Kevään ja vapun suurin tapahtuma on sellainen, jota seuraa 2000 miljoonaa ihmistä. Prinssi William ja Kate Middleton vihittiin Westminster Abbeyn kirkossa Lontoossa liki abbedissa Valburgin ja kelttien Beltanen päivänä. Kansa näki odotetun suudelman jopa kahteen kertaan. Omat sympatiani kulkivat morsiamen luovuttaneen isän suunnalla kirkon käytävää astellen morsiamen sydämen puolella. Olen itsekin ollut tuossa vastaavassa tehtävässä ja se on vihkisormuksen pujottamista jännittävämpi. Toinen jännitettävä oli 90-vuotiaan prinssin isoisän suoriutuminen tehtävästään seisoskellen ikinuoren 85-vuotiaan kuningattaren varjossa jo pian alkavaa seitsemättä vuosikymmentään. Sen rinnalla valtikkaansa kruununperillisenä odottavan Charlesin vanheneminen on ollut omituisen draaman ja tragedian täyteistä elämää ja muistuttaa Beltanen magiaa. Tätä “viihdettä” kansakunnat ja imperiumi on saanut koko rahan edestä.
Kallista huvia
Kuningashovin ylläpito maksaa briteille hieman enemmän kuin vaikkapa kaikkien luonnonvarojamme tutkivien tutkimuslaitostemme yhteinen budjetti. Me karsimme niistä koko ajan ja kutsumme sitä valtion tuottavuusohjelman vaatimaksi välttämättömyydeksi. Sen tuloksena rapautuu niin maatalouden, kasviviljelyn, eläinten hoidon ja hyvinvoinnin, elintarvikkeiden, niin luomun kuin tehomaatalouden ja puutarhojemme kunto ja myös oma hyvinvointimme. Samoin käy metsille, metsien niin tehotaloudelle kuin moninaiskäytölle sekä riistalle, niin viljellylle kuin luonnonvaraiselle ympäristöllemme.
Saksassa Walburgisnacht oli noitien yö kelttien tapaan ja Suomessa talonpojat polttivat helkavalkeitaan. Työläisten valpuri tuli paljon myöhemmin. Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin suomalaiset talonpojat polttivat jälleen kerran näitä valkeitaan.
Kelttien ja germaanien noitapäivistä poiketen Chicagon Heinätorin verilöylyä muisteltiin toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1890. Keskiaikaiset menot alkoivat liittyä kevään juhlaan osana työväestön ja köyhien vappukulkueita. Kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen väliseen aikaan liittyy runsaasti karnevaalimenoa ympäriä maailmaa. Niitä yhdistää yhteinen toivo ja pelko.
Kaikki on niin suhteellista rahan käytössä. Britit ovat valmiina maksamaan monarkiastaan, tyhjästä viihteestä, traditiosta ja sen ylläpidosta, kun taas suomalaisilla on vaikeuksia maksaa enää leivästään ja ympäristöstään, sen ylläpidosta ja jatkuvuudesta suuressa Euroopan maaseutumaisimmassa maassaan. Helsingissä supistuksia on hallinnossa helpoin hoitaa vähentäen menoja koko ajan maaseudulla.
Kehä kolmosen ulkopuolella avautuva maa on rapautunut jo vuosikymmeniä. Maaseudulla sijaitsevat toiminnot ovat poissa silmistä ja mielestä. Niille on helppo nauraa ja pilkata, suomalainen maaseutu ja kahtia jakautunut kansa oli alkanut käyttää toisistaan halventavaa kieltä. Vaaleissa se kärjistyi parasiiteiksi nimittelyyn natsisaksan tapaan. Joku kutsui vaaleja junttivaaleiksi. Näitä puhujia yhdisti tuleva tai jo koettu vaalitappio. Tappion syyt olivat paljon syvemmällä kuin mitä kuviteltiin.
Näpäytys vaaleissa
Vuosikymmeniä hallitusvastuussa ollut keskusta sai tästä menosta vaaleissa näpäytyksen ja käy nyt tätä läpi huomaten, kuinka ihmisen mittaiset asiat unohtuivat ja vaaleissa esiteltiin vain kylmän ylimielisiä ja kansalle vieraita EU -maiden vaatimia uhrauksia vuosikymmenestä toiseen niitä toistellen.
Maalaisliitto-keskusta löysi jyvän vasta vaalien jälkeen, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (HS 30.4). Se vei liki 200 000 ääntä ja 16 kansanedustajaa jo koettujen vaalitappioden jälkeenkin.
Pääministeri Kiviniemi kertoo itsekin olleensa ikään kuin väärässä roolissa ja vierastaneensa sen vetämistä. Samaa näyttäisi pahoittelevan myös vihreitten puheenjohtaja Anne Sinnemäki. Miten joku voi olla näin sokea ja unohtaa kulttuuriset juurensa ja identiteetin perustan, aatteet ja arvot? Viekö taloudellinen taantuma ja sen traumat aina myös poliittiseen ja henkiseen taantumaan?
Bonnier osti WSOY:n
Suomalainen kulttuuri rapautuu ja muuttuu ruotsalaiseksi, yleiseurooppalaiseksi ja globaaliksi mössöksi. Tästä kansa ei pidä suomalaisina, eikä meillä ole monarkkeja huolehtimassa kansallisesta olemassaolostamme, eliitin mukanaan tuomasta jatkuvuudesta, traditiosta. Olemme ajopuu historian virrassa ilman syvää kansallista identiteettiä ja sen ylläpitäjiä, omaa vahvaa kulttuuria. Meillä ei ole omaa uskottavaa eliittiä, vain keskiluokkaista porvaristoa.
Kirjallisuutemme ja suomalaisen kansannousun yksi näkyvin kulmakivi WSOY myytiin lopulta pois Sanoma yhtiöltä ruotsalaiselle mediatalo Bonnierille. Bonnier omistaa jo MTV3:n ja Tammi-kustantamon, jolloin sen tulo Suomeen ei ole enää uutta vaan vanhan jatkoa ja kirjailijat, ne jotka ovat vielä jäljellä, toivottavat yli 200 vuotta kustannustyötä harjoittaneen Bonnierin tervetulleeksi Bulevardille. Meillä on pankkeja, jotka omistetaan Ruotsissa ja Tanskassa sekä Nokia, jonka omistavat jenkit ja kohta luonnonvarat, peruselinkeinomme, jotka omistetaan eurooppalaisten elintarvikejättien toimesta. Suomalainen puhdas ruoka on pelkkä myytti.
Näin Väinö Linnan ja Mika Waltarin kustantaja on nyt sama kuin vaikkapa August Strinbergin ja Selma Lagerlöfin. Sanoma kertoo luopuneensa WSOY:stä päästäkseen omalla vahvuusalueellaan Ruotsiin. Itse odotan etenkin Bonnierin nettikirjakaupan Adlibriksen rantautumista Suomeen. Samoin näyttäisi tekevän WSOY:n jo vuonna 2006 jättänyt Touko Siltala (HS 30.4). Se on samalla rihkamakojuiksi muuttuneitten kirjakauppojemme loppu. Viimeisimmät kirjani “Social media economy” tai “Social media – Economy and Strategy” saa nyt edullisesti kotiin kannettuna ja Saksassa kustannettuina minkä tahansa nettikirjakaupan tai kustantajan toimittamana tuotteena. Niissä on vielä suomenkielinen laaja tiivistelmä mukana.
Jonain päivänä sekin puuttuu. Syykin on ymmärrettävä. Ei ole ostajia, markkinat ovat erikoiskirjoille liian vaatimattomat eikä kukaan kaipaa suomalaista kirjaa. Näin katoavat suomalaiset tutkijat, blogistit, toimittajat ja kirjallisuus, taide ja kulttuuri. Kukaan ei heille maksanut, muuttuivat ryöstöviljeltäväksi joukoksi ja osa kansasta palasi impivaaraansa. Impivaaran kapina osottautui lopulta turhaksi ja voimattomaksi, liian myöhään alkaneeksi.
Ruotsalainen ei ole suomalainen
Ruotsalainen kustannusperinne ja tapa myydä kirjaa ei ole suomalainen. Hannu Tarmio näkee päivän sekä surun että suuren ilon päivänä. Siinä on hieman samaa kuin vaaleissamme. Nyt ei pidä kuunnella liikaa konsultteja vaan on tehtävä trendeistä riippumatonta omaa työtä.
Jari Tervo on oikeassa todetessaan, kuinka Sanoma yhtiöllä ei ollut kokemusta kirjankustantamisesta. Nyt on mahdollisuus päästä irti pörssilainsäädännön mukaisesta lisätyöstä ja keskittyä itse kustantamiseen – kirjoihin ja kirjailijoihin. Ruotsin monarkit ovat ehkä valmiina ylläpitämään suomalaistakin kulttuuria, kirjallisuutta? Vaaleissa me kuitenkin protestoimme ja haimme muutosta. Jari Tervo käyttää kirjoissaan vielä pakkosuomea, josta tuleva omistaja hänet kyllä vapauttaa.
Jonna Aatsalo oli se onneton toimittaja, joka uutisoi Lahden dopingskandaalin jälkeisessä STT:n kymmenen vuoden takaisessa dopinguutisessa. Nyt hän kertoo medioissamme ja käräjillä menettäneensä työpaikan, uran ja avioliiton. Hänen henkeään uhkailtiin ja työkaverit olivat lampaita, kiusaajia hekin. Se oli hyvin suomalainen ilmiö ja kohtalo. Järjestelmä suojelee siinä viimeiseen saakka rötöstelijöitään ja kiusaa totuudenpuhujaa.
Urheilutoimittaja liikkuu suurten tunteiden nuoralla ja se on vielä liukkaampi kuin poliittisen toimittajan tapa selviytyä kuivin jaloin silloin, kun kaikki ei mene hyvin ja suudelmat päädy vuosikymmeniä jatkuvaan kuninkaalliseen gloriaan.
Elämästä ja sen raadollisista aiheista kirjoittava ei ole suosittu oli hän sitten tutkija, kirjailija tai toimittaja Suomessa syntyneenä. Kun nämä kaikki yhdistää samaan ammattiin, syntyy rikas elämä, jossa vaikeat asiat on pyrittävä esittämään vielä ymmärrettävällä tavalla ja ottaen niihin riittävästi etäisyyttä, kansaansa ja sen kulttuuria rakastaen. Siinä on rakastettava kansaa, joka itkee itse aiheuttamillaan haudoilla, ja tekee sen vielä vilpittömästi. Vappu on tällaista karnevaaliaikaa Suomessa.
Hassu maalaismies
Toimittaja Piia Elonen kirjoittaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta otsikolla: “Hassu maalaismies vai rasisti” (HS 30.4). Kirjoitin itse jo vuosia sitten kuinka maantiedon oppikirjamme vilisivät aikanaan – aina 1970-luvulle saakka – rasistisia kirjoituksia maista ja kansoista.
Kun nämä hakkaraiset, hassut maalaismiehet, ovat koulutuksensa saaneet noina vuosina, ei ole mikään kummajainen, että käsitykset ovat Piia Elosen kuvaamia kansakunnista ja roduista, stereotyyppisiä ja rasistisia. Niihin puuttuminen on kahdensadan edustajamme joukossa vain oman kansamme kouluopetuksen tuotteen ja lähiyhteisön maailmankuvan seuraamista, jossa koulukirjat painetaan nyt ja tulevaisuudessa yhä varmemmin yhden kustantamon toimesta ja kansainvälisillä markkinoilla, jossa raha ratkaisee kuinka tulevat sodat voitetaan talouden rintamalla.
Moni uskoo sen onnistuvan paremmin muualta kuin Suomesta käsin työnsä tehden Sanoma yhtiön tai puunjalostusteollisuutemme tapaan. Elintarvikkeiden jalostus ja myynti Tanskasta on sekin pohdinnan alla. Hassu maalaismies on silloin työnsä tehnyt ja saa mennä.
Raha on aseista kavalin
Raha on aseista kavalin ja myös tehokkain. Sillä voi heiluttaa ja kaataa hallituksia mutta myös kulttuureja ja niiden juuria, joista kirjallisuus ja puhuttu sekä kirjoitettu sana ovat sittenkin tärkein osa myös omaa kulttuuriamme. Kieli on se jolla me myös ajatellemme ja toimimme.
Tästä professori Markku Salomaa kirjoittaa Thaimaan Burapha-yliopistosta Helsingin Sanomien tämän vapunaaton yliön. Siinä viitataan moninapaiseen maailmaan, jossa Euroopan pirstaleisuus on sen suurin riski, ja jollainen kirjoitus olisi ollut mahdotonta ymmärtää vielä vain muutama vuosi takaperin suomalaisissa medioissa julkaistuna. Silloin puhuimme vielä moniarvoisesta alueiden Euroopasta. Me liityimme aikanaan sellaiseen Eurooppaan, emme nyt Salomaan esittelemään yhden asian Eurooppaan.
Tässä ympäristössä keskusta on puolueena palaamassa vallankamareista kotiin ja vanha vennamolainen puolue uutena puolueena ottamassa mahdollisesti kuusi ministerinsalkkua. Gallupien mukaan kolmen suuren hallitus on ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto ja siihen on hyvä sopeutua ajoissa niin perinteisissä medioissamme kuin sosiaalisen median taloudessa ja strategiassamme.
Jälkimmäinen edustaa kansaa, on kansalaismedia, edellinen seuraa sen liikkeitä ja on tapa välittää uutisia. Jälkimmäinen on reaaliaikaista elämää ja tekee uutisia, edellinen kertoo niistä parhaan taitonsa mukaan ne värittäen. Uuden mediayhteiskunnan vallankumous on näiden yhteinen liitto ja strategia, sosiaalisen median talous sen toimintalogiikka ja paradigma tästä syntyvät muutokset ja niiden tulkinta.
Oikein iloista vappua ja suomalaista karnevaaliaikaa, suomalaisen työn päivää, raittiusliikkeen päivää.