Tyyntä myrskyn edellä otsikoi Hesari (17.9) gallupin, jossa perussuomalaiset on nostanut kannatustaan eniten ja on nyt demareitten kanssa liki tasoissa ja virhemarginaalin sisällä. Sen sijaan Kokoomus ei ole kyennyt hyödyntämään oppositioasemaansa ja Keskustan kannatus on enää prosentin osia yli kymmenen. Kansanedustajina mitaten se tarkoittaa 15-20 edustajaa.
Se on nyt apupuolue hoitamaan konkurssiamme sinisilmäisessä punavihreässä idealismissa johtajanaan kokenut Matti Vanhanen. Hän kertoi olevansa käytettävissä hetken, mutta ei enää tulevissa vaaleissamme. Ymmärrän häntä hyvin ja menneen maailman ”lautakasoja” tuppilautoineen. On aika vetäytyä muihin töihin ja taloa rakentamaan, toista jo järjestyksessä. Ensimmäinen oli harjoituskappale ja politiikka lajina on hänelle tuttua jo oman isän kautta sen Maalaisliitossa, kansanpuolueessa oppien. Tämä nykyinen Keskusta ei vain ole takavuosien kansanpuolue (populus=kansa). Urho Kekkoksen aikana siitä syntyi valtaa pitävä puolueemme, valtapuolue ja EU:ssa liberaali puolue. Se oli lian suuri loikka konservatiiveille äänestäjille. SMP paikkasi tämän aukon 1970-luvun alussa ja nyt perussuomalaiset. Joku täyttää aina poliittiselle kartalle jätetyt aukot ja toteuttaa myös välttämättömät uudistuksetkin.
Kun punavihreän hallituksen talouden pito sakkaa ja teollisuus pakenee maasta, työttömyys pahenee, kuntien mahdollisuus pitää yllä palveluita sakkaa sekin ja äyrinhinta nousee pilviin, yli 50 seutukaupunkia maaseutualueineen ovat enemmän kuin pulassa. Heitä ei auta nyt edes maakuntakeskuksemme. Tehdään Savonlinnalle tyypillisiä ratkaisuja, epätoivoisia Kuopiosta apua hakien. Taustalla on hyvin vanha historia ja sen sosiaalinen pääomakin. Näin Mikkeli ja Etelä-Savo pelasi itsensä ulos maakuntiemme kartalta ja samalla Pohjois-Savo vahvistui. Keskustalle tämä ilmiö merkitsee samaa kuin oman palapelin avaamista myös sotea hämmennettäessä ympäri Suomea. Kymmenen prosentin puolue alkaa olla sielläkin vain apupuolue.
Kovin pienet maakunnat ja niiden sairaalat kun ovat uhattuna samalla tavalla Kanta-Hämeessä, Forssassa ja Riihimäellä, eikä Hämeenlinna välttämättä ole ratkaisu myöskään Lahden suunnalta apua haettaessa outona vaalipiirinämme Kanta-Häme Päijät Hämeeseen liittäen. Mitä tekemistä lahtelaisilla on Porin tien ja Loimijokilaakson kuntien kanssa? Ei mitään.
Vaalipiirien rajat eivät saa rikkoa talousalueiden luonnollisia saati luonnonmaantieteellisiä rajojamme miten sattuu. Tampere ja Turku, Helsinki ovat kovin vahvoja vain sadan kilometrin etäisyydellä näistä pientaajamistamme. Niinpä pienten talousalueiden keino menestyä on vain liittoutuminen ja yli keinotekoisten vaalipiirirajojemme. Tässä yhteistyössä Forssan kohdalla lähimpiä seutukaupunkeja ovat Loimaa ja Somero.
Verot ja heikkenevät palvelut sekä yrittäjien kilpailukykyä laskevat rasitteet, sekä tolkuton velanottomme maailman turuilla elellen, alkaa tuntua pieneläkkeellä elävän arjessa pysyvänä köyhyytenä ja pahoinvointinamme. Tilastot eivät aina valehtele ikärakennettamme seuraten. Emme voi elää alue- ja yhdyskuntasuunnitelussamme utopioiden varassa.
Pandemian rinnalla hallitutuksemme ovat itse ajaneet maamme suohon, josta nousu vie sukupolvia. Jos menetimme jo aiemmin vuosikymmenen, jonkun laskelman mukaan 25 vuotta, nyt alkaa painajainen, josta nousu ei kohta ole minkään puolueen hoidettavissa, jolloin myös demokratiamme kriisi syvenee. Puoluekannatusten seuraaminen ei paljoa auta ja muistuttaa ravikilpailujen seurantaa. Timo Soini antoi siinä opetuksen hillotolppineen.
Sosiaalisen median tapa hoitaa asioitamme kuntoon ei ole oikein uskottava tapa ratkaista nyt syntynyttä romahdustamme. Maallamme ei ollut sittenkään malttia vaurastua ja pitää samalla asemansa hyvinvointivaltioitten rintaman kärkimaina.
Olemme kuten mäkimiehet tai keihäänheittäjät unohdetun lajin parissa pyristellen ja Lasse Virenin juoksuja muistellen. Alan harrastajat ja ambitio, kunnianhimo, loppuivat ja laji sammui, mäet lahosivat ja keppi ei sekään enää lentänyt. Puolen tunnin juoksijat kympillä edustivat edellisen vuosisadan alun huippua ja ainoat yleisurheilijamme olivat naisia pika-aidoissa kilpaillen edes edustuspaikasta olympialaisiin mittelöihin. He muistuttivat nykyhallituksemme ministereitä naisinamme. Se riitti heille ja heitä seuraaville, politiikassa äänestäville, mutta ei oikein yleisurheilumme tason kohottajille ja siellä vastuuta kantaville miehille. Oli saatava äijäpuolue ja sen kannatus on nyt tavoittelemassa pääministeripuolueen paikkaa.
Olen seurannut tutkijana nyt vajaan vuosikymmenen pienen seutukaupungin Forssan ja sen maaseutukuntien (Jokioinen, Tammela, Humppila, Ypäjä) sekä Kanta-Hämeen maakunnan tapaa hoitaa talouttaan, alue- ja yhdyskuntasuunnittelua sekä yhteyksiään verkottuen sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Käytännösä se tapahtuu lähtemällä mukaan politiikkaan jossakin suomalaisessa puolueessamme, mieluiten kuitenkin ajalle tyypillisessä ja siten mielenkiintoisimmassa myös kansainvälisesti, ei vain paikallisesti tai kansallisesti. Meillä Suomessa tällainen puolue on ilman muuta perussuomalaiset populistisena kansanliikkeenämme (populus=kansa).
Alue- ja yhdyskuntasuunnittelun luottamustehtäviä seuraten, olemme nyt todellakin vuosikymmenien päässä siitä teorista ja opista, joita yliopistomme maailmalla ovat ohjeistaneet. Poliittinen elämämme mustuttaa aivan perinteistä, kenen tahansa kouluttamattoman puoskarin lääkärinä tai lentäjänä tapaa pyrkiä pitämään potilaansa leikkaussalissa hengissä, viedä lentokoneensa turvallisesti kentältä toiselle, tuntematta muuta kuin pelkoa ja vihaa, kaunaa ja katkeruutta sekä poikkeuksellisen tavan rohkeutta sekä narsistisia omia tarpeitaan lähteä sellaiseen tehtävään, jonka lopussa on odotettavissa katastrofi. Olen kutsunut tätä demokratiamme kriisiksi mutta myös puoluelaitoksemme kriisiksi.
Valtaosa kun poliitikoistamme ei ole saanut minkään maailman oppia ja taitoa pitää lentokonetta ilmassa ja hoitaa se turvallisesti takaisin kentälle, ilman että vierellä on joku, joka sen hoitaa myös myrskyn sattuessa asiantuntijana ja ammattilaisena.
Kukaan meistä ei lähtisi heidän kanssaan leikkaussaliin muuten kuin alan osaajan ollessa vierellä hoitamassa tuo operaatio. Pelkkä taito juosta tai hiihtää, pelata golfia tai olla maanviljelijä, duunari mikä tahansa tai yrittäjä, ei vielä pidä lentokonetta ilmassa. Pelkkä taito puhua ja kirjoittaa mistä tahansa maan ja taivaan välillä ei tuo kirjailijalle taitoa hoitaa niitä ammatteja, joista hän kirjoittaa. Joskus jopa ärimmäisen taitavastikin.
Elokuvan tekeminen ja ohjaaminen ei sekään tee ohjaajasta niiden ammattien osaajaa, joita hän elokuvassaan esittelee. Tauno Palo olisi ollut varmaan ihan hyvä pesidentti, mutta ei varmaan alue- ja yhdyskuntasuunnittelijamme sekä arkkitehti samalla. Presidentin tehtävät hän olisi näytellyt uskottavasti, kun joku kirjoittaa ensin käsikirjoituksen valmiiksi.
Me luotamme yhdessä maailman vaativimmassa talouden ja monitieteisen alue- ja yhdyskuntasuunnittelun hoidossa sellaisiin äänestämiimme ihmisiin, joiden tiedot ja taidot ovat kenen tahansa mukamas hallinnassa, kunhan on selvinnyt hengissä ja osaa puhua ja kirjoittaa auttavasti omaa äidinkieltämme ja tarvittaessa myös paria muuta kieltä ja on hivenen näyttelijän lahjojakin.
Näinhän se ei toimi yhteiskunnassa, joka korostaa osaamista ja ammattitaitoa, professionaalisia kykyjämme ja koulutusta, kun kyseessä on lääkärin vaativa työ tai vaikkapa mikä tahansa liki vuosikymmenen vaativa päivittäin annettava koulutus ja sen rinnalla työyhteisön sisällä opittava rikkeetön ammattitaitomme ja mieluiten tohtorin pätevyyskin, tässä tapauksessa alue- ja yhduntasuunnittelussa se hankkien. Ei ihmisen hoidossa lääkärinä vaan ALUEEN ja siellä toimivien ihmisten organisaatioineen.
Olemme sokeita puolueittemme kanssa ja vielä sokeampia kun haemme itsellemme sopivaa henkilöä hoitamaan kunnissamme ja kuntainliitoissa, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla alue- ja yhdyskuntien hoitoon ja kehittämiseen vaadittuja taitoja ja niiden käyttöä. Miksi näin on, jääköön pienten maakunta- ja paikallislehtiemme toimittajien kerrottavaksi, Hesarin ja Ylen hoidettavaksi. Hehän sen journalisteina osaavat.
Sosiaalinen mediahan nämä asiat nykyisin parhaiten taitaa. Hehän nämä asiat hoitavat ja kilpailevat asian osaamisesta poliitikkojensa kanssa. Oma kokemukseni on pelkkä järkytys, mutta ei toki täydellinen yllätys ensinkään. Totta on, etten todellakaan voinut arvata, ettei alan osaamista ole välttämättä poliitikoillamme lainkaan.
Politiikka (politics) kaipaa myös ammattitaitoa hallita kuntia, niiden taloutta ja myös pelkkiä lakeja sekä asetuksia, joita on toista tuhatta opeteltavaksi. Samalla koko ajan uutta tulee ja siinä eduskunnaltamme odotetaan siltäkin ammatimaista osaamista etenkin alue- ja yhdyskuntasuunnittelun KÄYTÄNNÖN työssä, mutta myös sen koko ajan uusiutuvassa luovuudessakin, innovoinnissa (policy).
Eivät asiantuntijat yliopistoissamme kykene niitä KENTÄLLÄ hoitamaan ikään kuin muun puuhan puutteessa kouluttajina ja tiedettään samalla edustaen ja edistäen maailmalla, kunnissamme ja luottamustehtävissä. Demokratiassa kun KANSA valitsee ja jos se siinä epäonnistuu, kantaa ITSE myös vastuun valinnoistaan. Ja pulinat pois, jos laiva törmää aiemmin hyvinkin varusteltuna jäävuoreen. Edessä kun on sen jälkeen kylmää kyytiä. Menneiden vuosikymmenten tuloksilla ei olympialaisissa kisoissa juhlita.