Kansalliskissaksi valittiin sitten tämä maatiaiskissa, eurooppalaiseksi kutsuttu, joita meillä on pilvin pimein ja muut kissat ovat mukamas sitten tuotuja. Tämä kissa kun on ollut meillä jo ennen norppaa. Kuten myös vaakunamme tunnus, leijona. Miksi vaakunaeläimenämme ei ole vaikka kontio tai kettu, naali tai ilves, hirvikin on komea itsetunnon nostaja. Mäyrä voisi olla hyvinkin suomalainen norpasta nyt puhumattakaan. Suomen leijona on jotenkin kaukaa haettu ja viittaa perussuomalaiseen isänmaallisuuteen, populismiin forssalaisittain tulkiten, jossa monikulttuurisuus on korostetusti esillä muutenkin.
Vihreän populismin aallon iskiessä rannoillemme tsunamin tavoin, vaakuna voitaisiin vaihtaa vähemmän monikulttuuriseen norppaan. Kansallishymnikin voisi olla nyt paikallaan muuttaa Finlandiaksi ja unohtaa saksalaiset juomalaulut. Tämä perussuomalainen monikulttuurisuus ja kaksinapaisuus kun on alkanut monia rasittaa.
Ei ole reilua olla hallituksessa ja oppositiossa samaan aikaan ja kiusata muita puolueitamme tällä tavalla parlamentarismilla venkoillen. Se on vakava asia, jossa 0.7 % ja viisi painavaa salkkua tulee olemaan vihreille kova paikka, jos aikovat edes hallitukseen päästä. Tuskin 15 prosenttikaan vielä riittää. Saati olla samaan aikaan myös oppositiossa. Ei tällaisia haasteita sovi vihreille heittää. Riittää kun ydinvoimala valmistuu heidän toimestaan. On heitä jo odoteltukin ydinvoimalatyömailla takaisin hallitukseen.
Vihreät ovat luonnossa erittäin kärkkäinä pitämässä huolta siitä, ettei vieraslajit leviä maahamme, monikulttuurisuus. Ei tätä perussuomalaiset ole edes havainneet. Antavat lupiinin ja ukonputken levitä siinä missä piisamin aikanaan. Ei tällaista vihreä kulttuuri salli, kysykää vaikka alan ammattilaisilta ja todellisilta vihreiltä. Ei näiltä harrastelijoilta, populisteiltamme pulisijoina Helsingissä, valtaa siellä pelkästään hamuten.
Kun kyse on lajien rinnalla vaikkapa maaseudun tai minkä tahansa maiseman ylläpidosta, eikös nouse äläkkä vihreästä rinnasta, jos vieras lajisto alkaa vallata perinteisen kauniin maaseutumaisemamme tai kaupunkikulttuurimme rakenteita, rakennuksia, suojeltavia. Kyllä siinä kansainvälinen monilajisuus katoaa arvojen joukosta ensimmäisenä.
Ei siinä monikulttuurisuus ole ensimmäisenä esillä, päinvastoin, viimeiseen saakka kirottu, kun suojellaan maaseudun niittyjä ja perinnemaisemia ahoillamme kukkasineen vierailta lajeiltamme. Kysykää vaikka näiltä ammattilaisilta. Ei harrastelijoilta, populisteilta silmänkääntäjiltämme.
Eivät he tunne tätä puoluetta, joka syntyi aikanaan Forssassa, Koijärvellä. Kysykää näiltä perusvihreitä, ei populisteilta pulisijoiltamme. Demaritkin unohtivat puolueensa. Sen jonka Forssan kokouksessa aikanaan perustivat.
Forssassa syntyvät asiat tahtovat kääntyä päälaelleen siirtyessään Helsinkiin, pinnallistua humpuukiksi, jos Helsingissä syntyneet ideat eivät ota oikein onnistukseen nekään Forssassa ja muissa maaseudun teollistuneissa taajamissamme, saati sydänmaaseudulla.
Unohtakaa koko juttu punavihreästä jytkystä ja populismista, ettei synny taas syvää pettymystä, puheita takinkääntäjistämme ja arvot ja normit, moraali katoaa salkkujen mukana jo ennen kuin on kunnolla niitä edes saatu hankittua.
Puolue on jo nyt jakautunut moniin kuppikuntiin ja niitä ei yhdistä edes kyky tunnistaa maaseutumme niittyjen ja ahojen lajistoa, lintujen lauluääniä. Hävetä saa vihreä edustajamme populistia äänestäjäänsä tämän joutuessaan rimpisuolle, kohosuota ja sen lajistoa tutkaillessaan, satoja saroja ja suotyyppejämme opiskellessaan.
Suomi on soinen maa ja sinne häviää vihreän äänestäjän osaaminen ja puolueensa tunnistaminen satojen saralajien ollessa pelkkiä heiniä ja sadat metsiemme laulajat ovat yhtä ja samaa peipposta tai uunilintua, rastaita. Vehnäpeltokin muuttuu ohraksi ja kauraa nyt ei tunnista muuten kuin nyhdettynä. Kaakaomaito tulee sekin ruskeista lehmistämme.