Tunteitten ohjaama talous ja politiikka

Suomalaiset ymmärtävät taloutta kohtuullisesti, todetaan Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa. Yksi suuri mutta on mukana. Tunteet. Tunneperäinen päätöksenteko, mielihyvän hankkiminen, suosii nopeaa kulutusta kun taas hidas säästäminen ei sitä ruoki.

“Normaalitilanteessa talous voi pysyä hyvin tasapainossa, mutta esimerkiksi ero tai työttömäksi jääminen voi muuttaa tilannetta radikaalisti”, tutkija pohtii.

Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa nostettiin esiin myös kuluttaminen. Tutkimuksen mukaan kuluttaminen mielletään perusoikeudeksi, minkä seurauksena hyvätuloisetkin voivat joutua kulutuspäätöksillään taloudellisiin ongelmiin. Ongelmia aiheuttaa Timgrenin mukaan myös se, että suomalaiset perustavat taloudelliset päätöksensä usein tunteisiin.

“Moni päätös perustuu tunteeseen järjen sijaan. Muun muassa korkokattojen suosio kertoo mielestäni tästä. Korkojen nousulta voi suojautua myös maksamatta siitä pankille. Korkosuojausta tarjoava pankki saa kuitenkin monesti myynnin tehtyä, koska tunnetasolla laina ja sen korot uhkaavat yöunia”, Timgren lisää.

Tunneperäinen päätöksenteko heijastuu sekä arkisiin kulutupäätöksiin että suurempiin hankintoihin. ”Vertaa ensin” kysyi käyttäjiltään ruokaostosten suunnittelusta. Lähes puolet 168 vastaajasta kertoi yrittävänsä suunnitella ostoksensa etukäteen, mutta ostavansa silti usein enemmän kuin oli tarkoitus. Suuremmalta lautaselta syödään lisäksi reippaasti enemmän kuin pienemmältä.

”Suunnitelmallinen kuluttaminen ja oman talouden suunnittelu on vaikeaa. Säästäminen tuottaa mielihyvää vasta tulevaisuudessa, kun taas kuluttaminen antaa tyydytystä välittömästi”, Timgren toteaa.

Luonnollisesti tämä lyhyen aikavälin mielihyvä ja sen hankinta pätee kaikkeen muuhunkin inhimilliseen toimintaamme. Elämme aikaa jossa menneen maailman historian tulkinta ja käyttö oman elämän ohjeena on jäänyt taustalle. Näin vanha normisto ja moraali ei houkuttele sekään.

Samoin pitkä aikavälin suunnittelua tehdessämme, suuria hankintoja pohtien etenkin lastemme ja koko yhteisön, kansakuntamme etua tulevaisuudessa varmistaessamme, syntyy ongelmia.

Ilmastomuutos on ollut sekin pitkän kehityksen tulosta mutta kiihtynyt juuri oman modernin yhteiskuntamme tuotteena. Poliitikko, joka puhuu tai kirjoittaa näin, ei ole kovin suosittu. Vastaavasti poliitikko, joka lupaa heti ja nyt sekä heppoja teitä kulkien, helppoheikkinä tai -liisana, on oman aikamme medioitten kautta myös äänestäjän hyväksymä.

Äänet kerätään pikavoittoina ja juuri ennen vaaleja gallupsuosiota kosiskellen ja mainostoimistoja käyttäen. Takavuosien vaikeista ajoista varottaneet poliitikot eivät ole tänään oikein suosittuja.

Sama pätee normistoon ja moraaliin sekä sen hitaasti kertyvään pääomaan sukupolvelta seuraavalle. Jopa Nobeleita on alettu jakaa osana viihdettä ja hakien modernin ajan palkittavia kohututkimuksia tekeviä ja medialle myyvistä aiheista. Kyllä gravitaatioaallot ovat epäilemättä sitä miljoonien fyysikkojen maailmassa ja Harvard sekä MIT yliopistoja, jotka ovat voittaneet jo liki sata Nobelia tuhansien yliopistojemme joukossa. Se alkaa olla jo Hollywood -maailman tuotetta ja gloriaa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts