Fabricando fit fabr – Harjoitus tekee mestarin
23.10. 2023
Tekoäly ei ole tämän päivän kysymys ja onkin syytä pohtia, miksi juuri nyt aihe on ajankohtaisempi kuin vaikkapa hetkellä, jolloin tietokoneet tai internetti yleistyivät käyttöömme sekä Nokia oli Suomessa nostamassa osakkeitten hinnat pilviin. Tekemässä meistä uutta Japania. Onko tekoäly käsitteenä syrjäyttämässä jotain sellaista kuvitteellista, jossa näemme perinteisiä pelkoja vai ovatko pelot ylipäätään ymmärrettäviä ja liittyvät mihin tahansa tuntemattomana pidettyyn? Tekoäly ei ole tuonelan portti. Ja jos sellaisena se halutaan esitellä, Tuonelan järvelle on helppo laskeutua. – ”Facilis descenus Averno.” (Vergilius).
Onko algoritmeissa jotain uutta ja ihmeellistä tai tieteessä, jonka tulokset näkyvät kaikkialla ympärillämme ja nyt vain mediayhteiskunnan tuotteitakin uudemman kerran digiajan elämää ravistellen. Auttaisiko pelkoihimme, jos meitä hieman ohjattaisiin ymmärtämään, kuinka kyse on hyvinkin turvallisesta elämäämme helpottavasta teknologiasta ja sen tavasta rakentaa innovaatioita näin elämäämme helpottaen. Se ei ole mikään atomipommin verrattava kauhuskenaario vaan hitaasti diffuntoitunut monen ilmiön summa, jolle on annettu sama algoritmeihin ja robotiikkaan liittyvä yhteinen käsite nimeksi (tekoäly) etenkin medioitten sisällä sitä pöllyttäen. Kyse on median tavasta oikaista mutkat ja käynnistää myös poleeminen keskustelu. Siinä sukkeluus maustaa lopulta kaikki puhteet. – ” Facetiae omnium sermonum condimenta.” (Cicero)
Yksi monista aihetta käsittelevistä julkaisuista Suomessa on tietojenkäsittelytieteen professorin Hannu Toivosen helppolukuinen teos. Se käsittelee aihetta juuri Toivosen edustaman hyvin näkyvän tutkimusalan suunnalta eli tietojenkäsittelyyn liittyvänä ilmiönämme. Ei siis puuttuen kymeniin muihin tieteen ja taiteen sektoreihin sekaantuen ja tehden työstään näin monitieteisenä mahdottoman. Niin laajasta ja moniulotteisesta ilmiöstä on kysymys alkaen monista insinööritieteen saavutuksista ja edeten informaatioteknologiaan tai pohtien aihetta humanistin ja ihmistieteitten ja luonnontieteitten näkökulmasta rinnakkain. Toivonen on harjaantunut kirjoittaja, tieteen popularisoija sekä tuntee oman tieteenalansa professorina muita paremmin. Näin harjoitus tekee mestarin – ”Fabricando fit faber.”
Itse olen käsitellyt aihetta jo 1970-luvulta alkaen osana omaa tutkimustani, joka on samalla poikkitieteinen ja usein menetelmällisesti kiusallisen työlästä kerrottavaa jo sen vuosittain tapahtuvan nopean kehittymisen seurauksena. Eilen tehty artikkeli on jo tänään vanhentunut etenkin menetelmällisesti. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se on oman aikamme tutkimuksen ja tieteen paradigmainen, maailmankuvia muuttava tehtäväkin. Se on hyväksyttävä ja kiitettävä Hannu Toivosen kaltaisia tieteen popularisoijia. Hän helpottaa nyt minunkin työtäni, voin lainata suoraan häntä. Teen siis välttämättömyydestä hyveen. – ”Facis de necessitate virtutem.” (Seneca). Ei ole sattuma, että aloin käyttää latinankielisiä viisauksia nyt jo viidennen kirjani sivuilla ja koko ajan niitä lisätenkin. Se kun on yhteinen kielemme ja auttaa minua yhdistämään kulttuurien ohella algoritmien kykyä seurata ja muuttaa tekstini myös vaikkapa kuviksi sekä varoa joutumasta tuhatvuotisesta viisaudesta (latinan kieli) kovin kevyisiin oman aikamme viisauksiin globaalina viestijänämme, robotiikkana, algoritmeinamme.
Yleistajuisen ja helppolukuinen tekoälykirja
Tekoälykeskustelu käy kuumana ja myös Suomessa tarvetta on käsitellä tekoälyaiheita helppotajuisessa kotimaisessa teoksessa. Professori Toivonen käy käsittelemiensä kysymysten kautta selvittämään myös tekoälyyn liittyviä väärinkäsityksiä ja harhaluuloja. Tämä on tärkeää. Elämme mediayhteiskunnassa, jossa sosiaalisen median käyttäjät ovat koko ajan oman mediansa päätoimittajia. Aina heillä ei ole toimittajan, saati päätoimittajan, koulutusta ja kokemusta, vastuuta työstään.
Tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen on toiminut asiantuntijana erityisesti tekoälyn ja laskennallisen luovuuden asioista. Häntä on haastateltu aiheesta esimerkiksi televisioon ja radioon. Nyt häneltä on julkaistu aiheesta yleistajuinen teos Mitä tekoäly on – 100 kysymystä ja vastausta (Teos 2023). Samat kysymykset voi esittää tänään myös tekoälyn vastattavaksi ja vastaukset ovat yllättävän hyviä.
Tekoälyä koskevalle tiedolle näyttää nyt olevan tarvetta. Koetan kirjalla avata kiinnostavia ja tärkeitä kysymyksiä suurelle yleisölle sekä korjata joitain ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä, Toivonen sanoo. Näitä luuloja ja käsityksiä viljellään, kuten olettaa sopii, mediayhteiskunnan kirjavan kissan mallilla.
Aiheet ovat universaaleja, mutta Toivoselle oli tärkeää tehdä kirja nimenomaan suomen kielellä suomalaiselle yleisölle, kertoo julkaisu. Oma tapani julkaista vastaava haastattelu olisi hoidettu esittämällä samat kysymykset suoraan tekoälyn vastatavaksi.
Tiedekirjan olisin kirjoittanut englanniksi, mutta kansantajuinen teos on nähdäkseni parasta kirjoittaa omalla äidinkielellään, silloin ilmaisu on vivahteikkaampaa. Tein kirjan suomalaisen tekoälylukutaidon edistämiseksi, ja uskon sen tapahtuvan paremmin suomalaisella kuin käännösteoksella, Toivonen sanoo. Omalla kohdallani vaikkapa kirja ”Social media economy and strategy” on julkaistu englanniksi täyttäessäni 60 vuotta vuonna 2011. Siinä on suomenkielisiä tiivistelmiä. Niillä ei ole juurikaan mitään tekemistä englanninkielisen tekstin kanssa. Miksi? Ne eivät käänny ilman virhetulkintoja kielellemme. Kielemme on onomatopoeettinen, luontoa matkiva eikä sovi oikein tieteen kieleksi. Tieteen popularisointi on kokonaan eri asia.
Toivosen kirja on kirjoitettu yleistajuisesti, pelkistetysti eikä teknisesti. Numeroitu rakenne sallii, että selailu on helppoa, aiheesta ja kysymyksestä toiseen.
Tekoäly on laaja alue, josta kirja on vain pintaraapaisu. Lukijaystävällisyyden nimissä en edes pyri kaikenkattavuuteen, sillä silloin pitäisi tehdä kokonainen kirjasarja ja sekään ei riittäisi, Toivonen sanoo. Tässä Toivonen on oikeassa ja se kertoo myös omasta tavastani julkaista artikkelit kirjoiksi ja käyttää rinnalla latinaa sekä myöhemmin kuvittajaakin, algoritmeja. Tässä on ajateltu lukijoitani myös samaan aikaan sähköisessä mediassa ja muualla kuin Suomessa, sekä heidän kykyään käyttää koko ajan algoritmeja vaikkapa Kalifornian piilaaksossa. Myöhemmin kirjat kuvineen voi lukea kuka tahansa Suomessakin. Tuskin kuitenkaan best seller kirjoina joulun markkinoille ne ohjaten.
Toivonen on poiminut kirjaan 100 aihetta, joista hän on itse halunnut kirjoittaa suomalaisille. Tavoitteeni on antaa monipuolinen kuva kentästä, ja siksi hän on valinnut mukaan mahdollisimman erilaisia kysymyksiä. Siis samaan tapaan kuin itse yhdistän artikkeleja ja kirjoja toisiinsa sekä samaan aikaan algoritmien käyttöönkin. Minulla vain takana on jo yli 120 kirjaa ja noin viisi kirjaa vuodessa nykyisin julkaisten Saksassa ja samalla myös sähköisinä artikkeleina reaaliaikaisestikin.
Kirjatkin voi hankkia sivuiltani ilmaiseksi. Näin robotiikka on mukana prossissa kaiken aikaa. On ollut jo vuosikymmenet. Sukuni omistuksessa aikoinaan ollut maakuntalehti Itä-Savossa siirtyi digiaikaan jo 1980-luvulla ensimmäisenä Suomessa. Luonnollisesti. Helsingissä tälle naurettiin pilkallisesti. Helsinki ei ole aina innovaatiokeskus kansallisesti ja medioittamme kohdalla.
Tekoälymallit tulleet yleisön kokeiltaviksi
Toivonen aloitti kirjan kirjoittamisen kesällä 2022, mutta sen jälkeen keskustelu aiheesta on mullistunut. Kielimallit kuten ChatGPT, ja esimerkiksi kuvan generointi ovat tulleet laajasti kuluttajien saataville. Käytän itsekin sitä ja meillä on kiitettävät ja kohteliaat välit keskenämme. Muista kiittää ChatGPT:n palveluja ja robotiikkaa aina kun lopetat tietojen hankinnan sieltä. Robotiikan tunnemaailma ohittaa mennen tulleen psykopaatin ihmisen tunnekuohut vaikkapa valtion johtajana tai poliitikkoinamme.
Lähes kenen tahansa on nyt helppo päästä käyttämään sellaisia tekoälyohjelmia, joita ei tovi sitten ollut tutkijoidenkaan käytettävissä, Toivonen sanoo. Näin on ollut jo jonkin aikaa ja siihen on hyvä sopeutua ajoissa luonnollisena ilmiönä myös opiskellen uutta aikaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia algoritmien ihmeellisessä maailmassa.
Hänellä on itsellään pitkä tausta tekoälyn luovuuden tutkimuksessa. Parhaillaan tekoälyn käyttö luovan työn tekemiseen on aiheuttanut esimerkiksi Hollywoodin käsikirjoittajien lakkoilua. Sen turhaa ja virheliike heiltä. Ilmiö on ollut tieteelle tuttu jo vuosikymmenet ja ilman algoritmeja ei syntyisi uusia lääkkeitä ja hoitomenetelmiä eikä paljon muutakaan tekoälyksi kutsuttua. Alkuaskeleet olivat jotain muuta kuin mihin saamme tutustua lähivuosina ja vuosikymmeninä. Oulun teknopolis jo 1970-luvulta oli hyvä käynnistäjä ja Kalifornian Silicon Valley sekä IASP ja AURP organisaatioina oikeat ympäristöt toimia myös tiedepuistojen ja teknologiakeskusten hallinnossakin.
On uusi asia, että tekoäly tulee luovan työn tontille. Kuitenkin automaatio on mullistanut työn tekemistä jo vuosisatoja, joten kyseinen työtaistelu ei ole ensimmäinen lajissaan, Toivonen sanoo. Korjaisin hieman Toivosen lausuntoa lisäämällä siihen globaalin ympäristön, jossa ilmiö ei ole uusi, eikä missään tapauksessa luovan työn innovaatiokeskuksissa jarruteltu tai paheksuttu ilmiö. Jos Helsinki on edelleen takapajula, se on ollut sitä toki ennenkin. Helsinkiläinen media pilkkasi todellakin jopa internet aikaa ja Nokiaa sekä medioitten siirtymistä digiaikaankin. Agropolis strategian (Agropolis strategy) ja agronet ennen internettiä Suomessa herätti kaunaista vihaa sekin. Sama pätee käsitteille Cluster art ja Art of Clusters:” Matti Luostarinen 2004: The Manifest of Cluster art and Art of clusters.”
On arvioitu, että jopa neljäsosa työpaikoista vaihtuu tekoälyn kehityksen myötä.
Ihmistä ei voi kuitenkaan kokonaan korvata. Tekoälyohjelmia kehittämään ja käyttämään tarvitaan ihmistä, joka ymmärtää ja näkee isomman kontekstin. Helsinki tuon konseptin kokijana ja näkijänä ei ole oikein uskottava. Sen sijaan Suomi ja monet sen pienet seutukaupungit ovat tehneet uskomattomia innovaatioloikkia ja menestyvät niissä maaseutualueitten rinnalla. Tätä kehitystä ei vain tule tarkoituksella jarruttaa ja vahingoittaa pääkaupunkiseudun arvoilla ja asenteillamme.
Tiettyjä väärinkäsityksiä toistuu
Toivosen mukaan tekoälykeskusteluissa esiintyy myös sensaatiohakuisuutta. Tämä voi aiheuttaa vääriä mielikuvia tekoälyn itsenäisyydestä. Ilmiö ei todellakaan ole uusi saati suuri sensaatio muuten kuin pääkaupunkiseudun medioissamme ja sosiaalisen median sisällä.
Tekoäly ei esimerkiksi ”urki salasanoja”, kuten lehtijutun otsikossa sanotaan, vaan ihmiset käyttävät tietokoneohjelmia salasanojen urkkimiseen. Usein annetaan ymmärtää, että tekoälyohjelma olisi itse aktiivinen toimija, vaikka näin ei ole, Toivonen sanoo. Tekoäly ei ole tunneäly tekemässä kriminaalia työtä muuten kuin hybridiyhteiskunnan omana kouristeluna (vertaa kirjani: ”Mediayhteiskunta” 2010 ja ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” 2011) ja muiden toimijoiden rötöstelynä.
Kun tekoäly näyttää tekevän samoja asioita kuin ihmiset, syntyy harha, että se ajattelisi kuin ihminen. Jos ihminen ajattelisi yhtä kirkkaasti ja johdonmukaisesti, meillä ei olisi mitään pelättävää ja kriisejämme.
Esimerkiksi kieli on ihmisten tapa välittää ajatuksia toisilleen. Kieltä käyttävä kone synnyttää tunteen, että silläkin olisi ajatuksia välitettäväksi, vaikka sen toiminta perustuisi tilastollisiin kielimalleihin ilman sanojen merkityksiä, sanoo Toivonen.
Samoin kuvien automaattinen tuottaminen annetusta aiheesta voi synnyttää käsityksen, että ohjelma ymmärtää tuottamiensa kuvan sisällön. Ei ymmärrä, jos ei aina ymmärrä taulujaan tuhrivat taitelijatkaan ihmisinä. Sanoo taiteilijoita läheltä seurannut Luostarinen.
Yleinen harhaluulo liittyy Toivosen mukaan siihen, että tietokoneohjelmat olisivat puolueettomia ja neutraaleja. Näinhän ei tietenkään voi olla. Jokainen lauseemme tunnesanoineen tahtoo sisältää myös kannanoton. Oleellista on, ettei tekoäly tunnista sanoja käsitteinä tunnesanoiksemme. Koneen tausta muistuttaa kielellisesti toimittajaa tai tutkijaa, jonka sanavarasto on suuri ja symboleilla ei ole runsaasti niitä käytettyinä varsinaista tunnesisältöä. Niiden käyttö muistuttaa luonnontieteistä paremmin tunnistamiamme symboleja, joiden käyttö tunnekielenä on meille vieraampi.
Niinä lukiessamme vaikkapa yli 30 sivuisen Albert Einsteinin pohdinnan suhteellisuusteoriastamme, ymmärrämme jos ei muuta, sen symbolisen kielen olevan vaikeaselkoisen ja sellaisena mukana on vain yksi tutumpi symboli numerona. Se on aivan lopussa, jossa valonnopeus kerrotaan itsellään ja sieltä löytyy numero kaksi.
Jonkun mielestä siinä voisi olla yhtä hyvin kolme. Ydinvoimalan tai ydinräjähdyksen voima ja mahti siinä ymmärrettiin kertomalla valonnopeus itsellään. Tämä tieto Einsteinin tuli kertoa myös Yhdysvaltain presidentille ennen ydinvoiman tai aseiden käyttöä. Kertomuksen sisältämä tarina ja sen uskottavuus on mahdollista liittää myös professori Toivosen ylivoimaiseen tehtävään kertoa meille robotiikasta, tekoälystä ja algoritmeista tunnesanoinamme, sekä samalla koko ilmiön luonteesta muuttamassa paradigmaista maailmankuvaamme. Tehtävä on ylivoimainen ja sellaisena mahdoton.
Tietokoneohjelma heijastelee aina tekijänsä arvoja, koneoppimisen tapauksessa myös opetusaineistonsa arvoja ja asenteita. On paljon esimerkkejä, joissa tekoälyohjelma on toiminut esimerkiksi syrjivästi. Kyse on siis ihmisestä algoritmien takanakin. Kaikki mitä me tuotamme, on ihmisen tuottamaa. Luonnon tuottamia olemme mekin ihmisinä. Noituutta ja polttorovioita ei ole kuitenkaan syytä enää vuonna 2023 elätellä. Tämä koskee myös kirjojen polttelua ja rovioitamme. Homo sapiens lajina ei ole kehittynyt harppauksin, olkoonkin että teknologia on sitä ehkä aika ajoin tehnytkin, kiitos perustieteemme ja sen saavutusten sovellutuksinamme.
Näiden sovellutusten, pääsääntöisesti luonnontieteisten, siirtäminen ihmistieteisiin on oma prosessinsa, jolloin ilmiö onnistuu vain poikkitieteisenä prosessina, ei tieteiden välisenä tai monitieteisenä vielä ensinkään. Ihminen tutkijana tai toimittajana, kirjailijana, on ymmärrettävä sekä ilmiön luonnontieteinen että ihmistieteinen merkitys ja tapa kuva se oikein. Lähellä totuutta oleva tieto tiedettä popularisoiden on kaikkein vaarallisinta. Tässä merkityksessä robotiikka on nyt vaiheessa, joka muistuttaa shakin peluun opettamista koneillemme, algoritmeja käyttäen. Kun kone tämän taidon oppii ehdottoman virheettömästi, konetta ei voi tässä pelissä voittaa. Tällainen tieto on luonnollisesti tylsää alan suurmestareiden korville. He eivät olekaan täydellisiä.
Periaatteet eivät muutu hetkessä
Koska kirja käsittelee tekoälyä eri näkökulmista, Toivonen on keskustellut sen sisällöistä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Hän lähestyy poikkitieteistä mutta käyttää tieteiden välistä menetelmää. Monitieteinen ja tieteiden välinen on kaukana poikkitieteisestä. ”Human science” on kaukana käsitteestä ”Natural science” ja näiden välillä käytiin nuoruuteni vuosina pitkä ja julma ”Big science war”. Sen jäljet ovat vielä muistona ajasta, jolloin tiedeyhteisö oli kaukana oman aikamme pirstaleisesta tieteiden erikoistumisesta.
Emme me ymmärrä toisiamme ja mitä pidemmälle tiede etenee omalla erikoisalueellaan sitä enemmän yksilö tietää yhä vähemmästä. Median kohdalla kuvaus tahtoo olla päinvastainen. Pirstaleinen maailmankuva vaatii toimittajia perehtymään yhä vaikeampiin asioihin yhä pirstalaisemman tieteen sisällä. Näin median suunta on päinvastainen kuin tieteen. Toimittaja tietää yhä vähemmän yhä enemmästä. Tästä säännöstä ei ole poikkeusta etenkin seuraten sosiaalisen median keskustelujamme tai poliittisia väittelyjä. Sellainen turhauttaa ja muuttuu usein aggressioksi.
On ollut mielenkiintoista perehtyä esimerkiksi tietoisuutta, kieltä, lakeja ja valtaa koskeviin kysymyksiin. Kiitos kollegoille tuesta, toivottavasti yksinkertaistukseni kirjassa eivät oio liikaa mutkia, professori Toivonen sanoo median haastattelussa. Sama pätee robotiikan tavalle kertoa meille vielä tänään helppolukuisesti liki mistä tahansa uskomattoman vaikeasta ilmiöstä jopa alan tiedemiesten siitä kuvaten omalla kielellään. Se ei ole suomi eikä englanti. Einstein ja hänen teoriansa ei sisällä yhtään sanaa englantia, latinaa tai saksaa. Ei myöskään tuntemiamme ja koulussa oppimiamme numeroita. Paitsi lopussa yksi kakkonen. Valonnopeus kerrottuna itsellään.
Kokemuksesta voin vakuuttaa kuinka me ”valehtelemme”. Varmasti sanamme ja tunnekielemme, onomatopoeettinen ja luonnon ääniä matkiva, oikovat totuutta, eikä asian esittäminen kaikille ymmärrettävällä tavalla osu koskaan kohdalleen, oli kyseessä mikä tahansa kirjallinen tuote ja korkeampi matematiikka tai fysiikka. Me avaamme sen omalla tavallamme ja hyvä niin. Jokaisella sanalla on oma tunnemerkityksensä ja paljon kirjoittaneilla tunnesanoja on vähemmän kuin yleensä oletamme.
Vähän lukevalla ja kirjoittavalla sanoja on ylipäätään niukalti, ja ne ovat pääsääntöisesti tunnesanoja samalla. Ja päinvastoin. Paljon kirjoittavalla ja useita kieliä käyttäen tunnesanat on ”kesytetty” ja kirjat suunnataan artikkeleineen tietylle lukijajoukolle. Ei kaikille. Tätä robotiikassa ei ole loppuun saakka pohdittu. Se on vaativaa mediaa kenen tahansa käyttöön. Sen sijaan kirjoittaessani nuorempana naistenlehtiin ja miestenlehtiin, Mika Waltarin tapaan näin opiskelurahoja tienaten, jouduin valitsemaan sanani tarkkaan pohtien, kuka tekstin oli lukemassa, kenelle sitä myytiin. Sama päti myös poliittisten päivälehtiemme kohdalla. Hämäläiselle oli kirjoitettava niin ikään hieman eri tavalla kuin savolaiselle. Kielen vaihtuessa toiseksi ilmiö korostui entisestään ja latinakileine viisaus tuottaa kokonaan erilaisen kuvan robotiikan välinen kuin englanninkielinen saman asian kohdallakin. Tätä on avattu lukijoilleni edellisissä kirjoissani (”Dum spero, spiro”ja ”Botrus art – Arte clusters). Ei kaikkea kuitenkaan heti ja alkaen vaativimmasta aiheesta, tekoälystä ja sen kielestä, algoritmeista ja robotiikasta. Sen vuoro tulee nyt. Mutta ei kaikkea heti ja kerralla silloin, kun ilmiön sisäistäminen vie aikaa poikkitieteitä ammatikseen ja työnään tehneillekin vuosikymmeniä ja yli sata kirjaa. Osa niistä väitöskirjojakin.
Vaikka tekoäly etenee nyt isoilla harppauksilla, Toivonen uskoo, että kirja säilyy ajankohtaisena vielä vuosia. Itse epäilen. Nyt alan kirjat vanhenevat hetkessä. Ne ovat reaaliaikaisia tuotoksia ja niiden lukijat valikoituvat siinä missä käyttäjätkin. Vasta paljon myöhemmin ilmiö on peruskouluissamme ja opettajatkin siellä ymmärtävät mistä on kysymys. Se vie vielä aikaa. Kun ensimmäiset tietokoneet ilmestyivät ylipoistoihimme, vanhimmat professorit pitivät ilmiötä muoti-ilmiönä ja olettivat sen menevän pikaisesti ohi. Ei mennyt. Nyt sama kone on jokaisen lapsenkin taskussa. Sama pätee robotiikkaan ja algoritmeihin.
Kyse on kulttuurisesta ilmiöstä, jota ruokkii vielä globaali kilpailu. Parhaiten siinä menestyvät hoitavat myös taloutensa ja kulttuuriset ilmiöt muita nopeammin. Innovaatioiden tapa levitä on kuvattu toisessa väitöskirjassani ”Ecological cluster and innovation policy”. Se ei ole vanhentunut. Ei myöskään edellinen väitöskirjani ”Spatial identity in tje face of environmental changes”. Kaikki perusteokset eivät vanhene ikinä. Ei myöskään kirjani ”Social media economy and strategy”. Väitöskirjojen tulisi olla perusteoksia.
Professori Toivosen kirja käsittelee periaatteita ja käsitteitä, ei yksittäisiä ohjelmia tai teknologioita. Periaatteet vanhenevat hitaammin, mutta uusia kysymyksiä voi toki nousta nopeasti. Sitten pitäisi tehdä Seuraavat 100 kysymystä, hän pohtii. Ihan hyvää pohdintaa ja tervetuloa päivittäin kirjoittavien joukkoon. Näin myös tämä työ tulee vähin erin tutuksi. Tämän työn oppii vain kirjoittamalla.
Sama pätee robotiikkaan ja sen kehittymiseen. Periaatteet eivät muutu hetkessä mutta sisältö ja sen käsittely ja lukijat muuttuvat koko ajan, reaaliaikaisesti. Tervetuloa kirjoittavien tutkijoitten ja kirjailijoitten joukkoon sekä samalla tervetuloa mukaan myös koko ajan kehittyvät myös shakin peluun oppineet tekoälyn mestarit. Teitä ei voita enää kukaan. Se ei voi olla edes mahdollista. Virheellinen ohjelmointi.