Putinin jälkeen uuteen aikaan
26.02.2023
Palaan tänään artikkeliini ja blogiini vuoden 2022 alkuun sekä samalla edellisen vuoden kirjojeni esittelyynkin. Niitä kun oli useampia ja ne liittyivät käsitteen klusteri sekä ”feature” tai miksei myös ”podcast” tai kerronnallisen journalismin vaskoolitoimittajien tapaan uutisräätälöidä uutismaineriemme tapaan lähestyen siinä kaunokirjallisuuden perinteitä, Juhani Ahon lastuja mutta käyttäen välineinä kokonaan toisenlaista teknologiaa kuin mihin Aholla oli aikanaan mahdollisuutta. Hän oli kuin rautatietä kuvaa Matti, näkemättä sitä koskaan, mutta mielikuva oli ja puoliso sai sen kuultavakseen.
Samoin minulla oli aikanaan ongelmia kuvata internet ja agronet maatalouden tutkimuskeskuksessa sekä Forssan ja Humppilan valtuustoissa, Hämeenlinnassa maakuntahallinnon ja seutukaavaliiton, lääninhallituksen virkamiehille ja -naisille 1980-luvun Suomessa. Nämä ongelmat eivät lopu koskaan. Uutta syntyy ja osa on takertunut kiinni vanhaan kuin hukkuva oljenkorteen. Pari prosenttia meistä on innovaattoreita, ensiomaksujia on toki enemmän, mutta jälkiomaksujia Hämeessä poikkeuksellisen paljon.
Tänään Laura Saarikoskia pyrkii hakemaan Helsingin Sanomissa (24.2. 2023) ehdotuksia käsitteille ”feature” tai ”podcast” ja on saanut 80 ehdotusta lukijapalautteena. Tällaisia ovat nuo kansan syvän rivin Matin päivänä annetut ehdotukset: miksikkeli, kerrokki, kontekstori,selvös, pohto jne sekä alan toimittajille tekstigeologi, uutisräätäli, vaskoolitoimittaja, purkinavaajatoimittaja, uutismaineri, diippiraitteri jne.
Englannin uittaminen sisään kieleemme on aina tuottanut kiinnostavia ratkaisuja, kuten aikanaan latinankielisten sananlaskujen kääntäminenkin. ”Kyllä kansa tietää” olisi sanonut Veikko Vennamo, jolta sujui juuri populististen tekstien työstäminen englannista niitä hakien. Popula kansana populismina vastasi perustaen uuden puolueenkin etenkin maalaisliitosta siihen ihastuen. Tänään tätä työstä jatkavat perussuomalaiset. Perussuomalainen Hämeessä ei ole oikein innovaattori ja ensiomaksuja.
Kerronnallinen journalismi on liian pitkä käytettäväksi silloin kun tavoite on paljon laajempi kuin pelkkä uutistapahtumien kooste tai niiden taustoitus ja raportointi. Juttumuodot kun ovat kokonaan muuta kuin pelkkää reportaasi henkilökuvana tai haastattelua esseenä. Tieteen popularisointi podcast muodossa ”pataheittona” tai ”vaskoolitoimittajana”, uutismainerina” tai ”diippiraitterina” ei oikein istu, saati palaten lastujen vuolijaan eläen Juhanin Ahon aikaa. Ei sinne päinkään reaaliaikaisena prosessina ja tekoälyn vuosikymmenillä. Tässä Veikko Vennamo oli ihan oma lukunsa korpisuomalaisia Savossa kouluttaen. Toimittaja Karjalasta kysykin, kuinka kauan suomalaisilla on varaa vain kahteen poliitikkoon, Kekkoseen ja Vennamoon.
Putinin jälkeen koittaa uusi aika, kirjoittaa Carl Bild Ruotsin entisenä pääministerinä oman vaskoolitoimittajan työnäytteensä (HS 24.02.2023) ja sen tiivistelmänä ”Ukrainan on oltava vapaa ja vakaa, jotta Eurooppa voisi olla vapaa ja vakaa tulevina vuosikymmeninä.” on diippiraitterille riittävä tiivistelmä hänen pohdinnoilleen. Merkittävä osa on omissa käsissämme, Venäjän kohtalo on puolestaan heidän, venäläisten harmina. Toki he jotain keksivät.
Taistelu Ukrainasta on joka tapauksessa jo repinyt maailman kahtia ja sen syntyminen on vain odottanut tätä hetkeä ja aikaa, jossa länsi tiivistyy, mutta samaan aikaan vastakkainasettelu kovenee. Se näkyy nyt myös Tyynen valtameren puolella, ei vain Atlanttista maailmaa tarkkaillen, ja meillä mukana on lisäksi Itämeri ja etenkin Jäämeren kohtalo. Yli puolet siitä kuuluu Venäjän vastuulle.
Kiina joutuu, luonnollisesti, talouskasvuaan varjellakseen kuuntelemaan suhteitaan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Heidän maailmankuvaansa kuuluvat lujat säännöt ja niiden noudattaminen. Miljardit ihmiset eivät ole jokainen omia sääntöjään markkinoivia kapinallisia suomalaiseen tapaan sotessa räyhäten. Venäjällä tahtoo olla vähän samaa Siperian opettamaa tautiakin. Ei Venäjä voi olla yhtenäinen sekään Jäämereltä Mustalle merelle.
Hyökkäyssota vei kerralla luottamuksen Venäjään ja samalla myös omaan erinomaisuuteemme. Suomen turvallisuuspolitiikan muutos oli luonnollisesti historiaan jäädä käännekohta. Samoin Euroopan linnoittautuminen Venäjää vastaan Natossa Suomi pysyy etulinjan maana jo pelkän rajansa seurauksena. Sitä lisää arktinen ulottuvuus ja Itämeri Jäämeren ohella. On väärin sanoa vaaran vuosien jatkuvan. Vaarat kun ovat nyt kokonaan muualla kuin mitä 1900-luvulla ja Venäjän tsaarien aikoihin. Kiinassa meitä ymmärretään jopa paremmin kuin Yhdysvalloissa.
Historioitsijat kertovat myöhemmin elimmekö suurta saumakohtaa vai ehkä sittenkin pitkää jatkumoa osana Neuvostoliiton hajoamista. Väkilukua ja uutta teknologiaa ja sen tuomaa ”podcastia” tai vaskoolitoimittajan virkaa hoitaen pidän syväkerronnan lisääntymisen olevan juuri tätä diippiraitterin taustoitusta, jossa mukana on paradigmainen maailmankuvien muutos mukana.
Cluster art ja Cluster articles – uusien kirjojeni esittelyä vuosilta 2021-2023.
Vuosi 2021 on kiinalaisessa kalenterissa jääräpäisten ja joustamattomien härkien aikaa. Tosin on tässä merkissä syntyvien joukossa myös tunnollisia ja rehelliseksi myöhemmin havaittavia aikuisia. Niinpä heitä arvostetaan työpaikalla ja ystäväpiirissä. Härän merkissä syntyneillä kaikella on paikka ja tarkoitus eikä kaavoja tulisi rikkoa. Onneksi ovat lisäksi kilttejä ja lempeitäkin. Kun härkä on päätöksensä tehnyt ja polkunsa valinnut sitä on turha lähteä muualle maanittelemaan.
Teksti on suoraa lainausta uusimman kirjani alkusanoista (Härän ja Omikronin vuosi – Bull and Omicron year 2021) Sitä ei ole vielä luettu koska sen julkaisu tapahtuu myöhemmin. Se siis odottaa vielä painovuoroaan. Sen otsikko on valittu minulle tutusta aiheesta, klustereista ja niiden käyttäytymisestä aivoissamme valitessamme lukuelämyksemme tai hakiessamme taiteteoksesta meitä kiinnostavia kohteita. Oleellista on, ettei minua rahoita mikään taho, jolloin sekä alueellinen tai poliittinen aivojeni työn ohjaaminen olisi edes piilotajuisesti mahdollista. Takavuosina oli vielä toisin.
Rahoittajalla on aina odotuksia tai ainakin tieteilijä tai taiteilija aivojensa mantelitumakkeissa näin olettaa, vaikka ei itse sitä tietäisi. Hän lukee sen rahoituksen avainkäsitteistä ja ohjaa työtään tietoisesti tai tietämättään palvelemaan jo hakuvaiheessa rahoittajaa miellyttävään suuntaan. Olen näitä hakemuksia EU:n pyynnöstä tuhatmäärin lukenut.
Mediat ovat täynnä samaa ilmiötä ja mainostaja on osa median rahoitusta. Eikä ihan pieni olekaan. Tosin jonkun on myös medioita luettava, jolloin tämän lukumäärän kasvaessa mainostulot kasvavat nekin. Googlaten näet mitä maailma lukee ja miksi. Cluster art ja Cluster articles ovat niitä monen miljardin avaamia ilmiöitä. Oma yrityksesi ei ole. Ei edes oma maasi ja kansakunta. Robotiikka ja ilman älyä toimiva tekoäly hoitavat sinua kirjailijoiden puolesta. Se sinulle riittääkin ja lopulta kirjat katosivat ja korvautuivat puhutulla sanalla ja videoilla. Tyhmyys jakoi kasvuaan.
Me ihmiset olemme ennakkoluuloisia, välittömät tunnereaktiot suodattavat tuttuja ja välttelevät vierasta ja toiseutta, tarvitsemme stereotypioita ja kiinalaisille sellaisia ovat vaikkapa vuodet, jotka on nimetty eläimen mukaan. Menneen vuoden tapahtumat on liitettävä siis härän vuoteen. Suomalaiselle se ei avaa aivojen mantelitumakkeessa juurikaan mitään, mutta meitä onkin vain promillen verran kiinalaisiin verrattuna eikä käsite, jonka avaa googlaten liki 10 miljardia havaintoa ole suomalainen.
Sen sijaan kiinalainen ja espanjalainen se voi olla siinä missä härkätaistelu tai tuntemamme virus, joka ristittiin espanjantaudiksi. Nyt nimi on kreikkalainen, hyvin markkinoiva omikron. Espanja taas ei ollut sodassa mukana, jolloin taudista voitiin siellä kirjoittaa vapaammin. Siitä nimi Espanjantauti. Tauti nimetään siitä vapaasti kirjoittavien ja sairauden voittaneiden mukaan. Ei toki päinvastoin ikinä.
Omicron on taas kreikkalaiseen ajatteluun liittyvä ja härän tapaan ovat hekin lukuineen ja merkintöineen loogisia, hyviä suunnittelemaan ja pitämään kiinni päämääristään virukseksi piiloutuen. Vaikea omikronin kanssa on neuvotella ja silloin avuksi on haettava tieteestä viimeisimmät keinot, faktorit, klusterit ja algoritmit. Mutta ei nyt tekoälyn, joka on laatinut myös kirjoja, joita toinen tekoälyinen lukee.
Niinpä vuoden 2021 aikana kirjoittamani muistelmat, täyttäessäni 70-vuotta, muuttuivat matkalla päivittäin kirjoitettaviksi esseiksi, blogeiksi ja lopulta tilastollisin menetelmin käsiteltäviksi piileviksi menneen maailmani havainnoiksi, joista saattoi koota tietokoneen avustamana algoritmien kaltaisia ja jo Eukleideen tuntemia loogisia päätelmiä.
Tämäkin on suoraa lainausta uusimman kirjani alkuteksteistä ja kansikuvasta. Stereotypioissa ja aivojemme mantelitumakkeissamme saksalaista ei ehkä äkkiseltään erota hollantilaisesta, mutta tyyliä ja elekieltä katsomalla voi ehkä nähdä pieniä eroja, kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien tiedesivun pääuutinen ”Ennakkoluulot näkyvät aivoissa” (HS 31.1.2022). Helsingin Sanomien visiossa Niclas Storås todistaa toista tekoälyn kirjallisista lahjoista (25.02.2023). Maailma koulii juuri nyt miljoonista koululaisista kovin erilaisia kuin olisi koulinut nuoruudessamme, Niclasin nuoruudessa. Me saimme elää hyvän lapsuuden ja mahdollisuuden kirjoittaa ja lukea.
Oikea alempi ohimolohkopoimu ja oikea supramarginaalinen poimu aktivoituvat enemmän oman kansallisuuden ja oman alueidentiteetin ihmisiä kohtaan, kirjoittaa lehti stereotypioistamme. Tein nämä havainnot ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä, josta minut palkittiin silloin filosofian tohtorin väitöskirjani löydöksistä, toki muistakin kuin spatiaalisesta identiteetistä, sen oivaltamisesta, joka löytyy väitöskirjan kansilehdestäkin. Juuret ja niiden etsiminen tuli tutuksi suomalaisillekin. Minua taas kiinnostivat juurien rinnalla kalajutut.
Hesarissa kun oli myös samaisen lehden taloussivun pääuutinen valtionyhtiön kalatiehankkeista, Kemihaaran voimalaitoksesta ja Taivalkosken padosta, Sompion altaista ja evakoista kuitenkin vaiettiin. Tutkijapiireissä minua nimiteltiinkin ”patologiksi” kiinnostuessani ihmisen rakentamista padoista ja niiden vaikutuksista muuhunkin kuin säätöenergian tuottoon. Lohi kun ei oikein tahdo aina ymmärtää mitä on elää ihmisenä ja laatia lohelle kalaportaat ja hissi kutupaikoille.
Nuorena tutkijana ihminen osana luontoa muuttavana, uuden teknologiansa käyttäjänä, oli poikki- ja monitieteinen ilmiö, jolloin pelkkä filosofinen tiedekunta ei eväineen riittänyt vaan kaivattiin myös luonnontieteitä, sosiaali- ja taloustieteitä ja lopulta teknologiaa, jossa näitä ilmiötä voitiin yhdistää ja oppia myös taiteestamme ja sen psykologiasta. Ihminen kun pyrkii myös optimoimaan, millä pienimmällä mahdollisella vesimärällä kala saataisiin vielä nousemaan mahdollisimman vähin kustannuksin voimalaitoksen ohi. Hissiä kun eivät oppineet käyttämään.
Näin syntyi vuoden 2021 aikana yli 2000 sivua käsittävä ja jo aiemmista töistäni tuttu asymptoottisesti vapaa tila tuottaa sellaista tekstiä, jonka julkaisuna on käytetty juuri näistä käsitteistä, cluster art and articles, syntyvää ohjelmakieltämme. Pyrin avaamaan sen synnyn taustoja jo samana vuonna kirjoittamieni muistelmien avulla (Cluster art and art of clusters 70 years). Sen synty olisi ollut kyllä oivallettavissa jo monesta muustakin aiemmin kirjoittamastani kirjasta, ei vähiten kirjoista ”Social media economy and strategy” sekä ”Arctic Babylon 2011, 2015, 2023” väitöskirjojeni rinnalla.
Jasper Pääkkönen, näyttelijä ja virtavesiaktiivi, tuo esille tämän päivän ongelman toteamalla Hesarissa, kuinka: ”Maailman yleinen ymmärrys toimivasta kalatiestä on luonnonmukainen ohitusuoma, jossa on ympärivuotinen ympäristövirtaama, tällä (yhtiön nyt kaavailemalla) ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Siinä paljastuu yhtiön bluffi”.
Kemijoki yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Timonen vastaa kritiikkiin tavalla, joka on itselleni tuttua edellisten johtajien minulle lähettelemistä kirjeistä: ”Paljon on vaadittu, että me rupeaisimme tekemään jotakin ja nyt kun ruvetaan, niin arvostellaan. Tässä ihan hämmästyy, että mitä tässä pitäisi tehdä.” Voin vakuuttaa, ettei kilpaileva yhtiö, yksityinen Pohjolan Voima, lähetellyt minulle uhkaavia kirjeitä. Syy voi olla sen synnyssä, ei vain yksityisessä pääomassa ja Kemijoki yhtiön valtion omistamassa ajattelussa, moraalissa. Jostakin syystä opin jo lapsena yhdistämään idän suunnan ilmiöön, pahaenteiseen, joka erosi lännestä. Moni sota-aikana syntynyt oppi tällaisen ajattelun jo hyvin varhain. Olisiko sillä ehkä jotain tekemistä Mainilan laukauksiin ja Ukrainaan? Ruotsin kanssa käsi kädessä kulkemiseen hakien turvaa lännestä?
Perustamisasiakirjan, Pohjolan Voiman syntysanat, kun kirjoitti Enson Gutzeitin juristi ja myöhemmin johtaja Ilmari Luostarinen, mies, jonka isä pelastui Kallaveteen hukkuneesta kirkkoveneestä juhannuksena 1850. Hänen vanhempansa hukkuivat. Toki he olivat molemmat, niin isä kuin äiti, tyttönimeltäänkin (Reinikainen), tulevien vanhempieni isovanhempia luostarilaitoksen lampuoiteina, veronmaksajina. Kai sekin jotain merkitsi lapsen ajattelussa?
Juuri tästä tapahtumasta käynnistyvät muistelmani (Muistelmakirja – NYT, tai kuvitettuna Cluster art and Art of Clusters 70 years). Sukunimi kun kertoo liki enemmän kuin mikään muistelmateos, ainakin omalla kohdallani. Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Etenkin tätini ymmärsivät tämän liiankin hyvin. Maailmankuvan ja sen liittymisen vielä kirjoitettuun sanaan.
Miten uutismaineri tai diippiraitteri, vaskoolitoimittaja voisi syntyä ilman uskottavaa taustoitusta? Jos draaman kaari puuttuu, jäljelle jää pelkkä puros tai pohto, selvös tai kontekstorin työ sisältösukelluksena syntyvä taustoite. Diippiraitterin uutisräätälöinti kerronnallisena journalismina. Puistattaa jo pelkkä ajatuskin.
Parhaiten me tavalliset kansalaiset voimme vaikuttaa lukemalla lehden edellinen sivu ja sen neuvot ja vinkit sähkön säästämiseksi, jos sähkölasku ahdistaa. Näin siksi että aivojemme eri lohkot eivät juurikaan reagoi uutiseen lohijoesta ja sen menetyksistä, Jasper Pääkkösen huolista, mutta sähkölasku voi jo herättää mielenkiintomme uutista kohtaan.
Omalla kohdallani patologin työt päättyivät koskiensuojeluun lakina ja karvalakkilähetystöön, korvausiin ja koskisotien päättymiseen. Sen sijaan poikkitieteisessä tutkimuksessa mukana oli jo tuolloin värien ja musiikin mukanaan tuomaa klusteritaidettakin klusteriartikkeleiden rinnalla. Eivät menneet koskisodat hukkaan ja toimittajan työ talosta taloon tutkimusta näin räätälöiden.
Niinpä kohdallani tiedeyliopistoni Oulussa on maininnut minun suorittaneen Filosofian tohtorin (PhD) tutkinnon vuonna 1982, joka myöhemmin vaihtui tai täydentyi luonnontieteillä. Turun yliopisto, Oulua iäkkäämpi ja alkujaan juuriltaan maineikas, kertoo taas minun suorittaneen valtiotieteellisessä, myöhemmin yhteiskuntatieteelliseksi muuttuneessa, niin ikään tohtorin arvon ihmistieteissä sosiologia pääaineena (ScD) vuonna 2005.
Dosentin arvon olen saanut tämän jälkeen, professorin pätevyyden jälkimainingeissa, josta dosenttiliito käyttää professori nimikettä välttääkseen maailmalla sekaannuksia mm. amanuenssin virkaan. Nimikirjallani mainitaan toki myös professorien pätevyyksiä seitsemään eri kertaan ja alakin vaihtuu merkittävällä tavalla. Nyt ne ovat liki vaskoolitoimittajan arkea, pataheiton podcast tekstigeologiana.
Samalla tohtorin arvo on vaihtunut lyhentäen kolmanteen D.Arts tai Art.D asuun. Doctor of Arts kolmantena tutkintonani tulee latinan sanoista atrium doctor. Sillä tarkoitetaan korkeimman tason akateemista tutkintoa mutta joskus myös kunniatohtorin arvoa. Tällöin siihen lisätään myös nimitys honoris causa.
Joskus sitä (ART.D tai A.D) kutsutaan myös opetustohtorin tutkinnoksi ja se taas edellyttää myös teoreettista ja käytännön koulutusta pedagogiikassa. Tämän kaiken voi varmistaa Wikipediastamme, tosin englanninkielisenä. Onneksi sen voi koneella kääntää myös suomeksi. Kieli ei ole savolaisen sujuvaa mutta varmasti ymmärrettävää. Yhtä uskottavaa ja ymmärrettävää kuin tekstigeologin tai uutisräätälin työnäytteet Helsingin Sanomia lukien.
Tutkinnoissa (Art.D) on kuitenkin kansallisia ja kulttuurisia vaihteluja ja se muistuttaa virusten tapaa pyrkiä muuntautumaan ja menestymään myös uudessa ympäristössä. Suomessa taiteiden tohtorin tutkinto on Taideteollisen korkeakoulun ylin oppiarvo ja Yhdysvalloissa taiteiden tohtorin nimitystä esitti ensimmäisenä vuonna 1932 Wallance Aftwood, silloinen Clarkin yliopiston presidentti. Tänään Laura Saarikoski ja Carl Bild pohtivat omia aiheitaan (HS 24.02. 2023) Matin päivänä tyyliin, onko ”feature suomeksi viitseri” ja koettaako Putinin jälkeen meille uusi aika. Länsi tiivistyy, vastakkainasettelu kovenee.
D.A. tuli käyttöön vuonna 1967 Carnegie Mellon yliopiston käytössä aineyhdistelmällä matematiikka, historia, englanti ja kuvaamataiteet. Ensimmäisen taiteiden tohtorin arvon yliopisto myönsi vuonna 1968 Donald H. Tarantolle matematiikan alalta. Taiteiden tohtorin tutkinto vahvistettiin Yhdysvalloissa tutkijakoulujen neuvoston toimesta vuonna 1970.
Olin silloin aloittelemassa opintojani keväällä 1971 Oulun yliopiston filosofisen tiedekunnan biologisella opintosuunnalla tukiaineena myös mm. maantiede ja ATK, tilastotiede ja kemia, orgaaninen ja epäorgaaninen jne. myöhemmin yhteiskuntatieteet luonnontieteitten rinnalla valtiotieteineen mutta Turun yliopistosta hakien. Pari vuotta siihen meni aikaa.
Toki tehden rinnalla myös tutkimusta ja opetustyötä molemmissa yliopistoissa sekä ”kenttätöissä” kunnille, maakunnille, kansainvälisille järjestöille. Aivojen eri lohkot ja niiden toiminta tuli varmasti tutuksi magneettikuvausten kautta siinä missä kartografia satelliittikuvina ja ”väärävärikuvina” myös maapinnan syvistä kerroksista. Tieteellistekninen yhteistyö oli vilkasta ja on sitä edelleenkin globaalina ilmiönä ja tekoälyn vauhdittaman.
Hyvin varhain, jo vuonna 1973, mukaan tuli myös päätoimisen yliopiston opettajan tehtävät Oulussa ja tutkijan tehtävät jatkuivat nekin rinnakkain Oulussa ja Turussa tietokoneetkin yhdistäen ja saaden näin kaivattua lisätehoa työllemme. Aineistot kun alkoivat olla todella mittavia nekin siinä missä kehittyvä analytiikka.
Yhdysvallat tuli sekin tutuksi hyvin varhain siinä missä eurooppalainen mutta myös venäläinen akateeminen maailma. Tutkimuslaitokset ja tieteen soveltajat tulivat niin ikään mukaan jo varhain haettaessa yhteistä kieltä myös innovaation synnylle ja poluille etenkin yrityselämän ja myös luonnonsuojelua varhain pohtien.
Suomella oli tällaiseen tutkimukseen vahva traditio etenkin maa- ja metsätaloudessa sekä teknologiassa, innovaatiopolitiikassa, mutta myös tieteen siirrossa käytännön yritystoiminnan ja elinkeinoelämän palveluun. Aivoissa havaittavat ennakkoluulomme eivät saaneet häiritä tieteen tekoa. Ihmisen poliittista kantaa ei näe ihonväristä tai kasvojenpiirteistä vaan vaikkapa siitä, millaisia tunnuksia hän kantaa paidassaan tai lippalakissaan.
Tämä ilmiö taas aktivoituu aivojen oikeanpuoleisessa kannusuurteessa vieraaksi poliittiseksi ryhmäksi havaitun kohdatessamme kadulla. Emme me itse sitä edes oivalla. Visuaaliset havainnot yhdistetään semanttisiin muistoihin ja siis muistiimme. Havainnolla kun ei ole merkitystä, jos sitä ei tallenneta myös muistiin. Opettajia koulutetaan näihin tehtäviin lapsia kasvattaessaan. Kaikkea ei toki tarvitse kertoa lähtien aivojen rakenteista tai karttojen synnystä. GIS (Geographical Information System) tuli monelle tutuksi autossaan istuen mutta sen alkuperäinen käyttö karttoineen ja vuosituhantinen historia jäi vieraaksi.
Tieteet kun ovat erikoistuneet ja erikoistieteet yhdistävät tietojaan sekä poikkitieteinen yhdistää näitä uusiin löydöksiin, innovaatioksi kutsumiimme. Miltä tasolta ne löydetään, liittyy innovaatioympäristön monitieteisen osaamisen tasosta.
Monitieteisessä tiimityössä edetään hitaammin mutta jaksetaan kauemmin. Poikkitieteisessä usein yksissä aivoissa ja nopeammin mutta samalla lyhyempiä matkoja kulkien. Aivot kun tahtovat väsyvä etenkin flow -tilassa koko ajan rasittaen. Urheilijat kutsuvat tilaa ylikunnoksi. Ei se sama ole mutta sinne päin.
Soveltavaa tutkimusta ja perustutkimusta toteutettiin omissa ohjelmissani kuitenkin sisäkkäin, ei vain rinnatusten, jolloin ero niiden välillä oli kuten veteen piirretty viiva. Sama päti suhdettamme tieteen ja taiteen välillä. Käsite Ph.D ja Sc.D olivat läheisessä kosketuksessa taideaineisiin ja käsitteeseen D.Art.
Omalla kohdallani sitä auttoi sukuni ja sen juuret, joista olen kirjoittanut enemmän muistelmieni yhteydessä, jossa mukana on myös luostarilaitos ja sen ylläpito lampuoteineen, veronmaksajineen.
Lisäksi sukunimet Ståhlberg, Berg, Pihlman ja Tavast tai Kloster kertovat myös suhteesta sekä kirkollisiin ja yliopistollisiin (Isak Pihlman) että sotilassukuihin (Tavast). Näistä Kloster ja suurehko, yli 3000 hehtaarin tila Kallaveden rannalla edusti viikinkiajan veneineen ja purjekuntineen kulttuuria, jossa yhteydet luostarilaitoksen kautta yliopistomaailmaan ja sen muutokseen olivat luonnollisia niitä myös ylläpitäen ja edelleen kehittäen.
Niinpä käsitteet Ph.D. ScD ja D.Art sopivat mielestäni nykyisin erityisen hyvin yhteen käsitteiden Cluster art ja Art of clusters sekä mediatieteitten Art of Aricles kanssa. Oman aikamme terminologia on sekin koko ajan seuraamassa tätä paradigmaista muutostamme. Länsi tiivistyy – vastakkainasettelu kovenee. Natossakin Suomi pysyy etulinjan maana. Sellaista seurataan ja kehitys on muita nopeampaa.
Näin tämä työ, nyt tekemäni, on luonnollista jatkoa kirjoittamilleni töille ja tutkimukselle sekä tapahtuu rinnan taiteen ja kaiken aikaa uudistuvan poikki- ja monitieteisen, tieteiden välisen innovaatiopolitiikan kanssa. Kirjoittaminen on siirtymistä podcastista ”pataheiton” kautta purkinavaajatoimittajaksi. Diippiraitteri ja uutismaineri ne siinä ovat vauhdissa.
Tässä Suomi on tarjonnut erityisen hyvän kasvu- ja työympäristön koulutuksemme rinnalla verkottuen luontevasti kaikkiin ilmansuuntiin ja myös vaikkapa AURP:n ja IASP:n kaltaisten organisaatioiden yhteistyönä. Toinen on suljetumpi ja amerikkalainen (AURP) toinen avoimempi ja eurooppalainen (IASP) mutta samalla myös globaaleja järjestöjä molemmat tieteen soveltajina teknopoliksiin tai agropoliksineen. Se että yhteinen konferenssi järjestetään Kiinassa, on luonnollinen ilmiö, siinä missä epiteetti nimeni edessä ”agropoliittana” (Agropolis Strategy).
Se, että on voinut toimia molempien hallinnossa, on ollut arvokas asia. Kun itse olen syntynyt jäniksen vuonna, ja tämän niminen romaani on jo julkaistukin, erityisesti Ranskassa rakastettu, päädyin tähän viimeisimmän kirjani nimeen muistaen samalla minulle niin rakasta Kiinaa ja Espanjaa.
Oletan että siellä tekstini oivalletaan myös paremmin kuin mitä pohjoisen puheen ja kielen onomatopoeettinen, luonnon ääniä matkiva kielemme antaisi ymmärtää. Onomatopoeettinen kielemme kun on jo synnyltään osa tätä oman aikamme mediayhteiskunnan luonnosta löydettyä klusteritaiteen ja -artikkeleiden yhteistä elämää ilman algoritmejakin. Vai mistä kertovat uudet käsitteet sisältösukellus, koostaus, vaskoolitoimittaja ja pataheitto pohdon ja puroksen tuotteina.