Ringul Salaga esittelee töitään Galleriassa Kalevankadulla Helsingissä. Salagan maalaukset, thangkat, ovat buddhalaista taidetta. Taide on värikästä, signeeraamatonta. Se muistuttaa klusteritaiteen ideaa. Maalauksen tilaaja kylä tietää keneltä on työnsä tilannut. Sikäli kun se on tärkeää. Taide on tieteen tapaan tuhanisen vuosien välikäsien tuotetta. Löydös pikemminkin kuin keksintö ja kaikki jo olemassa.
Taiteen idea on toistaminen. Hieman samoin kuin tieteessä. Taiturimaiset yksityiskohdat vaativat yliluonnollisen varmaa kättä. Opetus määrää miten buddha on kuvattava. Taustamaiseman kuvaamisessa voi kokeilla omaakin. Buddhalaisuus tuli Intiasta Tiibetiin 700-luvulla. Ikonimaalaus on tehnyt samanlaisen matkan muuttuen tuskin lainkaan, mutta eri ilmansuunnassa saapuessaan oman kulttuurimme itäisille juurille. Lännestä se saapui miltei samansisältöisenä. Jopa luostarilaitos muuttui enemmän. Välittäjä ja sen kulttuuri voi muuttua paljonkin mutta substanssi säilyy. Joskus kadotamme jopa sen idean. Emme tiedä mitä se on alunperin edustanut tai esittänyt. Oma kulttuurimme ei voi avata tietokonetta ellemme ole sen tuotteita itsekin. Näin tiede ja taide avautuu vain oikessa kulttuurissa, ajassa ja paikassa.
Kuvat ovat rukouksen tai meditaation tukena. Maalaus on hengellinen tapahtuma. Maalatessa rukoillaan tai lausutaan mantroja. Työhön välitetään humaani ihmiskuva, hyväsydämisyys ja halu olla hyödyksi kaikille. Valmis työ käy läpi lopuksi pyhitysrituaalin ja se ommellaan brokadikehykseen. Hiemankin suurempi maalaus vie aikaa kuukausia. Ringul Salagan länteen muuttaneet oppilaat ovat lopettaneet maalaamisen. Ei ole aikaa. Maalaavat toki muuta. Mainoskuvia. Mainoskuva on aikamme mantra ja tiibetiläisen rukousmyllyn tuottama thangka.
Salaga aloitti täysipäiväisen thangkojen maalaamisen 11 -vuotiaana Intiassa arvostetun Tashi Gyamatson opastuksella Rumtekin luostarissa. Hän on maalannut nyt yhtäjaksoisesti 35 vuotta. Salaga on Tiibetin evakkoja ja kuului aikanaan Dalai-laman seurueeseen. Hän haaveilee joskus paluusta Tiibetiin. Nykyisin häntä työllistävät muutamat yksityisoppilaat ja suuret luostarit. Luostarilaitos on Intiassa ja Aasiassa keskeinen kulttuurilaitos. Se on sitä kaikkialla maailmassa. Luostarilaitos on globaalia yhteistä kieltämme. Ainut yhteinen kielemme. Me ymmärrämme toisiamme toistamalla. Kieli on sen syvin hermeneuttinen väline. Ringul Salga ymmärtää sen ja välittää sanomaa töissään. Hän on Dalai-laman seuruetta ja valaistu.
Ringul Salagan vierailu Suomessa kuului ”Hänen Pyhyytensä” Dalai-laman Suomen vierailuun. Vierailun peruuntuminen ei tehnyt Salagan käynnistä kuitenkaan turhaa. Hän sai suomalaisia oppilaita. Ei ehkä niin hääppöisiä mutta oppilata kuitenkin.
Salagan näyttely kanssa samaan aikaan Lontoossa on esillä abstraktin taiteen ehkä tärkeimmän edelläkävijän Wassily Kandinskyn uran tärkeimpiä vuosia esiteleviä töitä. Näyttely on saanut viileän arvostelun. The Guardianin mukaan Kadinskin töissä on liikkaa kaikkea. The Observerin mukaan näyttelyssä on turha hakea ”konkreettista ajatusta, sisäistä välttämättömyyttä tai henkistä intensiteettiä, sillä juuri nämä töistä puuttuvat”. The Times ja The Financial Times kuvaavat näyttelyn aikansa levottoman maailman tuotteiksi ja näytteet vain lyhyeksi periodiksi Kadinskin pitkällä uralla. Kandiskyn töiden pilkkojat ja pirstojat, brittiläisen kulttuurin amerikkalaiset edustajat, ovat sen pilanneet. Hyvä etteivät töitä kuitenkaan hävitä ja polta. Miksei Kandisky maalannut sipulikupolien ylle jalkapalloa?
Kandisky oli klusteritaiteen edeltäjä. Hän syntetisoi värein äänen ja näki värit ääninä. Rigul Sagasta Kandisky ei poikennut juurikaan. Hän oli kiinnostunut teosofiasta ja etsi töissään jumalallista harmoniaa. Kandisky oli Moskovassa lakitieteessä väitellyt juristi. Hän vain vaihtoi professuurinsa taiteilijan uraan. Valinta oli rohkea ja palveli maailmaa paremmin kuin jos hän olisi jäänyt moskovalaiseen yliopistoon juristiksi. Ei matka juristin työstä maalaustaiteen luovaksi neroksi ollut lopulta niin pitkä kuin kuvittelemme. Menkää istumaan Helsingin käräjille ja huomaatte kyllä mitä tarkoitan.
Matka oivalluksesta kohti abstraktiota on pitkä. Kandiskyn elämä oli täynnä äkkikäänteitä. Esittävän kuvan ote oli tiukassa kuin buddhan kuvat Salgan siveltimellä. Ensimmäiset työt olivat kuin mielen painiotteluja ja mukana oli hänen omia mieliaiheitaan; sipulikirkkoja, aseita, kasakoita, enkeleitä. torvia, ratsumiehiä. Viitteellinen horisontti näkyy ja vasta kun se katosi, menivät työt väärinpäin näyttelyissä. Kandinsky tajusi kuinka maalaus ei esittänytkään kuva-aihetta. Hän pääsi irti mielen kaaoksestaan. Dogmaattisen järjestäytyneestä tavasta hahmottaa maailmaa ja jäsentää se toereettisesti konvention ja mielen traumojen hakiessa tasapainoa. Onneksi joku asetti tauluja väärinpäin näytteille. Parempia ja valoisampia ne niin olivat horisontin hävitessä lopullisesti.
Salaga on matkalla kohti tiibetiläistä unelmansa. Se vaatii ehdottoman käden taidon toteutuakseen. Ja riittävästi etäisyyttä kadotettuun kulttuuriin, luostarilaitokseen. Kaaos ja harmonia sykkivät tasapainossa. Ongelmana on vain kopiointi. Salga ei voi enää oppia muuten kuin Kandiskyn tapaan, sukeltamalla täydelliseen pimeyteen. Hiljainen ja nöyrä mies on lähellä tätä vaihettaan, jolloin horisontti vaihtuu ja uusi näky on valmis muille esitettäväksi. Se on tuskainen vaihe, poisoppiminen täysinoppineelta.
Kandiskyn työt tunnetaan pirstaleisena hänen jälkeensä. Ne on paloiteltu surrealistien, informalistien, konkretistien ja kaikkien aikamme maalareiden töihin. Niissä ne löytyvät aina uudelleen pragmaattisesti jäsenneltyinä. Dogmaattinen taide ja tiede jäsentää ja pirstoo kandiskymäisen kulttuurin. Yhdestä paradigmasta syntyy kymmenen teoriaa. Yhden teorian tuntevasta muut ovat vieraita. Monitieteilijä ei ole poikkitieteinen nero . Pyhyyttä voi palvella monella tavalla, mutta katsojan silmässä se ei ole. Niin helppoa ja demograattista kandiskymainen taide tai salagamainen siveltimen käyttö ei ole. Oli se sitten epäoikeudenmukaista tai ei. Tiede ei avaudu lukematta, toistamatta .
Kandiskyn tapaista uuden luovan innovaation avaaja ei ole toista. Tarvitaan uutta Salga’a, joka avaa oman kulttuurinsa ja tuottaa uuden kuvan. Taiteen ja tieteen ympärikääntäjät ovat ihailtuja, jäljiteltyjä, kiisteltyjä ja aina kohu syntyy, kun sellainen lähestyy ja konventio alkaa rikkoutua. Venäläisen juristin ja professorin tie on ollut kivinen ja tuskainen. Dalai-laman buddhalainen luostaritaiteilija vaikenee omastaan.
24.7.06
Matti Luostarinen