Ranskalaisia ei yleensä kiinnosta suomalaisten puuhastelut ja Sibeliuksen musiikkikin on vaikeasti aukeavaa. Vain Arto Paasilinnan hauskat romaanit saavat myös ranskalaisen nauramaan oikeassa paikassa. Nyt maahan ollaan rakentamassa suomalaismallista perusranskalaista nousua “Vrais Francais” liikkeenä. Marine Le Pen julistaa kuinka juuri hänen kauttaan puhuu kansa ja perusranskalainen nationalismi. Hollannissa ja Unkarissa saatiin niin ikään uutta intoa ja Jobbik -puolue kertoo kuinka “Unkari kuuluu unkarilaisille”.
Suuria eroja ja pieniä yhtäläisyyksiä
Tanskan perussuomalaiset (Dansk Folkparti) ovat ehkä lähempänä meitä kuin ruotaslainen vastine, jonka kohdalla korostuu ruotsalaisten ongelmat saada oikeistoradikaalinen liike ohjattua osaksi demokraattista parlamentarismia. Ruotsi ja Tanska eivät ole lopulta edes lähellä Suomea ja erot syntyvät niin poliittisissa järjestelmissä kuin maahanmuuttajien määrissä, sosiaalisessa epävakaudessa. Suomi kykenee ottamaan poliittisen muutoksen dynaamiseksi voimakseen. Näin Pohjoismaita ei voi vertailla toisiinsa tekemättä suuria virheitä. Suomessa ei rettelöidä vaan käytetään vaaleja apuna.
Sen sijaan kiinnostavia nämä vertailut ovat ja etenkin kun kyseessä ovat uudet eurooppalaiset ja globaalit muutostuulet, Italiaan purkautuvat pakolaisvirrat Pohjois-Afrikasta ja näiden ohjailu kohti Ranskaa. Näin Suomen malli on mukana sellaisessa iternet -yhteisöjen ja sosiaalisen median taloudessa, joka poikkeaa oleellisesti takavuosien tavasta siirrellä suuria uusia aatteellisia ja arvomaailmaan liittyviä taloudellisia ja sosiaalisia prosesseja Euroopan sisällä ja ohi perinteisten elitististen vallankäyttövälineiden ja korporatiivisesti jäykän byrokratian. Kirjakauppoihin on tulossa uusin kirjani “Social media economy”, joka kuvaa näitä prosesseja. Kirjassa on myös suomenkieliset käännökset.
Uuden aikakauden alku
Näin Suomen “jytky” -vaalit ja niiden tulos ei käynnistänyt vain uuden aikakauden alkua Suomessa vaan se siirtyi hetkessä yleiseurooppalaiseksi prosessiksi, uusien organisaatioinnovaatioiden toivossa myös politiikanteon välineinä. EU-politiikan blokkivaaleista tulikin yllättäen shokkivaalit, lainaten Ville Pernaan kirjoitusta Helsingin Sanomissa (HS 20.4). Reaaliaikaiset prosessit lisäsivät sen tehokkuutta. Niiden arviointi on mahdollista tehdä vasta vuosien kuluttua. Tämän uuden aikakauden alku kuitenkin käynnistyi Suomesta.
Hallitusohjelma ei voi olla enää virtaviivaista takavuosien hallitusohjelmien toteutusta jossa keskeneräisistä asioista ei puhuta. Tulos on suomalaisessa parlamentarismissa sikälikin hätkähdyttävä, että meillä demokratiassa kansa ei voi olla väärässä. Vielä tänään amatööripohjainen kansanliike voi ottaa mittaa ammattimaisista politiikanteon laitoksista ja tuoda hallitusneuvotteluihin oman aiemmasta poikkeavan näkemyksensä, jossa jopa hallituspolitiikan määrämuotoisuus ja päätöksenteon teknisyys joutuvat koetukselle niin hyvässä kuin pahassakin.
Siinä “vaativat ja vaikeina pidetyt tekijät” opettavat kyllä tekijäänsä ja tarjoavat samalla paikkoja myös vanhoissa puolueissa uusille voimille. Tällaisia ovat vaikkapa SDP:n ääniharava Hanna Tainio Tampereelta ja toki jo kolmannen polven edustaja, niin ikään SDP:n Heli Paasio, sekä vaikkapa kokoomuksen Sofia Wikman ja toki forssalainen Aleksander Stubbin avustajana vuosia toiminut kokoomuksen Sanna Grahn-Laasonen. Näiden uusien kasvojen eteen on vain tehtävä yhteisesti töitä ja yli puoluerajojen. Nyt tarvitaan myös nuoria ministereitä ja taantuvilta talousalueilta.
Vasemmistokonservatiivinen hallitus
Vaalikoneen mukaan Katainen saisi vedettäväkseen pääministerinä vasemmistokonservatiivisen hallituksen (HS 20.4). Itse pidin melkoista osaa perussuomalaisten kannattajista ennen vaaleja blogissani pikemminkin radikaaliryhmään kuuluvina, mutta nyt edustajien kohdalla konservatiivisuus on näkyvämpää ja selvästi vasemmalle kallistuen. Tämä oli koko vaalien yleisilmeeseen kuulunut eikä poikennut perussuomalaistenkaan valinnoissa.
Näissä arvioissa on ongelmallista se, miten laskelmallisesti edustajat ovat vaalikoneisiin aikanaan vastailleet. Toki sekin vaikuttaa millaista vastausta pidetään vaikkapa konservatiivisena ja millaista radikaalina tai liberaalina.
Moni tutkija varmaan tulkitsi konservatiivisena vastustaa EU:n konsensuspolitiikkaa oman vastaavan konsensuspolitiikkamme jatkona. Kaikki muu oli impivaaralaista ja nationalistista. Ajatus, että kyseessä oli rationaalinen kansantalous ja sen pohdinta, ei käynyt mielessä kun kyseessä oli sosiologi, ei taloustutkija. Puhuttiin niin ikään eurooppalaisesta oikeistopopulismista muodikkaasti, vaikkei siitä ollut kysymys ensinkään vaan hyvinkin vasemmalle kallistuvasta ja koko ajan paitsiossa olleesta puolueesta, sen arvoista ja aatemaailmasta.
Sen aatemaailmalla ei Suomessa kannattanut vaaleihin edes vaivautua Kekkosen ajan hitaasti muuttuneessa syrjäisessä maanosamme kolkassa. Näillä ihmisillä ei ollut poliittista kotia ja elämä sujui paikkaillen muitten tekemiä virheitä, usein ilman palkkaa kirjoitellen, maalaten, tutkimuksia ja väitöskirjoja Suomessa kasaten usein maalaisliittolaisessa, konservatiivisessa ympäristössä vanheten ja kiusaajiaan vältellen. SMP:n änestäjät ja edustajat ovat usein pienyrittäjiä ja itsenäisissä ammateissa toimivia innovaattoreita, huomattava määrä luovaan luokkaan kuuluvia ihmisiä, jossa mukana on nytkin vasemmistosympatioita, mutta ei toki takavuosien hurmahenkisyyttä. Kuva nuorista vihaisista miehistä ei sellaisenaan ole kuin karikatyyri eikä toteudu eduskuntaryhmässä. Sen hallinta tulee olemaan Soinille lopulta melkoisen helppoa arvomaailman yhtenäisyyden seurauksena.
Liberaali ja konservatiivi talous ovat eri asia kuin kuviteltu konservatiivi ja radikaali yhteiskunnallinen käyttäytyminen ja politiikka, äänestystapamme. Kun mainostoimisto kertoo vastuullisesta ehdokkaasta, syntyy kuva konservatiivisesta mainoksesta. Suomessa euroon kriittisesti asennoituva oli ja on impivaaralainen ja päinvastoin, sen sokeasti hyväksyvä mukamas radikaali liberaali uudistaja. Suomessa liberaali oli ja on ihminen, joka hyväksyy muualta tulleen diffuusisen jälkiomaksujan aatemaailman itsestään selvyyden. Innovaattorille sellainen on mahdotonta jo ajatuksenakin.
Kokonaan uusi asia yhteiskunnallisena liikkeenä, sosiaalisena tai taloudellisena innovaationa, organisatorisena toimintana tai symbolirakenteena, oli jo on edelleen liki ranskalaisen maailman tapainen sosiaalinen rikos omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan. Näin meillä saattoi olla vain kolme “vanhaa” ja uudistumatonta puoluetta ja niiden varaan rakennettu “demokratia” joka ei mitenkään poikennut venäläisestä neuvostomallin yhden puolueen järjestelmästä.
Puolueestaan eksyneet puheenjohtajat
Liberaali ja radikaali eivät ole sama asia sen enempää kuin uskomus vasemmistolaisten arvojen kannattamisen vaativan samalla radikaaleja toimintatapoja. Oleellista on, että puoluejohtajista Katainen, Kiviniemi ja Wallin ovat vaalikonetutkimuksessa (HS 20.4) kuin samasta puusta veistettyjä ja onnistuneet vastaamaan juuri puolivälissä vasemmiston ja oikeiston akselin ja hieman liberaalille puolelle kallistuen tutkimusta ja sen nelikenttää suoraan lukien. He voisivat olla Rkp:n peruskannattajia vaalikoneen tulkinnan mukaan. Ehkä se selittää hieman vaalituloksestakin. Heistä vain Wallin on puolueensa mukana, kaksi muuta ovat täysin eksyksissä puolueensa arvoista ja aatemaailmasta.
Vastaavasti Soini, Räsänen, Arhinmäki ja Sinnemäki ovat aivan äärilaidoilla ja Sinnemäki melkoisen kaukana puolueestaan arvoliberaalina vasemmistolaisena Arhinmäen rinnalla. Eniten harhassa omasta puolueestaan näyttäisi olevan Jyrki Katainen. Kataisen olisi syytä nyt muuttaa kurssiaan uudessa hallituksessa. Pääministeri ei ole muutenkaan valtiovarainministeri ja puolueen johtaja voisi edustaa oman puolueensa arvoja ja aatemaailmaa, ei vihreitten tai Rkp:n arvoja vaalikoneeen tulosta arvioiden.
Perussuomalaiset kaukana oikeistopopulisteista
Perussuomalaiset ovat kaukana äärioikeistolaisista eurooppalaisista populistipuolueista Tuomas Ylä-Anttilan tekemän tutkimuksen mukaan (HS 20.4) ja sopivat oikein hyvin demareitten aisapariksi hallitukseen. Molemmat ovat selvästi vasemmalla ja arvoissa voivat molemmat vähän tinkiäkin, kun Sdp ei näyttäisi siellä suunnalla löytävän yhtään sen läheisempää yhteistyökumppania muutenkaan.
Eniten maailmoja halailevia arvoja ja rajoja ylitteleviä edustajia löytyy odotetusti vihreitten, keskustan ja Rkp:n edustajien riveistä. Vastaavasti helpoimmin asiansa saavat hoidettua oman ryhmänsä sisällä Arhinmäen vasemmistolaiset, Sdp:n edustajat sekä Timo Soinin ryhmä. Soini itse on ryhmänsä konservatiivisin, mutta kuitenkin ryhmänsä sisällä ja siten oikeassa puolueessa. Puolueen edustajat eivät toki hajoa varpusparven tapaan, kuten mediat ovat epäilleet. Äänestäjät ovat tienneet mitä tahtovat ympäri Suomen. Vaalikonetta on varmasti käytetty ahkeraan.
Päivi Räsänen voisi siirtyä perussuomalaisiin tai muuttaa hieman arvojaan liberaalimpaan suuntaan ja löytää oma puolueensa. Nyt hän näyttäisi olevan yksin Kataisen ja Kiviniemen sekä Sinnemäen tapaan harhaillen muusta puolueestaan erillään. Yleensäkin tyypillistä näyttäisi olevan valituksi tuleminen nyt hieman vasemmalta paitsi vihreitten kohdalla, jossa valitut olivat piirun verran puolueen koko ehdokasjoukkoa oikeammalta.
Puheenjohtajilla petrattavaa
Kokoomus näyttäisi tulevan hyvin toimeen perussuomalaisten kanssa etenkin sen jälkeen, kun Jyrki Katainen hieman muuttaa arvojaan oman puolueensa suuntaan arvokonservatiiviseen oikeistoon nyt vihreitten ja Rkp:n yhteiselle laidalle eksyneenä. Hallituksen kokoajana luonollisesti joutuukin toimimaan toisin kuin edellisen hallituksen valtiovarainministerinä. Kun kootaan monipuoluehallitusta puolueen oma näkökulma on sekin vain osa suurempaa kokonaisuutta, jossa perussuomalaiset ovat lähempänä kuin demarit, ainakin vaalikoneen tulkintana.
Mari Kiviniemellä on pisin matka tavoittaa oma puolueensa, ja se saattaa selittää jotain menetetyistä äänistä. Nyt olisi mahdollisuus luopua Portugalin tukipaketista ja sen esittämisestä hallitukselle toimitusministeristön pääministerinä. Se ei voi mennä läpi sen jälkeen kun oma ministeristö menetti vaaleissa kaikkien yllätykseksi lavean enemmistönsä eduskunnassa. Se että Matti Vanhanen otti siitä täyden vastuun oli ja on kohtuutonta. Vanhasen maailmankuva, arvot ja toimitastrategia olivat kyllä hyvin keskustalaisia.
Näin Mari Kiviniemi toki kertoo tekevänsäkin, jättävänsä Portugal -paketin uudelle hallitukselle. Tätä epäilin myös jo ennen vaaleja kirjoittamassani blogissa. Jytky -voitto oli ennalta arvattavissa ja presidenttimmekin erehtyi lopulta vain muutaman paikan. Silti hän piti tulosta yllätyksenä itselleen. Presidentin on toki tunnettavaki maansa ja vaalipiirien tulokset. Täysin oikein ne ennustettiin Turussa eduskuntatutkimuksen laitoksen johtajan Ville Pernaan toimesta käyttäen juuri vaalipiireistä saatavia tietoja. Oma ennustukseni liikkui neljän puolueen kohdalla 36-44 välillä ja kirjoitin sen blogissani.
Tanskan populisteilla on syytä iloita Timo Soinin voitosta vaikka puolue onkin aivan eri laidalla kuin mihin perussuomalaiset sijoittuu Suomessa. Morten Messerschmidt ei tästä paljoa piittaa ja ottaa kaiken hyödyn irti siinä missä muutkin oikeistopopulistit Euroopassa.
Kataisen uusi ilme
Jyrki Katainen vastaavasti voisi hankkia eurooppalaisten oikeistokonservatiivien arvostuksen, ja vähän sen ylikin, kertomalla kuinka Portugalin, Irlannin ja Kreikan syyttäminen ja kiusaaminen on lopetettava ja maat hoidettava velkasaneerauksen kautta, aivan kuten Yhdysvaltain huippuyliopiston professori Bengt Holmström on jo aikoja esittänytkin monen muun rinnalla. Vaalit ja sen tulos Suomessa, sekä asema mahdollisesti tulevana pääministerinä, toi kokonaan eri näkökulman kuin aiemmin toimiminen kokoomuslaisena valtiovarainministerinä. Edellinen hallitus sai sentään syvän epäluottamuksen kansaltaan. Ja Katainen edustaa nyt kansaansa, ei puoluetta tai itseään.
Euromaat ovat jo kauan olleet mukana eräänlaisessa rahanpesussa, jossa ne Kataisen tapaan pesivät vain omaa mainettaan kriisimaiden kustannuksella, kertoo Holmström aivan oikein asian kärjistäen (HS 20.4). Kriisin syntipukki ei voi olla myöskään arvopaperi tai näkymätön euron setelin arvo vakuutena. Koko rahan arvolla spekulointi perustuu tietämättömyyteen. Kukaan meistä ei oikeasti voi sitä tietää.
On täysin kohtuutonta, että kaikki vastuu siirrettään kriisivaltioille ja niiltä viedään kiusaamalla mahdollisuus talouskasvuun. Tällainen ei ole liberalismia, ei radikalismia vaan pelkkää typeryyttä. Ei ole mitään järkeä kiristää valtioita hengiltä näivettäen ne Kataisen kuvaamilla massiivisilla säästöillä. Se vain heikentää niiden maksuvalmiutta myös tulevaisuudessa. Hieman samaa menokuria ja leikkauksia esitettiin myös oman maamme kansalaisille vaaleissamme saati 1990-luvun lamassa. Oma valuuttaa olisi kriisimaille paras ratkaisu, kun se saisi kellua vapaana eurohirrestä ja devalvoituisi. Oman markkamme kohdalla sitä kannattaa harkita ajoissa. Pikemminkin etuajassa kuin myöhässä. Kertomukset ajopuusta ovat meille tuttuja talvisodasta ja sitä edeltäneistä sopimuksista selkämme takana. Potugalin tai muiden apu oli silloin, ja on nyt, turhaa propagandaa ja tarkoitettukin vain provosoimaan ärtymystä.
Euron ehdottomuuden hurmaa
Myös Suomessa euron ehdottomuuteen luotettiin liikaa ja nyt on aika osoittaa uutta suuntaa ja vaalit olivat siihen meillä onnellinen pelastus. Samalla se tarjoaa Jyrki Kataiselle mahdollisuuden esiintyä valistuneena eurooppalaisena pääministerinä ja hallitusohjelma ei sysää puoluetta ja häntä oppositioon Mari Kiviniemen ja keskustan tapaan. Se riski on nyt todellinen.
Meillehän saadaan toimiva enemmistöhallitus myös ilman Kokoomusta Sdp:n, vasemmiston ja kristillisten sekä Rkp:n avulla sekä kuunnellen äänestäjiä ja perussuomalaisia, jytky -voittoa. Sitä ei voi sivuuttaa viemättä pohjaa eurooppalaiselta demokratialta ja sen toivon siemeneltä todellisen talousongelman poistajana keskiluokan pelkona ja sosiaalisten levottomuuksien aiheuttajana. Suomi on nyt avainasemassa tämän suuren keväämme aikana. Toista vastaavaa jytkyä ei tule. Se teki Kokoomuksesta maamme suurimman puolueen, eikä sitäkään tulisi nyt haaskata kompastuen lillukanvarsiin, Portugaliin. Portugal ei kuulunut talvisodan ihmeisiin.
Pelon maantiedettä taloudessa
Kansantaloudessa, globaalina ilmiönä, tapahtuisi halvautuminen jos kaikki vain keräisivät voittoja ja säästöjä Saksan tapaan, jonkun on myös velkaannuttava. Kun kaikki ovat velkaantuneita ja säästävät, Euroopan talouskasvu on tulevaisuudessa varmaan heikkoa. Sen varaan tuleva hallitus ei voi laskea.
Kun vapaille markkinoille tulee valtavasti uutta työvoimaa Aasiasta, syntyy menetettyjen työpaikkojen kustannukset, jotka maksaa aina keskiluokka. Syntyvät sosiaaliset jännitteet näkyvät Euroopassa ja myös vaaleissa. Kehitysapu on taas vain keino lieventää omaa huonoa omaatuntoa, kun paras tapa auttaa on saada valtiot mukaan vapaaseen markkinatalouteen. Tämä ei toki tarkoita että kehitysapu tulisi poistaa.
Oma hallituksemme voi auttaa helpottamalla Euroopan ja Aasian, Afrikan sekä Etelä-Amerikan yhteiskuntarauhaa ja olla myös esimerkkinä siinä, miten näitä sosiaalisia jännitteitä puretaan omassa maassa. Tässä meillä on historiallisia esimerkkejä 1970-luvun vennamolaisuudessa ja nyt uudessa, juuri saman liikkeen antamassa esimerkissä. Tämä puolue otetaan käyttöön silloin, kun kansantaloudella ja Euroopalla on selkä seinää vasten ja kaikki muut valheet on käytetty loppuun.