Ei ole enää yhtä tai kahta mallia vaan mallien kirjo. Kun malleja alkaa olla runsaasti, syntyy malliton yhteiskunta ja kulttuuri. Näin Suomi kansakuntana muuttui ja niin muuttui myös perheiden arki sekä lapset, jotka kokevat maailman olevan sitä, miltä se lähiyhteisössä heille näyttäytyy.
Kun he kasvavat aikuisiksi, se tapahtuu yllättävän nopeasti, mutta kuitenkin useamman hallituksen aikana, jossa muutoksen muutokset ovat vieneet sen ajan, jolloin perhe perustetaan ja lapsia hankitaan. Tuuliajoksi kutsutaan tällaista kulttuuria ja sen rakentajia, perheitä, joita ei ole olemassakaan sellaisina, kuin edellisen vuosisadan aikana tämän käsitteen ymmärsimme.
Professorit, jotka ylimpinä opettajinamme kouluttavat opettajia, insinöörejä, lääkäreitä ja tuomareita, myös poliitikkojamme, eivät aina hekään ole varmoja, onko seuraava vuosikerta koulutettava ehkä kokonaan uuteen kulttuuriin. Tiede sentään on ja pysyy luonnonlaeiltaan jotensakin samana, mutta ihmistieteet ovat sen sijaan elävässä tilassa, kiitos niiden poliitikkojemme ja median, joka ovat tuuliajolla virkamiehineen. Käsitteet sosiaalinen pääoma, muisti ja eilinen päivä ovat kadonneet. Eletään virtuaaliajan fiktiota, joka ei ole reaalimaailma sekään. Ihmisen tapaaminen kasvotusten on ongelma, jota vältellään.
Aivan kaikki ei saa olla vanhempien vastuulla ja päätettävissä, kun kyse on lapsistamme. He eivät välttämättä tiedä luonnontieteistä yhtään mitään tai ovat muuten vastuuttomia kantamaan vastuuta muusta kuin heikosti itsestään. Ei tämä ole uusi ilmiö ensinkään. Näin on toki ollut joskus ennenkin. Uutta on se, että vastuuta aletaan jakaa vaikeista asioistamme yksilöille olettaen, että heillä olisi poikkeuksellisia lahjoja ja tietoja jo syntyessäänkin. Ei heillä ole. Oppiminen on hidas tapahtuma ja etuaivojen kuorikerros kypsyy vasta joskus parin vuosikymmenen jälkeen. Eikä sinnekään tieto siirry geeneissä perittynä. Olemme siinä poikkeuksellinen nisäkäs puhekielemme kanssa. Emme suunnista maapallon toiselle puolelle lentäen, kuten linnut lentävät jo vajaan vuoden ikäisinä.
Rokotus nyt on ilman muuta sellainen ilmiö joka on hoidettava kysymättä vanhempien mielipiteitä. Jonkun on huolehdittava myös koko kansakunnan turvallisuudesta ja tarttuvista taudeistamme, niiden torjunnasta sekä ihmisten arjen sujumisestakin. Vaikka tapaisimme kuinka fiksuja individualistejamme ja neroja, narsismiltaan häiriintyneitä päihteitten käyttäjiä.
Ihmiset on myös uskallettava kohdata kasvotusten ja palvelut netistä jaettuna ovat fiktiivinen virtuaaliharha. Moni nuori elää jo tällaisessa harhassa. Vakuutusyhtiöt ja pankit hoitavat asioitaan jo olettaen, että pelkkä mainos epäkimurantista on riittävän epäselvä, eikä vahinkoa tarvitse korvata muuten kuin rokottamalla ikäihmisiä, nettiä käyttämättömiä, neljä kertaa vuodessa eläkettä pienentäen vakuutusmaksuillamme. Sellainen rokotus on kysyttävä kyllä näiltä vanhuksilta erikseen, tai sitä on ainakin jonkun seurattava, varmistettava sen laillisuus ikäihmisiä suojaten rikolliselta toiminnalta, nuoria ylivelkaantumiseltamme. Omilla vanhemmillani oli vuosikymmeniä vanhoja vakuutuksia, joilla ei ollut tuo taivaallista merkitystä ja niin on minullakin tosi paikan tullen.
Se on rikollista toimintaa, jos vanhukselle, vaikeasti liikkuvalle ja muististaan epävarmalle, tulee vahinko, jossa vaaditaan myös joku, joka sen korvaa ja selvittää paikan päällä, mistä on kyse. Sijoituksiakaan ja lainoja ei sovi jaella ja myydä ottamatta selville, kenelle ne tulevat ja ymmärtääkö varmasti, selviääkö lainoistaan ja ymmärtääkö sijoituksistaan tuon taivaallista. Valtaosa meistä kun ei ymmärrä ja liki miljoona vanhusta ei osaa käyttää nettiä lainkaan, saati täyttää vahinkoilmoituksia ja lähetellä sen kuvia kameralla, jota ei ole olemassakaan. Vahinko kadonnut lähimuistista muutaman päivän kuluttua sen sattumisesta.