Kansantaloustieteen emeritus professori on väitellyt sodan ja rauhan aiheesta käyttäen esseitään ja yli 300 yhtälöä, matematiikkaa. Väitöskirja tarkastettiin Maanpuolustuskorkeakoululla Helsingin Santahaminassa. Siinä on hieman samaa kuin runoilija ja kaunokirjailija Hotakainen kirjoittamassa formuloista Kimi Räikköstä haastatellen.
Tuloksena on kaksi erittäin hyvää kirjaa. Räikkönen ei tiedä mitä ensi vuonna tekisi ja kirjailija Hotakaisen tallineuvottelut ovat nekin ensi vuodeksi vielä hoitamatta. Vesa Kanniainen sen sijaan jatkaa turvallisesti valitsemallaan emerituksen urallaan.
Vesalle onnittelut upeista tuloksista, joille on aiemmin haettu loogista ja matemaattista taustaa tuekseen emotionaalisten kertomusten rinnalle. Sotilas todellakin sotii ylivoimaista vihollista vastaan voitokkaasti ja uhrimielellä, jos tukena on altruismi, omaa elämää suurempi tarkoitus tulevien sukupolvien elämästä, ylisukupolviset kannustimet, sekä uhrauksen valmiuden kasvaminen vastassa olevan vihollisen ylivoiman kasvaessa.
Sen voi todellakin osoittaa myös matemaattisena kaavana. Ihmisen aivot tekevät sodassa ja rauhassa virheitä, matematiikka ei. Sama pätee Nato-optiomme merkityksen arviointiin ja kybersodan kykyyn alentaa riskiä joutua suureen aseelliseen selkkaukseen.
Korkean riskiluokan maille, kuten Israelille tai Suomelle on edullista pitää kansanarmeijaa. Sekin on matemaattisesti todistettu. Samoin Nato-option merkitys Suomelle. Lukekaa Kanniaisen esseet ja väitöskirja. Voimme väitellä aiheesta vasta sen jälkeen. Matemaattiset yhtälöt on syytä ymmärtää nekin.
Matemaattisten yhtälöiden rinnalle Vesa Kanniainen on esittänyt myös tiedettä popularisoivat ja kenen tahansa ymmärtämät perusteet tuloksilleen. Se ei tietysti ole tarpeellista mutta ainut keino saada asia myös vaikkapa poliitikon tai veronsa maksavan kansan ymmärtämäksi. Niihin voi toki puuttuakin mutta matemaattiset yhtälöt ja kieli ovat kiistatta varmasti oikein laaditut.
Sekin on varmaan totta että esseitä harva lukee. Oleellista on että ne luetaan siellä missä päätöksiä tehdään.
Perussuomalaiset ovat varmasti ja kiistatta kantaneet näkyvimmin huolta kansakunnan turvallisuudesta ja sen hoidosta myös jatkossa. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä vähäkin politiikkaa seuraavista kansalaisistamme.