The Wolf of Wall Street on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elämäkerrallinen musta komediaelokuva, jonka on ohjannut Martin Scorsese. Se perustuu Jordan Belfortin samannimisiin muistelmiin, jotka on sovittanut käsikirjoitukseksi Terence Winter. Elokuva kertoo Belfortin korruption ja petoksen sävyttämästä urasta pörssimeklarina Wall Streetilla. Leonardo DiCaprio (joka oli myös yksi tuottajista) esittää Belfortia, Jonah Hill näyttelee hänen yhtiökumppaniaan ja ystävää Donnie Azoffia, Margot Robbie hänen vaimoaan Naomi Lapagliaa ja Kyle Chandler FBI-agentti Patrick Denhamia, joka yrittää tuoda hänet oikeuden eteen. Matthew McConaughey, Rob Reiner, Jon Favreau, Joanna Lumley ja Jean Dujardin esittävät muita pääosia. Elokuva on ohjaaja Scorsesen viides yhteistyö DiCaprion kanssa Gangs of New Yorkin (2002), Lentäjän (2004), The Departedin (2006) ja Suljetun saaren (2010) jälkeen, sekä hänen toinen yhteistyönsä Winterin kanssa televisiosarja Boardwalk Empiren (2010–2014) jälkeen.
The Wolf of Wall Street sai maailmanensi-iltansa New Yorkissa 17. joulukuuta 2013, ja 25. joulukuuta 2013 se saapui teatterilevitykseen Yhdysvalloissa. Se oli ensimmäinen täysin digitaalisesti levitetty elokuva. Elokuva oli suuri lipputulomenestys tuottaen 392 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, jolloin siitä tuli Scorsesen kaikkein eniten tuottanut elokuva. Elokuva oli kiistelty sen moraalisesti moniselitteisten tapahtumien kuvauksesta, seksuaalisesta sisällöstä, räävittömästä kielenkäytöstä, kovien huumeidenkäytön kuvauksesta ja eläinten käytöstä tuotannossa, kuvataan Wikipediassa tätä myös eilen meillä televisiossa esitettyä, aikanaan viiden Oscarin ehdokasta.
Onko Suomalainen laatu harhaa, kysyy professori Timo Hirvi tänään 2.2. 2019 Helsingin Sanomissa. Timo Hirvi on professorina Mittatekniikan keskuksessa, sen ylijohtaja. Hän jos kuka tietää mistä kirjoittaa. ”Jos et osaa mitata, et voi parantaa” tai ”Et voi johtaa, mitä et voi mitata”, kirjoittaa Hirvi. Laadun puuttuminen on keskisin syntipukki vaikkapa nyt puhuttavassa palvelujen kilpailutuksessa. Jos laadun sijaan painotetaan hintaa, menee varmasti pieleen.
Tilaaja, vaikkapa kunta, ei osaa tilata tai valvoa laatua. Kun hinta on ykköskriteeri, laadukkaat palveluntarjoajat eivät menesty, oli kilpailu mistä tahansa. Laadun tuottamista tukee selkeä lainsäädäntö. Nyt se puuttuu. Kierto- ja vaihdantataloudessa laadun merkitys on koko ajan kasvamassa. Meillä puhutaan kyllä tästä taloudesta mutta ei laadusta lainkaan.
Meillä on oltava ymmärrystä palvelujen ja materiaalien laadusta ja turvallisuudesta. Kansainvälisessä laatuvertailussa (ASQ) 22 maan vertailussa Suomi ja yrityksemme jäävät jumbosijoille, kirjoittaa Hirvi. Huono dokumentointi, referenssien vähäisyys, toimintajärjestelmien vähättely jne. ovat suomalaisia ilmiöitämme. Laatu on palasina siellä täällä, sitä ei tunneta eikä kaivata. Haetaan halpaa ja mukamas hyvää.
Elämän laatuun panostavat menestyvät valtioina ja yrittäjinä parhaiten ja osaavat myös laadun mittaamiseen. Laadusta on turha puhua, jos sitä ei osata mitata. Se palvelee huijareitamme. Kilpailuttamisen yhteydessä ja sen jälkeen vaadittua laatua on osattava myös valvoa.
Kun yrityksiä ostetaan ja myydään, myös strategiat muuttuvat ja luvattu laatu katoaa sekin, kirjoittaa taas Jyrki Pinomaa, Kehitysvammaisten Tukiliiton puheenjohtaja. Kilpailutukseen liittyy järjettömiä piirteitä, hän jatkaa samassa lehdessä. Ensin haetaan mahdollisimman halvalla ja sen jälkeen valvotaan, että kilpailussa halvin tarjoaja myös tekee työnsä laadukkaasti. Se on omituinen tapa eikä oikein uskottava. Muistuttaa miestä elokuvassa ”The Wolf of Wall Street”.
Kilpailua tulisi käydä laadukkaan palvelun kautta, ei halvimman palvelun tuotolla. Kuuluuko luotettavuus laatuhyveisiin, kysyy Jyrki Pinomaa. Onko keskittävä, pääomasijoittajan omistama hoivabisnes, varmasti myös se laadukkain ja luotettavin? Kun tästä alennustilasta olisi päästävä pois, saa poliitikoilta aina saman vastauksen, kuinka ratkaisu on sote-uudistus. Uskovatkohan he tuohon itsekään, kirjoittaa Pinomaa tänään Hesarissa. Kuka uskoo Leonardo di Caprion esittämään suteen Wall Streetillä? Ehkä joku jopa arvostaa häntä?
Kimi Räikkönen ajaa ensi kaudella Alfa Romeota. Ei toki Sauberia. Alfa Romeo kuuluu formula ykkösten perustajatalleihin. Se voitti myös kaksi ensimmäistä kuljettajien mestaruutta. Vuonna 1950 mestari oli Giuseppe Farina ja vuonna 1951 Juan Manuel Fangio. Ei siis ketä tahansa mestareita.
Tiesikö Kimi Räikkönen, että hän ajaa todellakin jatkossa Alfa Romeota ja vuosi takaperin käynnistynyttä Sauberin ja Alfa Romeon teknistä, urheilullista ja kaupallista tuotetta? Totta kai tiesi. Ja he halusivat tämän tuotteen kehittelijöitten joukkoon, autonsa rattiin, parhaan mahdollisen alan osaajan, Kimi Räikkösen. Elävän legendan.
Osaako Kimi Räikkönen jotain sellaista, joka on vierasta formuloita seuraavalle suurelle massalle? Epäilemättä hän sen osaa ja on lähellä sitä samaa taitoa, jonka Leonardo DiCaprio kykenee siirtämään Martin Scorsesen elokuvaan ”The Wolf of Wall Street”. Kyse on teatraalisista taidoistamme mutta ajaen formuloita. Sen siirtäminen vuoden myydyimmäksi kirjaksi on kirjailijalta kyky haistaa mihin sijoittaa ja missä kulkevat oman aikamme Wall Streetin sudet.
Jari Tervo täyttää 60 vuotta. Hän on haistanut jo varhain, missä kulkevat Wall Streetin sudet.
Kun samat viihdetaiteilijat esiintyvät laadun tarkkailijana tasavallan presidentin tehtävissä, valtio-opin ja historian tulkinnoissa, jääkiekkovalmentajina, visailumestareina ja tuottavat fiktiivistä viihdettä kirjailijoina, keskeyttävät opintonsa ja hankkivat oikotiensä Iltalehtien toimittajina, onko kyseessä varmasti laadukkaasta työstä ja sen valvonnastamme?
Onko kansa sen seuraajana oikea mittari? Sehän kuluttaa sitä, mitä sille tarjotaan, muoviämpäreitäkin, jos niitä saa edullisesti. Sen suosikkiosaaja on huutokauppameklari, joka ostaa tuotteensa sadalla eurolla ja myy tuhannella sekä kertoo, kuinka sai kymmenen prosentin voiton.
Kauppa se on joka kannattaa. Kauppiaan tapa pilkata alan ammattilaisten työtä kiertotaloudessa, saati antiikin parissa, on pahinta mahdollista tämän osaamisen halveksintaa. Osta osakkeita, jotka ovat sentin hintaisia. Aloita siitä. Tarjoa näitä palveluja kunnalle, joka hakee palveluja ikääntyvien vanhusten hoitoon. Tai hakee puoli-ilmaista työvoimaa pakolaisista.
The Wolf of Wall Street on aikamme kuvaus ja parannettu painos aiemmin tehdystä samasta yhteiskuntakuvauksesta, joita meille tarjosi Hyvien Pahojen ja Rumien ohjaaja muutoskulttuurin hybridin ja sen dystonian esittelyssä Yhdysvalloissa, rautateitten saapuessa ja tuoden mukanaan uuden kulttuurin ja sen saalistajat. Sergio Leone onnistui siinä missä Martin Scorsesen, muutoskulttuurin yhteiskuntakuvauksessaan, olkoonkin että se meitä puistattaa, tekee ahdistavan olon.