Formula-asiantuntuntija kertoi ennen kisoja kuinka Ferrari voi menestyä vain jos Mersut kolaroivat keskenään tai kisa keskeytetään välillä punaisella lipulla. Nyt kävi niin että Alonso kolaroi punaisen lipun verran ja oli hilkulla tehdä sen viimeisen kerran. Se todellakin pelasti, mutta ei Ferrareita, vaan starttissa epäonnistuneet mersukuljettajat kisaan mukaan. Kun käännät itseään asiantuntijoina pitävien arviot päälaelleen, voit osua jopa oikeaan. Kimi taas keskeytti, kuten saattoi arvatakin, optimaaliseen aikaan kun varikolla niskavillat olivat jo tulessa. Kimi ei sitä voinut huomata. Jäämies keskeyttää silloin, kun on pakko ja kuittaa kisansa tyyliin; hyvin alkava kisa ei auta paljoakaan jos autolla ei pääse maaliin. Näin se menee. Jos epäilet, ettet pääse maaliin, jätä kisa sikseen. Kimi Räikkösen tapaisia voittajia on yksi miljoonasta jos sitäkään. Tulevaisuutta haaveillessa on oltava järki mukana ja elettävä ensin tätä päivää suoritteineen. Saatava siitä sisältö elämälle.
Elä tätä päivää ja nauti siitä mitä saat nyt aikaan
Tämän päivän mediat avustavat meitä käyttäytymään järkevästi. Ihmislajin geeneihin ja koulutukseen kuuluu elää tulevaisuudessa. Ei tätä päivää. Se on periluterilainen tapa. Menneestä taas poimimme traumaattisia kokemuksi ja olemme katkeria. Hesari esittelee myös ironiaa ja satiiria, sarkasmia piirtäviä taiteilijoita poliitikkojen kiusaajina. Siinä kuljetaan usein sananvapauden rajoilla herjaten kuvilla. Yksi kuva tai kartta kun valehtelee enemmän kuin tuhat toimittajan pilkkaavaa sanaa.
Kaikkein korneimmat palkitaan vuosittain. Kun Suomi täyttää sata vuotta sitä symboloi taide, joka esittelee homomiehiä, ei siis perinteisiä kultaisen aikamme tai modernismin taiteilijoita tai Sibeliusta.
Kai Chydenius säveltää nykyisin, liki 75 -vuotiaana, 300 runoa vuodessa. Se on kaukana Lapualaisoopperasta. Sibelius tuskaili sinfonioittensa kanssa. Niillä eväillä ei juhlita maan sadatta itsenäisyysvuotta. Nyt haetaan jotain, jolla voisi myös loukata ja satuttaa, groteskia ja sarkastista. Jos nyt kerran halutaan olla rehellisiä, miksi sitten ei kirjoiteta koko historiaamme sievistelemättä ja alkaen juuristamme sekä hakien tietoa myös idästä. Vai kulkeeko raja oman aikamme ilmiöissä ja punvihreässä paviljongissa, oppositiopolitiikassa. Viettääkö Helsinki kokonaan erilaista juhlaa kuin muu Suomi? Tukeeko uusi sote ja maakuntapolitiikka juuri Helsinkiä ja metropolipolitiikkaamme?
Uudenmaan maakunnan uusi valtuusto
Hesari (21.3) esittelee oletetun maakuntavaalin tuloksen Uudellamaalla. Maakunnan kymmenistä kunnista valtuustoon valitaan 41 Helsingistä ja kokonaan ilman valtuustopaikka jää kymmenkunta kuntaa ja hieman enemmän saa paikan tai pari. Niillä ei Uudenmaan asioihin vaikuteta ja hallituspaikkoja hankita. Kuitenkin juuri täällä päätetään jatkossa peruskuntiemme palveluista ja myös työpaikostamme. Niitä on vielä yli 300 ja aktiivia kyliäkin liki 3000 ja ylikin.
Kokoomus on Uudellamaalla suurin ja kaunein ja päättää sen maakunnan asioista. Hieman haraavat vastaan vasemmisto vihreineen ja perussuomalaiset. Espoo ja Vantaa täydentävät Uudenmaan valutustosalin, jolloin keskisuuret kaupungit jäävät sinne kiiloittelemaan kaupunkinsa vaakunaa turhakkeina ja keskittyvät koultoimejohtajan töihin kunnajohtajina perinnekunnissaan.
Ne perinnekunnat tyhjenevät varmasti niin työpaikoista kuin ihmisistäkin, palveluista. Ja näitä kaupunkeja on paljon maalaiskunnista nyt puhmattakaan Uudellamaalla. Tässä ei tarvita kummoistakaan ennustajaa, kun arvaa mihin suuntaan siellä mennään ja miten se vaikuttaa myös meidän hämäläisten, satakuntalaisten ja varmasti myös savolaisten ja karjalaisten elämään. Tässä leikissä ei pelasta Alonson auton rakenteet ja Kimi Räikkösen kaltaiset kuskit eivät saa uutta mahdollisuutta. He poistuvat rahoineen Suomesta.
Turku ja Tampere, Oulu jopa Kuopio ja Jyväskylä voivat jotenkin pärjätäkin tyhjentämällä talousalueensa kunnat, maaseudun ja pientaajamat. Vaasalla ja Lahdella tekee jo tiukkaa. Lahdesta ei yliopistoa tarvitse hävittää. Kun yliopistolaitosta hajasijoitettiin Lahdessa pelättiin sen muuttavan ihmiset akateemisiksi ja samalla ajatteleviksi olennoiksi. Kuka silloin äänestää vasemman laidan kulkijaa, kysyttiin? Yliopiston rinnalla loppuu myös ammattikorkekoulujen lyhyt mutta toiveikas taival Suomessa, jota Nordean ekonomistit luonnehtivat toivottomaksi tapaukseksi. Ja siirtävät pääkonttorinsa pois Suomesta lopullisesti. Jatkakaa rakenteellista devalvointia, ilkikurisesti naurahtaen, ylimielisesti.
Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa. Ja joka toiselle ei. Näin syntyy luokkayhteiskunta. Ensimmäinen luokka ja luokattomat. Koko Eurooppa on nyt tätä samaa vaihetta elävää ja Yhdysvallat käy vaaleja, joissa taistellaan luokkayhteiskunnan rajoista ja haetaan epätoivoisesti kellukkeita selvitä kuiville. Moni luottaa nyt miljardööriin ja tämän kykyihin, näyttöihin. Ei kaikki ole populismia silloin kun ihmiset etsivät keinoja selvitä talouslamastaan ja muuttuvasta yhteiskunnasta, sen vaatimuksista.
Gallupin mukaan Suomessa 40 % ei kerro tai tiedä puoluettaan tänään. Puolueensa kertovista taas vain noin 30-40 % on varmoja. Näin valtaosa meistä ei tiedä varmaksi tai lainkaan kuinka äänestää jatkossa. Ovatko he kaikki populisteja? Ei kai sentään. Liki 80 % kansastamme? Poliittinen instituutiomme puolueineen elää syvää ja pahenevaa kriisiä.
Yhdysvalloissa villitsee ehdokas, joka ei ole kummankaan pääpuolueen virallinen ehdokas. Keskustassa Väyrynen perusti oman puolueensa ja Matti Vanhanen pyrkii pitämään keskustalaiset kiinni puolueessa pitkällä marssilla kohti presidentin virkaa. Mikään ei herätä intohimoja niin kuin henkilövalinnat politiikassa. Vanhanen ja Väyrynen tietävät tämän kokemuksesta jo kohta vuosikymmenten takaa.
Se sokaisee meidät ja asiat unohtuvat. Leikkauksia ja supistuksia, rakenteellista devalvaatiota on ikävä seurata. Näin Vanhanen ja Väyrynen tekevät samaa miinan polkijan työtä kuin valtameripurjehtija, yksinäinen mies ja köyhän miehen Donald Trump, diilien jakaja Hjallis Harkimo kokoomukselle.