Paavin vaalissa konklaavin kahdestoista päivä on kriittinen. Jos paavin valinta alkaa vaikeutua ja jatkuu näin kauan, siirrytään äänestyksissä yksinkertaiseen enemmistöön (Universi Domini Gregis) ja kunnianhimoisempi tavoite laajan kannatuksen saavasta katolisen kirkon johtajasta saa väistyä. Tähän ei tarvita median apua ja hoputtamista. Tuhatvuotinen viisaus on opettanut kuinka edetä mahdottoman edessä, julkisuuden paineissa.
Akuutin stressin rajat
Ei ole sattuma että monet pitkäkestoiset tapahtumat on rajattu juuri vajaan kahden viikon mittaisiksi. Olympialaiset olivat aikanaan lyhyempi mittelö, joka muuttui lopulta nykyaikaiseen muotoonsa ja kestoksi tuli noin kaksi viikkoa. Samoin kiekkoleijonamme viettävät MM-kisoissa juuri tuon ajan siinä missä jalkapalloilijat omissa mittelöissään. Jos kisat jatkuvat yli tuon rajan on vaarassa, että tekemisen meininki repsahtaa ja tuloksen teko ei kiinnosta enää edes kisoja seuraavaa rahvasta.
Kaksitoista vuorokautta tarkoittaa ihmisen neurologiassa ja psykologiassa vaihetta, jolloin stressi alkaa ottaa ylivallan ja aiemmin kiivas tekeminen muuttuu tylsäksi rutiiniksi. Jos tätä päämäärää ei ole asetettu, annettu täsmällistä rajaa, koska neuvottelut loppuvat, syntyy ylikuntoon ajetun urheilijan oireita. Akuutissa stressitilanteessa keho ei tiedä, olisiko sen taisteltava vai paettava, ja se alkaa hakea korvaavia toimintoja. Akuutti stressi voi olla lyhytkestoinen, ei puoli vuotta kestävä vaalitaisto ja sitä seuraava viikkojen hallitusneuvottelu. Hallitusta koottaessa olisi ymmärrettävä ihmisen fysiologiaa, psykologiaa ja neurologiaa.
Neuvottelijoiden kestävyysvaje näkyvissä
Kun Jyrki Katainen käynnisti tänään kahdennentoista päivän hallitusneuvotteluissa, pitkittynyt stressi oli tuonut neuvottelijoiden aivoihin ja istumalihaksiin glukoosia ja happivaje alkaa vaivata etenkin sisäelimistöä, jossa toiminnat olivat samaan aikaan hidastuneet. Ilma oli sakeaa kuin painikilpailuissa Pohjanmaalla.
Alun perin sadan metrin spurtista siirryttiin varttimailiin ja tämän jälkeen täydestä mailista peninkulmaan. Katainen pysyi vaitonaisena medioille ja käynnisti joka aamu uudelleen puheensa kestävyysvajeesta matkalla, joka muuttui vähin erin maratoonarien elimistölle sopivaksi kuivankalpakoiden miesten menoksi. Kestävyysvaje alkoi näkyä neuvottelijoiden lasittuneista silmistä ja puutuneesta olosta. Edes ulkoministeri Stubb, maratonmestarimme, ei jaksanut enää hymyillä.
Masentuneet surutyön kantajat
Suomalaiset sairastuvat masennukseen ja palamisilmiöihin juuri tämän saman prosessin seurauksena. Maratoonarin keino edetä neuvotteluissa on kovin eritahtinen kuin pikamatkan tai varttimailereiden tapa suoriutua tehtävistään. Ihmisaivojen kyky suoriutua säätytalon neuvotteluista ei poikkea mitenkään normaalin väsymyksen ja tunnereaktioiden aiheuttamien häiriöiden luomasta virhekäyttäytymisestä. Helsingin sanomissa ongelman on havainnut toimittaja Jaakko Hautamäki (HS 31.5). Konklaavissa tämä tunnettiin jo vuosisadat sitten ja ongelmia myös osattiin hoitaa.
Herkimmin häiriintyvät otsalohkot ja niiden ohjauksessa abstrakti ajattelu, luova ja innovatiivinen ongelmanratkaisu, sekä mikä tärkeintä, kyky hallita monipuolisen informaation riippuvuuksia. Näin väsyneet aivot alkavat tehdä lopulta ratkaisuja, kuten takavuosien tupo-neuvotteluissa, välittämättä ristiriitaisen tiedon harhoista. Parhaiten neuvotteluissa pärjäsi kentälle vaihdettu uusi peluri, virkeissä aivoissa aineistoja työstävä ihminen. Umpisolmun avaajaksi kutsuttiinkin usein tätä varten palkattu sovittelija. Ratkaisu oli helppo ja odotettu, faktoissa pysyvä pragmaattinen yhtälö.
Väyrysen lääkkeet
Paavo Väyrynen on puuttunut lehdessä samaan ilmiöön toisesta näkökulmasta ( HS 31.5) käytyään itse läpi hallitusneuvotteluja neljän vuosikymmen aikana. Hän kokee Jyrki Kataisen vetämän konklaavin olevan hävinneiden muodostaman ryhmän, josta puuttuvat kokonaan kansan odottamat muutokset. Perussuomalaisten pelko ja heidän ohjelmansa toteutus kokoomuksen johtamana ei ole uskottavaa sisäpolitiikassamme.
Pelkkä halu hallita ja käyttää valtaa ei riitä silloin, kun juuri kokoomus ja sen edustama politiikka sai vihreitten ohella mittavan huomautuksen kansalta keskustan ohella. Sellainen stressi on vielä vaikeampi sietää kuin pelkkä surutyö ja sen läpivienti yhteisenä hävinneiden maratonmatkana vaalien jälkeisenä tyhjennysharjoituksena. Median olisi tullut tähän puuttua eikä viihdykkeenä hakkarais -ilmiöihin.
Media oli unohtanut mitä vaaleissamme oli tapahtunut ja kuinka suuri tuo muutos oli sisäpolitiikkamme hoidossa. Portugalin ja Kreikan riepottelu jatkuu Helsingin Sanomissa Olli Kivisen Impivaara seikkailuna (HS 31.5) vielä näinkin myöhään vaalien jälkeen. Syntyy vaikutelma harakasta tervatulla katolla. Yhdeltä suunnalta esitetty naäennäinen fakta ei poista toiselta suunnalta nähdyn totuuden arvoa.
Kun totuuksia on useita, valinnat ovat joko kompromisseja tai niitä kuvataan arvojen ja emootioiden kautta syntyviksi. Puolueet eivät voi edustaa vain faktoja vaan ensisijaisesti sittenkin ihmisten arvomaailmaa ja sen toteutumista koottavan hallituksen toimesta.
Kun takana ovat vahvasti arvosidonnaiset vaalit ja niihin vaikuttaneet uutisvuoden suuret dramaattiset tapahtumat, sopulisilppurilla tehdyt vellihousuiset uutiset ja hävinneiden hallitus kirjavine arvoineen eivät vastaa lainkaan vaalien tulosta.
Uudet luudat lakaisemaan
Väyrynen esittääkin neuvottelijoiden vaihtamista perussuomalaisiin ja demareihin perustellen näiden kohtuullisen läheisellä yhteisellä, jo ennen vaaleja esitellyllä ohjelmalla, sekä keskustan saamista mukaan näihin neuvotteluihin suuresta tappiosta huolimatta. Väyrynen pitää sitä mahdollisena. Keskusta voisi menestyä hallituksessa nyt jopa paremmin kuin nuollen haavojaan aitovarsilla, jossa perussuomalaiset ovat sielläkin keräämässä oppositiopolitiikan hedelmät.
Perussuomalaisten tulo mukaan punamultaan olisi vastannut myös Soinin ajamaan politiikkaan parhaiten ja kansan vaaleissa hakema raju muutos politiikkamme olisi toteutunut demokratiaa palvelevalla tavalla.
Nyt hallitusvastuuseen haettiin perussuomalaisten arvojen ääripäät ja niiden näkyvimmät haastajat vaaleissa ikään kuin kiusalla ja pyllistäen kansalle. Perustellen tätä sillä ”faktalla”, jossa perussuomalaisten osuus ei ollut yli sataa prosenttia, kuten takavuosina Neuvostoliitossa. Monipuoluejärjestelmässämme 80 % ei äänestänyt perussuomalaisia, joten heidät voi ja kuuluu jättääkin oppositioon arvoineen. Jos tuo osuus olisi ollut suurempi, siihen olisi löytynyt vielä vahvemmat perustelut vellihousuiselta medialtamme.
Väyrysen pelisilmä on tallella ja näkökulma neljän vuosikymmenen mittainen. Hän jäi itse valitsematta eduskuntaan valitessaan väärän vaalipiirin puolueen johdon pyynnöstä ja samalla omaa ylimielsyyttään. Samaan aikaan on huomattava kuinka kokoomuksen nuoret ovat jo samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa syrjintäkysymyksissä Wille Rydmanin (HS 31.5) johdolla ja Saksa teki päätöksen luopua kokonaan ydinvoimasta vuoteen 2020 mennessä.
Kun Sveitsi teki samaan aikaan vastaavan päätöksen, Suomen edellisen hallituksen asettamat paineet vihreitten ja kokoomuksen välillä alkavat käydä kestämättömiksi. Se mitä maailmalla tapahtuu nyt kaiken aikaa, alkaen Kreikan velkakriisistä ja Saksan reaktioista osana Japanin tapahtumia, on osa koko uutisvuoden valtaisista puolueisiin kohdistuvista paineista.
Ne eivät ainakaan helpota Kataisen tuskaa ja kansa odottaa nyt tuttua pohjaa perussuomalaisilla tuettuna. Yhteisöllinen ja sosiaalinen ympäristö sekä sen turvallisuus on paljon enemmän kuin kuvitteellinen Portugalista ja Kreikasta vedetty EU solmu toimittaja Olli Kivisen tapaan hallitusta rustaten.
Tämä ongelma on kristillisdemokraattien Angela Merkelin Saksassa aivan toista luokkaa kuin nyt Suomessa. Saksan tapahtumat taas heijastuvat Suomeen aivan toisella tavalla kuin Portugalin tai Kreikan ja niihin on reagoitava. Sosiaalinen media ja sen talous sekä strategia on sama kuin kansalaismedia ja sen kulutus. Siinä ei haeta neljännen valtiomahdin tapaan valtaa vaan käytetään sitä suvereenisti.
Suomi on osa sosiaalien median taloutta ja strategiaa. Tähän kansalaismediaan perinteisen median on myös haettava omat yhteiskunnalliset strategiansa polttamatta siltoja toimivaan demokratiaan esittelemällä näennäisi yhden näkökulman ”faktoja” ja unohtaen arvomaailman suuret vaikuttajat.
Meriläisen tuska toimittajana
Uudessa mediayhteiskunnassa avoin tiedottaminen on kaiken lähtökohta. Kun Kataisen tiedottaminen on ollut paavin konklaavin kaltaista, sen seuraukset ovat yksin hänen kannettavissa. Niinpä kun muuta tiedotettavaa ei ole, toimittajan on itse tehtävä tikusta asiaa, jolloin otsikot syntyvät tyyliin “Hallitusneuvotteluihin on syytä saada vauhtia” (HS 31.5). Se ei ole informatiivinen, ei erityisen älyllinen, eikä se tuo uutta sähköisen median taustoittajana, jollaiseksi printtimedia on itsensä nostanut. Toimittaja Meriläinen tuskastuisi vellihousuisiin juttuihin ja kokoomuksen mielistelyyn puuhata maahan mahdotonta hallitusta.
Median kirjoitus ei saa Meriläisen (HS 31.5) mukaan jättää liian montaa kysymystä auki. Täytyy varoa triviaalia juttua ja viihteellisyyttä. On uskallettava huutaa kuinka keisarilla ei ole nyt vaatteita lainkaan.
Yksituumaisuudessa ei hyväksytä lainkaan kerettiläisiä ääniä, vaikka niin väitetäänkin, ja syntyy sopuli-ilmiöitä. Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan tapauksissa juttu olisi tullut selväksi pienemmälläkin volyymillä. Samoin median omituinen Martti Ahtisaaren yhteinen vähättely, typeryyksien typeryys, joka ei perustunut mihinkään.
Meriläistä suututtavat toimituksessa pelkurit ja vellihousut. Sama pätee työhön kuin työhön. Kun mielipide perustuu näennäiseen ”faktaan”, ennakkoluuloon, yhden asian esittelyyn, ei lainkaan tunteeseen tai arvoihin, vain sopulilauman yhteiseen tapaan reagoida omaan tietämättömyyteen, syntyy juuri Meriläisen kuvaamaa sopulilauman hurskastelua. Sillä ei ole mitään tekemistä luovan ja innovatiivisen journalismin kanssa.
Lämmitettyä kaalikeittoa
Kun hallitusta ei synny kohtuullisessa ajassa, se on jo syntyessään eripurainen ja kyvytön, hävinneiden arvojen ja aatteiden maailmasta raavittu jatko edelliselle, Matti Vanhasen virkamisten pääosin hoitamalle hallitukselle. Silloin on tehtävä rohkeita johtopäätöksiä ja vihellettävä peli poikki neljännen valtiomahdin toimesta, olkoonkin että sen toiveissa siintää kokoomuslainen sinipuna vihreillä arvoilla tuettuna. Virkamisevalta on mediavallan ohella aikamme suurin uhka demokratialle, heikolle tuuliajolla olevalle puolueinstituutiollemme.
Suomi on pian ainoa eurooppalainen ydinvoimaa rakentava kansakunta. Kun Saksa luopuu ydinvoimasta, meillä ei oikein jää vaihtoehtoja, vaikka olettaisimmekin, että euro on ikuinen, Saksasta riippumaton meille pyhä asia, eikä kansalaismediaa, sosiaalista mediaa ja sen taloutta, internetiä, olisi keksitty.
Omat ”faktamme” muuttuvat dynaamisessa, suurten uutitsen mediataloudessa, sosiaalisen median taloudessa ja strategiassa, sen uudessa paradigmassa, koko ajan ja pelkkänä ajopuuna, jossa omat argumenttimme ovat joko poliittista peliä tai muualta meille annettuja reunaehtoja myös hallituksemme kokoamisessa. Nyt näitä reunaehtoja on tullut Kreikasta, Portugalista, Espanjasta, Saksasta ja pian myös Venäjältä, Yhdysvalloista ja Kiinasta. Sellainen valtio on luopunut itsemäärämisoikeudestaan odottaessaan uusinta ”jytky” uutistaan.