Palkitut kirjailijat ja ahdistavat kirjat
Voi voitettuja – ”Vale!”
Kolmekymmentäkuusi uurnaa – Väärässä olemisen historia
30.11.2023
Sirpa Kähkönen sai, sekä pitkän odottelun jälkeen varmaan myös ansaitsi kirjallisuuden oman Nobelimme eli Finlandia palkinnon. Onnittelut palkinnosta. On hyvä, että palkinto ei aina osu samalle kirjailijalle ja kolmen kirjoitetun kirjan jälkeen. Nobelin palkinnon saanut norjalainen kertoo medioittemme mukaan kieltäytyneen lähtemästä hänen kunnaikseen järjestettävään juhlaan. Onhan se hiljaisen työn uurastajalle kiusallinen paikka ja mieluummin hoitaa tuon pois päiväjärjestyksestä tosin kuin poliitikot palkittaessa vaikkapa rauhantyöstään. Luova työ on palkittuna vaarallista ja se ajoitetaankin lähemmäs tunnustuksen saajan jo hiljaa hiipuvaa elämänlankaa. – ”Vedi Napoli, e poi muori!” Nähdä Napoli ja kuolla.
Palkitseminen sinänsä on luovassa työssäkin ikivanha traditio ja sen merkitys ja motiivit ovat kulttuurisidonnaisia. Kuulun niihin, jotka arvostavat palkintojen rinnalla ja ohi leipätyönä tehdyn uurastuksen mukanaan tuomaa varmuutta toimeentulosta ja myöhemmin kohtuullista eläkettäkin. Julkisuus ja mediahuomio ovat ymmärrettävä osa ylläpitää suuren massan mukanaoloa etenkin kirjallisuuden, tieteen ja taiteen sekä urheilun suurkuluttajinamme. Kirjallisuuden kohtalo muistuttaa jo ikään kuin sairaan miehen unia. – ”Velut aegri somnia.” (Horatius).
Ilmiö on ikivanha ja toimeentulon voisi hoitaa toki paremmin tähän aikaan sopivalla tavalla, jättäen jotain myös algoritmeille sekä vältellen hybridiyhteiskunnan varjopuolia ja kouristeluja, joista olemme pitäneet oikeutettua ääntä sulkemalla lopulta itäiset rajammekin. Venäjä jos mikä tunnetaan kirjailijoiden paratiisina. Varmaan tästäkin ajastamme kirjoitetaan myöhemmin tavalla, joka voisi ansaita palkituksi tulemisenkin. Etukäteen aiheesta kirjoittaneita sen sijaan sopii muistaa muulla tavalla. Unohtaen turhuuksien turhuus – ”Vanitas vanitatum.” (Raamattu, Saarn. 1:2).
Kirjailija Sirpa Kähkösen kirjan kohdalla tuotetiedot ovat kenen tahansa luettavissa, joten pantakoon ne näkyville kuuden tänä vuonna kirjoittamani kirjan rinnalle. ”Verbera sed audi!” – Ruoski mutta kuuntele!
Tuotetiedot
Kirjailija Sirpa Kähkösen äiti Riitta (s. 1941) kuoli maaliskuussa 2022 pitkään sairastettuaan. Eläessään hänen oli vaikea ottaa rakkautta vastaan. ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”, Sirpa Kähkönen kirjoittaa tietäen hyvin, että äiti ei pitäisi lauseesta ja toteaisi sen kuultuaan yksikantaan: ”Teeskentelet.” Äiti torjui rakkauden, vaikka kaipasi sitä kaikkein eniten. Hän pyysi luokseen mutta samalla työnsi pois.
Pitkien prosessien kautta vihan on mahdollista muuttua suruksi. Ja suruakin voimakkaampi on rakkaus. Se ohittaa kaikki pettymykset ja loukkaukset ja etsiytyy sen hyvän äärelle, mitä joskus on ollut, vaikka vain pieninä välähdyksinä. Riitta Kähkönen kasvoi suvussa, jossa surtiin intensiivisesti ja sanattomasti Stalinin vainoihin kadonneita omaisia. Kadonneista ei ollut lupa puhua. Sukualbumin äärellä Riitta Kähkönen antoi tyttärelleen tehtäväksi selvittää, mitä tapahtui Neuvosto-Karjalassa hänen isänsä Lauri Tuomaisen veljille Aarnelle ja Eliakselle, joista jälkimmäinen oli Petroskoin suksitehtaan johtaja.
Edellisten sukupolvien hiljaisuudet on helppo nähdä ja niihin tarttua. Omiaan on paljon vaikeampi sanallistaa. Sirpa Kähkönen ymmärsi vasta yli viidenkymmenen ikäisenä, että hänen äitinsä oli itselleen tuntematon. Kuinka näin voi olla, miten ihminen muuttuu kahdeksi? Riitta Kähkönen ihaili isäänsä, seppä ja kommunisti Lauri Tuomaista, joka vietti parhaat miesvuotensa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa ja toisessa maailmansodassa. Sodasta palannut etäinen isä, joka kirjoitti runoja, oli tyttärelle suuren, täyttymättömän rakkauden kohde.
Riitta oli atleettinen, kaunis ja lahjakas. Kuusitoistavuotiaana koettu liikenneonnettomuus muutti hänen elämänkulkunsa totaalisesti. Kirjassaan Kähkönen kuvaa 1950-luvun tytön elämää ja onnettomuuden jälkeistä dramaattista murrosta Riitta-äitinsä päiväkirjojen kautta. 36 uurnaa kertoo tanssilavoista, murtuneesta mielestä, liehuvista helmoista, 1960-luvun äidistä, amfetamiinia sisältäneistä Mirapront-laihdutuspillereistä, ahdistuksesta, vihasta ja psykoosin hetkistä. Kaikki talot, joissa Kähkösen suku on asunut, ovat kadonneet.
Kirjassaan Kähkönen kertoo, kuinka luovalla työllä voidaan nostattaa takaisin kokonaisia taloja ja kaupunkeja ja vaalia kaivattujen, tuhottujen sukulaisten muistoa. Hautaustoimesta kerrottiin, että perhehautaan mahtuu 36 uurnaa. Teoksessaan Kähkönen etsii äidilleen turvaksi 35 esinettä, jotka tämä saa mukaansa viimeiselle matkalle. Kaipuunsa voimalla hän pystyttää vielä yhden talon. Ovi on auki yöhön, laseja on täytetty viinillä ja vedellä, kenties juuri tänä yönä sisään astuvat kaikki ne, joita ei koskaan ole lakattu kaipaamasta ja ikävöimästä. Sirpa Kähkönen (s. 1964) on yhteiskunnallisiin ja historiallisiin aiheisiin erikoistunut kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja tietokirjallisuutta.
Tämä päivä on historiallinen. Raja Venäjälle sulkeutuu nyt ja raja-asemat ovat hiljaisia. Betoniesteitä ja piikkilankaa levitetään ja rajan toisella puolen ollaan hiljaa. Mediat toki kirjoittavat myös Venäjällä ja Frontekstin työntekijät Euroopasta auttavat suomalaista rajavartiostoamme. Yleensä viisaalle sana riittää – ”Verbum sat sapienti.” Venäläiset ovat kirjansa lukeneita.
Liikenne on hiljentynyt toki jo parin viikon ajan ja nyt uutta ohjeistusta saapuu rajaviranomaisille. Venäjä tuottaa luonnollisesti omat arvionsa ja hybridivaikutukset ovat jäämässä vähiin. Tällä kertaa toimittiin nopeasti ja etukäteen ilmiöstä varoittaen (vrt. Luostarinen 2011: Hybridiyhteiskunnan kouristelu). Lisäksi vuosien 2015–16 tapahtumat olivat kokemuksena muistissa. Elämme nyt ikään, kun peilissä – ”Veluti in speculo.” Tässä merkityksessä Sirpa Kähkösen tuotanto osuu hyvin omana aikamme palkittavaksi.
Tekoäly ei ole ollut vielä kirjailija Riitta Kähkösen käytössä hänen kirjoittaessaan kirjaansa ”Väärässä olemisen historia”. Sen sijaan tänään robotiikka ja algoritmit ovat käytössämme ja olen kirjoittanut aiheesta jo konetta apuna käyttäen viimeisimmät kirjanikin. Ne alkavat muistuttaa sairaan miehen unia. – ”Velut aegri somnia.” (Horatius).
Niinpä menettelen myös nyt näin, ikään kuin unta nähden, ja lähden liikkeelle Finlandia palkitun kirjan otsikosta ja sen jälkiosasta. Siinä puhutaan ja kirjoitetaan väärässä olemisesta ja sen historiasta. Se on hyvin suomalainen kokemus, olla väärässä ja etenkin menneen ajan kuvajaisena. Historiamme on täynnä tapahtumia, joissa aika todistaa meidän virheemme ja usein meidät on jopa pantu muistamaan nämä väärin arvioidut tekomme, eikä vähiten sotiemme yhteydessä ja niiden jälkeen. Viisain ratkaisu on tänäänkin panna rajat kiinni. Omissa unissamme kun hiuksellakin on oma varjonsa. – ”Vel capillus habet umbram suam.” (Publius Syrus).
Meitä moititaan pragmaattiseksi ja usein myös sisään kääntyneeksi sekä monella tapaa hiljaiseksi kansaksi, monella kielellä vaikenevaksi. Taustalla voivat olla geenimme mutta myös kulttuurihistoriamme, eikä vähiten sulkeutuva protestanttinen luterilainen kirkkomme ja syvin uskomme. On väitetty, kuinka jopa Yhdysvalloissa esteenä menestymiselle juuri kohtuullisen suurelle luterilaisten sekä protestanttien joukolle onkin värittömyys, sulkeutuneisuus ja meille tuttu pragmatismikin. Ainut Hollywood-elämässä menestynyt lutherilainen on Ritari Ässä, tai oikeammin hänen autonsa. Tämä on alaston totuus ja totuus taas synnyttää vain vihaa. Siitä vaietaan. – ”Veritas Nuda” – ”Veritas odium parit.” (Cicero).
Riitta Kähkönen tuo kirjassaan esille traumoja, jotka ovat hyvin tyypillisiä oman sukupolvemme kokemina ja niiden tuottamalle kirjallisuudelle. Väärässä olemisen historia on oman aikamme varttuneen väestön yhteinen sukupolvinen kokemus. Niin myös tuohon kirjaan tutustunut ja palkinnon jakanut lahjakas tanssitaiteilija kertoo omana kokemuksenaan ja samalla empaattisena liikutuksen lähteenä. Olemme lähellä kirjoittajan kokemusta ja sen rohkeaa käsittelyä, ymmärrämme sen ja ilman ymmärrystä ei synny myötäelämisen empaattista tunnettakaan. Me tiedämme, ettei tuolla tiellä yhdetkään jäljet johda takaisin. – ”Vestiga nulla retrorsum.” (Horatius).
Tässä vaiheessa minulla on ollut taipumusta päättää artikkelini, hakemalla aiheeni vaikeimpaan kysymykseen vastausta robotiikalta, tekoälyn algoritmeilta ja turvautuen näin aivoihin, jotka ovat monin verroin omiani mutkikkaammat ja etenkin vastauksissaan nopeammat. Pikainen reagointi on tämän ajan nuorten keino pyrkiä pysymään siinä vauhdissa mukana, jossa tulevaisuuden Nobel-voittajat leivotaan. Ei vain vaatimattomat Finlandia palkitut ja hitaammat protestanttisen kirkkomme ja kylmän talven kasvatit. Emme kykene näkemään omia vikojamme. – ”Videre nostra mala non possumus.” (Phaedrus).
On siis kaikki syyt kysyä aiheesta jälleen kerran algoritmeilta. Miten lähestyä aihetta tänään kirjailijana menestyäkseen Finlandia-palkittuna joskus vuonna 2041. Täyttäisin silloin 90-vuotta, olettaen että onnistuisin kilvoittelussa päästä yli 90-vuotta täyttäneiden olympialaisiin. Tämä tavoite oli aikanaan asetettu nuoremman veljeni kanssa havaitessamme, ettemme ole ehkä riittävän lahjakkaita voittamaan olympiakultaa suomalaisten paraatilajeissa ja oma menestyslajini 15-vuotiaana pituushypyssä karkasi Meksikon olympialaisten aikoihin kokonaan uusille metriluvuille Bob Beamonin uskomattoman ylipitkän loikan seurauksena. SE masensi meidät kaikki ja laji romahti. Meillä oli vain yksi päämäärä. Tulen voittamaan tai kuolemaan. – ”Vincam aut moriar.”
Tässä, näillä sanoin kuvaten, monin tavoin perustellut kysymykseni tänään robotiikalle kilvoitellessani 90-vuotiaana kirjallisuuden kultaisista mitaleista rinnan pituushyppypaikan kohdalla askelmerkkejä hakien ja mahdollisuuksiani mittaillen. Kukoistaen ikuisuuteen kuten koskematon neitsyt. – ”Viret in aeternum” – ”Virgo intacta.”
Oikeassa olemisen tulevaisuus
ChatGPT
”Oikeassa olemisen tulevaisuus” voi viitata moniin erilaisiin asioihin riippuen siitä, mitä tarkalleen ottaen tarkoitat. Jos tarkoitat yksilön kykyä arvioida tilanteita ja tehdä oikeita päätöksiä, tämä voi liittyä esimerkiksi kognitiivisiin taitoihin, tiedonhankintaan ja päätöksentekoprosesseihin.
Teknologian kehityksen myötä voimme odottaa, että tulevaisuudessa yhä useampia päätöksiä tehdään tekoälyn ja koneoppimisen avulla. Tämä voi parantaa monien asioiden tehokkuutta ja tarkkuutta, mutta samalla herättää kysymyksiä esimerkiksi eettisistä näkökulmista, päätöksenteon läpinäkyvyydestä ja mahdollisista ennakkoluuloista.
Yhteiskunnassa ”oikeassa olemisen” voi liittyä myös poliittiseen, yhteiskunnalliseen tai moraaliseen näkökulmaan. Miten yhteiskunta määrittelee, mikä on ”oikein” tai ”väärin”, ja miten ihmiset voivat osallistua tähän päätöksentekoon? Tulevaisuudessa voi nähdä lisää demokraattisia ja osallistavia ratkaisuja, joissa kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin teknologian avulla.
Toisaalta, kun puhutaan tiedon luotettavuudesta ja totuudenmukaisuudesta, tulevaisuudessa saattaa olla tarpeen kehittää entistä parempia menetelmiä tietojen väärentämisen havaitsemiseksi ja torjumiseksi. Digitaalinen jalanjälki ja hajautettu tietokanta, kuten lohkoketjuteknologia, voivat olla ratkaisuja tällaisiin haasteisiin.
Kaiken kaikkiaan ”oikeassa olemisen tulevaisuus” on monimutkainen kysymys, joka kietoutuu yhteen teknologian, yhteiskunnan, politiikan ja eettisten kysymysten kanssa. Tulevaisuudessa saattaa olla tarpeen kehittää uusia lähestymistapoja ja ratkaisuja näihin haasteisiin.
” Velle suum cuique est nec voto vivitur uno.” (Persius) – Oma halu on jokaisella eikä samaa toivoen eletä.
”Vel prese vel pretio.” – Joko rukouksella tai rahalla
” Venium huc cupidi, multo magis ire cupimus.” – Innokkaina tulimme tänne, vielä innokkaammin haluamme lähteä pois.
Lomakkeen yläreuna
Lomakkeen alareuna