Mediat kertovat Turun terrori-iskusta kuinka se oli odotettu. Kyseessä olivat marokkolaiset kuten Barcelonassakin. Radikalisoituminen on toki voinut tapahtua muuallakin kuin siellä. Surmatyön kohteet olivat naisia. Toimintatapa isisin nykyisin noudattama ja neuvoma, autot, teräaseet jne.
Saamme ohjeita kuinka käyttäytyä ja etenkin sosiaalisen median sivuilla. Muita medioita nyt ei oikein auta mennä neuvomaan. Kuvat ja surunvalittelut ovat tuttuja. Sosiaalisen median sisällä ihmiset eivät nyt peitä kasvojaan Suomen lippuun verhoutuen.
Miksi? Koska se olisi omituista ja ikään kuin ottaisi osaa omaan suruunsa. Sellainen surutyö käynnistyykin yleensä myöhemmin. Ikääntyneiden ihmisten tunteet ovat muutenkin jo laimeampia ja nyt suosittelen hoitamaan lapsia ja huolehtimaan etteivät nämä teot aiheuta pysyviä vahinkoja heille.
Aikuisten viranhaltijoiden viralliset lausunnot, joissa kieltäydytään sanomasta mitään, tuovat mieleen lapsen kohdalla jotain erityisen pelottava ja salattavaa, sairasta tiedottamista ja lasten maailman ymmärtämistä, tai sen täydellistä ymmärtämättömyyttä, idiotismia.
Hehän katsovat näitä suoria lähetyksiä niin ettei niitä kiellelä lapsilta. Se on omituista. Fiktiiviset vastaavat sadut kun kielletään. Ja tämähän ei ole satua ja keksittyä viihdettä. Poliisit tai pahiksia teurastavat sankarit eivät ampuneet suoraan sydämeen vaan reiteen. Sitä kiiteltiin, humanitaarista turkulaista poliisia, joka ei toimi kuten nettipelien sankarit ja trampot..
Toivottavasti hän toipuu ja on kyvykäs kertomaan mikä häntä kiusasi ja kuinka suomalainen psykiatria voisi häntä auttaa. Norjassa kymmeniä lapsia surmannut hakee itselleen kaiken aikaa huomiota kehnoa laitoshoitoa valittaen, Breivik. Hänen ihmisoikeuksiaan kun loukataan.
Surmattujen lasten kohdalla ihmisoikeuksista ei valiteta. Sama pätee Turun surmatöiden kohdalla ja Barcelonassa. Vain henkiin jääneet jatkavat valittamistaan ja voivottelua. Se on heidän etuoikeus. Samoin kävi sodissamme. Sankarihautoihin joutuneet eivät lähteneet rintamalle tarkoituksena joutua nuorena hautausmaalle.
Tässä on usein selvää väärinymmärrystä eloon jääneiden kokemuksena. Ja terrori on yksi sodan julmimmista muodoista. Se kun kohdistuu nuoriin lapsin, naisiin ja viattomiin siviileihin. Se on tahallista pahuutta ja julmuutta, jota suomalainen kiusaamiskulttuurimme ei heti havaitse. Sehän kohdistaa niin ikään sadisminsa juuri kaikkein viattomimpaan lapseen jo koulussa sitä opiskellen.
Messias oli hänkin kaikkein viattomin ja synnittömin. Kristinopissa, toisin kuin monissa muissa uskonnoissa, väkivallan ja uskonnon yhteys liittyy merkittävään käännekohtaan. Siellä ei haeta jäljittelytaipumuksen eli ”mimesiksen” kautta kilpailua, jossa kilpailijat saattavat tuhota toisensa. Konfliktit ratkaistaan nekin sijaisuhraamisen avulla, ei messiaanisena uhrina.
Kiusaamiskulttuuri on juuri tätä ja tästä nämä uskonnot tunnetaankin, pakanauskonnot. Juutalaisuus ja kristinoppi merkitsivät käännekohtaa. Arkaainen ja pakanallinen uhraaminen kyseenalaistettiin. Ristiinnaulitsemisessa ”syntipukki” paljasti meille uhraamisen todellisen motiivin. Tosin tänään kaikkialla tulviva väkivalta, fiktiivinen, hukuttaa alleen väkivallattomuuden mallimme.
Ranskalaine Rene Girard havaitsi tämän ja häntä alettiin kutsua ihmistieteiden uudeksi Darwiniksi. Jotta terrorismin voi ymmärtää ja voittaa, silloin on syytä tutustua Rene Girardin tuotantoon ja väkivallan sekä uskonnon yhteyksiin. Olemme ajautuneet kovin kauas tästä oman kristinopin ideologiastamme ja sen erikoisuudesta, joka on käänteinen islamin opeille.
Kaikkia kun nämä teoriat eivät miellytä. Heillä on oma lehmä ojassa, politiikassa. Kuten modernin antropologian isä Claude Levi-Strauss aikanaan havaitsi. Kaikkia inhimillisen kulttuurin ilmiöitä, alkuasukkaiden tavoista omiin korkeakulttuureihin, voidaan tutkia yhteisen nimittäjän kautta.
Levi-Strauss ei tätä vielä aikanaan kyennyt nimeämään. Nyt se on jo näkyvillä kiitos uuden teknologiamme käyttämien välineiden. Lapsemme leikkivät sillä, emmekä me sitä aikuisina ja geenit suljettuina edes ymmärrä. Kun siitä kirjoitin, kirjan julkaisu ei ollut Suomessa edes mahdollista.