Jyrki Kataisen hallitus on saanut monta nimeä. Alkuvaiheessa käytetyin oli hävinneiden hallitus, tämän jälkeen sateenkaari ja sen päässä sixpack, janoisen suomalaisen unelmien täyttymys. Olkoonkin, ettei tuleva hallitus vastaa tuohon huutoon, nostamalla niin alkoholin kuin tupakan ja makeisten hintoja. Verot siirretään kuntaveroihin ja köyhimmille suoritettava satasen suuruinen lisäbonus sateenkaaren pään tavoitteluun otetaan pois hyvinvointipalveluina, joita kunnat tarjoavat 1-3 % lisähinnasta. Kun tämä vero on kaikille sama, tuloista riippumaton ja ilman progressiota ostokykyä leikkaava, kolme prosenttia on melkoinen lovi olemattomassa eläkkeessä.
Luottamus euroalueella kriisissä
Eläke on erityisen olematon silloin, kun se siirtyy vuosi vuodelta yhä kauemmas ja epävarmuus sekä luottamus omaan kansalliseen päätöksentekoon alkaa horjua, kuten tutkimukset Euroopassa osoittavat tapahtuneen. Laskua omaan hallitukseen ja talouteen on jopa 40-50 % viimeisen parin vuoden aikana.
Viimeisimmän Valittujen Palojen selvityksen mukaan suomalaiset uskovat ja luottavat euroon muita euromaita sinisilmäisemmin (70 %). Saksalaisista ja ranskalaisista euroon uskoo vähemmistö kansalaisista (40 %) ja enemmistö on myös halukas palaamaan takaisin vanhaan kansalliseen valuuttaan.
Tämä Suomessa on hyvä ymmärtää kiihkoiltaessa EU:n rahaliitosta ja sen kriisimaiden tukipolitiikasta. Suomi ei ole sellainen ”häirikkö” jollaisena sitä usein omissa medioissamme esitellään, eivätkä euroon littyvät kriittiset kannanotot ole erityisen suomalainen ilmiö saati tästä päivästä syntynyt keskustelu. Eurokriittisyys on elänyt kaiken aikaa ja euron ongelmat on tunnettu tutkijapiireissä hyvin. Osa tutkijoista on ollut pikemminkin naiiveja tai liian teoreettisia pohdinnoissaan. Mukana on toki myös poliittista tarkoitushakuisuutta.
Haukutuin startti miesmuistiin
Hyvällä lapsella on monta nimeä. Viimeisimmän antoi perussuomalaisten Timo Soini puhuen hyytelöhallituksesta. Kun kompromisseja haetaan kovin monelta suunnalta sattumuksia hyytelöön jää vähän ja siltä puuttuu selkeä visio ja missio, strategia, jolla kansantaloutta ohjaillaan myrskyisällä merellä. Näistä viimeisin ja ankarin tuomio tuli Ruotsista konjunktuuriinstitutetin tutkimusjohtaja Juhana Vartiaisen madonlukuina. Hänen mukaansa hallituksen kunnianhimo oli aivan riittämätön ja sovittuja leikkauksia olisi tullut lisätä nykyisestä 2,5 miljardista ainakin kaksinkertaiseksi. Luotto talouden kasvuun on katteetonta optimismia. Tämäkin arvio on pikemminkin sääntö kuin poikkeus tutkijapiireissä.
Tyytyväisiä eivät ole suomalaisetkaan taloustutkijat. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen näkee ohjelman jakopolitiikkana ja Pellervon (PTT) Pasi Holm eräänlaisena oikeudenmukaisuusperiaatteena (HS 22.6). Yrittäjän näkökulmasta tämä periaate ei oikein toteudu ja maaseudun kuntien näkökulmasta se on suorastaan painajaismainen. Eniten pelkoja syntyy nyt juuri maaseudulla ja sen peruselinkeinoissa. Mutta helpolla eivät tule selviämään vaikkapa liki toisessa ääripäässä tuotantoketjun työskentelevät luovan innovaation rakentajat tutkimuslaitoksissa.
Tutkijat yliopistoilla ovat hakeutumassa tutkimusten mukaan suurena joukkopakona ulos kampusalueeltaan. Naisista noin 60 % ja jo liki olemattomasta määrästä miestutkijoita 80 % harkitsee uran vaihtoa. Tiede ja tutkimus olikin pätkätöitä, tiede rahan keruuta ja kerjuuta, työyhteisö kiusaamista, työn palkitsevuus suuri petos tohtoritulvaan joutuneille nuorille tiedeyhteisön toivoillemme. Toki tämäkin tiedettiin vaiheessa, jolloin tohtoreiden määrä kasvoi runsaasta sadasta nykyiseen, liki kymmenkertaiseen määrään. Uudet tohtorit eivät voineet mitenkään sijoittua tutkijoiksi yliopistojen sisälle samaan aikaan kun opiskelijoiden määrä alkoi sekin laskea. Vääristymää lisäsi naisten osuuden kasvu väitelleissä ja laitoksittain erot alkoivat olla liki päinvastaisia kuin vielä 1970-ja 1980-luvuilla, jolloin nainen väittelijänä oli harvinaisuus.
Miten tässä yliopistouudistuksessa näin pääsi käymään? Hallinnossa mukana oleva roikkuu tiedemiehen ja -naisen mukanaan tuomassa ja hankkimassa tutkijan vakanssissa ja kyvyssä tienata koko valtion hallinnolle, elinkeinoelämälle, rahoja ja innovatiivista uutta osaamista, eikä jakajan käten jää lopulta kuin luu, selviää tutkimuksesta. Palkka on olematon eikä ura etene lainkaan, vastuuta on mutta ei valtaa, työpäivät tolkuttoman pitkiä ja tutkijan työ opetusta ja hallintoa. Toki se oli näin myös 1970- ja 1980-luvuilla. Valittajia oli silloin vain paljon vähemmän, muutama väitellyt yliopistoa kohden vuodessa. Professuuri saatiin silloin, kun edellinen jäi eläkkeelle ja virkoja oli vain muutama, usein vain yksi omalle kohdalle sopiva kilpailtava. Samaa virkaa hakivat kymmenet väitelleet ja työt olivat apurahoilla hoidettuja pätkätöitä tai vaikkapa lehtoraatteja.
Muutamalta ihmiseltä odotetaan huipputieteen ohella tuhattaituruutta ja paljon ohi Leonardo da Vincin osaamisen, kertovat tutkimukset. Hän ei tiettävästi juossut koskaan maratonia tai hypännyt korkeutta, pelannut jääkiekkoa? Sen sijaan ammattinsa osaava tutkija hallitsee näiden taitojen ohella maalaamisen, veistää, säveltää, kuvittaa ja näyttelee, myy ja markkinoi, raportoi ja tekee sivussa myyntityötä ja tiedettä, uusia innovaatioita opettajan työn ja hallinnon rinnalla, politikoi viidessä tiedekunnassa ja rakentaa itse verkostonsa, on nettiyhteisöjen virtuaalinen mestari ja kaikessa tässä medioiden idols -ihme ja humanisti, sofistikoitu kulttuurien ja kielien syvätuntija oman spesiaalialansa rinnalla.
Tiedeyhteisöön on aina kuulunut moniosaaminen ja -lahjakkuus. Jos sellaista ei ole, tutkija on ehkä valinnut väärän uran ja valittaa sitä.
Perussuomalaisten pelko ei ole viisauden alku
Perussuomalaisten voitto vei rohkeuden niin oikeistolta kuin vasemmistolta ja päädyttiin ohjelmaan, jossa on liki sata sivua byrokraattista kieltä, kuvaa toimituspäällikkö Kimmo Pietinen (HS 21.6) lukemansa. Hän on käyttänyt tietokoneensa ohjelmistoa apuna ja laskenut eri byrokraattisten sanojen toistoa tuossa 89 liuskan mittaisessa puuduttavassa luettelossa.
Eniten toistuvat verbit kehitetään, selvitetään, edistetään, vahvistetaan, turvataan, lisätään, parannetaan, jatketaan, varmistetaan, tehostetaan, huolehditaan, tuetaan, säilytetään, seurataan jne. Kukin 20-100 kertaa eli parhaimmillaan useita kertoja samalla sivulla. Kertaakaan ei kuitenkaan suunnitella tai lopeteta. Koko ajan kehitetään ja iloisesti ilman huolen häivää. “Hei, me kehitetään” otsikoi lehti artikkelinsa, joka on paras lukemani vuosikymmeniin. Sanojen käsittelijä kun kertoo eniten mitä teksti sisältää. Nyt se on pelkkää puppua ja potaskaa, joka on yhdistelty eri ministeriöitten vanhoista muistioistamme. Jokaisen on tullut saada oma ihana vanha ideansa näkyville ja käyttäen siinä positiivista teonsanaa, kehitetään. Ensinäkemältä ohjelma vaikuttaa hyvältä.
Kehitys kehittyy kokonaisselvitykseksi, toimenpide vaikuttavuudeksi.
Verbit ovat sinänsä ihan hyviä luettaessa niitä ministeriöitten ohjelmista, mutta kun ne muutetaan nelivuotiseksi konkretiaksi, visiosta seuraavaksi suureksi yhteiseksi hallituksen missioksi, päädytään sellaisiin käsitteisiin kuten: kokonaisarvio, johtopäätös, suunnittelupäätös, kokonaisselvitys, tarkoituksenmukaisuus, tarpeellisuus, kohdentaminen, toimenpiteen vaikuttavuus, uudistamistarve, kokeilujen tulos, rakennemuutos ja toimivuus.
Näiden kohdalla hallitusohjelmassa tehdään huomioita, huomioidaan, otetaan huomioon ennaltaehkäistään tai siirretään työryhmiin, haetaan keinovalikoimia. Kaikkia näitä kutakin noin 20-50 kertaa. Siis jälleen liki joka sivulla ja luetellen kielellä, joka ei ole enää hallituksen vallankäytön väline vaan byrokratian tapa toimia silloin, kun vastuu ja valta siirtyvät virkamiehille ja lobbareille. Juuri byrokratia hakee keinovalikoimia kohdentaen toimenpiteen vaikuttavuuden uudistumistarpeeseen ja rakennemuutoksen toimivuuteen ottaen huomioon aiempien kokeilujen tulokset. Oliko tuttua?
Siinä ei todellakaan sanottu mitään vaan ladottiin vain käsitteitä mielivaltaisesti virkkeeksi.
Kun siihen lisää hallinnonalan omat toistuvat, vaikkapa ympäristöhallinnon kestävän kehityksen ja ilmastomuutoksen yleisimmät fraasit, energiapolitiikan vaatimukset, syntyy byrokraattista tekstiä, jota mm. tutkijat joutuvat tuottamaan hakiessaan rahoitusta ja kopiodessaan valmiita ministeriöiden tuottamia tai kääntämiä EU -tekstejä hakemustensa hengenlennoksi. Kun näitä lukee Brysselissä asiantuntijana, kyky tehdä hyvä hakemus on osa tutkijan koulutusta ja jotkut osaavat sen muita paremmin.
Takavuosina niissä oli vielä mukana poliittista väriä ja odotuksia, nyt sellaista ei voi olla sixpackin kaltaisissa hallituksissa ja niiden ohjelmapolitiikassa. Se ei ole kallellaan mihinkään suuntaan, sillä ei ole yhteiskunnallista tai kulttuurista painotusta lukuunottamatta byrokratian omaa vaatimusta, hallintoa. Näin kaikki alkaa palvella hallintoa, byrokraattista ympäristöä ja sen liikettä. EU:ssa tällaista on varottu mutta aina se ei tahdo toteutua. Joskus jäljelle jää vain byrokraattinen rakenne ja sen imitointi on nykyisin nettiyhteisöissä helppoa. Näin myös hallitusten ohjelmat alkavat muistuttaa Euroopassa toisiaan.
Byrokratia on pahimmillaan liki vastakohta luovalle innovoinnille ja byrokraattinen persoonallisuus kaukana tiedeyhteisön vaativimmasta innovoinnista. Sixpack toteuttaa ohjelmassaan byrokraattista ohjelmaa ja on siten monelle laitostutkijalle hyvin tuttu ja mieluisa ympäristö, mutta ei toimi enää avoimessa kilpailutilanteessa ja uuden sosiaalisen median taloudessa. Tämä on sen suurin heikkous.
Kun politiikka on vinossa kaikki on vinossa
Kun politiikka on vinossa, ei vasemmalla eikä oikealla, myös talous on vinossa. Siinä kunnat alkavat pohtia säästöjä ja vaalirahaa on pimennossa liki 3 miljoonaa. Kun kaikki huomio menee rahan tienaamiseen, muulle ei jää aikaa. Politiikassa ratkaisevat erilaiset arvot kuin mihin äänestäjä on oppinut. Demokratiaa voidellaan rahalla silloin, kun äänen hinta on korkea. Kun se hyväksytään, suljetaan jotain demokratian ulkopuolelle. Sellainen vieraannuttaa ja ruokkii populismia.
Ministeriksi pääsi keskimäärin 50 000 eurolla. Eniten käytti euroja Alexander Stubb 101 000 euroa ja halvin oli salkusta luopuneen Timo Soinin ääni, 20 senttiä. Kokoomuksen Timo Suutarille yksi ääni maksoi 24 euroa. Eniten omaa rahaa käytti Eero Lehti (90 100 euroa) ja kymmenen kärjen joukossa on kahdeksan kokoomuksen edustajaa, yksi keskustalainen ja yksi Rkp:n edustaja. Jos vaaleissa ei olisi käytetty rahaa lainkaan, perussuomalaiset olisi nyt epäilemättä pääministeripuolue. Erot kun olivat vain muutaman kansanedustajan luokkaa suurinta puoluetta haettaessa ja gallupien mukaan perussuomalaiset olivat heti vaalien jälkeen suurin puolue. Puolue käytti vaaleihin vain murto-osan vanhojen puolueiden vaalibudjetista.
Kreikassa kukaan ei tiedä mitä valtio todella omistaa ja kuinka sen voisi siirtää yksityiselle. Monet ammatit ovat suljettuja ja uusia kilpailijoita ei sallita. Virkamieskunta on kasvanut EU -kaudella ja heitä on liki miljoona, nepotismi kukoistaa. Rahaa jaetaan suoraan sukulaisille ja omille hengenheimolaisille, kuppikunnille ja tukijoukoille.
Vaarallisia ammatteja, joista eläkkelle pääsee 50 -vuotiaana, ovat vaikkapa televisiotoimittajan ja kampaajan ammatit. Niissä kun uhkaavat bakteerit ja kemikaalit, kertoo Paavo Rautio (HS 22.6). Kreikassa kilpailua estävät salaliitot ja poliittiset killat ovat Suomessakin tuttuja ja tiedämme niiden ongelmat takavuosilta. Politiikan on vaikea purkaa sellaisia kivijalkoja, joilla talous ja sen korruptio on toiminut.
Meillä Suomessa alettiin puhua maan tavasta ja moni olisi sellaiseen palaamassa tai pelaa ainakin aikaa työpaikallaan säilyttääkseen sen omaan eläkeikäänsä saakka. Euroalueen kriisipaketit toimiva niin kauan, kun tunnustamme pelaavamme niillä vain aikaa.
Ifo-instituutin pääjohtajan madonluvut
Avoimimmin euron tunaroinnin tunnustaa huippuekonomisti Hans-Werner Skinn, joka oli itse aikanaan lanseeraamassa euroa kasaan (SK 17.6). Useassa yliopistossa opettanut ja tutkijana toiminut Skinn myöntää avoimesti virheet, käyttää samaa kieltä kuin Timo Soini ja liki kaikki taloustutkijat nykyisin; EU:n nykyinen linja johtaa tuhoon. Euron rakentajat eivät aikanaan ymmärtäneet hankkeeseen liittyviä poliittisia ongelmia. Skinn myöntää olleensa aikanaan naiivi ja uskoneensa Maastrichtin sopimuksen artikloihin. Se mikä toimii ehkä vielä Suomessa, ei toimi enää Kreikassa.
Saksalaisista ja ranskalaisita euroon uskoo enää vajaa 40 % ja pääosa haluaisi palata vanhaan markkaan ja frangiin. Suomalaiset ovat edelleen sinisilmäisiä tai markkaa pidetään liian rahvaanomaisena euron rinnalla. Tunteet ratkaisevat Suomessa ja huono kansallinen itsetunto, ei talous ja sen reaaliteetit. Impivaaralaisuus toimii Suomessa päin vastoin kuin ennen vaaleja mediat meille todistelivat. Suomi on alusmaa, ei emämaa. Alusmaan kiukuttelu on muusta syystä syntyvää kuin emämaan.
Onneksi Suomen vaalit herätti Euroopan unesta, oletamme. EKP on konkurssin partaalla ja me rakensimme automaatin, josta eteläisen Euroopan valtiot saattoivat nostaa rahaa tuontilaskujensa maksuun, päivittelee nyt Skinn itsestään selvyyttä. Tarvitaan kokonaan uusi eurojärjestelmä ja vanha on haudattava. Kohtuuttomat pääomavirrat maasta toiseen on voitava hillitä. Kokonaan euroa Skinn ei hautaisi, omaa lastaan. Hans-Werner on nyt samaa mieltä kuin saksalaiset ja ranskalaiset yleensäkin. Tosin he haluaisivat irti koko valuutasta ja kertovat vain saman kuin Timo Soini meillä Suomessa.
Saksan historia muistetaan
Kreikassa palkkojen ja hintojen leikkaaminen on nyt vaikeaa. Sen osoittavat mielenosoitukset kaduilla. Helpoin ratkaisu olisi paluu takaisin drakhmaan ja devalvoimalla se, väittää Hans-Werner. Se olisi Kreikalle kipeä ratkaisu. Euromaana Portugalin on liki yhtä vaikea nousta suosta, kun sen sijaan Espanjan valtion velka on suhteellisesti kevyempi. Mitä tapahtuu Belgiassa ja Italiassa, sitä Skinn ei ala arvailla. Sen sijaan muistissa on vuosien 1929-33 devalvaatio Saksassa ja hintatason putoaminen 23 % sekä maan ajautuminen lähelle sisällissotaa, natsien valtaantulo. Keskiluokan kurjistumista on syytä pelätä ja Saksan vaalit vuonna 2013 ovat tärkein vaihe, jolloin vuosi 2012 kertoo jo paljon kuinka Euroopan käy.
Suomessa vaisua ohjelmaa hallitus perustelee mahdollisuudellaan puuttua todellisiin eteen tuleviin ongelmiin myöhemmin, silloin kun selkä on jo seinää vasten. Tämä kokeilu on tuttu Iiro Viinasen ajalta ja sen viisautta voisi kysyä häneltä jos Kreikka, Portugali, Irlanti ja Espanja, Belgia ja Italia ovat liian kaukana.
Ongelmaan olisi varauduttava nyt etukäteen, ei odottaen uusia vaaleja, presidentinvaaleja ja kuntavaalejamme, hallituksen mahdollista hajoamista. Kuntamme ja kansallinen taloutemme eivät kestä sellaista ohjelmaa, jossa syrjäseudut joutuvat mahdottoman eteen. Liittämällä toisiinsa velkaantuneita kuntia, joissa vanhukset ovat veronmaksajia, ei synny uutta talousmallia ja eläkeikäisten uutta urakehitystä. Velkamme määrä ei kerro kaikkea taloutemme todellisesta luonteesta Euroopan maaseutumaisimpana valtiona ja huoltosuhteemme muuttuvasta tilasta etenkin maaseudulla.
Maaseutupolitiikkaa hoitava hallintomme siirrettään nyt pois kokonaan maatalousministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen. Näin olisi kuulunut tehdä jo vuosikymmen takaperin. Samalla maatalousministeriön alaisten tutkimuslaitosten tehtäviä olisi tullut tarkastella toisin jo EU -kautemme alussa ja koordinoida ne uudelleen. Jälleen toimimme vasta selkä seinää vasten tilanteessa. Odotamme luonnonvaratalouden muutoksia ja jätämme ennakoinnin muille, olemme ajopuuna. Jos meillä olisi öljyvaroja käyttäisimme niitäkin väärin toisin kuin norjalaiset.
Sosiaalisen median talous ja strategia pelastajana
Kun kansainvälisessä taloudessa Kiinan ja kehittyvien talouksin voima kasvaa, suomalainen yrittäjyys joutuu ottamaan huomioon investointien ja työpaikkojen siirtymisen myös jatkossa, jossa mm. Nokia on jo vapaassa pudotuksessa. Yhtä suuri vaikutus on sosiaalisen median taloudella ja sen koko paikallista, alueellista, kansallista ja kansainvälistä taloutta muuttavalla sosiaalisella ja psykologisella, kulttuurisella kudelmalla.
Tähän epävarmuuteen hallituksen olisi tullut löytää visiot, missio sekä suunnata pienet byrokraattiset puronsa ja ohjelmat kohti tätä yhtä yhteistä jokea ja virtaa hukkaamatta aikaa jo tuttuihin ja tuhansia kertoja netissä toistettuihin byrokraattisiin lauseparsiin.
Tässä oppositiosta ei ole apua. Sekin keskittyy jatkossa vain etsimään olemattomia euroja, jotka jäivät jakamatta kunnille ja köyhille, aina tyytymättömille äänestäjille.