Ensi vuoden tina ennustaa maallemme ja maailmalle liki samaa mihin presidenttimme puheessaan viittasikin. Se lupasi vakavia asioita katsoi sitä mistä tahansa kulmasta. Oli se sitten paikallinen, maakunnallinen, kansallinen tai globaali, sote ja sen tulevaisuus, perusasiat ja turvallisuus, demokratia ja yhteinen kieli, jota myös ymmärrämme.
Heti Aapelin päivänä koimme myrskyn, jollaista harvoin Suomessa on jouduttu jälkineen korjailemaan. Se ennustaa myös myrskyisää vaalivuotta ja niin meille kuin koko Euroopalle. Miten vastata mielenilmaisuihin ja maan sekä maanosan poliittisiin suuntauksiin?
Demokratia mainitaan kohta monta kertaa, ja siitä puhe mistä puute, vastaa kansa niin meillä kuin muuallakin. Vakavia sanoja ja asioita, joita on pidetty itsestäänselvyyksinä, on nyt toisteltava väsyksiin saakka. Globaalit asiat ovat jokaisen maan ja kansalaisen sisäisiä asioitamme nekin. Ei enää etäisiä ja vieraita hokemiamme.
Eikä vain ilmastomuutos ja maastamuutto, monen sortin pakolaisuus, vaan myös talous ja turvallisuus, perusasiamme valtiona ja kansakuntana, takavuosien monen sortin sosialismi ja kapitalsimin kriisi. Meidän on määriteltävä suomalaiseen tapaan ja pragmaattisesti, mistä koostuu se hyvä, jota jatkossa tavoittelemme, ja jonka vuoksi vaaleihin menemme.
Se kun ei ole enää tämä perinteinen hyvä ja sen toistelu ilman puolueitten käynnistämää kilpajuoksua siitä, kenen ansioita se on ollut, hyvinvointivaltiomme perustat, ja voiko se jatkua myös tulevaisuudessa. Ja jos voi, kuka sen maksaa ja miten kilpailussa menestyneet aikovat hoitaa globaalit kriisit tinkimättä mistään, yksilöinä ja yhteiskuntana.
Sekään ei paljon auta, että meillä on hyvät suhteet suuntaan jos toiseenkin, jos näillä suurvaltioilla ei sellaisia ole toisiinsa ja Eurooppa käsitteenä alkaa hämärtyä sekin. Sekin on uutta, etteivät suurvallat ole meille ja puolueillemme tavoitteineen likimainkaan omia vaihtoehtojamme, takavuosien tapaan niitä keskenään vertaillen, ja puoleemme sitten valiten.
Emmehän me ole edes siitä yksimielisiä, koska sote on valmis, mitä me siltä tahdomme ja aloitetaanko se taas kerran vaalien jälkeen soppana alusta.
Mikä se sellainen yhtenäinen kansakunta on, jonka perusasiatkin on määriteltävä maakuntinakin moneen kertaan ja jokaisen puolueen kohdalla erikseen. Ei Sakari Topelius sellaista ymmärtäisi ensikään.
Voisi kuvitella, että edes maantiede ja perusterveydenhoito, sosiaaliturva, kansalliset symbolimme lippuineen, olisivat joltisenkin yhteisiä ja sovittuja asioita, niistä edes riitelemättä. Vaan eipä vaikuta olevan, ja sen on havainnut myös presidenttimme, linnansa ovelta kulkueita lippuineen seuraten.