Lyhyt oppimäärä suomalaisesta palatsivallankumouksesta
Palatsivallankumous on vallanpitäjän lähimmän ympäristön toteuttama vallankaappaus. Kun tällainen lähin ympäristö puuttuu reaaliaikaisessa, virtuaalisessa maailmassa, sellaiseksi voi muodostua myös vaikkapa sosiaalinen media, kansalasimedia, uusmedia, perinteinen printtimedia, internet ympäristö tai niiden sisällä tapahtuva vallan siirto takaisin sen oikealle haltijalle.
Millaisia virheitä suomalaisessa palatsivallankumouksessa media siten teki? Mikä on suomalaisen palatsivallankumouksen synnyn syvin olemus ja mitä siitä olisi opittavissa?
Yleisurheilijoiden manageri Kari Härkönen kertoo Helsingin Sanomissa (30.9) kuinka lajissa eivät menesty kiltit ihmiset. Laji on kovien ihmisten ja suurten egojen, kuvaa Härkönen suojattejaan. Toisaalla manageri kuvaa hoitavansa nämä narsistiset egot itse maan pinnalle tarvittaessa.
Väärä arvio vastustajasta
Matti Vanhasen media esitteli aluksi kilttinä, harmittomana ja vahingossa tehtäväänsä joutuneena miehenä. Vain pieniä virheitä löydettiin ja niihin tartuttiin Gonzo-journalistin tapaan keräten näennäisiä pikkuseikkoja tai sotkien faktaa ja fiktiota miehestä ja puolueesta välittämättä viihteen keinoin manipuloiden.
Samaan aikaan median oma kriisi syveni, viihteellisyys kasvoi ja lehden kuluttaja muuttui vain pakolliseksi pahaksi markkinoiden ja ilmoittajien valtaamaa tiedotusvälinettä. Gonzo-journalismi yleistyi kaikkialla alkaen kilpailevasta sähköisestä mediasta. Siellä pääasian voi unohtaa ja ohjailla medioina seurailijoitaan sivuraiteille ja manipuloida virtuaalisesti seurauksista piittaamatta. Oleellista on hektisyys ja reaaliaikaisuus. Matti Vanhanen pyrittiin eristämään pääministeriydestään instituutiona, tekemään naurun alaiseksi ja pilkkaamaan siten hallitusta, maan ylintä johtoa oppositiota näin avustaen. Vallan vahtikoirasta olikin tullut valtaa hamuava takavuosien puolueen pää-äänenkannattaja ja internetin antamilla valtuuksilla, kansalaismediana.
Väärä arvio omista kyvyistä
Tästä syntyi toinen ja pahin virhe. Media ei voi näytellä kaikilla tasoilla Gonzo-journalistia ilmiön levitessä liki kahden vuoden aikana kaikkiin medioihin pääkaupungin päämedioista maakuntalehtiin ja pitäjien paikallisjulkaisuihin. Diffuusio oli tieteestä tuttu ja sitä käytetiin nyt hyväksi reaaliaikaisessa prosessissa. Sen toiminnan todellinen luonne oli kuitenkin suomalaisille medioille vieras ja leikittiin tulella.
Surrealistista maailmaa ei voi näytellä jos on oikeasti “surkealisti”. Ilmiö oli jo tuttu SAK:n mainoksesta, joka johti kömpelyydessään porvareitten voittoon. Ihmisiä ei pidä aliarvioida, jos itse on oikeasti naiivi ja yrittää tehdä taidetta joka on lapsen tekemää.
Siinä missä Kari Suomalainen ja Veikko Ennala onnistuivat, koska olivat lahjakkaita, ei onnistu välttämättä kaikilta nerojen jäljittelijöiltä. Sama koskee populismia ja Veikko Vennamon imitointia. Vai miltä eilinen mahtoi televisoissa vaikuttaa Eduskunnasta suorana lähetyksenä seuraten ja savolaisen ”populistin” lukiessa kielivammaisena julistustaan paperista? Se vei Timo Soinin kannattajilta orastaneen nousun kärjen. Ei Lasse Vireniä voi matkia vain kaatumalla ja jatkamalla juoksuaan. Tarvitaan siinä toki muutakin.
Lisäksi ajoitus oli väärä ja näkyi etenkin vasemmiston esiintymisessä. Reaaliaikainen prosessi oli jo ohi, jankutettiin vanhaa levyä kun aiheena kuului olla jo pääministerin tekemä tyrmäys, jonka hän suoritti edellisenä iltana saamatta edes vastausta ja jonka kansa näki intenetissä suorana lähetyksenä.
Ei pidä hyökätä silloin kun on jo aika siirtyä paikkapuolustukseen. Suomalainen tuppivallankumous oli jo tapahtunut edellisenä päivänä ja aamulla Helsingin Sanomatalon tuottamana epätoivoisena panetteluna. Siihen panetteluun saattoi yhtyä enää medioitten kilpailuissa vain pienimmät ja hitaimmat pitäjälehdet ja iltalehdet.
Media ei ole sähköinen “meedio”
Kun kaksi valtiomahtia iski yhteen, toisella oli kaksi päätä, uudempi ja vanhempi. Toisen valtiomahdin uudempi pää oli kaikkien yhteinen, internet sähköisenä toimintaympäristönä. Se ei ollut politiikan tekijän oma eikä perinteisen median tapa muuten kuin kutsuen itseään “uudeksi mediaksi”. Vanhalle medialle kukaan ei ollut antanut oikeutta sotkea maassa demokraattisen valtion vallankäytön pelisääntöjä maan hallitusta manipuloiden ”hajoita ja hallitse” gonzo-journalisminsa suojissa uuden median peleihin tukeutuen.
Nyt niin kuitenkin tehtiin ja vakavasti otetuista puolueitten entisistä printtimedian äänenkannattajista tuli ahneita vallan perään kuten takavuosina oli tapana ja käytäntö ilman Kekkosen tai Lipposen pitämää kuria. Samalla uutta “vapautta” käytettiin väärin ja siltä meni uskottavuus. Vallan käyttö ja anastus kun ei ole sama asia kuin vapaa sana ja lähdesuoja ilman vastuuta ja moraalia, gonzo-journalistina toimien ja virtuaaliympäristön säännöin manipuloiden ympäristöään uudesta vallasta humaltuneena. Suomalaisella medialla ja lehdistöllä kun ei ole samaa kulttuurista taustaa kuin muilla läntisillä medioilla ja pelkkä pullisteleva ego on ilmiönä tuhoisa.
Mediamylläkkässä vaalirahoitus vain sivujuonne
Kun mediamylläkkä vaalirahoituksesta käynnistyi, se jatkui myöhemmin uutena pääministeriin kohdistuvana ajojahtina ja samalla se uhkasi hallitusta pyrkimyksenä hajottaa ja hallita, käyttää hyväksi kuviteltua kansan kyvyttömyyttä lukea medioitaan. Vaikka hallitus oli toimintakykyinen ja vahva, liki 60 % kansalaisista sen takana, se näyttäytyi medioitten gonzo-journalismissa heikolta. Tätä mielikuvaa ruokittiin eristämällä pääministeri yksin ja kiinnittäen huomio oleellisesta pieniin yksityiskohtiin, jolloin sekä toimittajan että jutun päähenkilön sekä fakta että fiktio hämärtyvät.
Ei kaksi ilman kolmatta
Mediakohu kahden valtiomahdin kohdalla vaati Turussa kaksi “ruumista”, ulkoministerin ja piispan, kuten Homeroksen tavassa kirjoittaa aluksi draama jatkaen tragedialla ja päättäen komediaan. Nyt Vanhasen “kiltteys” oli arviona väärä ja ruumis löytyi median sisältä, yleisradion omasta pajasta, ja maan hallitus “kaappasi” itselleen kuuluvan vallan. Pääministerin ei kuulu hakea kivitalostaan “kanttaamatonta” tuppeen sahattua lankkua, vaikka Gonzo-journalismi sitä vaatisikin. POliisin työn valvonta ja teko ei kuulu sekään medioille. Gonzo kun ei toimi rationaalisesti ja etsi oikeutta, kuten juristi oikeutta hakisi ja Anneli Jäätteenmäki juristina virastaan erosi.
Aikanaan Jäättenmäki jätettiin yksin, nyt pääministeriä oma hallitus ja puolue alkoivat tukea. Media teki virheen esitellessään juuri Jäätteenmäen Helsingin Sanomien pilakuvassa nykyisen porvarihallituksen satiirisena toistona. Sen minkä Kari Suomalainen teki, ei ollut vallan käyttöä vaan sen esittelyä, taidetta. Ero nykyisen ja entisen pilanteon välillä oli valtava.
Puuttuu kolmas näytös
Pohjanmaalla paljon harrastettu “tuppi” -peli on nyt ohi, pääministeri ja hänen hallituksensa saavat luottamuslauseen, palataan normaaliin päiväjärjestykseen. “Siin män tuppelleen koko juttu”. Sen myöntämiseen maakuntalehdissä ja jälkiomaksujien vallan käytössä vie vain aikaa. Haavat eivät parannu hetkessä. Mediaan ei luoteta nyt millään tasolla vaikka Jungner eroaisikin. Eroja kun vaaditaan nyt myös maakuntien medioissa ja pitäjälehdissä. Siellä kun ehdittiin pullistella vielä pääkaupungin päämedioita paljon ikävämmällä tavalla ja henkilöiden gonzo-journalismia, paikallisia luottamushenkilöitä tehtävissään.
Enää puuttuu kolmas näytös, jossa komedian kautta kansa saa nauraa koko tragedialle ja nukkua yönsä rauhassa. Parhaiten se järjestyy medioilta nauramalla itselleen ja muuttamalla Helsingin Sanomien pilakuvat tällä kertaa kaksipäiseksi kotkaksi, joista toinen, se uudempi media puree vanhemmalta medialta pään poikki. Niin suuressa kriisissä se nyt on ja käyttää valtaansa holtittomasti löytämättä paikkaansa hyvin järjestäytyneessä yhteiskunnassa pelkäämättä itseään, petosta ja petoksen petosta sekä ilmiöiden leviämistä diffuusisena maan tuhansiin pieniin medioihimme. On saatu aikaan korvaamatonta vahinkoa, jonka merkitys on taantumaamme syventävä ja pitkittävä.