Agraarin Suomen työn juhlana pidetty laskiainen on nykyisin jotain kokonaan muuta tai sitten ei juhlana lainkaan muistettu. Wikipediasta sen voi vielä lukea ja maaseudun elämää muistavat suuret ikäluokat saattavat jopa haikeudella palata lapsuutensa kokemuksiinkin. Jos taas politiikkaa ja yhteiskuntamme tutkiva ei tunne edes lähihistoriaamme, sen arvailu on hankalaa pelkästään oman aikamme uutisvirtaa seuraillen.
Ilmiölle kun löytyy paljon muitakin selittäjiä kuin Yhdysvaltain vaalit tai Timo Soinin kaltaisen ihmisen elämänkaaren tulkinnat Helsingin Sanomia lukien tyyliin, missä ongelma siellä Soini. Se kun korvaa oman aikamme ”pitkiä pellavia” huudahduksen ja naapurin pelloille toivottiin jotain kokonaan muuta.
Ei sosiaalinen pääomamme ja muistimme näin lyhyt ole ja muutaman julkimon varassa pyörivä Suomessakaan. Se miten ihmiset maaseudulla käyttäytyvät, on toki paljon pidemmän ja juurevamman historian kautta syntyvää ja siinä on mukana myös geneettinen perimämmekin. Politiikka on sekin paljon muutakin kuin stereotyyppistä yhden tai kahden miehen tai naisen viihdettä, kuukausittain vaihtuvia gallupennusteitamme.
Eivät ihmiset arvojaan ja normejaan, tapakulttuuriaan, viikoittain vaihtele kertoi sote ja sen soittelijat mitä tahansa Arkadianmäellä toimittajineen. Soinin kaltaiset ihmiset ja heidän elämänkaarensa on kokonaan muuta kuin kuntamme ja maakunnat, perinnemaisemat aivan muuta kuin teollinen yhdyskunta ja sen muutokset.
Eivätkä nekään hetkessä muutu. Reaaliaikaisen rinnalla kulkee kuitenkin aina myös pysyvä ja juureva perustuslakikin ja soinismiakin seuraa sata muuta samanlaista. Konservatiiviseksi markkinoitu onkin hetkessä hyvinkin joustavaa ja liberaalia, johtavat myös nopeaan toteutukseen, jos sen juuret löytyvät oikealla tavalla historian kautta haettuna. Jussi Halla-aho vaikuttaisi kirjoittavan ja puhuvan juuri tästä. Tiedemiehen tapaan ja uskottavastikin.
Mistä tulee laskiaisen ajan ”pitkiä pellavia” sanonta ja monet muut pääsiäistä edeltävät loitsumme? Vedin takavuosina kansallista pellavaohjelmaamme ja tutuksi tulivat todella monet pellavasta, niin sen kuidusta kuin öljystäkin valmistettavat tuotteet ja öljy- sekä kuitupellavan jalostus kasvina.
Uusia tuotteita kehittelimme niitäkin, myös muovin korvaavia komposiittejamme ja lääkkeitä. Ruotsin vallan aikana Suomesta kaavailtiin jopa pellavamaata. Puuvilla olisi sekin voitu korvata kotimaisella raaka-aineella. Ilman hamppua matkat uuteen maailmaan ja rapakon taakse olisivat jääneet nekin tekemättä. Purjeet kun vaativat pitkäkuituista kasvia.
Se miten näitä uusia innovaatiota, teknisiä, taloudellisia ja kulttuurisia, sosiaalisia ja myös poliittisia uudistukiamme onnistuttiin toteuttamaan, oli sidoksissa kunkin talousalueen omaan historiaankin. Sopivat yrittäjät löytyivät sieltä, missä ilmiö oli jo aiemmasta tuttu, osa toimeentuloakin, mutta tuote vain hieman muuta kuin mihin vuosisadat oli opittu.
Teknisen ja taloudellinen innovaatio kun vaatii rinnalleen myös sosiaalisen ja kulttuurisen innovaation, tai oikeammin oikeat henkilöt niiden toteutukseen ja verkostot voivat toki ylittää myös talousalueen rajojakin. Nekin on tunnettava ja tutkijan kyettävä avustamaan niiden synnyssä.
Laskiainen on hyvin tyypillinen työn juhlaan ja arkeen liittyvä traditio, johon on mahdollista liittää valtava määrä uusia innovaatioita ja niiden yhteisiä sovelluksia. Se edellyttää kulttuurisen taustan tuntemusta, mutta myös laskiaista seuraavan pääsiäisen merkityksen oivallusta. Ilman niitä ideat eivät toteudu tuotiin maahan mitä tahansa kulttuuria tai sen rakentajaa etenkin jopa päiväntasaajan väärältä puoleltakin. Kulttuuriset ilmiöt kun seurailevat luonnon kiertoa ja leveyspiirejämme, samaa ilmastotyyppiä, jossa itsekin elämme. Se että luonto ja eläimet, ekosysteemit sen oivaltavat, liittyy luonnon lakeihimme ja niistä ei voi neuvotella.
Luonnonlait kun ovat ihmistieteistä poikkeavia ja niistä ei tehdä kompromissejamme poliitikkojen tapaan eläen. Elämme aikaa, jossa nämä lait on otettava lopulta myös vakavasti. Sellainen puolue menestyy, joka oivaltaa tämän ensimmäisenä ja löytää sille myös tuhatvuotiset juuremmekin. Ei ala opettaa mehiläisille ja linnulle kymmenjärjestelmän oppejamme varpaita ja sormia laskien, vaan oivaltaa, kuinka nämä käyttävät paljon fiksumpaa tiedettä omassa tavassaan tiedottaa ja suunnistaa maanosasta toiseen ja lopuksi vielä oikean lammen rannalle pesimäänkin.
Monet Suomen laskiaismenoista ovat luultavasti peräisin vanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi. Laskiaisperinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit. Suurmäen mestarit ovat Alpeilla syntyneitä ja oppineet jo lapsena liitämään myös ilman mäkiä. Pohjanmaalla sellainen on hankalaa. Enää laskiaistakaan ei yhdistetä pellavankasvuun, vaan siinä hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä. Laskiaisen perinneruokiin kuuluvat hernekeiton lisäksi laskiaispullat.
Reformaation myötä paaston noudattaminen jäi suomalaisilta pois, mutta monet uskomukset ja kiellot pysyivät kansan mielissä. Laskiainen säilyi talonpoikaisena työnjuhlana ja ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluvana päivänä. Se naisten olisi syytä jo viimeinkin oivaltaa.
Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on Suomessa liittynyt aikaisemmin runsaasti kansanuskomuksia ja taikoja. Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Saunaan täytyi mennä päivänvalolla ja siellä oli oltava ääneti. Suomalainen mykkyys selittyy muullakin kuin tyhmyydellä.
Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oli ohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä. Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi. Myös herkut kuuluivat laskiaiseen. Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla. Wikipedia avaa meille sellaista, jota aiemmin emme edes tunteneet kaupungissa nykyisin vanheten.
Ruokaan liittyi myös uskomuksia. Sen piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat. Eikä rasvaa saanut pyyhkiä sormista pois, vaan sen piti antaa kulua itsekseen jaan myötä. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn.
Kun alat puhua viikatteesta, lapsesi ja heidän lapsensa alkavat kysellä, mitä se sellainen voisi tarkoittaa? Kuka nyt viikatemiestä tunnistaisi muuten kuin kauhuleffoistamme. Maalla niitä oli aiemmin pilvin pimein ja sinne ei ole hyvä mennä isovanhempia tapaamaan.
Sormennuolija sen sijaan sai sirpeistä haavoja. Mistä ihmeen sirpistä, kysyvät lapset nyt? Sama juttu ja kauhutarina, jossa mukana on myös vasara. Kun ruokien annettiin olla pöydässä koko päivän, se takasi runsauden koko vuodeksi. Kehnosti hoidetut vanhukset ja heitteillejätöt tai raiskausten tutkiminen, rahan pesu rikoksena, on osa kulttuurista syntyvää rötöstelyä. Ei sellaista pidä Suomessa sallia.
Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on talvikeli, liittyy laskiaiseen myös mäen laskeminen esimerkiksi pulkilla. Ihonväriltään tummempi ei sellaista heti tunnistaisi. Rekiretket ovat vierasta kulttuuria nekin. Opittava nekin on ja vuosituhantista perintöä, sosiaalista muistiammekin. Raamatun kertomus kamelista kulkemassa neulansilmän läpi on vierasta kulttuuria meille. Meillä ei ole kamelia eikä portteja, josta kameleja kuljettaa. Neulansilmä on meillä mahdottoman ahtaaksi koettu ja pellavalangan siitä ehkä voi pujottaakin. Mutta ei nyt sentään kamelia.
Perinteisesti pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kun nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa) ja nauriita kuin lautasia”. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tippuroita ja tappuroita. Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä.
Kun kaikki tämä on unohdettu hetkessä, revi siitä sitten innovaatiolle sopiva sosiaalinen pääoma ja kulttuuri. Huonon pään takia siinä koko ruumis kärsii uutta kulttuuria valmistellessaan ja joka neljäs vuosi vaaleihin valmistautuen, sotesoppaa meille kansalaisilla syöttäen.