme kyllä mitä niiden rikkominen merkitsee.
Jos ne olisivat retuperällä, me kyllä sen huomaisimme ja puhuisimme niistä. Nyt ne ovat jopa symbolirakenteissamme vähän vieraita ja kansakunnan moraalinen selkäranka on terve. Niin terve kuin se näin iäkkääksi hitaasti muuttuvalla kansakunnalla voi olla jo pian makuuasennossa viimeiset kuolemansyntinsä tehden. Näistä viimeinen on aina ahneus.
Päivän mietelauseet
Ottakaa minulta kaikki muu, mutta älkää raskasta mieltäni (Sören Kirkegaard)
Olennaista on löytää totuus, joka pätee minulle, löytää idea jonka puolesta voin elää ja kuolla (Sören Kirkegaard)
Raha syöksee valtaistuimelta kaikki ihmisen jumalat ja tekee niistä kauppatavaraa (Karl Marx)
Filosofit ovat vain eri tavalla selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen (Karl Marx)
Ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen vaan paremmin loistaakseen (Friedrich Nietzsche)
Monikaan mies ei löydä sydäntään ennen kuin on kadottanut päänsä (Friedrich Nietzsche)
Usko että elämäsi on elämisen arvoinen ja uskosi tekee sen todeksi (William James)
Uskonto on mahtava luku ihmiskunnan itsekkyyden historiassa (William James)
Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä ( Bertrand Russel )
Eräs lähestyvän hermoromahduksen oireita on se, että pitää omaa työtään hirvittävän tärkeänä ( Bertrand Russel ) Lähettänyt Matti Luostarinen klo 16.14 22.10. 2010
tiistai 19. lokakuuta 2010
Arvojen ytimessä
Aivan aluksi tervetuloa uusille lukijoilleni sivustolleni. Samalla kun Weblogin ohella kirjoitukset menevät WordPressiin mukaan on tullut etenkin saksalaisia ja brittejä mutta myös japanilaisia lukijoita. Samalla siirryttiin uudelle tasolle, jossa hits -algoritmi osoittaa jo parhaina tunteina useamman tuhannen arvoja. Vuosikymenen kuluttua lukijoitani on enmemmän kuin Euroopassa asukkaita. Olettaen että lukija on myös käsitteeen ”Cluster art and art of clusters” käyttäjä manifestinani. Lisäksi sosiaalisissa medioissa muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin. Se vie vanhan maailman paradigmat uusiksi ja nyt on vuorossa kirkko.
Surullinen alku aamulle
Ylijohtaja Markku Nurmen nekrologi Helsingin Sanomissa teki aamusta surullisen. Ympäristöministeriön arvostettua diplomaattia luonnehdittiin ensimmäiseksi esivihreäksi noissa piireissä ja etenkin energiapolitiikan ympyröissämme. Hän väitteli nuorena 28 -vuotiaana ja erikoistui 1970-luvulla teknokraatiksi silloin poikkeavaan suuntaan, ympäristöön ja sen hallintoon.
Tutustuin Markku Nurmeen ensimmäisen kerran juuri pohjoisten jokien ja niiden energiataloudellisen tutkimuksen yhteydessä osana rakentamisen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Markun panos myöhempään koskiensuojelulakiin ja aiemmin Iijoen ja Ounasjoen suojeluun oli merkittävä ja sain häneltä hyvää tukea. Kuusamon kosket oli toki pelastettu jo aiemmin.
Verkostoneuvottelija
Kun Markun tapasi hän oli aina kiinni puhelimessa. Hänellä oli erinomainen kyky ja verkosto hoitaa asiansa polttamatta hihojaan vaikeissa monen intressiryhmän edut vaativissa neuvonpidoissa. Kun kaksi ääripäätä kohtaa toisensa syntyy paineita, jossa vaaditaan muutakin kuin vain diplomatiaa. On oltava tietoa ja kyettävä esittämään se argumentoidusti. Martti Ahtisaari on tässä kansainvälistä huippua.
Toisen kerran tapasimme suuremman asian merkeissä haastatellessani mielestäni keskeisiä ympäristöosaajiamme vuoden 1990 Jokiosiin muuttoni aikoihin, jolloin MTT tuli mukaan vahvasti maatalouden ja maaseudun ympäristöohjelmien rakenteluun ja samalla oli valmistauduttava sellaiseen ohjelmapolitiikkaan, jota tuleva EU jäsenyytemme edellyttivät. Tässäkin Markku Nurmi oli mielestäni ihan hyvä delfiryhmän asiantuntijajäsen. Tosin tuolloin hyvin varovainen. Keskustalaisten oli sopeuduttava samaan aikaan niin moneen maaseudun, luonnonvarojen käytön ja oman politiikkansa asemoinnissa tulevassa EU -jäsenyyden kädenväännössä. Jos siinä epäonnistuu, puolue on tiensä päässä lyhyessä ajassa. Eivät taatusti minua kuuntele. On siis vaikutettava muuta kautta.
Rankka yhtälö
Markku Nurmi oli mukana noin parinkymmenen haastattelemani joukossa, mutta ei vielä tuolloin tänään Helsingin Sanomissa haastateltava ympäristöaktisti ja luntoharrastaja, kokoomuksen tuleva puheenjohtaja ja diplomaatti Pertti Salolainen. Salolaisen kausi alkoi myöhemmin siinä raskaassa sarjassa, jossa väännettiin suomalaista ympäristöpolitiikan historiaa alkaen 1970-luvulta, joka oli samalla tuon politiikanteon suuri vuosikymmen ennen ympäristöministeriön perustamista.
Ympäristöpolitiikan ja tuotantoelämän yhteensovittaminen on rankka yhtälö, kun siihen liitetään vielä sen poliittiset ja sosiaaliset painolastit, kuten viimeisin suuri energiapakettimme.
Kun siihen käyttää vuosikymmenet, mies kuolee saappaat jalassa iässä, jolloin olisi lopulta mahdollisuus jäädä eläkkeelle ja valtiolta säästyvät eläkemenot. Kaikki on otettu irti ja on aika kiittää Markku Nurmea, joka ehti vielä mukaan myös kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan etenkin Väli-Amerikassa. Se alue ei ole missään politiikassa aivan helpointa ja sielläkin ympäristöpolitiikka kietoo yhteen kaiken mahdollisen mitä inhimillinen elämä nyt suinkin voi tuottaa.
Pentikäinen arvojen ytimessä
Laestadiolaiset juuret saanut Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on omimmalla alueellaan päästessään kirjoittamaan uuden arkkipiispan Kari Mäkisen tulikokeesta. On tosin vaikea arvioida kumpi johtajista, Pentikäinenkö vai Mäkinen on suuremman paineen alla elävä. Arvostan molempia mutta se ei auta heitä pätkääkään. Samanmielisten arvostus kun ei kanna hedelmää. Kun vastustajat alkavat arvostaa syntyy myös tulostakin.
Molempien johdossa on instituutio, jonka tulevaisuutta ravistelevat yhtäällä ikääntyvä kansakunta ja arvokonservatiivit varovaiset jäärät ja toisessa ääripäässä usein feministisiiven rohkeat ja vapaamieliset ryhmät. Kun toiseen suuntaan kumarrat pyllistät samalla toiselle. Eikä hihoja saisi polttaa, vaikka ääriryhmät sitä harrastavatkin ja provosoivat kaiken aikaa pelkkää ilkeyttään tyyliin, kiusaa se on pienikin kiusa.
Helsingin Sanomat taustoittaa uutisensa nelikentällä, jossa piispat ovat jonossa joko vanhoillisina tai uudistusmielisinä sekä joko rohkeina tai varovaisina linjanvetäjinä.
Ääripäässä, kaukana toisistaan, ovat odotetusti Tampereen piispa Matti Repo ja Helsingin piispa Irja Askola. Lähellä Repoa ovat vanhoilliset Mikkelin Seppo Häkkinen ja Lapuan Simo Peura. Askolaa taas myötäilevät Kuopion Ville Riekkinen ja Porvoon Björn Vikström. Kun on saanut nimesäkin luostarilaitoksen lampuoitina, veronmaksajana, nyt uskon tuntavani mitä meillä tapahtuu seuraavan vuosikymmenen aikana. Me menetämme sen.
Espoon Mikko Heikka ja arkkipiispa Kari Mäkinen ovat lähellä toisiaan, perinteitä arvostavia ja samalla uudistajia myötäileviä liberaaleja. Oulun piispa on matalan profiilin maakuntapiispa. Kuka näistä olisi kutsuttu tuohon tehtävään?
Median sytyttämästä nuotiosta kirkkohistoriaan
Pentikäinen kertoo kuinka harmittomasta Yleisradion Ajankohtaisohjelmasta syntyi palo, joka näyttäisi johtavan suoraan arvokeskustelumme ytimeen ja samalla vievän aiheen myös kirkkohistoriaan. Pentikäisen arvio on oikea, ja ainut mikä yllättää, on sen keskustelun myöhäinen vaihe. Moni ei kirkkoaan tunne, usko on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan, mukana ollaan tradition kuljettamana ja osana kodin perintöä. Millaista politiikkaa sellaisessa ympäristössä toteutat?
Tämä sama ilmiö tuli näkyviin takavuosien ympäristöpolitiikassa, missä tahansa sellaisessa, jossa ihminen kohtaa muuttuvan maailman uudet paradigmat ja maailmankuva on tarkistettava, päivitettävä tähän aikaan sopivaksi. Mutta mitä teet jos maailmakuvaa ei ole olemassakaan? Olympiavoittajaa ei valmenneta ihmisestä joka vihaa liikkumista ja lajiaan.
Hiljainen kristillisyys
Kari Mäkisen puhuma suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita sellaista, jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Jos vastakkain ovat kaksi kirkon ja arvojemme ääripäätä, jompaa kumpaa kumarretaan, kaikki pienet vähemmistöt saavat silloin jatkossa kylmää kyytiä. Koska edessä on uudistus, kaikkien etu on uudistajapiispojen kyky onnistua työssään mahdollisimman nopeasti ja tämän varaan Mäkinenkin joutuu johtajuutensa rakentamaan.
Kirkosta Pentikäinen löytää lukuisia esimerkkejä. Ensimmäisenä kuitenkin Jeesuksen tavan hakea eksynyt lammas ja jättää muu lauma siksi ajaksi yksin. Eikä tarkoitus ole hukata uskossaan empiviäkään.
Jos vain tosiuskovat jätetään kirkkoon, kirkossa olisi mukana enää vain kourallinen intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen tätä kautta perustelevia tapauksia. Spinoza löysi tällaisen ihmisen, mutta jo Nietzsche katsoi viimeisen kristityn kuolleen ristillä. Apostoleja hän moitti pelkuruudesta, johon arkkipiispa Kari Mäkisellä ei ole nyt varaa. Sellaisesta kärsisivät niin kirkon pienryhmät kuin vanhakantaiset tapauskovaisetkin, koko kirkkomme.
Päivän mietelauseet
Joka ei suostu antamaan muille anteeksi, tuhoaa sillan, jonka yli joutuu vielä joskus kulkemaan (Francis Bacon)
Mieluiten uskotaan mieluisinta totuutta (Francis Bacon)
Hyvä ja paha ovat nimityksiä, joilla merkitsemme halumme ja vastenmielisyytemme (Thomas Hobbes)
Ei ole olemassa mitään sellaista kuin pysyvä mielenrauha niin kauan kuin elämme (Thomas Hobbes)
Viha on ahdistusta, johon on etsitty ulkoinen syy (Baruch Spinoza)
Ajatukset jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat tavallisesti kaikkein arvokkaimpia (John Locke)
Useimmat ihmiset kykenevät suuriin kun hyviin tekoihin (Montesquieu)
Tiedän olevani sivistyneiden ihmisten parissa, koska he sotivat ranskalaisten lailla (Voltaire)
En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se (Voltaire)
Ei ole järjen vastaista, että pidän ensisijaisempana kutisevan sormeni raapimista kuin maailman tuhoutumista (David Hume) Lähettänyt Matti Luostarinen klo 13.09 19.10.2010