Kaikki me joudumme sitoutumaan ilmastomuutoksen torjuntaan. Ei vain Antero Vartia jättäen eduskunnan vihreänä kansanedustajanamme. Oma valintani tapahtui heti koulun penkiltä ja yliopisto-opiskelun alkaessa. Nyt alkaa olla jo vähän myöhäistä mutta hyvä näinkin vihreältä mieheltä. Myöhäisheränneet tervetuloa mukaan talkoisiin.
Jopa ympäristöministeriökin oli perustettava tapellen niinkin myöhään kuin koskisotien päättyessä ja samalla koskia rakentavan toimikunnan insinööreistä tehtiin sen viraston ensimmäiset lohenkasvattajat. Suomen ympäristökeskus sai näin alkunsa sekin. Tosin kovin myöhään mutta kuitenkin Ruotsin esimerkkiä seuraten.
Hehän sen osasivat ja kosket oli suojeltu lailla, koskien rakentajat. Oleellista oli hakea mahdollisimman laaja-alainen koulutus, jotta jotain ymmärsi nyt ympäristöbiologiasta, ympäristötaloudesta, ympäristösosiologiasta, ympäristöpsykologiasta, ympäristöjuridiikasta, ympäristölääketieteestä, ympäristöteknologiasta jne.
Ympäristöyrittäjyys ja -innovaatiot ovat ympäristöklusterin tuotteita nekin. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka otsikkona toiselle väitöskirjalleni. Sosiaalinen media ja strategia oli jo sitten paljon vaikeampi kirjana. Hybridiyhteiskunnan kouristelu alkoi varhain sekin siinä missä mediayhteiskunnan kriisit ja puolueittemme tapa seurata maailmalla tapahtuvaa muutosta.
Vartia ilmoitti viikonloppuna Facebookissa, ettei hän aio asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän kuitenkin kertoi jatkavansa työtä yhteiskunnan eteen toisella areenalla.
– En pysty ajallisesti sitoutumaan seuraavaan eduskuntakauteen, sillä aion keskittää kaiken aikani ilmastonmuutoksen torjuntaan, Vartia kirjoitti Facebookissa lauantaina. Puheenjohtaja siellä väsyi hänkin vihreään politiikkaan. En nyt huomannut siinä paljoa ilmastomuutoksesta puhuttavan. Ei tainnut olla oikein muodikas aiheena?
Eläimet ja kasvit, myös kotieläimet, koko luontomme tuottaa sekä hiilidioksidia että samalla happea. Toki sieltä nousee muutakin ilmakehään, esimerkkinä vaikkapa Siperian sulavista soista ikiroudan kuplivat metaanipäästöt, jotka ovat aivan eri luokkaa päästöinä kuin hiilidioksidimme.
Ihmisen tapa puuttua luontoon on ollut kuitenkin aivan omaa luokkaansa, jolloin on parempi pysyä sen seurannassa ja jättää kotieläimet vähemmälle kiusaamiselle. Hävitämme koko ajan lajeja myös sukupuuttoon, jolloin menetys on pysyvä. Euroopan yli lentelevät tietävät kuinka alapuolella on vain ihmisen kulttuuria, peltoja ja yöllä valoja, homo sapiens on muuttanut koko planeettansa omakseen. Muut lajit yrittävät vain sopeutua tähän yhden lajin planeetan elämään.
Loiseläjän, joka on muille lajeille tarpeeton turhake. Turhakkeen näkökulmasta tehdyt laskelmat ovat ihmissovinistisia ja niitä olisi välteltävä viimeiseen saakka. Ihmisen kansakuntana taas ei tarvitse olla edes julma ollakseen kovapintainen ja -päinen. Ihmisen maailmassa joukkorikollisuus ei tee yksilöstä rikollista lainkaan. Se on omituinen ilmiö ja sotaan valmistautuminen tapana mukamas tehokkain sen välttämisessä.
Aina kun historiassamme on käynnistynyt uusi liike tai ristiretki jonkin puolesta, sille on ominaista, että psykopaatit ainekset nousevat huipulle. Niin näyttää olevan nytkin ja selittävän myös median ja sosiaalisen median metelin ja aggression.
Kun seuraamme historiaamme lajina, sen kouluopetustamme, ihmisten väliset sodat ovat olleet aina voimakkain ja myös näkyvin kulttuuriperintömme. Tiedämme olevamme silloin sivistyneiden ihmisten parissa, kun näemme kehittyneet ja sotaan tarkoitetut aseet sekä raakalaisten psykopaattiset sodat ja mielenosoitukset, massojen marssit.
Jos ihminen olisi kuten muut lajitoverinsa, rakastaisi lapsiaan, sotia ei tietenkään olisi. Sodan ja väkivallan ääni on ihmisen ääni. Lietsomamme epäluulot herättävät koko ajan uutta epäluuloa, uudet aseet vaativat nekin vasta-aseita. Miten sellaisen lajin elämään ilmastomuutoksen torjunta mahtuisi? Ahneus ja kilpailu sekä oman edun tavoittelu, pelimiehen psykopaattiset elkeet ja vihamielinen pelko aseena, on lajillemme hankala yhtälö ilmastopaneeliin istuvien hoidettavaksi. Sehän on vain uusi mahdollisuus talouden elvyttämiseksi.
Kun seuraa oman aikamme poliitikkoja, vallankäyttäjiämme, miljardöörejämme, ja kuuntelemme heidän puheitaan ns. idealismista, järkyttyy sen roistomaisuudesta.